Runoja ja pakinoita.Suruprosessia,oman lapsen kuoleman aikaan saamana. Uuden syntymän iloa.Asioiden tarkastelua omia kokemuksia ja mielikuvitusta käyttäen.
Liity lukijaksi
torstai 25. kesäkuuta 2015
Tällaisia me olemme joidenkin kanssa
Minullakin on tuttuja,ystäviä ja ohimennen moikattavia.
Mutta sitten on sellaisia ,joiden kanssa on niin saman sorttisella aaltopituudella,jossa tapaaminen ja mielikuvituksen lennättely korvaa ehdottomasti skumppa seitinohuet.
Siinä tavallaan " n.s. pipo tyhjenee "ja täyttyy uudestaan.Höpötellessä,tärkeiden kuulumisten lomassa.
Minulla on ollut aina taito kuunnella ja joskus siitä on ollut haittakin,kun ei osaa sanoa ; EI
Joskus on kokenut olevansa kuin likakaivo,kysytään;jaksatko kuunnella ja sitten kaadetan laidan täydeltä likavedet,kysymättä välillä:mitä sinulle kuuluu,poistutaan keventyneenä ja mä jään märehtimään,jotta hupsheijaa.
No,onneksi olen jo matkan varrella oppinut sen verran itsekkääksi,etten enää taivu moiseen.
Tai sitten "matkanvarsi" itsessään on minua muokannut.
Mutta edelleen on tärkeää jo oman mielenterveyden tasapainossa pysymisen kannnalta se että saa niitä pikku höpötyksiäkin höpötellä.Ei ilkeästi,mutta totuutta unohtamatta.sanotaan :Se parhaiten nauraa joka toiselle nauraa,ei toisen vahinko ketään iloiseksi tee,mutta jos toinen tekee iloiseksi viattomalla tavalla nin mikäs siinä.
En edelleenkään ole enkeli,tarkkanäköisempi kylläkin,joten erotan jo enkeliksi tekeytyvät.
Eihän meistä kukaan todellisuudessa ole maan päällä täydelllinen enkeli,eikös Taivaan isä luonut enkelit palveleviksi hengiksi,ei heidän egonsa häärää eikä määrää,paitsi Vanha Vihtahousu oli ainoa joka ylpistyi niin kovasti että...sai lopulta lisänimen ...Vanha Vihtahousu ja sehän ei ketään enkeliä kaunista ,sellainen nimi.
Minusta on todella ihana huomata sellaista ,kuinka monellakin matkanvarren vastoinkäymiset,vaikka ne siinä hetkessä eivät tunnu hyviltä,niin ne ,jos ei anna niiden katkeroittaa mieltä,tai jos katkeroittaakin ,niin antaa parantua itsensä siitä tunnetilasta pois,niin lopputuloksena on kaunista,en oikein osaa kuvata sitä,mutta katkeroitumaton elämänviisaus on kuin kaunis läpikuultava huntu,se ympäröi sanat joita lausut ja kuuntelijan on helpompi ymmärtää.
On todella rakentavaa ja sielua virvoittavaa saada levähtää elämänviisauden lähteen reunalla,vaikka tekisikin mieli heti siihen rakentaa oma pesänsä,niin malttaa mielensä,ottaa se vastaan mitä sinulle annetaan ja jatkaa matkaa.
Elämä on ihanan monivivahteista. Kuva ja teksti copyright
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Kuulltua vai luultua
Ihanaa ,huikeaa tosi tärkeeltä tuntuvaa,sain korttitilauksen:Tekisitkö kortin autoilevalle joka täyttää
5 0 v ahh,minulla oli heti mielessä vintage kaara ,tyylikäs ja vähäeleinen,mutta satuin kysymään:"muuten ,millainen tyyli hänellä on pukeutumisessa ja onko kyseessä mies vai nainen".
En enää kysele sellaisia,koska jos jollain on pelkkä viidenkympin villitys,mutta pitkänlinjan autoharrastaja,niin autoharrastus on se painavampi.Mihin unohtui auto,koska vastaus oli,semmonen prätkäjätkä takatukka liehuen ajaa kohti auringonlaskua,sorry,mutta eräs taiteilija sanoo mulle aina,kun pyydän häneltä jotain ja hän tekee ja alan säätää:Taiteilijan vapaus ,tai tee itse .Koska hän ei todellakaan ole prätkäjätkä,kun kuulin kenestä on kyse.
5 0 v ahh,minulla oli heti mielessä vintage kaara ,tyylikäs ja vähäeleinen,mutta satuin kysymään:"muuten ,millainen tyyli hänellä on pukeutumisessa ja onko kyseessä mies vai nainen".
En enää kysele sellaisia,koska jos jollain on pelkkä viidenkympin villitys,mutta pitkänlinjan autoharrastaja,niin autoharrastus on se painavampi.Mihin unohtui auto,koska vastaus oli,semmonen prätkäjätkä takatukka liehuen ajaa kohti auringonlaskua,sorry,mutta eräs taiteilija sanoo mulle aina,kun pyydän häneltä jotain ja hän tekee ja alan säätää:Taiteilijan vapaus ,tai tee itse .Koska hän ei todellakaan ole prätkäjätkä,kun kuulin kenestä on kyse.
Siis tästä pääsemme hyvin sopivasti viidenkympin viillityksen prätkä
osastoon.On miehiä jotka harrastavat moottoripyöräilyä,siis
harrastuksena,on miehiä jotka harrastavat moottoripyöräilyä
"helevetillisesti" ja on miehiä jotka ostavat pyörän n. viiskymppisenä
ajavat sillä jonkun verran ja myyvät sen pois.
Yleensä takana on avioero,tai muu pitkän suhteen katkeaminen,itsensä etsiminen ja hetkellinen hukkaaminen,mutta en näe sitä sellaisena vakaana ,vaan ohi menevänä tuuhahduksena,jota vielä katuu jopa jälkikäteen.
Tottakai kunnioitan motoristeja,kuten kansaihmisiä tulee kunnioittaa,mutta meillä jokaisella on ne omat jutut,jotka saa sielun värähtämään,minulla joku muu.
On miehiä joilla on yks helmipyörä jota vaalivat,sellaisesta saa jopa kauniin tarinan.
No totta,tottahan mä sen prätkäkortinkin teen,mutta ...miten eri tavalla voimmekaan nähdä asioita,joskus näemme,miten toivoisimme asioiden olevan,hän saakoon molemmat,sellaisen joka sopii ja sellaisen,jona hän toivoisi ,oma ikä huomioon ottaen tämän tuttavan olevan,kenties,tämähän on vain minun näkemykseni asiasta.
Paitsi,kyllä hän ilmoitti että pratkä teema ei sovikaan ,ollenkaan .
Ja en laittaisi tätä tähän,jos kyse olisi puolitutusta,mutta kun tämä on niin tuttu juttu ja tarkoituksena on se,kuinka eri tavoin näemme asioita,....oispa se noin tai jospa tulisi olemaan....
Tai tämä olisi hyvä vitsinä,mutta ....että silleen.
Yleensä takana on avioero,tai muu pitkän suhteen katkeaminen,itsensä etsiminen ja hetkellinen hukkaaminen,mutta en näe sitä sellaisena vakaana ,vaan ohi menevänä tuuhahduksena,jota vielä katuu jopa jälkikäteen.
Tottakai kunnioitan motoristeja,kuten kansaihmisiä tulee kunnioittaa,mutta meillä jokaisella on ne omat jutut,jotka saa sielun värähtämään,minulla joku muu.
On miehiä joilla on yks helmipyörä jota vaalivat,sellaisesta saa jopa kauniin tarinan.
No totta,tottahan mä sen prätkäkortinkin teen,mutta ...miten eri tavalla voimmekaan nähdä asioita,joskus näemme,miten toivoisimme asioiden olevan,hän saakoon molemmat,sellaisen joka sopii ja sellaisen,jona hän toivoisi ,oma ikä huomioon ottaen tämän tuttavan olevan,kenties,tämähän on vain minun näkemykseni asiasta.
Paitsi,kyllä hän ilmoitti että pratkä teema ei sovikaan ,ollenkaan .
Ja en laittaisi tätä tähän,jos kyse olisi puolitutusta,mutta kun tämä on niin tuttu juttu ja tarkoituksena on se,kuinka eri tavoin näemme asioita,....oispa se noin tai jospa tulisi olemaan....
Tai tämä olisi hyvä vitsinä,mutta ....että silleen.
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Hassu kissan tassu
Hassu kissan tassu
Kissan tassu,pehmeä hassu
ei sukkia kaipaa,
ihmisen jalka
kylmälle arka
sukan kun jalkaan laittaa
on hyvä matkaa taittaa.
...kirjoittamisen lomassa syntyy sukka jos toinen
missä on jalka,niin kylmä moinen
apu on kylmään sukasta
mielelle ilo kukasta.
Näkymätön
Joskus tuntee itsensä näkymättömäksi,
kaikki mitä teet,ei kukaan siitä mitään mainitse,
jopa joku ihminen käyttäytyy,kuin sinua ei olisi olemassakaan,
kulkee ohitsesi ,katsoen ohitsesi,sanomatta sanaakaan.
Mutta rehellisyyden olemassaolostasi löydät
vehreästä lehtometsästä,
siellä kaikki kauniit linnut viettävät päiväänsä viserrellen.
Puiden oksilla puikkelehtivat,
pikku pyrähdyksiä pyrähtelevät lehvistön luomissa valo ja varjo leikeissään.
Kokeilepa,oletko siellä näkymätön,
ojenna kätesi ottaaksesi arka pikku peipponen kädellesi.
Joko tajusit,et sinä näkymätön ole,
vaikka kohdallasi joku sokea onkin.
c Cathkinspa
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Lähtöjä
sunnuntai, 21. kesäkuu 2015
Lähtöjä
Olen istunut penkillä jos toisellakin
odottamassa kulkuneuvoa joka vie minut pois,
pois siitä hetkestä,pois asioiden keskeltä.
Jos olisin jäänyt paikoilleni edes kerrankin,
kaikki olisi toisin.
odottamassa kulkuneuvoa joka vie minut pois,
pois siitä hetkestä,pois asioiden keskeltä.
Jos olisin jäänyt paikoilleni edes kerrankin,
kaikki olisi toisin.
Mosaiikkia
Mosaiikkia
c cathkinspa
Elämä voi hetkessä tai pidemmällä aikavälillä muuttua mosaiikin kaltaiseksi.
Kuva pysyy koossa,mutta palasilla on pieni rako,joka pyritään jollain täyteaineella pitämään ehjänä.
Menetykset pirstovat sisintä.No,onhan minullakin kuollut normaalissa järsjestyksessä isa,äiti ,isovanhemmat;johan ikänikin puolesta on luonnollista ,että näin on käynyt.
Ikävä silloin riipaisee,mutta koska järjestys on luonnollinen,se ei pirsto.
Joku muu asia voi alkaa kuvaa murentamaan,omasta itsestä..menetys toisensa perään,joista ei ehdi toipua.
Ei ikäänkuin ehdi vetämään henkeä kunnolla,kun jotain hajoaa elämässä,ympäristössä.
Minä olen aina kuulunut toisille periksiantaviin ja kiltteihin ihmisiin,olen pyrkinyt työni tekemään huolella ja en ole juoruisa,voin toki kertoa tarinaa hyvässä hengessä,mutta muuten ...olkoon,jokaisella on oma tie käytävänä ja siinä eri vaiheita...ennenkuin perhosena lentoon helähtää.
Sain keskustella erään valkotakkisen kanssa,paitsi hänellä ei ollut se takki päällään,mutta antoisa keskustelu ja hän lopuksi totesi,kun saat rauhassa hengitellä,niin kaikki tulee sujumaan hyvin.
Muistan kaksi vuotta sitten ,muutamaa päivää aikaisemmin tasan kahta vuotta ,esikoiseni sanoi: "Me emme ole vielä suunnitelleet mieheni kanssa mitä teemme Juhannuksena",kukaan ei olisi uskonut ,että hän kuoli juuri silloin kaksi vuotta sitten iltapäivän vaihtuessa.Ei kukaan,vaikka agressiivinen B-solu lymfooma piti tytärtäni oikein otollisena kasvualustana.Ei silloin usko noin tapahtuvan ,vaikka kaikki tosiasiat puhuisivat sen puolesta,koska ei enää ymmärrä mitä on tosiasiat.
Minäkin hoitoalan ammattilaisena,monta kuolevaa saatelleena,monta sairasta kohdanneena ja hoitaneena,olinkin yhtäkkiä kuin suutarin lapsi ilman kenkiä.
Minä en ymmärtänyt mitään,kun omasta tyttärestä oli kyse,minä en tiennyt yhtään ennustetta odotettavissa olevasta elinajasta,koska kaikki oli liian henkilökohtaista,minä en vain enää ymmärtänyt,en pystynyt sisäistämään enää mitään,koska toivo ihmeestä,ihmeparantumisesta oli joku pieni liekinlainen lepatus,joka ei halunnut uskoa ennusteisiin.
Kyllä minä salaa ajattelin,että Jumala voisi antaa ihmeen tapahtua ,kertakaikkisen ihmeen,ei mitään pelkkää sairauden remissiota,vaan sellaisen joka sokean näkeväksi saa ihmeen.
Vaikka tiesimme kaikki viimeisen vuorokauden aikana ,siinä hänen vuoteensa ääressä ollessa,että sairaus on nyt kyllä tosi pahassa jamassa,siitäkin huolimatta sitä oli vaikeaa ymmärtää.
Minulla on 3 lasta,esikoinen siellä taivaankodissa,keskimmäinen on poika,olen tässä miettinyt,kuinka upeasti hän hoisi homman ,kun esikoinen ilmoitti hoitojen lopettamisesta,n. pari viikkoa ennen kuolemaa.Pojastani kasvoi hetkessä tyttärieni silmissä kantava voima,jotenkin he saivat relata kun poikani otti paikkansa.Iloinen ,huolehtivainen ,suloinen veli
Kaikilta meiltä vie aikansa,kunnes aallokko laantuu,myrsky vesilasissa koetaan suuremmaksi kuin avomerellä.
Vaikka kirjoitan olen sanaton,siis siinä mielessä,kun tajuaa kuinka montaa hänen poismenonsa koskettaa vieläkin,ei ole sanoja mitä sanoa,millä toista lohduttaisin,kun en ole koko ajan itsekään lohduttautunut.
Nyt kahden vuoden jälkeen ajattelee eri asioita siitä ajasta,kun taas vuosi sitten pelkäsin vielä kohdata tämän päivän.
Niihin aikoihin kaksi vuotta sitten eräs työkaveri( ei hänkään mikään penaalin terävin kynä) katsoi aiheekseen huomauttaa minulle :Sinä näytät kamalalta,ei hän kysynyt tuntuuko kamalalta,riitti että näytin siltä.
Meidän yhteiskuntahan on lokeroinut kaikki jutut,kuolema kuuluu omaan lokeroonsa ja sen kohdanneet..niin...he näyttävät kamalalta sitten.
Eli surevan kohtaamisessa voisi olla oppimisen varaa.
Vaikka minulla on rakkaat,nin ajatuksissani kyllä esikoisellenikin kerron juttuja,joista tiedän hänen olleen kiinnostunut.
Tänään kaksi vuotta sitten,näin iltapäivällä,olimme hänet hyvästelleet,minä jäin pukemaan hänet hoitajan kanssa vainajan vaatteisiin,jotenkin niin turtana ymmärtämättä tallaisten asioiden syvintä syytä.
Sulkien hänen silmänsä,suutelin silmäkulmat,joihin oli asettunut iäsyysuni.
Näissä tunnelmissa....postitan tämän Enkelipostini.
Elämä voi hetkessä tai pidemmällä aikavälillä muuttua mosaiikin kaltaiseksi.
Kuva pysyy koossa,mutta palasilla on pieni rako,joka pyritään jollain täyteaineella pitämään ehjänä.
Menetykset pirstovat sisintä.No,onhan minullakin kuollut normaalissa järsjestyksessä isa,äiti ,isovanhemmat;johan ikänikin puolesta on luonnollista ,että näin on käynyt.
Ikävä silloin riipaisee,mutta koska järjestys on luonnollinen,se ei pirsto.
Joku muu asia voi alkaa kuvaa murentamaan,omasta itsestä..menetys toisensa perään,joista ei ehdi toipua.
Ei ikäänkuin ehdi vetämään henkeä kunnolla,kun jotain hajoaa elämässä,ympäristössä.
Minä olen aina kuulunut toisille periksiantaviin ja kiltteihin ihmisiin,olen pyrkinyt työni tekemään huolella ja en ole juoruisa,voin toki kertoa tarinaa hyvässä hengessä,mutta muuten ...olkoon,jokaisella on oma tie käytävänä ja siinä eri vaiheita...ennenkuin perhosena lentoon helähtää.
Sain keskustella erään valkotakkisen kanssa,paitsi hänellä ei ollut se takki päällään,mutta antoisa keskustelu ja hän lopuksi totesi,kun saat rauhassa hengitellä,niin kaikki tulee sujumaan hyvin.
Muistan kaksi vuotta sitten ,muutamaa päivää aikaisemmin tasan kahta vuotta ,esikoiseni sanoi: "Me emme ole vielä suunnitelleet mieheni kanssa mitä teemme Juhannuksena",kukaan ei olisi uskonut ,että hän kuoli juuri silloin kaksi vuotta sitten iltapäivän vaihtuessa.Ei kukaan,vaikka agressiivinen B-solu lymfooma piti tytärtäni oikein otollisena kasvualustana.Ei silloin usko noin tapahtuvan ,vaikka kaikki tosiasiat puhuisivat sen puolesta,koska ei enää ymmärrä mitä on tosiasiat.
Minäkin hoitoalan ammattilaisena,monta kuolevaa saatelleena,monta sairasta kohdanneena ja hoitaneena,olinkin yhtäkkiä kuin suutarin lapsi ilman kenkiä.
Minä en ymmärtänyt mitään,kun omasta tyttärestä oli kyse,minä en tiennyt yhtään ennustetta odotettavissa olevasta elinajasta,koska kaikki oli liian henkilökohtaista,minä en vain enää ymmärtänyt,en pystynyt sisäistämään enää mitään,koska toivo ihmeestä,ihmeparantumisesta oli joku pieni liekinlainen lepatus,joka ei halunnut uskoa ennusteisiin.
Kyllä minä salaa ajattelin,että Jumala voisi antaa ihmeen tapahtua ,kertakaikkisen ihmeen,ei mitään pelkkää sairauden remissiota,vaan sellaisen joka sokean näkeväksi saa ihmeen.
Vaikka tiesimme kaikki viimeisen vuorokauden aikana ,siinä hänen vuoteensa ääressä ollessa,että sairaus on nyt kyllä tosi pahassa jamassa,siitäkin huolimatta sitä oli vaikeaa ymmärtää.
Minulla on 3 lasta,esikoinen siellä taivaankodissa,keskimmäinen on poika,olen tässä miettinyt,kuinka upeasti hän hoisi homman ,kun esikoinen ilmoitti hoitojen lopettamisesta,n. pari viikkoa ennen kuolemaa.Pojastani kasvoi hetkessä tyttärieni silmissä kantava voima,jotenkin he saivat relata kun poikani otti paikkansa.Iloinen ,huolehtivainen ,suloinen veli
Kaikilta meiltä vie aikansa,kunnes aallokko laantuu,myrsky vesilasissa koetaan suuremmaksi kuin avomerellä.
Vaikka kirjoitan olen sanaton,siis siinä mielessä,kun tajuaa kuinka montaa hänen poismenonsa koskettaa vieläkin,ei ole sanoja mitä sanoa,millä toista lohduttaisin,kun en ole koko ajan itsekään lohduttautunut.
Nyt kahden vuoden jälkeen ajattelee eri asioita siitä ajasta,kun taas vuosi sitten pelkäsin vielä kohdata tämän päivän.
Niihin aikoihin kaksi vuotta sitten eräs työkaveri( ei hänkään mikään penaalin terävin kynä) katsoi aiheekseen huomauttaa minulle :Sinä näytät kamalalta,ei hän kysynyt tuntuuko kamalalta,riitti että näytin siltä.
Meidän yhteiskuntahan on lokeroinut kaikki jutut,kuolema kuuluu omaan lokeroonsa ja sen kohdanneet..niin...he näyttävät kamalalta sitten.
Eli surevan kohtaamisessa voisi olla oppimisen varaa.
Vaikka minulla on rakkaat,nin ajatuksissani kyllä esikoisellenikin kerron juttuja,joista tiedän hänen olleen kiinnostunut.
Tänään kaksi vuotta sitten,näin iltapäivällä,olimme hänet hyvästelleet,minä jäin pukemaan hänet hoitajan kanssa vainajan vaatteisiin,jotenkin niin turtana ymmärtämättä tallaisten asioiden syvintä syytä.
Sulkien hänen silmänsä,suutelin silmäkulmat,joihin oli asettunut iäsyysuni.
Näissä tunnelmissa....postitan tämän Enkelipostini.
Jalostamo
keskiviikko, 17. kesäkuu 2015
Jalostamo
c Cathkinspa
Sanotaan että vastoinkäymiset jalostavat,
sanoisin että vastoinkäymiset tekevät pinnan huokoiseksi,
siihen hierottu suola saa enemmän tarttumapintaa,
tehden taatusti kipeämpää kuin hieroja oli ajatellutkaan.
tai sitten ainakin onnistuu siinä paremmin kuin aikoikaan.
Arvio siitä kuka on jalostunut ,kuka ei
ei näy ulospäin suinkaan,
se tulee esille teoissa,joissa nousee ihmisarvon kunnioitus etusijalle,
ei niinkään niissä teoissa jotka ovat silmin nähtävissä,
sanoihan Suuri Mestarikin:Martta ,Martta niin moninaisista sinä huolehdit
ja samaan aikaan syntinen nainen sai kuivata hiuksillaan Mestarin jalat.
Ei aina se miltä näytämme,kerro sitä mitä me olemme.
Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ,
katsokoon samalla suuresta kuvajaisesta itseään tyytyväisenä,
luullen näkevänsä millaisen Jumala loi tehdessään ihmisestä oman kuvansa.
Sanotaan että vastoinkäymiset jalostavat,
sanoisin että vastoinkäymiset tekevät pinnan huokoiseksi,
siihen hierottu suola saa enemmän tarttumapintaa,
tehden taatusti kipeämpää kuin hieroja oli ajatellutkaan.
tai sitten ainakin onnistuu siinä paremmin kuin aikoikaan.
Arvio siitä kuka on jalostunut ,kuka ei
ei näy ulospäin suinkaan,
se tulee esille teoissa,joissa nousee ihmisarvon kunnioitus etusijalle,
ei niinkään niissä teoissa jotka ovat silmin nähtävissä,
sanoihan Suuri Mestarikin:Martta ,Martta niin moninaisista sinä huolehdit
ja samaan aikaan syntinen nainen sai kuivata hiuksillaan Mestarin jalat.
Ei aina se miltä näytämme,kerro sitä mitä me olemme.
Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven ,
katsokoon samalla suuresta kuvajaisesta itseään tyytyväisenä,
luullen näkevänsä millaisen Jumala loi tehdessään ihmisestä oman kuvansa.
Energiapalloja
Energia palloja
c Cathkinspa
Kerran sen minäkin olen kokenut,
saanut olla sellaisen ulottuvuuden kynnyksellä,
jossa näkymätön energia oli pallon lailla pyörimässä.
Kämmenilleni hetkeksi pysähtyi,
mutta levätä ei malttanut,siinä koko ajan soljuskeli ja hyrisi.
Om-mestari sen aikaan sai.
Sitten sain vielä kokea kuinka viskotaan kuin roskasiivilässä,
sitä kutsuivat menneiden rakkauksien poistamiseksi.
Poistuivathan ne,sitten aikaa myöten,
siinä hetkessä vain ymmärsin ,yksin on tielläni jatkettava.
On se onnellista että se ulottuvuus ei koko ajan ole niin konkreettinen,
parempi olla kahden ulottuvuuden kansalainen,
kuin lyttääntyä tähän paikkaan,kaiken energian tunkiessa joka nurkasta.
Kerran sen minäkin olen kokenut,
saanut olla sellaisen ulottuvuuden kynnyksellä,
jossa näkymätön energia oli pallon lailla pyörimässä.
Kämmenilleni hetkeksi pysähtyi,
mutta levätä ei malttanut,siinä koko ajan soljuskeli ja hyrisi.
Om-mestari sen aikaan sai.
Sitten sain vielä kokea kuinka viskotaan kuin roskasiivilässä,
sitä kutsuivat menneiden rakkauksien poistamiseksi.
Poistuivathan ne,sitten aikaa myöten,
siinä hetkessä vain ymmärsin ,yksin on tielläni jatkettava.
On se onnellista että se ulottuvuus ei koko ajan ole niin konkreettinen,
parempi olla kahden ulottuvuuden kansalainen,
kuin lyttääntyä tähän paikkaan,kaiken energian tunkiessa joka nurkasta.
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Unelma matka maallle
c Cathkinspa
Maalle mie lähen,tuossa istun sen tähen,
lähen kahtomaan savon metsiä,
ja aarrekiven juurelta aion aarteen etsiä.
Kulkishan sinne myös ratakisko,
paras aarre sen päässä asuva isosisko..
Kera siskoni muhkean ja mukavan niin,
aarre kaivetaan ,samalla lauletaan:
Kiitos aarteesta tästä,kiitos elämästä.
Maalle mie lähen,tuossa istun sen tähen,
lähen kahtomaan savon metsiä,
ja aarrekiven juurelta aion aarteen etsiä.
Kulkishan sinne myös ratakisko,
paras aarre sen päässä asuva isosisko..
Kera siskoni muhkean ja mukavan niin,
aarre kaivetaan ,samalla lauletaan:
Kiitos aarteesta tästä,kiitos elämästä.
Siirto
Siirryin runoineni Vuodatusnetistä tänne ja hieman päällekkäisyyttä on havaittavaissa kopioinnin tuloksena,pyrin poistamaan ne kunhan opin hallitsemaan blogini muokkausta .Kiitos ja Hyvää Juhannusta,tavataan täällä runoiluni merkeissä ja ehkä aikaa myöten muutakin tulee pakinoinnin ja runojen sekaan.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Runosuonen sykintää,runo kooste
Puhalla minuun kipinä
c Cathkinspa
Joskus,minusta tuntuu että iäisyys sitten,
herätessäni jo en mieltäni malttanut,
unen sikkuraisin silmin kirmasin siivilleni,
Paratiisilinnun lailla,sirkutellen,viskutellen,
nauttien elämän keveydestä.
Mikä oli se myrsky,mikä raekuuro joka taivaani pimensi,
ei mustaksi vallan vienyt kuin hetkeksi,ja harmaan antoi tilalle,
harmaassa ei edes varjo taitu maahan.
Jos en siipiäni saisikaan takaisin,en nuoruuttani haikaile.
Jos saisin ilon pisaran silmäkulmaani,
jos aito ilo ilman varjon häivää uskaltaisi asettua asumaan .
Ilon pisara jos toinenkin,saisi täyttää mieleni.
Paljon on kiitosta,hiukkanen pelkoa,
uskoa tulevaan jos puhaltaisit,
jos sittenkin tuhkan alta kipinä löytyisi,
pieni hehku tulta tuulesta ottaisi
avaisi tiukkaan lukitut luukut,
antaa elämän näyttää ulottuvuuksiaan.
Asettuisit puiston penkille viereeni,
katsoen yhdessä eteen päin.
Joskus,minusta tuntuu että iäisyys sitten,
herätessäni jo en mieltäni malttanut,
unen sikkuraisin silmin kirmasin siivilleni,
Paratiisilinnun lailla,sirkutellen,viskutellen,
nauttien elämän keveydestä.
Mikä oli se myrsky,mikä raekuuro joka taivaani pimensi,
ei mustaksi vallan vienyt kuin hetkeksi,ja harmaan antoi tilalle,
harmaassa ei edes varjo taitu maahan.
Jos en siipiäni saisikaan takaisin,en nuoruuttani haikaile.
Jos saisin ilon pisaran silmäkulmaani,
jos aito ilo ilman varjon häivää uskaltaisi asettua asumaan .
Ilon pisara jos toinenkin,saisi täyttää mieleni.
Paljon on kiitosta,hiukkanen pelkoa,
uskoa tulevaan jos puhaltaisit,
jos sittenkin tuhkan alta kipinä löytyisi,
pieni hehku tulta tuulesta ottaisi
avaisi tiukkaan lukitut luukut,
antaa elämän näyttää ulottuvuuksiaan.
Asettuisit puiston penkille viereeni,
katsoen yhdessä eteen päin.
c Cathkinspa
Minua puhutteli suunnattomasto kohdata ihminen jonka olen aina tuntenut,mutta elämän silkkihansikkaat olivat hänenkin kohdallaan vaihdettu karheisiin työrukkasiin.
Kohtaaminen
Hän lähestyi hitaasti,
Minua puhutteli suunnattomasto kohdata ihminen jonka olen aina tuntenut,mutta elämän silkkihansikkaat olivat hänenkin kohdallaan vaihdettu karheisiin työrukkasiin.
Kohtaaminen
Hän lähestyi hitaasti,
katseensakin oli hakeva,
kuin etsien kohtaa jossa tuttu ja turvallinen kohtaisivat.
Varovainen katseensa lopulta osuu silmiini,
hetkessä hän on valmis pakenemaan aran peuran lailla
tai halaamaan,koska aistii voivansa luottaa edelleen.
Katseessaan loisti ilo kohtaamisesta,
samalla anteeksi pyytävä nöyryys,
tällainen minusta tuli,kun en enää jaksanut taistella,
maailman myrskytuulet repivät siipeni tyngiksi.
Unelmien rakennustarpeet poltettiin pimeiden kujien nuotioilla.
Ohikiitävän hetken kumpikin muisti sydämessään puuteripilven keveät unelmat,
unelmat jotka koskaan eivät saaneet toteutua.
Ilman sanojakin tiedämme,rakkaus kantaa,
vaikka emme voi toinen toistamme auttaa.
Yksin on tie käytävä loppuun saakka.
kuin etsien kohtaa jossa tuttu ja turvallinen kohtaisivat.
Varovainen katseensa lopulta osuu silmiini,
hetkessä hän on valmis pakenemaan aran peuran lailla
tai halaamaan,koska aistii voivansa luottaa edelleen.
Katseessaan loisti ilo kohtaamisesta,
samalla anteeksi pyytävä nöyryys,
tällainen minusta tuli,kun en enää jaksanut taistella,
maailman myrskytuulet repivät siipeni tyngiksi.
Unelmien rakennustarpeet poltettiin pimeiden kujien nuotioilla.
Ohikiitävän hetken kumpikin muisti sydämessään puuteripilven keveät unelmat,
unelmat jotka koskaan eivät saaneet toteutua.
Ilman sanojakin tiedämme,rakkaus kantaa,
vaikka emme voi toinen toistamme auttaa.
Yksin on tie käytävä loppuun saakka.
Pimeästä nousivat,surussa soutivat,
jopa tummiakin ovat,kääntäessäni joka kiven ja kannon.
Tokihan tämä on jo selvinnyt minulle aiemmin,kenties sinulle nyt.
Perhoset työvälineeksi olen nyt saanut suruprosessiini ja muuhunkin elämään.
Jutun tai runon energiataso määrittelee kuvan värityksen,
näin ne yhteen nivoutuvat.
perhosen siiven värit,ei se niin tärkeää ole
kuin se että lentoon pääsee.
lintunenkin toverina siellä taivaansinessä
lentäkää perhoseni,laulakaa lintuni,
kirmatkaa ja iloitkaa lentämisen keveydestä.
C Cathkinspa
Kun on aina tottunut tekemään,menemään ja vain ollessaankin suunnittelemaan,vie aikansa ennen kuin tottuu toimettomuuteen.
Levätä hiljaa paikallaan,koska kiireet ovat loppuneet.
Kiireiden loputtua,siinä alku metreillä pyrkii täyttämään työstä luopumisen tyhjiön puuhasteluilla.
Puuhastelut ovat kuin välivaiheen eristyslue,helpottaen siirtymistä toimettomuuden aikaan.Kun ei olekaan pakko enää mennä ja herätä aikaisin aamulla.
On tietenkin erilaista jäädä luonnollisesti eläkkeelle,mutta sitä kuuluisaa eläköitymistä ennen ei ole valmis hetkessä ottamaan vastaan tietoa siitä että ei voi tehdä enää työtään.Putoaa kuin tyhjiöön peukaloitaan pyörittelemään.
Toisaalta,sekin on osa luopumisen taivalta,eihän ihminen ole työtä varten,vaan työ on vaihe elämässä .
Näin kai se on kaikella,mistä joutuu ennen aikojaan luopumaan,jää tyhjiö siihen kohtaan.
Sitten kun joutuu paljosta luopumaan kerta toisensa perään,alkaa tuntua siltä,että mitään ei kannata tavoitellakaan,koska sitä,tai mitään muutakaan ei voi satavarmasti pitää.
Elämä on luotu muutoksen kouriin etenemään.Tanssia tuntemattoman tulevaisuuden kanssa.
Kun on aina tottunut tekemään,menemään ja vain ollessaankin suunnittelemaan,vie aikansa ennen kuin tottuu toimettomuuteen.
Levätä hiljaa paikallaan,koska kiireet ovat loppuneet.
Kiireiden loputtua,siinä alku metreillä pyrkii täyttämään työstä luopumisen tyhjiön puuhasteluilla.
Puuhastelut ovat kuin välivaiheen eristyslue,helpottaen siirtymistä toimettomuuden aikaan.Kun ei olekaan pakko enää mennä ja herätä aikaisin aamulla.
On tietenkin erilaista jäädä luonnollisesti eläkkeelle,mutta sitä kuuluisaa eläköitymistä ennen ei ole valmis hetkessä ottamaan vastaan tietoa siitä että ei voi tehdä enää työtään.Putoaa kuin tyhjiöön peukaloitaan pyörittelemään.
Toisaalta,sekin on osa luopumisen taivalta,eihän ihminen ole työtä varten,vaan työ on vaihe elämässä .
Näin kai se on kaikella,mistä joutuu ennen aikojaan luopumaan,jää tyhjiö siihen kohtaan.
Sitten kun joutuu paljosta luopumaan kerta toisensa perään,alkaa tuntua siltä,että mitään ei kannata tavoitellakaan,koska sitä,tai mitään muutakaan ei voi satavarmasti pitää.
Elämä on luotu muutoksen kouriin etenemään.Tanssia tuntemattoman tulevaisuuden kanssa.
Tänään on hyvä päivä viedä koko kesän kukat Hietsun
uurnalehtoon.Esikoiseni aina leikkisästi sanoi miehestään,mies oli
heidän perheessä hortonomi(kaikki 3 kukkaa parvekkeella olivat hänen
hoidossaan).
Mutta,mutta orvokkeja olisi tarkoitus viedä ,sellaisia samettisilmiä,antamaan valoa ja iloa kukinnollaan,loppukesästä ne täytyy kuitenkin jo leikata pois,koska sateet ja auringot venyttävät orvokkien varret notkumaan maata myöten.
Samalla matkalla voi aistia kirjoitusaiheita.
Eilen kävin viemässä myyntiin korttejani http://www.vallilanstoori.fi/ ,Vallilassa.Kiva paikka on siitä muotoutunut,siellä saa tyyliin päivän sopat ja kahvit,on siisti ja viihtyisä ja kirpputori pöydän hintakaan ei ole päätä huimaava.
Sain pienen telineen korteilleni,jos vaikka materiaalien hinnat tulisivat takaisin,onhan korttien teko ollut minulle myös aikamoista terapiaa,onnistua jossain joka on mieluista,kun muuten terveys ei enää taida omiin töihin sallia menoa.
Vaikkakin se on pääosin kohdallani hidasta,koska kortin tarina muotoutuu samalla,tyyliin,vielä yksi pieni kyynel täytyisi saada pysymään kortin tyttösellä.Melkeinhän niitä osaa täytyy katsoa suurennuslasilla ,nähdäkseen mitä kaikkea sinne on sijoitettu,ystäväni sanoikin eräästä,harvoin sitä näkee kortteja tehtävän luuppia apuna käyttäen.
No toiset ovat sitten vastapainoksi yksinkertaisia.Perhosia niissä esiintyy paljon,johtunee siitä että minulla oli suuri painava kivi sydämeni tienoilla tuossa pitkin kevättä ja se johtui lähenevästä esikoiseni kuolin päivästä.
Kun ensimmäinen vuosipäivä tulee ,se on erilainen ,sen ensimmäisen vuoden ikävät ovat karhean kovat..mitä viime vuonna tähän aikaan,ensimmäinen joulu ja juhannus ilman poismennyttä.
Toisena vuotena kohdallani suru on muuttanut muotoaan ja kuolemaa ajattelee eri kulmasta,mutta minua askarrutti kovasti se,mitä hän kesti yksin kivuissa,kertomatta niistä kenellekään,kuinka kovia ne olivat,kuten kuopus sanoi:Sisko halusi säästää läheisiään.
Minä jouduin vatsakivun vuoksi päivystykseen ja kipu oli tosi kova,siinä raapaisun verran ymmärsin hänen olotilaansa,kun hän muutaman kerran kivuissa päivystykseen joutui menemään.Urhea tyttäreni.
Siksi perhoset lentävät korteissani,koska vapaudessa ilman siteitä niiden on hyvä lentää.Niiden siivissä ei maan murheet tai kivut saa painaa,ja jos painaakin,lopulta ne lentävät vapaina ja kauniisti.
Mutta,mutta orvokkeja olisi tarkoitus viedä ,sellaisia samettisilmiä,antamaan valoa ja iloa kukinnollaan,loppukesästä ne täytyy kuitenkin jo leikata pois,koska sateet ja auringot venyttävät orvokkien varret notkumaan maata myöten.
Samalla matkalla voi aistia kirjoitusaiheita.
Eilen kävin viemässä myyntiin korttejani http://www.vallilanstoori.fi/ ,Vallilassa.Kiva paikka on siitä muotoutunut,siellä saa tyyliin päivän sopat ja kahvit,on siisti ja viihtyisä ja kirpputori pöydän hintakaan ei ole päätä huimaava.
Sain pienen telineen korteilleni,jos vaikka materiaalien hinnat tulisivat takaisin,onhan korttien teko ollut minulle myös aikamoista terapiaa,onnistua jossain joka on mieluista,kun muuten terveys ei enää taida omiin töihin sallia menoa.
Vaikkakin se on pääosin kohdallani hidasta,koska kortin tarina muotoutuu samalla,tyyliin,vielä yksi pieni kyynel täytyisi saada pysymään kortin tyttösellä.Melkeinhän niitä osaa täytyy katsoa suurennuslasilla ,nähdäkseen mitä kaikkea sinne on sijoitettu,ystäväni sanoikin eräästä,harvoin sitä näkee kortteja tehtävän luuppia apuna käyttäen.
No toiset ovat sitten vastapainoksi yksinkertaisia.Perhosia niissä esiintyy paljon,johtunee siitä että minulla oli suuri painava kivi sydämeni tienoilla tuossa pitkin kevättä ja se johtui lähenevästä esikoiseni kuolin päivästä.
Kun ensimmäinen vuosipäivä tulee ,se on erilainen ,sen ensimmäisen vuoden ikävät ovat karhean kovat..mitä viime vuonna tähän aikaan,ensimmäinen joulu ja juhannus ilman poismennyttä.
Toisena vuotena kohdallani suru on muuttanut muotoaan ja kuolemaa ajattelee eri kulmasta,mutta minua askarrutti kovasti se,mitä hän kesti yksin kivuissa,kertomatta niistä kenellekään,kuinka kovia ne olivat,kuten kuopus sanoi:Sisko halusi säästää läheisiään.
Minä jouduin vatsakivun vuoksi päivystykseen ja kipu oli tosi kova,siinä raapaisun verran ymmärsin hänen olotilaansa,kun hän muutaman kerran kivuissa päivystykseen joutui menemään.Urhea tyttäreni.
Siksi perhoset lentävät korteissani,koska vapaudessa ilman siteitä niiden on hyvä lentää.Niiden siivissä ei maan murheet tai kivut saa painaa,ja jos painaakin,lopulta ne lentävät vapaina ja kauniisti.
Sinun vahvuutesi,
minun heikkouteni,
toisiaan täydentäen.
Yksin olemme kuin joessa ajelehtiva puu,
yhdessä sielumme soivat kauniisti,
saaden revontulet taivaalla
tanssimaan kanssamme.
minun heikkouteni,
toisiaan täydentäen.
Yksin olemme kuin joessa ajelehtiva puu,
yhdessä sielumme soivat kauniisti,
saaden revontulet taivaalla
tanssimaan kanssamme.
c Cathkinspa
Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.
Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.
Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .
Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.
Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.
Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.
Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.
Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.
Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.
Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.
Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .
Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.
Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.
Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.
Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.
Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.
lauantai, 6. kesäkuu 2015
Säröjä
c Cathkinspa
Haljenneella kalliolla,muotopuolena kuusi seisoo,
siinä särössä joka kallioon on tullut,
siinä saa kasvualustansa ja kauniin kerkkä kukinnon luo.
Ihminenkin,kun saa matkan varrela säröjä,
voi niiden ansiosta antaa hyvää kasvualustaa kanssakulkijalle,joskus.
Jos niin on tarkoitettu.
Kalliokin,jos on aivan pyöreä ja sileä pinnaltaan ,
ei anna suojaa ,eikä anna maankaan ravita,eikä siihen saa otetta.
Liian siloinen elämän matka ja pyöreä kallio,ei anna väripohjaa taululle.
Säröissäkin kaikki kauneus,valot ja varjot.
Haljenneella kalliolla,muotopuolena kuusi seisoo,
siinä särössä joka kallioon on tullut,
siinä saa kasvualustansa ja kauniin kerkkä kukinnon luo.
Ihminenkin,kun saa matkan varrela säröjä,
voi niiden ansiosta antaa hyvää kasvualustaa kanssakulkijalle,joskus.
Jos niin on tarkoitettu.
Kalliokin,jos on aivan pyöreä ja sileä pinnaltaan ,
ei anna suojaa ,eikä anna maankaan ravita,eikä siihen saa otetta.
Liian siloinen elämän matka ja pyöreä kallio,ei anna väripohjaa taululle.
Säröissäkin kaikki kauneus,valot ja varjot.
keskiviikko, 3. kesäkuu 2015
Luopumisen alku
Luopuminenhan alkaa jo äidin kohdussa,selvemmin
syntymässä,täytyy syntyä kipua tuntien turvaisasta äidin kohdusta,jonne
on siihen saakka vain voinut aistia ympäristöään,jalkapallokenttä on
siellä aika pieni,syntymän jälkeen kohdunaikainen täysylläpito jo
muuttaa muutoaan,joutuu itsekin osallistumaan,vaikkapa imemällä rintaa
saadakseen maitoa.
Kirkkaat valot ja kätilön kokeneiden käsien kosketus,lapsiveden painottoman olotilan jälkeen saa varmaankin vahvemmankin rääkäisemään.
Tätäkö tämä on,kunnes uusi olotila kietoutuu ympärille jokapäiväisesti.
Ja näin yksi asia toisensa perään elämässä ,tulee kohti koskettaen, jättää jälkensä ja jää taakse.
Elämän kiertokulun TOP 5 ehdoton ykkönen on syntymä.
Kirkkaat valot ja kätilön kokeneiden käsien kosketus,lapsiveden painottoman olotilan jälkeen saa varmaankin vahvemmankin rääkäisemään.
Tätäkö tämä on,kunnes uusi olotila kietoutuu ympärille jokapäiväisesti.
Ja näin yksi asia toisensa perään elämässä ,tulee kohti koskettaen, jättää jälkensä ja jää taakse.
Elämän kiertokulun TOP 5 ehdoton ykkönen on syntymä.
maanantai, 1. kesäkuu 2015
Enkeleitä,onko heitä,ainakin perhosia parveilee
cCathkinspa
Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen) joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.
Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.
Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.
Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.
Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".
Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.
Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.
Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.
Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.
Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.
Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.
Näiden asioiden myötä olen saanut päästää sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,
suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.
Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä
Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen) joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.
Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.
Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.
Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.
Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".
Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.
Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.
Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.
Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.
Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.
Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.
Näiden asioiden myötä olen saanut päästää sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,
suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.
Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä
Copyright Cathkinspa
Siinä istumme ,kissani ja minä,
sanotaan kissan kuolevan ikävään,
jos sen omistaja kuolee.
Siinäpä istumme ja ikävöimme,
vaan emme kuole ikävään,
vaikka se hiertää sydämessä ja mielessä,
kuin kivi kengässä.
Siitäpä nousemme,kissani ja minä,
hiekkatien pölytessä kesäpäivän hehkussa,
astelemme mutkaista tietä näkymättömiin.
Siinä istumme ,kissani ja minä,
sanotaan kissan kuolevan ikävään,
jos sen omistaja kuolee.
Siinäpä istumme ja ikävöimme,
vaan emme kuole ikävään,
vaikka se hiertää sydämessä ja mielessä,
kuin kivi kengässä.
Siitäpä nousemme,kissani ja minä,
hiekkatien pölytessä kesäpäivän hehkussa,
astelemme mutkaista tietä näkymättömiin.
c Cathkinspa
Uni kuin labyrintti,yksin ollessani eksytti minut unessa uneeni,
pelkoja peitoksi heitteli,yksin minut pimeään komeroon sulki,
ovilautojen välistä näin sortuneet muurit,
tuhannen kappaleiksi lyötynä ja kerran vielä päälle sen.
Katseeni vaelsi kapeassa kujassa,
tajuntani tavoitti verenpunaisille siivilleen nousevat perhoset,
pelottavan voimakkaina
siipien sihinän täyttäessä ilman,pesistään nousivat hiljaisuudessa.
Hiljaa,niin suloisesti laulusi alkoi nousta takaa harmaan ja punaisen,
sitoen samalla hellästi haavoja,jotka olin saanut pelkoihin kompastelemalla,
häpeän harson peittäessä silmäni.
Keveän sävelen,höyhenen lailla kutittaessa kasvojani,
perhosten noustessa ylemmäs ja ylemmäs pimeydestä,
valo niiden siivet siivilöi harsomaiseen valkeuteen,
sulattaen lopulta pimeyden ja kahleet säteileväksi hopeaksi.
Uni kuin labyrintti,yksin ollessani eksytti minut unessa uneeni,
pelkoja peitoksi heitteli,yksin minut pimeään komeroon sulki,
ovilautojen välistä näin sortuneet muurit,
tuhannen kappaleiksi lyötynä ja kerran vielä päälle sen.
Katseeni vaelsi kapeassa kujassa,
tajuntani tavoitti verenpunaisille siivilleen nousevat perhoset,
pelottavan voimakkaina
siipien sihinän täyttäessä ilman,pesistään nousivat hiljaisuudessa.
Hiljaa,niin suloisesti laulusi alkoi nousta takaa harmaan ja punaisen,
sitoen samalla hellästi haavoja,jotka olin saanut pelkoihin kompastelemalla,
häpeän harson peittäessä silmäni.
Keveän sävelen,höyhenen lailla kutittaessa kasvojani,
perhosten noustessa ylemmäs ja ylemmäs pimeydestä,
valo niiden siivet siivilöi harsomaiseen valkeuteen,
sulattaen lopulta pimeyden ja kahleet säteileväksi hopeaksi.
perjantai, 22. toukokuu 2015
Hetki on ohi
Herkkä kuin kirsikkapuun kukka ,jokainen katseellaan sitä omistaa,
ihmiset ovat kuulleet sen kauneudesta,tulevat kauempaakin katsomaan
joku kulkee joka päivä ohitse,ehkä turtuen herkälle kauneudelle hieman...
Kukkivan puun lailla, intimiteettisuojaa vailla,
jos olisi Kirsikkapuun kaltainen sen puhjetessa kukkaan,
olisi kuin minkaanlaista armoa ei löytyisi maailmassa.
Kuinka neitseelliset ovatkaan nuppunsa,
häpeilemättä puhkeaa herkkään kukkaansa,
kaikkien katseiden sitä kosketellessa,
kuinka ujosti ,hieman punastuen vastaa kukinnollaan ,
kukinnon katseella katseeseen,
aivan kuin ihmettelisi maailman kylmyyttä,
kunnes lopulta luo katseensa alas,
antaen terälehtien leijailla hiljaa maahan..
ja hetki on ohi....
ihmiset ovat kuulleet sen kauneudesta,tulevat kauempaakin katsomaan
joku kulkee joka päivä ohitse,ehkä turtuen herkälle kauneudelle hieman...
Kukkivan puun lailla, intimiteettisuojaa vailla,
jos olisi Kirsikkapuun kaltainen sen puhjetessa kukkaan,
olisi kuin minkaanlaista armoa ei löytyisi maailmassa.
Kuinka neitseelliset ovatkaan nuppunsa,
häpeilemättä puhkeaa herkkään kukkaansa,
kaikkien katseiden sitä kosketellessa,
kuinka ujosti ,hieman punastuen vastaa kukinnollaan ,
kukinnon katseella katseeseen,
aivan kuin ihmettelisi maailman kylmyyttä,
kunnes lopulta luo katseensa alas,
antaen terälehtien leijailla hiljaa maahan..
ja hetki on ohi....
torstai, 21. toukokuu 2015
Ei kiirettä kummempaa
Aika hauskaakin on huomata,nyt kun en ole ollut työelämässä mukana,kuinka aika hujahtaa ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan,että eläkepäivillä ne kiireet vasta alkavat.
Ja minähän en ole vielä virallisesti eläkkeelläkään.Mutta,harrastan...en esteratsastusta,en mäkihyppyä..vaan ihan pientä sen puitteissa kuin luhahtanut selkä antaa periksi.
Kudon,askartelen kortteja ja kirjoitan,pääasiassa runoja kirjoitan.Niin ja muutamia kynsiä geelailen.
maanantai, 18. toukokuu 2015
Siistit porraspielet ja hautapaikat
Eilinen päivä oli aurinkoinen ja tuulinen ja eilen lopultakin sain kyydin,autokyydin Hietsun uurnalehtoon.
Ei sillä että olisin laiskistunut,vaan selkä on edelleen leikkauksen jälkeen välillä yhteistyö kelvoton.
Mutta,mutta Muurikello niminen kukkanen sai sinne kiven viereen maan syliin alkaa juuriaan asettelemaan,muutamat muutkin kukkaset ja kynttilät jätin lyhtyihin siltä varalta,kun tulee pimeää ja sitten siellä näkee paremmin.
Minulle jostain syystä on noussut esikoiseni älyttömän hyvä tilannekomiikka ja huumorintaju yleensä mieleen.
Ja se tuo hyvän mielen,hän oli chillailija ,kuopus sanoo himmailevansa,minä en ole keksinyt sopivaa sanaa omille touhuilleni,mutta joskus esikoinen käytti sanaa haamuilla,kun ei oikein tiedä tai tekee montaa juttua,mutta haamuilu on lempeää puuhaa kuitenkin.Taitavat muuten sielläkin puolen pitää jotain harrasterinkiä:hilpeät haamuilijat kenties.
Kyllä tuli kuitenkin hyvä mieli,hautapaikka oli siisti,kun menimme sinne,ei mitään talvikrääsää ja muuta roskaa siisti ja asiallinen.
Valkoinen kipsienkeli siinä nojaili ja valkoinen Raijan tuoma kipsiruusu,jonka hän jo uurnanlaskussa sinne toi,nyt jo kauniisti patinoituneena.
Esikoiseni loppujen lopuksi kantoi sairautensa yksin,hän ei halunnut kertoa paljoakaan tuntemuksistaan ja kivuista,joita molempia varmasti oli,hän oli niin urhea,ei halunnut pelästyttää ketään ja luulen että kun lopulta itse tajusi asian lopullisuuden pelästyi paniikkiin saakka,kaikki tuli liian nopeasti ,hän sanoi,hän olisi toivonut että asioita olisi voinut järjestellä enemmän,paremmin,kuten hänellä oli luonteenomaista.Ja minusta oli sydäntäsärkevän suloista,kuinka hän mainitsi erään ystävänsä kyynelet silmissä,niin rakas tämä ystävä hänelle oli.
Mutt,a koska lopulta oli taivuttava sen tosiasian edessä,aikaa on vähän,vaikka hän sanoikin lääkärille:luulin että olisi vuosi vielä,koska hän oli ymmärtänyt ,että jos lääkäri kyseli heidän kesäsuunnitelmia,niin aikaa on myös yli kesän....
Tähän täytyy tyytyä,hän jätti vahvat energia jäljet,hän ei puhunut puhelimessa kesken aamiaisen enää viimeisenä puolena vuotena,hän eli hetkessä ja nautti siitä.
Jos on valaistumisen eri tasoja,kuten varmasti onkin,hän oli aikalailla paljon valaistunut...rakkaudella niin muistaen,pieniä viestejä havaittavissa tuolta puolen,kuten ystäväni mainitsi:On tainnut Katsu käydä takakuistilla terveiset tuomassa,pikkipikku höyhen sieltä on löytynyt jo kolme kertaa...ollaanpa tarkkoja...
Ei sillä että olisin laiskistunut,vaan selkä on edelleen leikkauksen jälkeen välillä yhteistyö kelvoton.
Mutta,mutta Muurikello niminen kukkanen sai sinne kiven viereen maan syliin alkaa juuriaan asettelemaan,muutamat muutkin kukkaset ja kynttilät jätin lyhtyihin siltä varalta,kun tulee pimeää ja sitten siellä näkee paremmin.
Minulle jostain syystä on noussut esikoiseni älyttömän hyvä tilannekomiikka ja huumorintaju yleensä mieleen.
Ja se tuo hyvän mielen,hän oli chillailija ,kuopus sanoo himmailevansa,minä en ole keksinyt sopivaa sanaa omille touhuilleni,mutta joskus esikoinen käytti sanaa haamuilla,kun ei oikein tiedä tai tekee montaa juttua,mutta haamuilu on lempeää puuhaa kuitenkin.Taitavat muuten sielläkin puolen pitää jotain harrasterinkiä:hilpeät haamuilijat kenties.
Kyllä tuli kuitenkin hyvä mieli,hautapaikka oli siisti,kun menimme sinne,ei mitään talvikrääsää ja muuta roskaa siisti ja asiallinen.
Valkoinen kipsienkeli siinä nojaili ja valkoinen Raijan tuoma kipsiruusu,jonka hän jo uurnanlaskussa sinne toi,nyt jo kauniisti patinoituneena.
Esikoiseni loppujen lopuksi kantoi sairautensa yksin,hän ei halunnut kertoa paljoakaan tuntemuksistaan ja kivuista,joita molempia varmasti oli,hän oli niin urhea,ei halunnut pelästyttää ketään ja luulen että kun lopulta itse tajusi asian lopullisuuden pelästyi paniikkiin saakka,kaikki tuli liian nopeasti ,hän sanoi,hän olisi toivonut että asioita olisi voinut järjestellä enemmän,paremmin,kuten hänellä oli luonteenomaista.Ja minusta oli sydäntäsärkevän suloista,kuinka hän mainitsi erään ystävänsä kyynelet silmissä,niin rakas tämä ystävä hänelle oli.
Mutt,a koska lopulta oli taivuttava sen tosiasian edessä,aikaa on vähän,vaikka hän sanoikin lääkärille:luulin että olisi vuosi vielä,koska hän oli ymmärtänyt ,että jos lääkäri kyseli heidän kesäsuunnitelmia,niin aikaa on myös yli kesän....
Tähän täytyy tyytyä,hän jätti vahvat energia jäljet,hän ei puhunut puhelimessa kesken aamiaisen enää viimeisenä puolena vuotena,hän eli hetkessä ja nautti siitä.
Jos on valaistumisen eri tasoja,kuten varmasti onkin,hän oli aikalailla paljon valaistunut...rakkaudella niin muistaen,pieniä viestejä havaittavissa tuolta puolen,kuten ystäväni mainitsi:On tainnut Katsu käydä takakuistilla terveiset tuomassa,pikkipikku höyhen sieltä on löytynyt jo kolme kertaa...ollaanpa tarkkoja...
lauantai, 16. toukokuu 2015
Sanoista teoiksi
c Cathkinspa
Eilen illalla lopultakin avasin esikoiseni askartelu boksin,se on sellainen ystävällisen näköinen pieni leppäkerttu somisteinen matkalaukku.
Onhan se ollut jo yli kaksi vuotta käyttämättömänä.Ensin se tuli minun kotiini,tyttäreni kuoleman jälkeen ja annoin sen olla hyllyllä,semmosella valoisalla ikkunahyllyllä,sitten se kulkeutui kuopukseni luo,koska hänellä oli joku aatos askartelusta ja nyt se löysi tiensä taas äidille.
Ihan pikapikaa vilkaisin kun toin sen kotiin,ihan vaan vähän samalla itkaisin.Mutta eilen illalla sitten avasin sen kokonaan ja aloin läpi käydä sen sisältöä,tyttöseni energia jälki tuntui hyppysissäni ja herkisti mieltä,lopulta käteeni osui 10 kunta kirjekuorta,joissa oli hänen viimeisenä jouluna tekemät korttiset: Iloista Joulua,Rauhallista Joulua ,Hyvää Joulua...siihen murtui minun tyyneyteni.Kaikki ,niin kaikki siinä kertoi hänestä,hänen tapansa valita papereita,syvällisen miettiliään näköisenä,kaikki oli niinkuin tarkkaan harkittua.
Hitsit että itkettikin,mä olisin halunnut, että se olisikin ollut isompi boxi,niin olisin enemmän saanut käännellä hänen valitsemiaan papereita,osasta oli leikattu kulmaa tai sydämen kuva....sydämellisesti.
Nyt boxi saa tuttavallisesti olla lähellä minun askartelu kaaostani,kaaosta siksi,kun sälää ei raski heittää pois ,siinä niiden on hyvä totutella toisiinsa.
Eilen illalla lopultakin avasin esikoiseni askartelu boksin,se on sellainen ystävällisen näköinen pieni leppäkerttu somisteinen matkalaukku.
Onhan se ollut jo yli kaksi vuotta käyttämättömänä.Ensin se tuli minun kotiini,tyttäreni kuoleman jälkeen ja annoin sen olla hyllyllä,semmosella valoisalla ikkunahyllyllä,sitten se kulkeutui kuopukseni luo,koska hänellä oli joku aatos askartelusta ja nyt se löysi tiensä taas äidille.
Ihan pikapikaa vilkaisin kun toin sen kotiin,ihan vaan vähän samalla itkaisin.Mutta eilen illalla sitten avasin sen kokonaan ja aloin läpi käydä sen sisältöä,tyttöseni energia jälki tuntui hyppysissäni ja herkisti mieltä,lopulta käteeni osui 10 kunta kirjekuorta,joissa oli hänen viimeisenä jouluna tekemät korttiset: Iloista Joulua,Rauhallista Joulua ,Hyvää Joulua...siihen murtui minun tyyneyteni.Kaikki ,niin kaikki siinä kertoi hänestä,hänen tapansa valita papereita,syvällisen miettiliään näköisenä,kaikki oli niinkuin tarkkaan harkittua.
Hitsit että itkettikin,mä olisin halunnut, että se olisikin ollut isompi boxi,niin olisin enemmän saanut käännellä hänen valitsemiaan papereita,osasta oli leikattu kulmaa tai sydämen kuva....sydämellisesti.
Nyt boxi saa tuttavallisesti olla lähellä minun askartelu kaaostani,kaaosta siksi,kun sälää ei raski heittää pois ,siinä niiden on hyvä totutella toisiinsa.
tiistai, 12. toukokuu 2015
Ei oo aina kaikki kotona...tai on ruuhkaa....
copywright Cathkinspa
Jos pysyisi kotona,ei tulisi paha mieli.Vaikka en olekaan perusmielenpahoittaja...
Sinänsä ihan kiva päivä,askartelutarvikkeita haettu ja sade ei kastellut..
Mutta metroasemat ovat kohdallani olleet,kuin myös metrovaunut sellaisia paikkoja,joissa en viihdy.En tunne mitään semmoista torikauhua,vaan en viihdy avohoito paikoissa.
Aina,siis aina joku huutelija on liitelemässä paikalle ja mua pikkasen ahdistaa avohoitopotilaat asemilla huutelemassa,surullista,vaikkei lienekään minun onkelmani,mutta miksi kukaan ei pidä huolta heistä,miksi lääkitykset eivät ole kohdillaan,miksi pikkupirut saavat mellastaa heidän olkapäällään ja ajatuksissa.
Tänään oli nuori nainen,kauniskin ,kiharat hiukset,ihan siisti..ja...ja kirosi kuin sanonnan mukainen "turjan lappalainen",niin rumasti ja paljon .Minua riipaisi sydämestä,mitä hänen äitinsä tuntee kun lapsi on noin sairas,peeveleitä,näkymättömiä koko legioona,joille hän huusi.Olivat varmasti täysin todellisia hänen maailmassaan,me kaikki muut matkustajat emme olleet siellä paikassa henkisesti,missä hän oli niin ahtaalla.
Tunnen siis suurta myötätuntoista murhetta,vaikkakaan en ylipääsemätöntä,hänen läheisiään kohtaan.
Kuinka voisikaan olla äitinsä onnellinen jos tietäisi ,että lapsensa..tyttölapsensa asiat vielä korjaantuisivat...
Jos pysyisi kotona,ei tulisi paha mieli.Vaikka en olekaan perusmielenpahoittaja...
Sinänsä ihan kiva päivä,askartelutarvikkeita haettu ja sade ei kastellut..
Mutta metroasemat ovat kohdallani olleet,kuin myös metrovaunut sellaisia paikkoja,joissa en viihdy.En tunne mitään semmoista torikauhua,vaan en viihdy avohoito paikoissa.
Aina,siis aina joku huutelija on liitelemässä paikalle ja mua pikkasen ahdistaa avohoitopotilaat asemilla huutelemassa,surullista,vaikkei lienekään minun onkelmani,mutta miksi kukaan ei pidä huolta heistä,miksi lääkitykset eivät ole kohdillaan,miksi pikkupirut saavat mellastaa heidän olkapäällään ja ajatuksissa.
Tänään oli nuori nainen,kauniskin ,kiharat hiukset,ihan siisti..ja...ja kirosi kuin sanonnan mukainen "turjan lappalainen",niin rumasti ja paljon .Minua riipaisi sydämestä,mitä hänen äitinsä tuntee kun lapsi on noin sairas,peeveleitä,näkymättömiä koko legioona,joille hän huusi.Olivat varmasti täysin todellisia hänen maailmassaan,me kaikki muut matkustajat emme olleet siellä paikassa henkisesti,missä hän oli niin ahtaalla.
Tunnen siis suurta myötätuntoista murhetta,vaikkakaan en ylipääsemätöntä,hänen läheisiään kohtaan.
Kuinka voisikaan olla äitinsä onnellinen jos tietäisi ,että lapsensa..tyttölapsensa asiat vielä korjaantuisivat...
maanantai, 11. toukokuu 2015
Sydän pyrähdyksiä,mutta ei onneksi pysähdyksiä...
c Cathkinspa
Tänään on niin hyvä päivä alkaa viikkoa,ihan maanantaista alkaen.
Äitienpäivä vietettynä Valkovuokko kimppusen kera,ihana kuopukseni..aiemmin viikolla jo poikani oli erityis leivonnaiset ,erityisestä pikkupuodista ostanut ja hyvän tumman kaffen kanssa ne nautittiin,erityisesti.Koska seuraavana äitienpäivänä...enpä kerro vielä...mutta en melkein millään malttaisi olla kertomatta,mutta kerron myöhemmin .
Tuo kuva, tuo pyrähdyskuva tekstin alussa,kertoo itsessään jo paljon tunnelmasta mikä valtasi usein sydänalaa,kun olin kansikuvan mukaisissa maisemissa kuljeskelemassa vielä viime kesänä.Heräsin ,söin ja lähdin kävelyille...
Kävelin ,kun sää salli,istahdin milloin millekin puistonpenkille ja purin sydäntäni,tein surutyötäni.
Nyt minulla on tunne sydänalassa,että olen siirtynyt eteen päin prosessissani jo niin ison harppauksen,että minun ei tarvitse enää lähteä kiertämään ja kävellen ja kirjoittamaan,sydän pakahtuen..
Luonto toki toi paljon lohtua siihen kysymys ja huutomerkiksi ja pilkuksi,mutta ei pisteeksi muodostuneeseen tilaan mielessäni ja sydämessäni.Huutomerkki ja kysymysmerkki koko ajan pinnalla,mutta pilkku toi omaa jatkumoa kysymykseen ja huutomerkki tahtoi sanoa,en hyväksy...en,en,en
Onhan se kaikki pakkokin hyväksyä tässä elämässä,mitä ei voi kertakaikkiaan muuttaa.Ja täytyykin hyväksyä,että voi kunnioittaa edesmenneen pyyntöä siitä,että jatkakaa elämää..nauttikaa elämästä...vaikkakin myös meidän ,jotka jäimme ikävöimään,täytyy olla oikeus prosessoida tätä hetkellistä eroa,hetkellistä siksi että...siellähän me kaikki kerran sitten kohdataan.Nyt voin jo sanoa edesmennyt tässä,mutta ajatuksissani en käytä sitä muotoa,edelleen hän on Katariina minulle ja aina onkin.
Minusta oli kauheaa,kerron sivupyrähdyksenä tämän,kun menimme hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä: minä, hänen miehensä ja poikani hautaustoimistoon asioimaan ja asiakaspalvelijalla oli oranssit helmet,ei siinä mitään,se oli esikoisen lempparivärejä,mutta hän sanoi:Mikä onkaan vainajan nimi,kaupanteko tyssäsi sillä kertaa siihen,koska sanoin hänelle,ripitin itkunsekaisesti,ettei hän saa sanoa vainaja ,vaan sanokoon nimeltä,etunimeltä ja piste.(halusin vaihtaa hautaustoimistoa melkein).
Näin,tälläinen tarina tällä kertaa...laittelenkin seuraaviin kirjoituksiin tekemiäni kuvia taas,nyt ne ovat hieman vaikeammin ja hitaammin toteutettuja,mutta jokainen yksityiskohta on tarkalleen mietittynä,sitten kun olen niistä päällimmäisen kirjoittanut,menen ne myymään jonnekin torin reunaan,siinä samalla voi hyvin ammentaa uutta kirjoitus materiaalia silmillään ja jopa kertoa katsojalle kuvan stoorin ....
Tänään on niin hyvä päivä alkaa viikkoa,ihan maanantaista alkaen.
Äitienpäivä vietettynä Valkovuokko kimppusen kera,ihana kuopukseni..aiemmin viikolla jo poikani oli erityis leivonnaiset ,erityisestä pikkupuodista ostanut ja hyvän tumman kaffen kanssa ne nautittiin,erityisesti.Koska seuraavana äitienpäivänä...enpä kerro vielä...mutta en melkein millään malttaisi olla kertomatta,mutta kerron myöhemmin .
Tuo kuva, tuo pyrähdyskuva tekstin alussa,kertoo itsessään jo paljon tunnelmasta mikä valtasi usein sydänalaa,kun olin kansikuvan mukaisissa maisemissa kuljeskelemassa vielä viime kesänä.Heräsin ,söin ja lähdin kävelyille...
Kävelin ,kun sää salli,istahdin milloin millekin puistonpenkille ja purin sydäntäni,tein surutyötäni.
Nyt minulla on tunne sydänalassa,että olen siirtynyt eteen päin prosessissani jo niin ison harppauksen,että minun ei tarvitse enää lähteä kiertämään ja kävellen ja kirjoittamaan,sydän pakahtuen..
Luonto toki toi paljon lohtua siihen kysymys ja huutomerkiksi ja pilkuksi,mutta ei pisteeksi muodostuneeseen tilaan mielessäni ja sydämessäni.Huutomerkki ja kysymysmerkki koko ajan pinnalla,mutta pilkku toi omaa jatkumoa kysymykseen ja huutomerkki tahtoi sanoa,en hyväksy...en,en,en
Onhan se kaikki pakkokin hyväksyä tässä elämässä,mitä ei voi kertakaikkiaan muuttaa.Ja täytyykin hyväksyä,että voi kunnioittaa edesmenneen pyyntöä siitä,että jatkakaa elämää..nauttikaa elämästä...vaikkakin myös meidän ,jotka jäimme ikävöimään,täytyy olla oikeus prosessoida tätä hetkellistä eroa,hetkellistä siksi että...siellähän me kaikki kerran sitten kohdataan.Nyt voin jo sanoa edesmennyt tässä,mutta ajatuksissani en käytä sitä muotoa,edelleen hän on Katariina minulle ja aina onkin.
Minusta oli kauheaa,kerron sivupyrähdyksenä tämän,kun menimme hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä: minä, hänen miehensä ja poikani hautaustoimistoon asioimaan ja asiakaspalvelijalla oli oranssit helmet,ei siinä mitään,se oli esikoisen lempparivärejä,mutta hän sanoi:Mikä onkaan vainajan nimi,kaupanteko tyssäsi sillä kertaa siihen,koska sanoin hänelle,ripitin itkunsekaisesti,ettei hän saa sanoa vainaja ,vaan sanokoon nimeltä,etunimeltä ja piste.(halusin vaihtaa hautaustoimistoa melkein).
Näin,tälläinen tarina tällä kertaa...laittelenkin seuraaviin kirjoituksiin tekemiäni kuvia taas,nyt ne ovat hieman vaikeammin ja hitaammin toteutettuja,mutta jokainen yksityiskohta on tarkalleen mietittynä,sitten kun olen niistä päällimmäisen kirjoittanut,menen ne myymään jonnekin torin reunaan,siinä samalla voi hyvin ammentaa uutta kirjoitus materiaalia silmillään ja jopa kertoa katsojalle kuvan stoorin ....
sunnuntai, 10. toukokuu 2015
Äitienpäivän mega ylläri.
c Cathkinspa
Tämä asia on hyvä jakaa eteenpäin.Edellinen postaukseni oli itkunsekaista suhvertamista ja jatkui vielä seuraavanakin aamuna,huokailin ja itkin,mietin ja pyörin.
Ensimmäisen kerran tajusin vasta oikeasti,niin minusta siinä hetkessä tuntui,kuinka sairas tyttäreni oli,ennen kuolemaansa,vaikka hän oli vahvan oloinen ja halusi kaikkien elävän ympärillään normaalisti,no eihän siinä olisi auttanut yleisetkään itkijänaisten konsertit.
Mutta nyt ajattelin kaikenlaista uudella tavalla:onko kaikki anteeksi annettu,rakkaus,kantaako se ja ennenkaikkea,missä sielusi on?
Sitten täytyy kyllä nyt sanoa,että veijarityttäreni kyllä puuttui asioiden kulkuun näin uskon,otti toisesta eli rinnakkais ulottuvuudesta selkeästi kontaktia,jokainen uskoo niin kuin hyväksi näkee.
Niinpä muistin taas hänen persoonansa,jota sairaus ei ollut riiponut,vaikkakin sairaudenkin keskellä urhea oli.
Muistin kun näin vanhan viestin,neljän vuoden takaa:Hyvää äitienpäivää rakas mama....kyllä padot aukenivat,
Muistin niin elävästi hänen pikku hössötyksensä ja jopa kuinka kakkua nautitaan oikeaoppisesti,niin että siitä nautitaan,kuin pieni kissa nuoleskellen pikkulusikan päässä olevaa pikkupikku palaa,niin se menee.
Aivan kuin tuulahdus taivaasta,kaikki verhot pois vetäen ja vielä vahvistaen:Rakastan sinua,kaikki on anteeksi annettu ja saatu,täällä on hyvä olla....Nyt taas muistan ,että tässhän me kaikki,vain ulottuvuus on meillä rajallinen,ei heillä enää niin.
Lasteni kauttahan minäkin äiteyden olen saanut.
Onnellista äitienpäivää...meille kaikille äideille ja äidinmielisille Suurella Sydämellä.
Tämä asia on hyvä jakaa eteenpäin.Edellinen postaukseni oli itkunsekaista suhvertamista ja jatkui vielä seuraavanakin aamuna,huokailin ja itkin,mietin ja pyörin.
Ensimmäisen kerran tajusin vasta oikeasti,niin minusta siinä hetkessä tuntui,kuinka sairas tyttäreni oli,ennen kuolemaansa,vaikka hän oli vahvan oloinen ja halusi kaikkien elävän ympärillään normaalisti,no eihän siinä olisi auttanut yleisetkään itkijänaisten konsertit.
Mutta nyt ajattelin kaikenlaista uudella tavalla:onko kaikki anteeksi annettu,rakkaus,kantaako se ja ennenkaikkea,missä sielusi on?
Sitten täytyy kyllä nyt sanoa,että veijarityttäreni kyllä puuttui asioiden kulkuun näin uskon,otti toisesta eli rinnakkais ulottuvuudesta selkeästi kontaktia,jokainen uskoo niin kuin hyväksi näkee.
Niinpä muistin taas hänen persoonansa,jota sairaus ei ollut riiponut,vaikkakin sairaudenkin keskellä urhea oli.
Muistin kun näin vanhan viestin,neljän vuoden takaa:Hyvää äitienpäivää rakas mama....kyllä padot aukenivat,
Muistin niin elävästi hänen pikku hössötyksensä ja jopa kuinka kakkua nautitaan oikeaoppisesti,niin että siitä nautitaan,kuin pieni kissa nuoleskellen pikkulusikan päässä olevaa pikkupikku palaa,niin se menee.
Aivan kuin tuulahdus taivaasta,kaikki verhot pois vetäen ja vielä vahvistaen:Rakastan sinua,kaikki on anteeksi annettu ja saatu,täällä on hyvä olla....Nyt taas muistan ,että tässhän me kaikki,vain ulottuvuus on meillä rajallinen,ei heillä enää niin.
Lasteni kauttahan minäkin äiteyden olen saanut.
Onnellista äitienpäivää...meille kaikille äideille ja äidinmielisille Suurella Sydämellä.
perjantai, 8. toukokuu 2015
Ikävä matkakaverini
c Cathkinspa
Ikävä on sellainen matkakaveri,
ei sitä tarvitse pyytää seuraan,
harmaan varjon lailla se kulkee mukana,
pyytämättä istuu seuraan,kesken hyvän kahvihetkeni,
tunkee siihen viereen ja alkaa elämän sipulia kuorimaan,
hitaasti ,kerros kerrokselta.
Vielä yritän nauttia kahvistani
vaikka vedet jo valuvat silmistä
ja hengitys alkaa haukkomaan,
lähemmäksi harmaa kaveri sipuli kerroksiaan purkaa,
hyvä ettei tunge suoraan silmiin
mutisten samalla ,muistatko tämän:
"äiti,minun oli ihan pakko soittaa,kun sattui näin...."
pulputinpulputin puheen pulputusta..
ja muistanhan minä,siitä tuntuu olevan ikuisuus,kun sain viimeisen puhelun.
Vetäytyyhän se harmaa kaveri sitten taas varjoihinsa,kun sille sopii,
menisit jo piiloosi,tuleehan sentään äitienpäiväkin.
Esikoiseni kuolemasta tulee pian 2 v aikaa,hän oli erityinen kissanristiäisten tunnustelija,saatikka sitten isompien juhlien .
Voi kuinka kaipaankaan.....
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Tasapaino
Jos kaikella tapahtuneella onkin tarkoituksensa,
pitää tasapainoa yllä.
Joku kokee tasapainon jota mikään ei heilauta,
on niin juurevasti paikoilleen kasvanut.
Toinen kokee kauhun tasapainon,
kun katastroofi on ympärillä ja sisimmässä
ja kuin ihmeen kautta siitä selviää hengissä,
silloin on aihetta hengittää,
rauhallisesti ja syvää.
Kollektiivinen tasapaino olisi niin toivottavaa,
silloin henkilökohtaisia nuoralla kävelyjä olisi ehkä vähemmän.
copyright Cathkinspa
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Peili
PEILI
Kuinka toinen ihminen voi määritellä toiselle ihmiselle elämän oikeudet?
Luulen ,että jokainen katsomatta ikään,sukupuoleen,uskontoon
tai yhteiskunnalliseen asemaan,
jos missä tahansa peilin ohittaa,siitä itseään vilkaisee.
Vaikka peili olisi keskellä erämaata,
rientäisivät sitä kohti,
nainen hiuksiaan hipaisisi,
kalju mies päätään sivelisi
katsoen hetken aikaa itseään silmiin.
Rakasti hän elämää,tai ei,
vaikka katseensa olisi ontto kuin laho puuvanhus,
hän katsoo,vaivihkaa.
copyright Cathkinspa
Kuinka toinen ihminen voi määritellä toiselle ihmiselle elämän oikeudet?
Luulen ,että jokainen katsomatta ikään,sukupuoleen,uskontoon
tai yhteiskunnalliseen asemaan,
jos missä tahansa peilin ohittaa,siitä itseään vilkaisee.
Vaikka peili olisi keskellä erämaata,
rientäisivät sitä kohti,
nainen hiuksiaan hipaisisi,
kalju mies päätään sivelisi
katsoen hetken aikaa itseään silmiin.
Rakasti hän elämää,tai ei,
vaikka katseensa olisi ontto kuin laho puuvanhus,
hän katsoo,vaivihkaa.
copyright Cathkinspa
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Oletko
OLETKO
Oletko,oletko joskus
kokenut miltä tuntuu samettinen sammal
paljaaseen jalkapohjaan?
Oletko,oletko joskus
ollut niin aistit virittyneenä pimeässä,
että hiljaisuus muuttuu kohinaksi korvissasi?
Oletko,oletko joskus
ollut niin väsynyt,
että luontokin jähmettyy ympärilläsi liikkumattomaksi?
Oletko,oletko joskus
odottanut jotain niin että tunnet kohtaamisen tapahtuvan,
vaikka ovi edessäsi pysyy suljettuna?
copyright Cathkinspa
Oletko,oletko joskus
kokenut miltä tuntuu samettinen sammal
paljaaseen jalkapohjaan?
Oletko,oletko joskus
ollut niin aistit virittyneenä pimeässä,
että hiljaisuus muuttuu kohinaksi korvissasi?
Oletko,oletko joskus
ollut niin väsynyt,
että luontokin jähmettyy ympärilläsi liikkumattomaksi?
Oletko,oletko joskus
odottanut jotain niin että tunnet kohtaamisen tapahtuvan,
vaikka ovi edessäsi pysyy suljettuna?
copyright Cathkinspa
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Iltaruno 2
Iltaruno
Minä sinulle iltarunon kirjoitan,
käärin paperin rullalle ja tuuleen puhallan.
Runossa siinä hipaisen ohimoasi,
hiuksiasi silitän ja kohennan peittoasi.
Mukaan liitän unilaulun sävelen,
kun ajatuksissani luoksesi tulen ,niin sitä hyräilen.
Koska unessa kohtaamme vainen,
olenko siis uneen sidottu nainen?
En ole sidottu uneen tai puuhun,
sanat nämä Runokeiju antoi mun suuhun.
Siis hyvää yötä nyt nukutaan,
huomenna uuteen päivään herätä saan.
Minä sinulle iltarunon kirjoitan,
käärin paperin rullalle ja tuuleen puhallan.
Runossa siinä hipaisen ohimoasi,
hiuksiasi silitän ja kohennan peittoasi.
Mukaan liitän unilaulun sävelen,
kun ajatuksissani luoksesi tulen ,niin sitä hyräilen.
Koska unessa kohtaamme vainen,
olenko siis uneen sidottu nainen?
En ole sidottu uneen tai puuhun,
sanat nämä Runokeiju antoi mun suuhun.
Siis hyvää yötä nyt nukutaan,
huomenna uuteen päivään herätä saan.
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Elämän sävyt
Elämän sävyt
Luen kasvojesi uurteita,
hellästi sormenpäilläni sivellen.
Katse viipyy katseessa,
ajatus kiteytyy tunnelmassa,
kertoen matkan varrelta muistoja.
Sanotaan naisen olevan kauneimmillaan
seitsentoista vuotiaana ja raskaana ollessaan.
Kaikki elämän sävyt,
lopulta kasvojesi uurteisiin kätkettynä.
Himmeästi hohtava elämän kauneus
puhuttelee hiljaisuudessa.
copyright Cathkinspa 2015
maanantai, 4. toukokuu 2015
Paperisydän
c Cathkinspa
Paperisydän
Minun sydämeni oli särkynyt,mytyssä kuin pois heitetty paperi,
se mitä siitä oli jäjellä,sen olin kovettanut,
ei pääse kaikenmaailman tuulet tuivertelemaan
särkyneiden unelmien monumentilla.
Sinä tulit ja kerroit,kuinka sydämesi on rakkautta tulvillaan,
kauniin luonnollisesti ojensit rakkautesi ,
kuin uudistava balsami olisi sivelty sydämeeni,sielulleni,
uudistaen,notkistaen,uuden laulun ja sykkeen muovaten.
Rinnallasi-samaan suuntaan kulkien...
------------
Lasket kätesi hartioilleni,
lämpösi leviää minuun,
suutelet hiuksiani,
suljetuin silmin tunnen läsnäolosi vahvana
ja olen onnellinen tästä hetkestä.
Paperisydän
Minun sydämeni oli särkynyt,mytyssä kuin pois heitetty paperi,
se mitä siitä oli jäjellä,sen olin kovettanut,
ei pääse kaikenmaailman tuulet tuivertelemaan
särkyneiden unelmien monumentilla.
Sinä tulit ja kerroit,kuinka sydämesi on rakkautta tulvillaan,
kauniin luonnollisesti ojensit rakkautesi ,
kuin uudistava balsami olisi sivelty sydämeeni,sielulleni,
uudistaen,notkistaen,uuden laulun ja sykkeen muovaten.
Rinnallasi-samaan suuntaan kulkien...
------------
Lasket kätesi hartioilleni,
lämpösi leviää minuun,
suutelet hiuksiani,
suljetuin silmin tunnen läsnäolosi vahvana
ja olen onnellinen tästä hetkestä.
torstai, 30. huhtikuu 2015
Lause
c Cathkinspa
Yksi ainoa lause,
taitavasti muotoiltu,
nostaa toisen kuningattareksi,
syöksee toisen tuhkaan.
Kaksi henkilöä kuulemassa,
kolmas lausumassa,
tietämättä,että lausuja saa maan aukeamaan.
"Tämä on hyvin hoidettu,mutta...."
Mutta muovaa maailman,
mutta saa sanoman sisällön muuttumaan.
Yksi ainoa lause,
taitavasti muotoiltu,
nostaa toisen kuningattareksi,
syöksee toisen tuhkaan.
Kaksi henkilöä kuulemassa,
kolmas lausumassa,
tietämättä,että lausuja saa maan aukeamaan.
"Tämä on hyvin hoidettu,mutta...."
Mutta muovaa maailman,
mutta saa sanoman sisällön muuttumaan.
keskiviikko, 29. huhtikuu 2015
Menneisyyden vanki
c Cathkinspa
Kun olin pieni ja talvella
pihassa oli rautakanki,
kielellä sitä oli pakko kokeilla
ja pian kieli oli raudan vanki.
On se kumma,vaikka äiti varoittaa:
kieltä älä laita jäiseen rautaan,
mutta kun kielloista huolimatta laittaa
sen muistaa kunnes menee hautaan.
Nimittäin se tapaus jättää mieleen,miltä maistuu veri suussa,
siinä kun kiinni olet,nostaa mieleen muutkin mörköt hämärässä pihapuussa,
jossa ne lensivät ja roikkuivat vähän se on se eri tarina,lopetan nyt tähän.
Kun olin pieni ja talvella
pihassa oli rautakanki,
kielellä sitä oli pakko kokeilla
ja pian kieli oli raudan vanki.
On se kumma,vaikka äiti varoittaa:
kieltä älä laita jäiseen rautaan,
mutta kun kielloista huolimatta laittaa
sen muistaa kunnes menee hautaan.
Nimittäin se tapaus jättää mieleen,miltä maistuu veri suussa,
siinä kun kiinni olet,nostaa mieleen muutkin mörköt hämärässä pihapuussa,
jossa ne lensivät ja roikkuivat vähän se on se eri tarina,lopetan nyt tähän.
keskiviikko, 29. huhtikuu 2015
Mato matala
copyright Cathkinspa
Mato,kuulemma
tuli alunperin kuusta,
putosi oksalle,josta laskeutui maanpinnalle.
siitä sujahtaen maanpinnan alle.
Käytävänsä multaan kaivaa,
näkemättä sen suurempaa vaivaa;
avaisee suunsa ja nielaisee ja kohta häntäpää mullan ulos kiekaisee.
Kas mato syö itseään eteenpäin,sillai nätisti,
joskushan ihminenkin syö itseään eteenpäin,ei ollenkaan nätisti..
Mato se rauhaa rakastaa ja mullan alla puuhastaa,
sateella pinnalle kiemurtaa,koska vettä täynnä on multamaa.
Sateen ajan happea haukkaa,auringon pilkistäessä
jo mullan alle takaisin laukkaa.
Madon tehtävä on pitää kuohkeana maa,
mutta...milloin mato nukkuu? silloinko kun käet kukkuu.
Mato,kuulemma
tuli alunperin kuusta,
putosi oksalle,josta laskeutui maanpinnalle.
siitä sujahtaen maanpinnan alle.
Käytävänsä multaan kaivaa,
näkemättä sen suurempaa vaivaa;
avaisee suunsa ja nielaisee ja kohta häntäpää mullan ulos kiekaisee.
Kas mato syö itseään eteenpäin,sillai nätisti,
joskushan ihminenkin syö itseään eteenpäin,ei ollenkaan nätisti..
Mato se rauhaa rakastaa ja mullan alla puuhastaa,
sateella pinnalle kiemurtaa,koska vettä täynnä on multamaa.
Sateen ajan happea haukkaa,auringon pilkistäessä
jo mullan alle takaisin laukkaa.
Madon tehtävä on pitää kuohkeana maa,
mutta...milloin mato nukkuu? silloinko kun käet kukkuu.
lauantai, 25. huhtikuu 2015
Viestitys, runoratsuni
c Cathkinspa
Tulihan mieleeni,kuinka ovatkaan olleet savumerkit aikoinaan viestityksessä kätevät,toimien melkein ranneliikkeellä,kuvia ei tosin ole voinut filtillä morsettaa...kai....eikä maailman laidalta toiselle pulputtaa....siinä on varmaankin ollut tarkat ohjeet,"olkaa ystävälliset ja asettukaa yhtäaikaa ulos ja näköyhteys täytyy toimia savuun että tulisi ymmärretyksi,eli siis tuulinen sää ei ole ollut hyvä,olisivat viestit olleet silloin tuulen viemää :)"
Toinen asia kokonaan sitten vieraitten tulo jossain inkkari seuduilla ....korva maata vasten vaan,maan johdattamasta äänestä taitavat varmaankin osasivat tarkan ajankin määrittää,koska vieras kodan eteen karauttaa ratsullaan. Toista se olisi lapin perukoilla talvella korvaa metriseen hankeen työntää ja tulijan matkan taittumista arvuutella...
Onko ihminen viisastunut viestittämisen tullessa helpommaksi,tuskinpa ?
Minäkin mielen maisemissa painan korvani maata vasten ja kuulen runoratsuni laukan jo lähestyvän,en minä käskien kirjoita enkä sillä jos tekstarin saisin tyyliin :anna palaa,kyllä se ihan vanhakantaisesti kumpuaa jostain sielun kumpareen takaa,kirjoituksen sisältö.
Joskus runoratsuni tulee kauniisti ravaten,asettuen sitten rauhallisesti nurmea natustamaan silmät puoli ummessa,
toisen kerran se lähestyy hurjasti laukaten,kiihkeästi korskahdellen,takajaloilleenkin nousee.
Mutta tulee kumminkin,kerta toisensa jälkeen,jopa varoittamatta,tuoden tullessaan tuulahduksen tai tulen.
Olen onnellisen asemassa saadessani viestintuojan majaani.
Tulihan mieleeni,kuinka ovatkaan olleet savumerkit aikoinaan viestityksessä kätevät,toimien melkein ranneliikkeellä,kuvia ei tosin ole voinut filtillä morsettaa...kai....eikä maailman laidalta toiselle pulputtaa....siinä on varmaankin ollut tarkat ohjeet,"olkaa ystävälliset ja asettukaa yhtäaikaa ulos ja näköyhteys täytyy toimia savuun että tulisi ymmärretyksi,eli siis tuulinen sää ei ole ollut hyvä,olisivat viestit olleet silloin tuulen viemää :)"
Toinen asia kokonaan sitten vieraitten tulo jossain inkkari seuduilla ....korva maata vasten vaan,maan johdattamasta äänestä taitavat varmaankin osasivat tarkan ajankin määrittää,koska vieras kodan eteen karauttaa ratsullaan. Toista se olisi lapin perukoilla talvella korvaa metriseen hankeen työntää ja tulijan matkan taittumista arvuutella...
Onko ihminen viisastunut viestittämisen tullessa helpommaksi,tuskinpa ?
Minäkin mielen maisemissa painan korvani maata vasten ja kuulen runoratsuni laukan jo lähestyvän,en minä käskien kirjoita enkä sillä jos tekstarin saisin tyyliin :anna palaa,kyllä se ihan vanhakantaisesti kumpuaa jostain sielun kumpareen takaa,kirjoituksen sisältö.
Joskus runoratsuni tulee kauniisti ravaten,asettuen sitten rauhallisesti nurmea natustamaan silmät puoli ummessa,
toisen kerran se lähestyy hurjasti laukaten,kiihkeästi korskahdellen,takajaloilleenkin nousee.
Mutta tulee kumminkin,kerta toisensa jälkeen,jopa varoittamatta,tuoden tullessaan tuulahduksen tai tulen.
Olen onnellisen asemassa saadessani viestintuojan majaani.
torstai, 23. huhtikuu 2015
Käsikirjoitus
c cathkinspa
Tuuli heilauttaa voimallisesti hiukset kasvoilleni,
samalla paukauttaen oven kiinni takanani salpaan saakka.
Tähänkö tultiin?En näe mitään,enkä pääse mihinkään ?
Ei,ei se niin mene,
uusittu käsikirjoitukseni on perhosia pullollaan,
ne pyrkivät auringonvaloon,
nousten lisää ja lisää,raikkaiden tuulten kannateltaviksi,
nostaen hymyn kareen huulilleni,
taikoen silmäkulmaani lämpimän loisteen,
uskon tulevaan.
Tuuli heilauttaa voimallisesti hiukset kasvoilleni,
samalla paukauttaen oven kiinni takanani salpaan saakka.
Tähänkö tultiin?En näe mitään,enkä pääse mihinkään ?
Ei,ei se niin mene,
uusittu käsikirjoitukseni on perhosia pullollaan,
ne pyrkivät auringonvaloon,
nousten lisää ja lisää,raikkaiden tuulten kannateltaviksi,
nostaen hymyn kareen huulilleni,
taikoen silmäkulmaani lämpimän loisteen,
uskon tulevaan.
maanantai, 20. huhtikuu 2015
Eilisen varjo
copyright Cathkinspa
On täydellistä taikaa,osata elää hetkessä aikaa
mieli hamuaa tulevaan,tunteet kompastuu eiliseen,
joka tarjoo varjojaan.
Mitä vanhempi varjo,aurinkoa peittää
sitä synkemmän mielen se päivääsi heittää,
vanhalla varjolla juuret on pitkät ja vahvat
vaikka et ruokkis niitä, osaa ne avata kahvat.
Puraista ehjäksi luultua pintaa,
niin saa maksaa erehdysten hintaa.
Silmät sumeina,itkua pidätellä,
ei elämä,ei se osaa olla minulle hellä.
Jos kasvimaan vain pinnalle perustaa maan,
ei rikkaruohoja poista pohjalta,mitä siitä palkaksi saan:
Vaikeasti hoidettavaa sekasotkua,
ei kastelukaan anna viljalle potkua.
Kaikki,niin kaikki ois hyvä perustaa kunnolla,
vaikka aikaa veisi,ei haittaa
sitten vasta voi korjata sadon hyvällä omalla tunnolla,
kun ei varjot ja rikkaruohot kasvua haittaa,
sadolla on hyvä täytellä elämän vilja aittaa.
On täydellistä taikaa,osata elää hetkessä aikaa
mieli hamuaa tulevaan,tunteet kompastuu eiliseen,
joka tarjoo varjojaan.
Mitä vanhempi varjo,aurinkoa peittää
sitä synkemmän mielen se päivääsi heittää,
vanhalla varjolla juuret on pitkät ja vahvat
vaikka et ruokkis niitä, osaa ne avata kahvat.
Puraista ehjäksi luultua pintaa,
niin saa maksaa erehdysten hintaa.
Silmät sumeina,itkua pidätellä,
ei elämä,ei se osaa olla minulle hellä.
Jos kasvimaan vain pinnalle perustaa maan,
ei rikkaruohoja poista pohjalta,mitä siitä palkaksi saan:
Vaikeasti hoidettavaa sekasotkua,
ei kastelukaan anna viljalle potkua.
Kaikki,niin kaikki ois hyvä perustaa kunnolla,
vaikka aikaa veisi,ei haittaa
sitten vasta voi korjata sadon hyvällä omalla tunnolla,
kun ei varjot ja rikkaruohot kasvua haittaa,
sadolla on hyvä täytellä elämän vilja aittaa.
sunnuntai, 19. huhtikuu 2015
Istuthan toviksi tai vuodeksi
copyright Cathkinspa
Se aika jolloin oli kiire vapaiden alkaessa
ehtiä kampaajalle ja tanssimaan,
se tuntuu toiselta maailmalta.
Vaikka uudet kengät olivat niin tärkeät kun ne miellytti,
jätti vaikka pari ateriaa väliin.
Voisikohan nyt hinnoitella lopultakin kuljetuksen aikaiset vauriot?
Vaikka edelleenkään en vältä kanssakäymistä ihmisten kanssa,
niin pysymällä kotona,harva eksyy kysymään kuulumisia.
Ei edes mielikuvitus kaveri,kysy mitä kuuluu,
aikansa kyseli,sitten taisi tulla pöönautti,
kuka sitä aina jaksaa,jos toinen ei vastaa.
Ei voi vastata jos on häväisty ja nöyryytetty,
väsynyt koviin kyynärpäihin jotka väärällä ajalla tönäisivät,
osuen palleaan ja saaden kaikki ilmat ulos,siitä on kauan toivuttava,
ohi halusivat nopeasti,omaa mainettaan pitkin sormin hamuten.
Kunniaahan siihen ei ole voinut enää vuosikausiin liittää,
kuka edes tunnistaa enää mitä kunnia on?
Elämässä onneksi on vapaa valinta ja oma tahto,
joita nyt vielä saamme suomessakin käyttää,
en haluaisi joutua siihen jamaan jossa en saa itse päättää,
menenkö päiväkerhoon vai en.
En haluaisi että minut väkisin tökätään kuljetuksen mukana istumaan pöydän ääreen,
jossa muut suutaan mutristelevat.
Näin äitini ilmaisi kuinka turhaksi koki mummoringissä istumisen.
En haluaisikaan enää töihin työpaikkaan ja tulla työpaikka kiusatuksi,
kiusausta ja kiusaamista,pieni vivahde-ero,löytyy kyllä.
Mahtipontisen lauseen voi aloittaa: " Järkevästi ajatellen,emme halua sinua tänne enää"
Mutta en saa kyseenalaistaa,miksi ei haluta,miksi ammattitaitoani ei halutakaan enää,
olenko kenties astunut jonkun varpaalle?Jonkun jolta puuttui nykyajan johtajakoulutus?
Ihanaa kun uudet sukupolvet astuvat ,murtaen vanhat rakenteet,
heidän maailmankansalaisuutensa rikkoo rajat tekee kulissit läpinäkyviksi,
kaiken kansan nähdä kulisseissa hiippailevat haamut,
jotka sieltä käskyjä jakelevat ja ihmisten elämiä hankaloittavat.
Puolueettomat päättäjät ja esimiehet astukoot vaalien jälkeisessä elämässä esiin.
Kaikki päätökset nostetaan kuin kissat pöydälle ja oikeudenmukaisesti läpikäydään,
heti kun vaalit on ohi,eikös meille näin luvattu.
Se aika jolloin oli kiire vapaiden alkaessa
ehtiä kampaajalle ja tanssimaan,
se tuntuu toiselta maailmalta.
Vaikka uudet kengät olivat niin tärkeät kun ne miellytti,
jätti vaikka pari ateriaa väliin.
Voisikohan nyt hinnoitella lopultakin kuljetuksen aikaiset vauriot?
Vaikka edelleenkään en vältä kanssakäymistä ihmisten kanssa,
niin pysymällä kotona,harva eksyy kysymään kuulumisia.
Ei edes mielikuvitus kaveri,kysy mitä kuuluu,
aikansa kyseli,sitten taisi tulla pöönautti,
kuka sitä aina jaksaa,jos toinen ei vastaa.
Ei voi vastata jos on häväisty ja nöyryytetty,
väsynyt koviin kyynärpäihin jotka väärällä ajalla tönäisivät,
osuen palleaan ja saaden kaikki ilmat ulos,siitä on kauan toivuttava,
ohi halusivat nopeasti,omaa mainettaan pitkin sormin hamuten.
Kunniaahan siihen ei ole voinut enää vuosikausiin liittää,
kuka edes tunnistaa enää mitä kunnia on?
Elämässä onneksi on vapaa valinta ja oma tahto,
joita nyt vielä saamme suomessakin käyttää,
en haluaisi joutua siihen jamaan jossa en saa itse päättää,
menenkö päiväkerhoon vai en.
En haluaisi että minut väkisin tökätään kuljetuksen mukana istumaan pöydän ääreen,
jossa muut suutaan mutristelevat.
Näin äitini ilmaisi kuinka turhaksi koki mummoringissä istumisen.
En haluaisikaan enää töihin työpaikkaan ja tulla työpaikka kiusatuksi,
kiusausta ja kiusaamista,pieni vivahde-ero,löytyy kyllä.
Mahtipontisen lauseen voi aloittaa: " Järkevästi ajatellen,emme halua sinua tänne enää"
Mutta en saa kyseenalaistaa,miksi ei haluta,miksi ammattitaitoani ei halutakaan enää,
olenko kenties astunut jonkun varpaalle?Jonkun jolta puuttui nykyajan johtajakoulutus?
Ihanaa kun uudet sukupolvet astuvat ,murtaen vanhat rakenteet,
heidän maailmankansalaisuutensa rikkoo rajat tekee kulissit läpinäkyviksi,
kaiken kansan nähdä kulisseissa hiippailevat haamut,
jotka sieltä käskyjä jakelevat ja ihmisten elämiä hankaloittavat.
Puolueettomat päättäjät ja esimiehet astukoot vaalien jälkeisessä elämässä esiin.
Kaikki päätökset nostetaan kuin kissat pöydälle ja oikeudenmukaisesti läpikäydään,
heti kun vaalit on ohi,eikös meille näin luvattu.
lauantai, 18. huhtikuu 2015
Kenkien kertomaa
Intiaanien vanha sanonta on mokkasiineista ja toisen elämän
ymmärtämisestä kyllä erittäin osuva,paitsi jos ei omaa empatiaa ja
eläytymiskykyä.
Tokihan tavarat ja välineet voivat kertoa meille monenlaista juttua,riippuen juuri siitä kyvystä lukea niitä.
En luule olevani mikään mestari tulkitsija noissakaan asioissa,mutta tiedän ja tunnen herkkyden niiden asioiden tiimoilta.
Joskus muistan opiskeluajoilta kun opettajamme kertoi sympatiasta ja empatiasta ja...empatiapossuista.Empatiapossulla hän tarkoitti henkilöä joka katsoo olevansa oikeutettu saamaan kaiken hoivan,hoidon,myötätunnon,ruuan,rahat ja kaiken mahdollisen itselleen,empatian lisäksi,jotenkin noin se meni.Eikä katso aiheelliseksi edes kiittää.
Joskus asiat voivat mennä pahastikin ristiin ja rastiin,toinen on väärin kohdeltu ja toinen on ylpeyteensä saanut kolauksen,heikommassa asemassa oleva jos yrittää oikeutta asialleen hakea häviää satavarmasti ylpeän ja kovan edessä,vieressä ja takanakin ja monen vuoden kuluttuakin....Ihmettelin joskus,miksi ylpeys saa porskuttaa ja lempeys saa aina perustella oikeuttaan oikeaan.En enää ihmettele mitään.
Sitten on vaan yksinkertaisesti materialistisia ,kovia ja ylpeitä luonteita,jotka eivät ole oppineet lukemaan muuta kuin menestyksen ja rahan hajun.Tiedän,on välillä joka kategoriaa,mutta kunhan kärjistin.
Ehkä ne on niitä eri tasoja,millä elämme matkallamme täältä ikuisuuteen.Siskoni ilmaisi asian tuossa joskus näin:Eikö olekin ihanaa kun olemme tutustuneet enkeleihin :) Hän varmaankin tarkoitti juuri sitä pehmeyttä ja luovuutta mikä sai sijaa lisää elämässämme.
Näin tänään,tämän näin.
Tokihan tavarat ja välineet voivat kertoa meille monenlaista juttua,riippuen juuri siitä kyvystä lukea niitä.
En luule olevani mikään mestari tulkitsija noissakaan asioissa,mutta tiedän ja tunnen herkkyden niiden asioiden tiimoilta.
Joskus muistan opiskeluajoilta kun opettajamme kertoi sympatiasta ja empatiasta ja...empatiapossuista.Empatiapossulla hän tarkoitti henkilöä joka katsoo olevansa oikeutettu saamaan kaiken hoivan,hoidon,myötätunnon,ruuan,rahat ja kaiken mahdollisen itselleen,empatian lisäksi,jotenkin noin se meni.Eikä katso aiheelliseksi edes kiittää.
Joskus asiat voivat mennä pahastikin ristiin ja rastiin,toinen on väärin kohdeltu ja toinen on ylpeyteensä saanut kolauksen,heikommassa asemassa oleva jos yrittää oikeutta asialleen hakea häviää satavarmasti ylpeän ja kovan edessä,vieressä ja takanakin ja monen vuoden kuluttuakin....Ihmettelin joskus,miksi ylpeys saa porskuttaa ja lempeys saa aina perustella oikeuttaan oikeaan.En enää ihmettele mitään.
Sitten on vaan yksinkertaisesti materialistisia ,kovia ja ylpeitä luonteita,jotka eivät ole oppineet lukemaan muuta kuin menestyksen ja rahan hajun.Tiedän,on välillä joka kategoriaa,mutta kunhan kärjistin.
Ehkä ne on niitä eri tasoja,millä elämme matkallamme täältä ikuisuuteen.Siskoni ilmaisi asian tuossa joskus näin:Eikö olekin ihanaa kun olemme tutustuneet enkeleihin :) Hän varmaankin tarkoitti juuri sitä pehmeyttä ja luovuutta mikä sai sijaa lisää elämässämme.
Näin tänään,tämän näin.
perjantai, 17. huhtikuu 2015
Mielikuvituksen voimaa
copyright Cathkinspa
*Kerran,vuosia ,vuosia sitten,eräs ystäväni sanoi,kun kysyin,miksi hän ei seurustele,nin hän sanoi että hän haluaisi kyllä,mutta käy mielikuvituksessaan läpi seurustelun aloituksen,päätyen katastrofaaliseen loppun.Ei kannata sanoi,paitsi että nyt taitaa olla suurperheen äiti tätä nykyä.*
Joskus minun sisälläni tuntuu siltä, että sanat haluavat tulla kirjoitetuksi
ajatuksen muoto muuttuu runon tapaiseksi,
taiteellisesti pyrkivät sanat ajatuksissani jo taipumaan,
jopa pateettisiksi joskus paisumaan,
vain vaivoin saan hallittua ne,
että pysyisivät hennon normaaliuden rajoissa,
runoratsuani yritän suitsiin saada.
Mielikuvitukseni , joskus ainoa huvitukseni
ja sitähän minulla riittää.
Mielikuvitus loihtii kestämään ankeitakin aikoja,raskaita töitä
ja unettomia öitä.
Mielikuvitus on se joka hyppää runoratsun selkään kappaleen matkaa,
vauhtia,vauhtia kannuksilla takoo hiukset hulmuten.
Lopulta molemmat umpi väsyneinä nukahtavat,
milloin minnekin tarinan päähän.
*Kerran,vuosia ,vuosia sitten,eräs ystäväni sanoi,kun kysyin,miksi hän ei seurustele,nin hän sanoi että hän haluaisi kyllä,mutta käy mielikuvituksessaan läpi seurustelun aloituksen,päätyen katastrofaaliseen loppun.Ei kannata sanoi,paitsi että nyt taitaa olla suurperheen äiti tätä nykyä.*
Joskus minun sisälläni tuntuu siltä, että sanat haluavat tulla kirjoitetuksi
ajatuksen muoto muuttuu runon tapaiseksi,
taiteellisesti pyrkivät sanat ajatuksissani jo taipumaan,
jopa pateettisiksi joskus paisumaan,
vain vaivoin saan hallittua ne,
että pysyisivät hennon normaaliuden rajoissa,
runoratsuani yritän suitsiin saada.
Mielikuvitukseni , joskus ainoa huvitukseni
ja sitähän minulla riittää.
Mielikuvitus loihtii kestämään ankeitakin aikoja,raskaita töitä
ja unettomia öitä.
Mielikuvitus on se joka hyppää runoratsun selkään kappaleen matkaa,
vauhtia,vauhtia kannuksilla takoo hiukset hulmuten.
Lopulta molemmat umpi väsyneinä nukahtavat,
milloin minnekin tarinan päähän.
tiistai, 14. huhtikuu 2015
Ihanko totta,intuitiota vai etiäisiä ?
Kuva liitetty Suvi Kinnusen luvalla,otettu Balilla 4/2015
Tämä tarina on niin tosi,kuin kuopukseni joka on Balilla.
Hänhän on kävelevä ihme....
Kaikki sai alkunsa sillon tietenkin 26 ja risat vuotta sitten.
Olin odotuskannalla,olin siis raskaana ja jotain kolmas kuu lopuillaan,olin työharjoittelussa,
olimme vasta muuttaneet Helsinkiin ja uuteen ammattiin opiskelin.
Ohjaajani tuossa pääsiäisen alla sanoi yhtäkkiä tyttärestään minulle,tässä on muuten kävelevä ihme,tytär 12 v.
Ja kertoi sitten stoorinsa: 12 vuotta sitten hän oli raskaana ja sai alkuraskaudessa verenvuodon joka enteili spontaania aborttia,elikkä siis keskenmenoa,hänet passitettiin Naisten Klinikalle ja siellä tutkittiin ja todettiin että,kaavintaan vaan,josta hän kieltäytyi ehdottomasti ja niin syntyi tytär hänelle,sitten kun raskausaika oli täysi..
Seuraavana aamuna minä olin taas menossa sinne työharjoitteluun ja sain aika rajun vuodon portaita laskeutuessani,eipä muuta kuin ambulanssi paikalle ja Jorviin.Siellä tietenkin pääsin nopeasti alan asiantuntijan tutkittavaksi,ultralla hän piiiitkään katseli ja totesi :Ei täällä mitään elämää ole,kaavintaan vaan.
Minulla oli silloinen " eilen" kuulemani juttu niin mielessä,että kieltäytyin siitä toimenpiteestä ja sanoin vielä että haluan katsoa pääsiäisen yli,jos tilanne muuttuu.Kotiin päästyäni vielä soitin,jotta jos SL- todistuksen saisi kotiin postitettuna,koska hänlääkäri ei sitä siinä muistanut kirjoittaa,kun niin turhana piti kieltäytymistäni ja..raskaus jatkui..siellä hän on Balilla.. Ihme...tyttöni...
Tämä tarina on niin tosi,kuin kuopukseni joka on Balilla.
Hänhän on kävelevä ihme....
Kaikki sai alkunsa sillon tietenkin 26 ja risat vuotta sitten.
Olin odotuskannalla,olin siis raskaana ja jotain kolmas kuu lopuillaan,olin työharjoittelussa,
olimme vasta muuttaneet Helsinkiin ja uuteen ammattiin opiskelin.
Ohjaajani tuossa pääsiäisen alla sanoi yhtäkkiä tyttärestään minulle,tässä on muuten kävelevä ihme,tytär 12 v.
Ja kertoi sitten stoorinsa: 12 vuotta sitten hän oli raskaana ja sai alkuraskaudessa verenvuodon joka enteili spontaania aborttia,elikkä siis keskenmenoa,hänet passitettiin Naisten Klinikalle ja siellä tutkittiin ja todettiin että,kaavintaan vaan,josta hän kieltäytyi ehdottomasti ja niin syntyi tytär hänelle,sitten kun raskausaika oli täysi..
Seuraavana aamuna minä olin taas menossa sinne työharjoitteluun ja sain aika rajun vuodon portaita laskeutuessani,eipä muuta kuin ambulanssi paikalle ja Jorviin.Siellä tietenkin pääsin nopeasti alan asiantuntijan tutkittavaksi,ultralla hän piiiitkään katseli ja totesi :Ei täällä mitään elämää ole,kaavintaan vaan.
Minulla oli silloinen " eilen" kuulemani juttu niin mielessä,että kieltäytyin siitä toimenpiteestä ja sanoin vielä että haluan katsoa pääsiäisen yli,jos tilanne muuttuu.Kotiin päästyäni vielä soitin,jotta jos SL- todistuksen saisi kotiin postitettuna,koska hänlääkäri ei sitä siinä muistanut kirjoittaa,kun niin turhana piti kieltäytymistäni ja..raskaus jatkui..siellä hän on Balilla.. Ihme...tyttöni...
tiistai, 14. huhtikuu 2015
Miksi ei tekisi samalla kauniisti,jos kerran tekee jotain
Mietiskelin tuossa hiukkasen,kun ihminen tekee jotain,on se
sitten työtä,ihan oikeeta leipätyötä,tai harrastetta,tai mitä tahansa.
Tulos voi olla samanlainen,tismalleen,toinen tekee työn rumasti kuitenkin:
kiroaa,potkaisee konetta,pamauttaa nyrkillä tulostinta ja ärrä-päitä lentää ja v-viuhuu ilmassa.
Ehtiipä jonkun tuntemansa tai tuntemattomankin haukkuen siinä sivussa,juoruta pahimmalla mahdollisella tavalla
ja haluaa vielä tuplapalkan kaikesta.
Toinen tekee työnsä tyynesti ,iloiten,kaiken yllä leijuu harmonia,vaikka todellisuudessa kaaoksen keskellä onkin.
Mutta hän tekee taiten kaiken,kuin olisikin saanut tehtävän hoitaakseen sen kunnialla.
Työn tulos ei välttämättä näytä erilaiselta,mutta energiat jotka siihen on käytetty ovat täysin erilaiset,
ikääkuin voisi ammentaa leivän tekoon äkäsiä jauhoja tai lempeitä jauhoja.
Minä tekisin lempeistä jauhoista edelleen,eikä se tarkoita lempeästi märehtivää maatiaslehmää,joka ei osaa vaatia mitään,osaan tarpeentullen pyytää sen mikä minulle kuuluu,mutta en keinottele itselleni sellaista,mikä minusta vain onnettoman tekisi...enää...
ja jos olisin ostamassa ja kaupassa sanottaisiin tiskillä.:"Kumpaa leipää otatte",ja minä siihen hämmastyneenä ;Ai kuinka niin?Johon kauppias sanoisi:Tämä toinen on valmistettu siinä leipomossa,jonka päällä musta pilvi alvariinsa asuu ja koko leipä on niin täyteen sullottu negatiivista energiaa ja maksaakin euron enmpi.
Tämä toinen leipä,hän sanoo,on tuossa Anni Tannin leipomossa tehty,emme edes ymmärrä miksi hän katsoo asioita siitä kulmasta että jauhotkin ovat pehmeämmän makuisia,hänen torppansa päällä sopivasti aurinko vierailee ja sade ropsahuttaa.
Mä ainakin ostaisin lempeän leivän,haluaisin niiden hyvien energioiden saavan elää ja vielä kannattaisin siis ostollani sen idean leviämistä.
Jos mä saisin muokata maailmaa hieman,nin jokainen sais sen määräosansa kaikkea,millä toimeen tulee ja kukaan ei saisi keinotella rikkauksia, terveyden/sairauden,elintarvikkeiden ja asumisen kustannuksella.
Tulos voi olla samanlainen,tismalleen,toinen tekee työn rumasti kuitenkin:
kiroaa,potkaisee konetta,pamauttaa nyrkillä tulostinta ja ärrä-päitä lentää ja v-viuhuu ilmassa.
Ehtiipä jonkun tuntemansa tai tuntemattomankin haukkuen siinä sivussa,juoruta pahimmalla mahdollisella tavalla
ja haluaa vielä tuplapalkan kaikesta.
Toinen tekee työnsä tyynesti ,iloiten,kaiken yllä leijuu harmonia,vaikka todellisuudessa kaaoksen keskellä onkin.
Mutta hän tekee taiten kaiken,kuin olisikin saanut tehtävän hoitaakseen sen kunnialla.
Työn tulos ei välttämättä näytä erilaiselta,mutta energiat jotka siihen on käytetty ovat täysin erilaiset,
ikääkuin voisi ammentaa leivän tekoon äkäsiä jauhoja tai lempeitä jauhoja.
Minä tekisin lempeistä jauhoista edelleen,eikä se tarkoita lempeästi märehtivää maatiaslehmää,joka ei osaa vaatia mitään,osaan tarpeentullen pyytää sen mikä minulle kuuluu,mutta en keinottele itselleni sellaista,mikä minusta vain onnettoman tekisi...enää...
ja jos olisin ostamassa ja kaupassa sanottaisiin tiskillä.:"Kumpaa leipää otatte",ja minä siihen hämmastyneenä ;Ai kuinka niin?Johon kauppias sanoisi:Tämä toinen on valmistettu siinä leipomossa,jonka päällä musta pilvi alvariinsa asuu ja koko leipä on niin täyteen sullottu negatiivista energiaa ja maksaakin euron enmpi.
Tämä toinen leipä,hän sanoo,on tuossa Anni Tannin leipomossa tehty,emme edes ymmärrä miksi hän katsoo asioita siitä kulmasta että jauhotkin ovat pehmeämmän makuisia,hänen torppansa päällä sopivasti aurinko vierailee ja sade ropsahuttaa.
Mä ainakin ostaisin lempeän leivän,haluaisin niiden hyvien energioiden saavan elää ja vielä kannattaisin siis ostollani sen idean leviämistä.
Jos mä saisin muokata maailmaa hieman,nin jokainen sais sen määräosansa kaikkea,millä toimeen tulee ja kukaan ei saisi keinotella rikkauksia, terveyden/sairauden,elintarvikkeiden ja asumisen kustannuksella.
lauantai, 11. huhtikuu 2015
M:Alakulokin joskus painaa
Laitan tähän pienen saatteen muutamalle aiemmin
kirjoittamalleni runolle,jotka laitan tänne,kaikkien tapahtumien
summana,mieli vaan joskus menee ihan märehtimisen puolelle,itku haluaa
että sitä ei hillota sisällä,vaan se haluaa illan pimeydessäkin tulla
esiin,ainakin tähden valon siihen heijastaa,kyyneleeseen,jos sen saakin
päiväaikaan piilossa pidettyä,vaivoin.Tätä voisi kutsua kevät alakuloksi
tällä kertaa,mutta M runojen aikana on joskus ollut paljon syvemmissä
vesissä...Kun elämän koura alkoi murjoa joskus,vaikka se ei juurikaan
ulospäin näkynyt,kyllä sisäpuolta siivottiin rajusti.
MISSÄ ELÄMÄ LUURAA
Oli aika elämässäni,kuljin kuin laput silmilläni.
Lähdin aamuisin töihin,tein työni huolellisesti,
palatakseni illalla tyhjään kotiin,jossa kukaan ei minua odottanut.
Minun oli kylmä,eikä villasukat auttaneet lämpöä sydämeeni tuomaan.
En tuntenut mielihyvää edes hyvin tehdystä työstä,
minun elämäni oli pysähtynyt vaiheeseen.
UUDET TIET
Ajatellaanpa vaikka näin,suunnitellaan ja toivotaan
kaikki menis oikein päin.
Mutta jos tielle tuleekin enää pieni töyssy ja mutka,
tie romahtaa ja rotkoon katoaa.
Jos kuolema ei korjaa romahduksen myötä,
uusia polkuja kehittää mieli,se on aivojen työtä.
Ei se haittaa vaikka tie on nyt matalalla,
onhan puuhaa ja eloa myös mullan alla.
Jokainen omiaan katsoo ja itsekseen tuumaa,
tämä on niin tärkeää,se järjenkin huumaa.
Mutta...jos pienikin virhe,hiekanjyvänen rattaisiin osuu
väärään aikaan,loppuu hätäily,liike lakkaa
vain hengitys hitaasti kulkee,odottaen uutta alkua.
-------------------------------
HIIPIVÄ KYLMYYS
Herääminen tuntui takkuiselta,
aamukahvia juodessani katselin ulos ikkunasta
ja totesin auringosta lämpimän hehkun kadonneen.
Minun ja sinisen taivaan väliin oli tullut kummallinen suodatin,
kylmyys, liikkumaton,kuin vedellä ennen jäätymispistettä.
Näin kaiken,mutta en jaksanut iloita siitä,
sydän tuntui äärettömän raskaalta,
siinä ensi kosketus muutaman vuoden alakuloon,
jonka keskellä kuitenkin iti toivo löytää elämänilo takaisin.
-----------------------------------
AIVOPESTY
Sain kiireellisen lähetteen kallonkuitistajalle,
koska en hahmottanut kuka olen,identiteettini oli riistetty,
vahva mies oli muokannut suomalaisen identiteettini ,
jynssännyt sen hauraaksi,kuin nahkaa olisi parkinnut,
kovin ottein.Rakkauden nimeen,tottakai.
Se rakkaus kuivetti juureni,en saanut maasta ravintoa,
olin rääkätty ja janoinen suunnattoman yksinäinen,elämäniloni oli sumentunut
olin kaiken keskellä yksin ja se kaikki satutti sydäntäni.
Sain kallonkutistajalta neuvon:
vaihda tarpeentullen kadun toiselle puolelle,
ettei sielun vangitsijasi sinua pääsisi silmiin katsomaan.
Silmät ovat sielun peili.
------------------------------------
KUOPPA
Elämän tiellä voi pudota kuoppaan,
se voi olla ihmissuhteen loppumisen ja monesta asiasta liian nopeasti luopumisen kuoppa.
Sieltä ylösnousu vaatii suurta sopeutumista,
työstämistä,asioiden suoraa kohtaamista,pettymistä,
ja alati uusiutuvaa toivoa.
Kynnet katkenneina,polvet multaisina
silmät saavat totutella uudelleen auringon valoon.
---------------------------
PINTAVEDET
Rannalla vesi on lämmintä
ja pintavesissä on helppo uida.
Jos otteesi pääsee herpaantumaan todellisuuteen
pääsi painuu pinnan alle,vajoat.
Loppuu keveys ja alkaa taistelu pintaan pääsystä.
Ahdistus on kuin happea huutavat keuhkot.
Pulpahdat pintaan lopulta kuin ongenkorkki,
vedät ensin rajusti henkeä,
annat hengityksen tasaantua,
rauhoitut.
--------------------
ERO
Kulta,miksi et jaksanut odottaa,
lasten syntymän jälkeen olin kuin perhosen toukka,
etkö nähnyt että alan kuoriutua perhoseksi,
olisit saanut nähdä kuinka kuoriuduttuani
oikaisen siipeni auringon valossa,
annan niiden kuivua ja lähden lentoon.
Olisit voinut lentää kanssani,
siitä tunnen mielipahaa,
kun et jaksanut odottaa.
--------------------------
PORTAAT
Olin niin kauan käyskennellyt metsän hämäryydessä,
vaistomaisesti kulkien kohti rantaa
Varottamatta ulappa aukeaa edessäni,
venho rantapajuun sidottuna,kuin minua vartavasten odottaen.
Siinä se laineilla keinahtelee,kevyttä matkaa lupailee ulapan yli.
Varovasti mutta päättäväisesti astun paattiin,irroitan köyden
ja tajuan että itsehän se on soudettava.
Soudanpa siis tasaisesti,varjoinen metsä pikkuhiljaa jää horisonttiin.
Rantaudun,en sido venhoa rantapuuhun kiinni,koska en aio palata.
Ranta on vihreä,jyrkkäkin,
nousen verkalleen rinnettä ylös,
mitä kauemmas metsästä tulen,mitä ylemmäs kuljen,
sitä kauniimmalta näyttävät maisemat,
valossa kylpevät.
Eikä elämän ahtaus purista enää rinta-alassa.
________________________
KOTI,mutta ei koti
Monen monta vuotta en enää tuntenut kotiani
tunsin vain yksinäisyyttä yksiössäni.
Seinät ympärilläni eivät lämmittäneet sydäntäni.
Tie sinne ei ollut kotipolku,se oli eräs väylä asfaltissa.
Suljetuin silmin sängylläni,yön lähestyessä,
uskalsin varovasti hiipiä unelmaani katsomaan.
Kotia jonka sydän on lämmin,
johon rakkauden täyttämin sydämin voi astella kotipolkua pitkin,
tuntien vahvasti :Nyt olen kotona.
----------------------------
LUUTA
Viileä katseesi porautui,katsoi ikäänkuin lävitseni
Ja minä nostin ylpeästi pääni haluten kuvitella olevani voittaja.
Yksinäisyydessäni toistelin sanojasi,luullen tulavanikin hulluksi.
Sinua ei mikään heilauta,jos toinen ei taltu,
uhkaat kuolemalla,ikäänkuin olisit nostanut itsesi Jumalaksi.
Jotenkin säälittävääkin,mutta aikaa ei ole hukattavaksi.
On vain tämä hetki ja itse olen vastuussa mitä sen jälkeen seuraa.
Mieluiten siis siivoan reviirini ja sen ympärillä olevan aidan ulkopuolisen tilankin.
Kovalla kädellä luutaa heilautan,
ja kun sanot vielä perääni:hullu,
niin minä näytänkin miten hulusti sinun käy kun luutaani oikein heilautan.
--------------------------
TOISENLAINEN TIE TÄHTIIN
Elämässä opitaan paljon kantapään kautta.
Tie tähtiin mielletään ensisijaisesti kuuluisaksi tulemista,
taiteellisessa mielessä vielä.
Kun on oikein karismaattinen ja tai muuten vaan kaunis,voi aueta tie tähtiin
Marylin aukaisi tien kauneudellaan,
Elvis taas karismaattisuudellaan ja lantion heilutuksella,laulutaidon lisäksi.
Sananmukaisesti tähteyden kautta tähtiin.
Ei heidän muottinsa kestänyt tähteyden paineita,
matkapuvun saumat repesivät
tähtimuotit halkesivat
ja sielun tähtipölyt pääsivät vapauteen,oikeisiin tähtiin.
MISSÄ ELÄMÄ LUURAA
Oli aika elämässäni,kuljin kuin laput silmilläni.
Lähdin aamuisin töihin,tein työni huolellisesti,
palatakseni illalla tyhjään kotiin,jossa kukaan ei minua odottanut.
Minun oli kylmä,eikä villasukat auttaneet lämpöä sydämeeni tuomaan.
En tuntenut mielihyvää edes hyvin tehdystä työstä,
minun elämäni oli pysähtynyt vaiheeseen.
UUDET TIET
Ajatellaanpa vaikka näin,suunnitellaan ja toivotaan
kaikki menis oikein päin.
Mutta jos tielle tuleekin enää pieni töyssy ja mutka,
tie romahtaa ja rotkoon katoaa.
Jos kuolema ei korjaa romahduksen myötä,
uusia polkuja kehittää mieli,se on aivojen työtä.
Ei se haittaa vaikka tie on nyt matalalla,
onhan puuhaa ja eloa myös mullan alla.
Jokainen omiaan katsoo ja itsekseen tuumaa,
tämä on niin tärkeää,se järjenkin huumaa.
Mutta...jos pienikin virhe,hiekanjyvänen rattaisiin osuu
väärään aikaan,loppuu hätäily,liike lakkaa
vain hengitys hitaasti kulkee,odottaen uutta alkua.
-------------------------------
HIIPIVÄ KYLMYYS
Herääminen tuntui takkuiselta,
aamukahvia juodessani katselin ulos ikkunasta
ja totesin auringosta lämpimän hehkun kadonneen.
Minun ja sinisen taivaan väliin oli tullut kummallinen suodatin,
kylmyys, liikkumaton,kuin vedellä ennen jäätymispistettä.
Näin kaiken,mutta en jaksanut iloita siitä,
sydän tuntui äärettömän raskaalta,
siinä ensi kosketus muutaman vuoden alakuloon,
jonka keskellä kuitenkin iti toivo löytää elämänilo takaisin.
-----------------------------------
AIVOPESTY
Sain kiireellisen lähetteen kallonkuitistajalle,
koska en hahmottanut kuka olen,identiteettini oli riistetty,
vahva mies oli muokannut suomalaisen identiteettini ,
jynssännyt sen hauraaksi,kuin nahkaa olisi parkinnut,
kovin ottein.Rakkauden nimeen,tottakai.
Se rakkaus kuivetti juureni,en saanut maasta ravintoa,
olin rääkätty ja janoinen suunnattoman yksinäinen,elämäniloni oli sumentunut
olin kaiken keskellä yksin ja se kaikki satutti sydäntäni.
Sain kallonkutistajalta neuvon:
vaihda tarpeentullen kadun toiselle puolelle,
ettei sielun vangitsijasi sinua pääsisi silmiin katsomaan.
Silmät ovat sielun peili.
------------------------------------
KUOPPA
Elämän tiellä voi pudota kuoppaan,
se voi olla ihmissuhteen loppumisen ja monesta asiasta liian nopeasti luopumisen kuoppa.
Sieltä ylösnousu vaatii suurta sopeutumista,
työstämistä,asioiden suoraa kohtaamista,pettymistä,
ja alati uusiutuvaa toivoa.
Kynnet katkenneina,polvet multaisina
silmät saavat totutella uudelleen auringon valoon.
---------------------------
PINTAVEDET
Rannalla vesi on lämmintä
ja pintavesissä on helppo uida.
Jos otteesi pääsee herpaantumaan todellisuuteen
pääsi painuu pinnan alle,vajoat.
Loppuu keveys ja alkaa taistelu pintaan pääsystä.
Ahdistus on kuin happea huutavat keuhkot.
Pulpahdat pintaan lopulta kuin ongenkorkki,
vedät ensin rajusti henkeä,
annat hengityksen tasaantua,
rauhoitut.
--------------------
ERO
Kulta,miksi et jaksanut odottaa,
lasten syntymän jälkeen olin kuin perhosen toukka,
etkö nähnyt että alan kuoriutua perhoseksi,
olisit saanut nähdä kuinka kuoriuduttuani
oikaisen siipeni auringon valossa,
annan niiden kuivua ja lähden lentoon.
Olisit voinut lentää kanssani,
siitä tunnen mielipahaa,
kun et jaksanut odottaa.
--------------------------
PORTAAT
Olin niin kauan käyskennellyt metsän hämäryydessä,
vaistomaisesti kulkien kohti rantaa
Varottamatta ulappa aukeaa edessäni,
venho rantapajuun sidottuna,kuin minua vartavasten odottaen.
Siinä se laineilla keinahtelee,kevyttä matkaa lupailee ulapan yli.
Varovasti mutta päättäväisesti astun paattiin,irroitan köyden
ja tajuan että itsehän se on soudettava.
Soudanpa siis tasaisesti,varjoinen metsä pikkuhiljaa jää horisonttiin.
Rantaudun,en sido venhoa rantapuuhun kiinni,koska en aio palata.
Ranta on vihreä,jyrkkäkin,
nousen verkalleen rinnettä ylös,
mitä kauemmas metsästä tulen,mitä ylemmäs kuljen,
sitä kauniimmalta näyttävät maisemat,
valossa kylpevät.
Eikä elämän ahtaus purista enää rinta-alassa.
________________________
KOTI,mutta ei koti
Monen monta vuotta en enää tuntenut kotiani
tunsin vain yksinäisyyttä yksiössäni.
Seinät ympärilläni eivät lämmittäneet sydäntäni.
Tie sinne ei ollut kotipolku,se oli eräs väylä asfaltissa.
Suljetuin silmin sängylläni,yön lähestyessä,
uskalsin varovasti hiipiä unelmaani katsomaan.
Kotia jonka sydän on lämmin,
johon rakkauden täyttämin sydämin voi astella kotipolkua pitkin,
tuntien vahvasti :Nyt olen kotona.
----------------------------
LUUTA
Viileä katseesi porautui,katsoi ikäänkuin lävitseni
Ja minä nostin ylpeästi pääni haluten kuvitella olevani voittaja.
Yksinäisyydessäni toistelin sanojasi,luullen tulavanikin hulluksi.
Sinua ei mikään heilauta,jos toinen ei taltu,
uhkaat kuolemalla,ikäänkuin olisit nostanut itsesi Jumalaksi.
Jotenkin säälittävääkin,mutta aikaa ei ole hukattavaksi.
On vain tämä hetki ja itse olen vastuussa mitä sen jälkeen seuraa.
Mieluiten siis siivoan reviirini ja sen ympärillä olevan aidan ulkopuolisen tilankin.
Kovalla kädellä luutaa heilautan,
ja kun sanot vielä perääni:hullu,
niin minä näytänkin miten hulusti sinun käy kun luutaani oikein heilautan.
--------------------------
TOISENLAINEN TIE TÄHTIIN
Elämässä opitaan paljon kantapään kautta.
Tie tähtiin mielletään ensisijaisesti kuuluisaksi tulemista,
taiteellisessa mielessä vielä.
Kun on oikein karismaattinen ja tai muuten vaan kaunis,voi aueta tie tähtiin
Marylin aukaisi tien kauneudellaan,
Elvis taas karismaattisuudellaan ja lantion heilutuksella,laulutaidon lisäksi.
Sananmukaisesti tähteyden kautta tähtiin.
Ei heidän muottinsa kestänyt tähteyden paineita,
matkapuvun saumat repesivät
tähtimuotit halkesivat
ja sielun tähtipölyt pääsivät vapauteen,oikeisiin tähtiin.
torstai, 9. huhtikuu 2015
Iltarunoni
TÄYTEYS
Rauha on palannut sydämeeni,
ei enää kimpoilua sinne tänne,
seinät eivät huuda yksinäisyyttä ympärilläni.
Yötaivas on hiljainen
muutama pilvi äänettömästi liukuen taivaanrannalla,
kuun loisteessa.
Kohta jo sarastaa aamu,
eilisen uusi huomen.
Päivät kuluvat kuin siivillä,ilman paniikkia,
vailla tyhjyyttä.
Olethan kuuni,aurinkoni ja nouseva kointähteni.
-----------------
ODOTUS
Minä olen pukeutunut sifonkiin,
pessyt hiukseni ruusun tuoksuisiksi,
minun ihoni hehkuu,
kuin aurinko sitä paahtaisi ,
olen valmistunut sinulle.
-------------------
VALO
Yksin kulkiessani näin auringon valon valkeana,
sinun vierelläsi kulkiessa luot minulle kaikki spektrin sävyt.
Avasit minulle värien maailman,
tunteiden salaisen rasian.
Yhdessä teemme tutkimusretkeä rakkauteen.
-------------------
SIVUVAIKUTUS
Joskus...vo hetkellinen nautinto olla suurempi
kuin sitä seuraava kipu sydämellä.
Kuin lääke,katsotaanmillainen on hyöty suhteessa haittavaikutukseen.
Jos näin on parempi,
pieni päänsärky tulivuoren purkaukseen kestettäköön.
------------------
ENERGIAA
Kevyet energiat leijuvat,
ottaen kuperkeikkaa koivun oksilla,
kiertävät ajassa kauniisti.
Muistot tulvivat mieleeni,
rauhoittavat sydäntäni,
joka kaipaa ääntäsi,naurusi helinää,
unelmia ajasta aikaan.
Rauha on palannut sydämeeni,
ei enää kimpoilua sinne tänne,
seinät eivät huuda yksinäisyyttä ympärilläni.
Yötaivas on hiljainen
muutama pilvi äänettömästi liukuen taivaanrannalla,
kuun loisteessa.
Kohta jo sarastaa aamu,
eilisen uusi huomen.
Päivät kuluvat kuin siivillä,ilman paniikkia,
vailla tyhjyyttä.
Olethan kuuni,aurinkoni ja nouseva kointähteni.
-----------------
ODOTUS
Minä olen pukeutunut sifonkiin,
pessyt hiukseni ruusun tuoksuisiksi,
minun ihoni hehkuu,
kuin aurinko sitä paahtaisi ,
olen valmistunut sinulle.
-------------------
VALO
Yksin kulkiessani näin auringon valon valkeana,
sinun vierelläsi kulkiessa luot minulle kaikki spektrin sävyt.
Avasit minulle värien maailman,
tunteiden salaisen rasian.
Yhdessä teemme tutkimusretkeä rakkauteen.
-------------------
SIVUVAIKUTUS
Joskus...vo hetkellinen nautinto olla suurempi
kuin sitä seuraava kipu sydämellä.
Kuin lääke,katsotaanmillainen on hyöty suhteessa haittavaikutukseen.
Jos näin on parempi,
pieni päänsärky tulivuoren purkaukseen kestettäköön.
------------------
ENERGIAA
Kevyet energiat leijuvat,
ottaen kuperkeikkaa koivun oksilla,
kiertävät ajassa kauniisti.
Muistot tulvivat mieleeni,
rauhoittavat sydäntäni,
joka kaipaa ääntäsi,naurusi helinää,
unelmia ajasta aikaan.
keskiviikko, 8. huhtikuu 2015
Muutama elämän makuinen runo
KIPU
Joskus,kun sielun kipu on niin suuri,
että se sumentaa ajatukset
ja piilottaa auringonsäteet.
Niin suuri ,
että sen peittääkseen,täytyy kokea vielä suurempi kipu,
että tuntisi elävänsä.
-----------------------
KOSKETUS
Ne vuodet jolloin olin yksin,
kosketin,mutta en antanut koskettaa,
en sydäntäni,en sieluani
niin että heräisin elämään.
Tein kaiken sen,minkä tein,
parantaakseni satutettua sieluani,itsekkäästi.
Kuitenkin halusin väkisin löytää
uskoni takaisin elämään.
Kuinka voi olla äiti ja satutettu ihminen yhtäaikaa ?
-------------------
SEINÄ
Seinä tulee vastaan siinä kun ymmärrys loppuu,
kaiken mittaamattoman loputtomuuden rajamailla.
Vaikka kuinka haluaisin tajuntani yhtäkkiä laajenevan ,
niin että ymmärtäisin,on vastassa sitä lujempi seinä.
Seinä taikoo kompassin hulluun pyörivään tanssiin,
sitten ei oikein vasta tiedä edes mihin mennä.
Jos siihen seinään,niin lujaan,
joskus ovi avautuisikin mennä,
ei sitä avata takaisin,jotta voisi tulla kertomaan,
mitä siellä oli.
Jos tulisi ja kertoisi,kukaan ei uskoisi,
koska kaikille kaikki on tässä ja nyt.
-----------------------------
Joskus,kun sielun kipu on niin suuri,
että se sumentaa ajatukset
ja piilottaa auringonsäteet.
Niin suuri ,
että sen peittääkseen,täytyy kokea vielä suurempi kipu,
että tuntisi elävänsä.
-----------------------
KOSKETUS
Ne vuodet jolloin olin yksin,
kosketin,mutta en antanut koskettaa,
en sydäntäni,en sieluani
niin että heräisin elämään.
Tein kaiken sen,minkä tein,
parantaakseni satutettua sieluani,itsekkäästi.
Kuitenkin halusin väkisin löytää
uskoni takaisin elämään.
Kuinka voi olla äiti ja satutettu ihminen yhtäaikaa ?
-------------------
SEINÄ
Seinä tulee vastaan siinä kun ymmärrys loppuu,
kaiken mittaamattoman loputtomuuden rajamailla.
Vaikka kuinka haluaisin tajuntani yhtäkkiä laajenevan ,
niin että ymmärtäisin,on vastassa sitä lujempi seinä.
Seinä taikoo kompassin hulluun pyörivään tanssiin,
sitten ei oikein vasta tiedä edes mihin mennä.
Jos siihen seinään,niin lujaan,
joskus ovi avautuisikin mennä,
ei sitä avata takaisin,jotta voisi tulla kertomaan,
mitä siellä oli.
Jos tulisi ja kertoisi,kukaan ei uskoisi,
koska kaikille kaikki on tässä ja nyt.
-----------------------------
tiistai, 7. huhtikuu 2015
Kissani salamarakkaus villasukkaan
copyright Cathkinspa
Olen huomannut Kissani,(vanha leikattu kolli) taipumuksen villaneuleita kohtaan,harvemmin kaupasta ostetun,vaikka nekin kyllä huomionsa saavat,mutta käsin kudottu saa Kissani tunteet esille erikoisen lämpimästi.Ja värit jotka ovat lähellä omaa turkin väriä,paitsi joskus joku muukin,vaikka sanotaan että kissat eivät värejä muka näkisi.
Kuvassa oleva sukkapari on villaa,ei omat kutomani tällä kertaa,mutta rakkauden oikein näki tipahtavan ylhäältä käsin Kissani päähän sukan kohdatesaan,päästä se valui sydämen kohdalle ja sitten Kissani jo nuoli villasukkaa ja lopulta painoi poskensa sitä vasten.Toivoi varmaan sen heräävän eloon läheisyyden tuntiessaan.Näin se tekee joillekin villasille,eikä taipumus ole vähenemään iän kasvaessa.Nuo kerimäellä kudotetut villasukat olivat ensimmäinen joka taikoi sydämen tunteet Kissalleni teoksi asti.
Kenties se tuntee samanlaista luomisen tuskaa ja autuutta kuten laulussa jossa kerrotaan Lasilinnusta,kohdatessaan sopivan oloisen villasen.Haluaa varmaan herättää sen henkiin,onneksi ei ole siinä vielä onnistunut,kotini näyttäisi yhtä kummalliselta kuin Ihmemaa,jos siellä vielä haahuilisi villasukia ympäriinsä.
Näinköhän se " rakkausensisilmäykselläkin" toimii joskus,villasukkamaisesti ?
No, en ole voinut testata olisiko teho samanlainen enää,koska sukat jatkoivat matkaa,minä en :)
Kerran kudoin kuopukselle kaulaliinaa niin ohuesta langasta ja patenttineuleella,joka muutenkin vie enemmän aikaa,joululahja pakettiin oli tarkoitus sen ehtiä ja ehtikin,kun sain neuvoteltua sen pari kertaa takaisin Kissaltani,mitä lie Kissa kaulaliinan tekeleelle supatellut ja lupaillut,mutta lopulta neule pääsi alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjapakettiin.
Jokaisella sukallakin voi olla siis oma tarinansa Näin kutojan perspektiivistä ajatellen.
On hiljaisempia päiviä ja tapahtumia jotka saa muistelot rullaamaan.
Eilen esimerkiksi;kävin Vuosaaressa,olenhan siellä vuosia elämästäni viettänyt,olen jo oppinut taas shoppailemaan yksin.
Kahvittelu yksin vielä hiukka pelottaa,koska olen aikoinani esikoisen kanssa niin monet shoppailu/kahvittelu hetket viettänyt,niin pakostakin ne viimeistään siinä kahvilla ollessa nousevat mieleen.Ja siksikin katselin kaikkia vanhoja mukavia kuvia ja annoin itkun tulla,eilen illalla.
Alkuun esikoiseni kuoleman jälkeen en voinut käydä shoppailemassa ja kun sitten lopulta menin yksin minua alkoi itkettämään niin kovasti,ikävä nääs tuli,että oli pakko lähteä kaupasta pois.
Hän oli aika huikea shoppailija,vaikka toki ei sitä rahaa aina kulunut,kuin enemmän tai vähemmän,mutta shoppailusta kaiken irtiotto on taitolaji.
Muistan kerran itäkeskuksen reissulta,hän oli niin nuori ja naimaton vielä ja pahoittanut mielensä,soitti ja niiskutti puhelimeen kuin paha mieli hänellä on ja kysyi jos voisimme tavata.Tapasimme siis Itiksessä ja sanoin anna palaa,koska oli alennusmyynnit.Olimme hiukka eri teillä ja tapasimme fasterilla ,ostin kaffet ja istuimme pöytään ja hän kaataa kassillisen...alusvaatteita pöydälle,siinä sitten käytiin läpi rintaliivien pitsi-ihanuudet,eikä meitä hävettänyt,mutta jokukin mies punehtui viereisessä pöydässä ja meitä vaan nauratti ja pahamieli oli tipotiessään.
Kuopus tyttäreni ei ole niin kova shoppailemaan,mutta on meilläkin muistoja,taisi kerran minulla olla pahamieli ja pyysin häntä mukaan,kesäpäivänä ja oli lauantai,menimme Itiksen stockalle ja hajuvesi osastolle,siellä rakastuin Burberryn londoniin(ei ole maksettu mainos) ja se rakkaus on kestänyt.
Kun lähdimme ulos kaupasta,kohta vanavedessä oli huomattavan nuori mies,joka loihe lausumahan siitä olan takaa,nyt on naisellinen tuoksu,hänen oli ihan pakko sanoa se,kuulemma.Hänkin piti siis Londonista.
Joskus joku on maininnut tyylitajustani,sen olevan Forrester harakan tapainen,mutta minkäs teet jos kauniista pidät ja onneksi tyttärenikään eivät kynttiläänsä tässä suhteessa vakan alle ole piilottaneet
Nooh,eiköhän se siitä,sekin pelko väistyne.Onneksi siellä Vuosaaressa,eilen,samaan pöytään istahti rouvashenkilö,vanhempi kuin minä,siis sanotaanko vaikka eräs Vanha Rouva,silloin tunnen itseni vähän nuoremmaksi,vaikka ei sen enää ole niin nykyään väliä,vanha tai nuori,sydän matkan varrella ja ajatukset muokkautuvat,ulkonäkö ei :)
Sydän muuttuu rakkaudellisemmaksi ja suvaitsevammaksi ja anteeksi antavammaksi.
Ulkonäkö peilistä katsoen utuisen kauniimmaksi,johtunee kytevästä silmänpohja rappeumasta,siinähän keskeinen näkökenttä voi lopulta sumentua kokonaan,toivon että minä saan vielä kauan kirjoitella ja kauneutta katsella.
Siis tämä Vanha Rouva alkoi puhelemaan minulle ja minä tietty hymyillen otin vastaan hänen puheensa,taisin jopa ehtiä jokusen sanan väliin sanoa.Hän kertoi että hänen ylioppilasluokalla oli vain 6 oppilasta ja elossa enää 3,nyt hän oli 81 vuotias,siis hieman vanhempi kuin minä ja nyt yksi heistä oli sairastunut syöpään ja kertomansa mukaan sisuskalut on leikattu pois,hän kertoi että syöpä on niin pelottava asia....niinhän se joskus on,aika hallitsematon jos sen pään ottaa,syöpä siis.
Hän kertoi olevansa niin yksinäinen,että lähtee välillä kahvilaan ihmisiä katselemaan,minusta se oli tosi herttaista,sitten keskustelimme kukista ja vielä erikseen Pääsiäiskukista lopuksi.
Lopulta toivottelimme hyvää jatkoa toisillemme ja olimme molemmat iloisia kohtaamisestamme,se saa uusia ajatuksia päähän,kuten hän ilmaisi asian,herttainen Vanha Rouva,sanoi vielä täyttävänsä syksyllä 82 v.
Ihmiset ovat niin kiireisiä,eivät välttämättä ehdi pysähtyä kahville ja antaa mahdollisuutta jollekin vaihtaa ajatuksia.
Kuva jonka tällä kertaa liitän mukaan on kuopukseni Balin matkalta,minusta se kuvaa hyvin rakkautta ,rannatonta maailmankaikkeudellista rakkautta.
Koska mikään ei ole palannut enää ennalleen,menetyksen jälkeen ,vaan kaikki elämässä etsii uuden uoman.
opyright Cathkinspa
Kuka katkaisi kanteleesta kielen,kuka pohjan pirstoi?
Sinäkö se olit se taitamaton kova sorminen soittelija,
vaikka halusi oli suuri oppia,sait aikaan palasia.
Jos kannel kertoa osaisi,
eikö se haluaisikin jonkun korjaavan sen.
Tulla nähdyksi rikkinäisenä,tulla otetuksi taitaviin käsiin hellästi?
Taitavin sormin kootuksi?
Että voisi soida kauniimmin kuin koskaan aiemmin.
Oliko se sattumaa?Tönäisikö vahingossa ohikulkiessaan,
tai vierellään viipyessään.
Eihän kukaan tai ketään tahallaan rikota?Eihän?
Voi olla että,kanteleen rakentaja ei enää ole tässä ajassa,
toivotaan kuitenkin että hän on taitonsa opettanut perintönä jollekin,
joka vielä tulee ja korjaa sen.
Siitä se sitten soisi..kannel...kauniisti vielä.
Ihana aurinkoinen hellinyt koko päivän,mutta askartelu tarvikkeita metsästäessä meni monta tuntia ja sieltä väsähtäneenä kotiio palatessa teki niin kauhiasti kaffetta(sufeeta/sumppia jne.) mieli,olin jo tuuditellut itseni höyryävän maitokahvin ääreen,juustolla täytetyn ja kuorrutetun sämpylän ääreen.
Mitä tapahtui,kaadoin vahingossa piimää kafeeseen ja en nyt ihan äkkiä muista,mikä on iljettävämpää kuin se venyvä piimä siinä kahvimukissa.
Mutta,eihän hätä ollut sen näköinen,se oli jotenkin pieni ja pyöreä,eikä niin vaan tainnutettavissa,hätä siis.
Laitoin uuden mukillisen kahvia ja tönäisin sen sillä hitsin piimäpurkilla nurin,sen kahvin ja kahvi kaatui vasta silittämälleni tuolin päälliselle ja pöydille ja lattioille,melkein seinillekin ja naapuriin asti.
Alkoi tuntua jotta uskaltaako kolmatta kertaa edes kaataa sitä mukiin,mutta hyvin meni :)
Ja nyt on sitten alkaneet eri runot taas tulvimaan sisimmästä.
Ajan kulu on siitä ihmeellistä,se kuluu halusit tai et,
joskus ei haluaisi minkään muuttuvan,joskus haluaisi kaiken palaavan ennalleen,
mutta,kaikki muuttuu ja minä siinä mukana.
Onneksi.Toivottavasti siinä on kasvua
ja olisi ankeaa olla eteenpäin menossa liian pienissä matka saappaissa.
Kasvun myötä vaihdamme sopiviin asusteisiin,niin matka sujuu jouhevammin.
Joskus lienen minäkin kirkasotsaisena vaeltanut,
luullen tietäväni kaiken,ymmärtämättä todellisuudessa yhtään mitään,
jälkeen päin katsottuna.
Kaikkihan on luvallista,mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Ja...eikös meillekin neuvottu:menkää kaikkeen maailmaan.
Maailmaan ollaan synnytty,maailmassa ollaan ja ajallaan maailmasta poistumme.
Kuka minkakinlaisen tien kulkeneena..
Menihän Suuri Mestarikin,sinne missä ei luulisi enää kenenkään kulkevan,
kävi tarkistamassa,ettei kenenkään tarvitsisi yksinäisyyteen tukehtua,
siellä missä ei ketään ole.
Olen kyllä kuullut että, vanhakin puu voi puhjeta kukkaan
sopivissa olosuhteissa.
Lämmön läheisyydessä.
Copyright Cathkinspa
Niin otan linnun muodon,
etsin sinua,
tervehdin luona meren luodon,
katveessa puun,hiuksiasi tuulessa silitän.
Lähelles tulen ja sirkutan.
Päätä kallistaen katson sinua;
niin rakkaudella muistat minua.
Keveästi taas lennähdän,
auringon kehrän syliin,ajatuksen siivin sinäkin,
voit tulla tervehtimään tähtipölyisiin taivaan kyliin.
Näytän sinulle aarreaitat,
voit nähdä unta niistä kun maassa matkaa taitat.
Sitten joskus ,matkan päässä kohtaamme,
sulautuen yhteiseen sävelmään,tähtien väliseen sinfoniaan,
loppumattomaan musiikin huminaan.
© CATHKINSPA
Joku tiesi kertoa surun mitan minulle tarkalleen.
katsoi asiakseen sanoa,että olen jo sen mitan ylittänyt,
suren siis suruani luvattomasti,
kenties edesvastuuttomasti,
etten liene oikea tuhlari,
hulttio kun vielä kyynelen pirautan.
Mimmonenkas se mitta oikein onkaan,
kuka on oikea sen mitan vahvistamaan,
ei sitä ole eu direktiiveissä.
Jos kaipaan kauniisti,kuten kaunista voi vain kaivata,
puhtaasti äitinä.
Mutta maailma hyväksyy vihan ja katkeruuden,
elokuva tellisuus niillä miljoonia takoo,
ikäänkuin kadehtii onnellisten muistojen täyttämää kaipausta.
Jos elämä on ollut tavallinen,melkein,on kuin ei olisi oikeutta surra,
vaikka suru on niin monimuotoinen ja henkilökohtainen.
© CATHKINSPA
Vaikka nyt kirjoitan suru runojani,olen toki päässyt eteenkin päin,silloin kun sairauden vaiheissa elettiin,se oli sellaista aikaa,mentiin kahden viikon sykleissä,lääkkeet vaihtuivat välillä ja lopulta näyttikin 10 kk:n päästä että tauti olisi voitettu,se onnellinen hengähdystauko,mutta kahden viikon päästä se tulikin jo muuntuneena erittäin agressiivisena takaisin.
Tytär soitti itkien:haluan kertoa tämän ennen joulua ,mutta näin on käynyt.Minä olin ihan puulla päähän lyötynä,olin juuri pukeutumassa iltavuoroon lähtöä varten ja lähdinkin.Töihin päästyäni se alkoi vasta muotoutua totuutena,kaikki alkaa alusta.
Myöhemmin sanoin tyttärelleni;olit kuin perhonen sen kaksi viikkoa,johon hän totesi,äiti sinä se olit perhonen,halusimme niin uskoa että voitto oli saavutettu,Sitten ei enää paranemisia tullut,lääkkeen vaihtoja kylläkin,tuli morkut kipuihin ja aika tuntui loppuvan kesken,hän oli urhea haluten elää normaalia elämää loppuun saakka.
Kun hän ilmoitti sitten sytostaatti hoitojen lopettamisesta,ensimmäiseksi sanoen;äiti nyt sinun täytyy olla vahva,ota kaikki apu vastaan,hakeudu vertais tukiryhmiin,minun hoitoni lopetetaan ja annetiin Terhokodin yhteystiedot.
Ei kukaan osaa odottaa saavansa Terhokodin yhteystietoja sehän on...kuolemantuomio,niin hyvää kuin saattohoito siellä onkin.
Palliatiivinen hoito,yhtäkkiä en muistanut yhtään lääketieteellistä termiä.
Vaikka olin hyvä ja huolellinen hoitaja työssäni,olin vain äiti lapselleni,ei minulla ollut vahvoja eväitä,en ollut valmistautunut tällaiseen elämässä.
© CATHKINSPA
Suru taitaa olla niitä,jotka kehittyvät ja kasvavat elämästä.
Kerää olemuksensa ja vahvuutensa eletyn elämän mukaan,
odottaen vuoroaan.
Kasvavanakin,mitään pyytämättä,
saaden joka tapauksessa tuulen purjeisiinsa
ja ottaa ajantullen paikkansa.
Surun osa on kuin varjon osa,
on olemassa ja näyttäytyy kun olosuhteet ovat sellaiset.
Surun tarvikkeet ovat niin monimuotoiset:
Naurun helähdys,ensimmäisen hampaan puhkeamisen itkut,
ensimmäiset askeleet,sanat:ättä...ättä.
Ei surua tule piilottaa tai kaihtaa,
suru koostuu arjen muistoista ,laulusta,leikistä,rakkaudesta.
Jos surun voisi muuntaa pölyksi,
olisi se kultatomulla höystettyä,hopealla maustettua ja kaiken kirjavaa.
© CATHKINSPA
Surussa lohdutuskin
Suru joka on koostumukseltaan kaipausta,
muistoja hyvistä hetkistä
vauvan varpaista
varhais keski-iän viisauteen.
Siihen mahtuu puklauttelut,uhma-ikä,teini angstit
kahden -ja kolmenkympin kriisit,onnistumisen ilot
ja tappion murheet.
Kaipausta saada olla edellen aikuisen esikoiseni äiti.
Unelmien toteutumisen vaille jäämistä.
Menetyksen lohtu piilee niissä asioissa jotka saivat toteutua,
unelmissa jotka konkretisoituivat matkan varrella.
Ilosta onnesta ,arkipäivistä,voimasta,rohkeudesta,
taidosta nauttia elämästä.
Näin on lohdutus kätkettynä,muistojen laatikkoon käärittynä.
© CATHKINSPA
hiljaisuus
mykkä hiljaisuus
ei ole sanoja
ei voimaa vastaan ottaa lohdutuksia
en jaksa
mene siitä muualle
ei ole risukasakaan jäljellä
mihin aurinko voisi leikitellen
herätellen, säteensä liu`uttaa
olisit edes hiljaa
onko se niin vaikeaa
olla hiljaa
istuisit kanssani ja katsoisit
samaan suuntaan
hiljaa
koska tämä on minun
hiljaisuuteni
minun on käytävä
tämä itse läpi
älä kiltti häiritse
tätä hiljaisuutta
älä missään tapauksessa ole tuomari
älä tule sekuntikellosi kanssa
kertoen nyt on aika
päästää irti surusta
koska kyse ei ole päästämisestä
suru itse kasvattaa
itselleen siivet
omalla ajallaan ottaa
välimatkaa
kunhan siipensä ovat
valmiit kantamaan
suru sitten itse antaa
tilaa minulle
väistyen syrjemmälle
meillä on
asiasta
kahdenkeskinen sopimus
nimeltään suruprosessi
Matkalla suruun
Pimeä ilta,hämärän hyssy
herättäen mielikuvaa
vauvan tuoksuvasta
päälaesta
nukkuvan tuhinasta sylissä
kuinka halusinkaan
tarjota sinulle
elämän kultalautasella
kaikkea hyvää täynnään
palavan kynttilän loistetta
heijastaen
katseesi täynnä
joulun ihmetystä
yöttömän yön valoa peläten
miksi lappi ei suo unihuntua
keskikesän hiljaisuuteen
unen väsyttämille luomille
kukkaset kädessäsi
äidin kukkapenkistä tuotuina:
äiti toin sinulle kukkia
matka oli niin alussa....
uskoa huomiseen tulvillaan
Noin puolitoista vuotta sitten,esikoiseni kuoltua kesäkuussa,se oli jotain sellaista,ettei kenenkään soisi joutuvan sitä kokemaan,ei puolisona,ei äitinä,ei isänä,ei siskona,ei veljenä,ei kenenkään.
Kuin verho olisi laskeutunut minun ja kaiken muun väliin,ensin tunteet jähmettyivät kuin kylmenevä laava purkautuessaan
Surua käsittelevät kirjoitukset kumpuavat siitä menetyksestä,josta meidän jäljelle jäävien täytyi alkaa toipumaan.Löytää siihen tarvikkeet,joilla työstää sitä.
Aivan äänetön huuto sydämessä,eikä tiedä mihin päänsä painaisi.Halusi jotenkin paeta todellisuutta,olla muistamatta tapahtunutta.
Minä purin alkuun tuskan,tekemällä työtä,enemmän kuin kai jaksoinkaan lopulta.Ei auttanut sururyhmä,tuska oli liian tuore,tulin siellä pahoinvoivaksi,enkä ensimmäisen kerran jälkeen voinut enää mennä,ehkä aikaa oli kulunut liian vähän ,3 kk vasta,joten se oli kuin suolaa haavoihin,sieltä lähtiessäni,oli tunne että haluan rikkoa lautasia kiveen,nähdä ne sadat pirstaleet siinä,jollaisena itsekin tunsin olevani,itku kesti monta päivää.
Mutta ei sitten ollutkaan tarkoitus että pääsisin pakenemaan asian käsittelyä,suruprosessi on käytävä läpi..Lapseni
omalla tahollaan ja tavatessamme lohduttauduimme sillä että,kerran perillä,kaikki yhdessä.
Työn teko jatkui,kunnes siinä syksyllä nilkka murtui töissä,viikon päästä siitä koin pienen aivotapahtuman,ne yhdessä paikoilleen asettivat.Vuorokauden kuluttua sairaalaan jouduttuani,minut siirrettiin yöllä osastolle,siinä ikkunapaikaltani näkyi syöpäosastot ja ikkuna jonka takana Hänet saattelimme viimeiselle maan päälliselle matkalle.
Ajattelin :tämä ei voi olla tottakaan enää,mihin pakenen,oma huoli tulevaisuudesta, kuinka toipuu ja suunnaton kohtaamaton suru,joka odotti purkautumista shokki vaiheen jälkeen.
Silloin,kun veljeni tuli minua katsomaan ja sanoin kuinka epäoikeuden mukaista elämältä minua kohtaan,hän se oli joka kävi vihkon ja kynän sanoen nyt on aika kirjoittaa.
Surun käsittely kirjoittaen tuntui helpottavan suuresti ja sen analysointi edelleenkin on aivan ihana,saa olla onnellinen että itse toivuin avh:sta ja voin kirjoittaa,olisihan siinä voinut käydä niinkin,ettei liikahtaisi enää ,ei sormi ,ei varvas.
Kiitollisuutta jo tänä päivänä koen,hyvin pienistäkin asioista ja Taivaassahan me kerran tapaamme,oli se sitten mimmoinen tahansa.
Kuva ja lupa sen käyttöön:Antti-Yliollila
Sie surun jätit
Sie humpsukka
kultatukka
suru jäi kun
kutsukellosi soi
Siut saatettiin
oletan,
kauniissa,
värikkäässä venhossa
SEN virran yli
ja aurinko paistoi
välkähdellen
veden hipiällä
sait levätä
ja ottaa rennosti
kenties kätesi annoit lipua
venhon laidan yli
laineiden hyväiltävänä
ja HE kertoivat Siulle
että Siun ei tarvitse
kantaa huolta surustämme
ja ikävästä jota tunnemme
kun emme Sinnuu nää
kuten itsekin totesit:
matkalaukkuni ovat
pakattuina onnellista
elämää täyteen
...teille jää suru...
mutta eläkää elämää
Sie olit niin vahva osa elämääni
esikoiseni
ensikukkaseni
temperamenttinen
persoonien persoona
lämmin,kaunis
oikeudenmukainen
suuri sydäminen.
nöyrä,naisellinen
rakastava ja myötäelävä
..sie ikävän jätit ikuisen....
Kuva ja lupa :Antti Yli-Ollila
© CATHKINSPA
Olette läpäisseet rimaa hipoen tasokurssin "Kuinka irrottautua kahleista",
sen mittavimmat ja vaativimmat osiot ovat irti päästäminen,anteeksi anto ja hyväksyminen.
Seuraava tasokurssi on jo käynnistynyt,olette tietenkin siinä automaattisesti mukana,
sisältöön kuuluu m.m.Ajan harha ja olemisen sietämätön keveys,eri ulottuvuudessa.
Tässä opetetaan ymmärtämään se että,jos valoa ei olisi aikaa määrittämässä,
ei aikaakaan enää silloin ole,vain energia omassa muodossaan.
Se on taso jonka läpäistyään voi jo tajuta aikaan ja paikkaan sidottujen tiivis tunnelmaisten yhteisöjen hapen puutteen,
pitäisi voida antaa anteeksi pikkusieluisuus niissä ja pilkun viilaaminen.
Mutta tasokurssin tässä vaiheessa joudutaan yleensä kertaamaan edellisen kurssin kohta "Anteeksi anto " .
© CATHKINSPA
Ikävä ei ole päiväksikään hellittänyt,vaikka onkin muuttanut muotoaan,
pohjalla on sitten nyt iki-ikävä,välillä toki julki-ikäväkin,mutta ikävä on.
Tänään minun on kirjoitettava siitä ja haluan kertoa
kuinka paljon ikävä onkaan.
Päivällä tuli ajatus ,nyt ringaan sinulle,halusin kertoa jutun ja kuulla äänesi.
Puhelin kädessäni tajusin,en voi,ei ole enää sellaista mahdollisuutta.
Nyt kyyneleet eivät lopu,koska en saakkaan kuulla ääntäsi,
totista ,iloista ja kaikkea siltä väliltä,eikä voi halatakaan,
itkuun tuo lisäpontta se joka kerta tavatessamme halaus.
Tänään olkoon siis puiden halaus päiväkin,
muistan heti muutaman puun,joita olisi hyvä halata.
Yksi mänty on isäni haudalla,liian kaukana.
Iso koivu lapsuudessani pellon reunalla,sekin liian kaukana.
Omenapuu lapsuuskotini pihalla,liian kaukana.
Mänty,Hietaniemen uurnarinteessä,tyttäreni haudalla,se on lähellä,
saakoon siis mänty halaukseni tänään.
© CATHKINSPA
Ihmiset lähtevät pakolaisiksi toisiin maihin,kun sota tappaa läheiset ympäriltä.
Minun elämässäni on ollut paljon sairautta ja kuolemaa,
mihin minä olisin voinut hakea turvapaikkaa,kun kaikkea ei jaksa kantaa.
Pikku hiljaa enkelit ovat avanneet turvapaikan,Suuri Mestari on kertonut
kuolemaa ei ole,on toinen ulottuvuus.
Olen siis kahden ulottuvuuden kansalainen.
Maailmankaikkeus,sinä mykistät äänettömäksi
joka kerta kun läheinen toisensa perään poistuu ajasta ikuisuuteen,
kunnes tulee oma vuoroni ja salaisuuden verhot avautuvat.
© CATHKINSPA
Tuhkasta nousee aamu,tuhkasta nousi tarujen Fenix lintu.
Tuli raivaa,puhdistaa ja tuhka ravitsee maata,puuta,kukkaa,hedelmää,
hedelmä perhosta,lintua ja edelleen ja uudelleen.
Ajasta aikaan.
Vain sielu saa levon taipaleensa jälkeen,sairauteen riutunut ruumis,
aamulla toivoi ihmeen jo tulla,illalla hermostuu miksei tule jo.
Lopulta sielu irtaantuu,sen taival käy kevyeksi,
matkakuori maatuu,mutta sielun taival lienee painotonta kirkkautta.
Auringon hehkussa,kuun kumotuksessa.
© CATHKINSPA
No siinähän on takana,ensinnäkin yli pursuileva n.s. pöytälaatikko,toisekseen inspiraatio joka ei osoita laantumisen merkkejä ja aikaakin lienee tarpeeksi.Tarkoitukseni on siis laittaa tänne jo kirjoitetut,liittäen niihin kuvan,jonka olen itse jotenkin ottanut tai omista muokannut tai maalannut,tai piirtänyt ja jos oma ei ole,nin merkintä löytyy siitä kenen on ja on lupa saatu :)
Osa kirjoituksista on kummunnut ja osittain vieläkin kumpuaa suruprosessin myötä,lapsen menettäminen on ,sanoisinko,aika kova juttu,joka tapauksessa se tuli aivan puun takaa,se oli meidän perheemme osa yllätyksestä,joita sattuu elämässä,sen myötä tulee palasteltua sitä sivuaviakin asioita.En toki elä surusta,jokainen sitä omalla laillaan käy läpi,mutta en ole myöskään halunnut sitä "hillota" sisimpääni,uskaltamatta kohdata sitä.Elän päiväni,niinkuin on voimani.
Vaikka lapset ovat lainaa vain, sanotaan,mutta kyllä yleensä odotetaan vanhempien saavan poistua ennen heitä.
Äitini sanoikin aikoinaan ,(isosiskoni oli kuollut 1-vuotiaana) sitten kun minullakin lapsia jo oli,ei ole suurempaa murhetta kuin oman lapsen kuolema,kuinka eri lailla nyt ymmärränkään myös häntä ja tiettyjä suhtautumistapoja elämään.
© CATHKINSPA
Elämän suurin ihme on vauva,vastasyntynyt.
Suurin lahja on terveys,vastasyntyneellekin.
Kaikki pienet täydelliset varpaat ja sormet,silmät ja korvat,
päälaki joka tuoksuu ihanasti vauvalta.
Mitään niin suloista tuoksua ei ole ollut ennen,
ei sen jälkeen.
Silmät kuin kissan poikasella,vastasyntyneellä.
Avoin pieni kirja,johon elämä alkaa kirjoittamaan tarinaa.
Kun ajallaan sielu poistuu,tarina jää,
energia jäljet elävät siellä missä tarinan aihe kulloinkin kulki.
Se on elämän kiertokulkua.
Katseen kemia
Katseemme kohtaavat
kosketuspinnalla olevat ruusun terälehdet
murskautuvat
antaen huumaavan tuoksunsa
kietoutua ympärillemme
luoden ruusunpunaisen
taikamaailman,täyttäen sydämen odotuksella.
© CATHKINSPA
Elämän muottiini on suru asettunut,paikkansa ottanut,
pintaan painautuneena,sydämeen kaivautuneena,
se antaa omanlaisensa suunnan ajatukselle ja koko elämälle eteen päin.
Kun tämän tuutin läpi käyneenä ulos siitä tunnelista tulee,
tulee varmaankin muuttuneena,hiljaisempana,vakavampana ja punnitsevaisena.
Toki ilo saa tulla ajallaan,tarttua helmaan,heilutella hiuksiani,
saa juosta vastaan ja kääntyä mukaan.
Puhaltelen sitten ilon kanssa yhdessä saippuakuplia,
katsoen mihin tuuli niitä veikeästi heilutellen kuljettaa.
Otetaan vastaan se ilo mitä meille on tarjolla,hetkessä.
Onko suru pyöreä vai neliö,onko kiven kaltainen?
Suru on kaikkea tätä,muuttaa muotoaan mukana kulkiessa.
Pakahduttava,juuri herännyt suru on kuin ammottava haava,
arka,kipeä,pelkäävä,tukahduttava,tulehtuva.
Surun tahtoisi pakenevan,että saisin vielä hetken levätä muistossasi.
Suru on elävä ja kevenevä,
suruun mahtuu monta muistoa naurusta,halauksista.
Myös kiitollisuus on osa sitä,
kun on saanut olla osana hänen,poismenneen elämää.
Kun kerrankin surun kohtaa se jää kaikupohjaksi
kuin poltinraudalla lyötynä, oman elämän kaikupohjaan.
Koulu josta saat kaikupohja todistuksia on elämänkoulu.
Surulla maustettuna sydämen kaikupohja
lisää ymmärrystä ja myöhemmin myötäelämisen taitoa.
Mutta,silloin kun surumaustetta kaikupohjaan ripotellaan,
taotaan,kaadetaan ja hiotaan,silloin ei ole vielä myötäelämisen taitoa,
on nipin napin itse elossa,kun elämä moukaroi, o
makaa rantakalliolla haaksirikosta selviytyneenä,
myrskyn vielää ympärillä riehuessa,lyhyesti henkäillen.
Silmät kiinni,toivoen pahan unen olevan jo ohi.
Valot ja varjot
Valon kauneus tulee esille varjon kautta,
valon sävyt varjoissa kirkastavat värejä
ja varjot saavat syvemmän sävyn.
Samoin elämän kirjon kauneus korostuu
iloissa ja murheissa,rauhassa ja sodassa
ja terveydessä ja sairaudessa.
Ikään kuin valoa ja varjoa yhdistäen.
Joskus huomatakseen elämän kauneuden
ja merkityksen,tarvitsee sen esille tulemiseen
menetyksen varjo
Toinen taas kohtaa yksinäisyyden vahvana
ja siitä johtuen tuntee läheisyyden ja lämmön suurempana.
Jos kaikki olisikin aina hyvin ja tasapainossa,
ei välttämättä ymmärtäisikään hyvän osuutta elämässä,
vaan ikäänkuin sokeutuisi,
kokisi elämän liian kesynä,hampaattomana kesy tiikerinä,
ei osaisi varoa mustaa pantteria,joka yön pimeydessä saalistaa.
Kupla puhkeaa joidenkin kohdalla,
elämä paiskaa polvilleen,taivuttaa,mutta ei taita.
Odottaen että siitä kohtaa vahvempana ja viisaampana
jatkamme eteenpäin,lopulta kohdaten valon jossa ei varjoa ole.
Valokuvan tekijänoikeudet Katariina Yli-Ollila
Deja vu
Pehmeä sumu ympäröi minut.
Sen kosteuden hyväillessä kasvojani,
annan katseeni liukua hiljalleen horisontissa,
herättäen mielikuvia lähestyvistä laivoista
jotka rantautuessaan rauhan ja kulta-ajan
ajoivat menninkäisten metsiin,
legendaarinen lebrechaun rikkaudet ja
rauhan siemenen kätki omiin onkaloihinsa.
Kaunis nainen,nimeltään Eyre,
jalat lujasti maan kamaralla seisoen,
punaiset hiukset hulmuten,
katseelle sopiva,mutta kovin omapäinen,
rannalla seisoi.
Ei ollut helppo morsian meren matkaajalle,
jään sinisillä silmillä katsovalle viikingille.
Vaan ei Eyre vaaleaa kotkaa pelännyt,
vertaisensa toisissaan kohtasivat kaksi vahvaa
intohimosta sielua.
Meri,tähdet ja hämäryys,
nummien vihreä yltäkylläisyys
ja rakkauden rajattomuus,
siitä minulle sumu kertoi,
kohta jo auringon siirtäessä sumuverhon,
antaen tilaa säteilleen leikkiä laineilla.
Ymmärrän eristäytymisen tarpeen menetyksen kohdatessa,
näin saa muiston pysymään kirkkaampana,
sille täytyy saada oma aikansa,koska toivo,jota on elätellyt,
tekee kaikesta tapahtuneesta yllättävän.
Ihon jokainen hermosäie on äärimmilleen virittynyt,
kosketus sattuu,sanat sattuvat,
Hälinä ja iholle pyrkivät ihmiset häiritsevät kuvaani hänestä.
Mutta,aika kuluu,halusin tai en,
ei elämän kellon raskaita rattaita saa pyöriteltyä taakse päin,
kello raksuttaa ja tekee tehtäväänsä muistoissa.
Koska olet sydämeeni painettu,iholleni kirjoitettu,
pelko lienee turhaa siitä,että aikakaan saisi muistoasi riistettyä.
En vain tunne vielä suruni raameja tarpeeksi hyvin.
Ensin halusin sinun pysyvän lähitaivaassa,
jossa ajattelin sinun osallistuvan meidän joka päiväiseen elämäämme
Näin ajattelin että,tunnet olosi turvalliseksi siellä
erilaisessa olotilassa,mutta lähellä.
Mutta se olenkin minä joka tunnen turvattomuutta
kun en enää näe sinua,enkä voi koskettaa.
Kuinka kukaan voi kuvitella tietävänsä enemmän ikävästäni,
kuin minä itse.
Kenellä muka olisi oikea avain,jos ei minulla
surun porttiin
ja paine kun kasvaa ,ikävä uhkaa hukuttaa,
avaan portin ja painan kasvoni portin pielessä nurmelle
ja annan itkun tulla,
koska minusta kaikki tuntuu liian suurelta ja käsittämättömältä.
Ennen,silloin kun olit elossa,
sinun energiasi pitivät pilvet pois auringon edestä.
Nyt kun olet poissa
en oikein kohtaa muuta kuin pilvisiä päiviä,
kunnes suru hälvenee ja kaipaus muuttuu
vanhan roosan väriseksi pitsiksi.
Yhtä aikaa kaipauksessa
sinä olet läsnä ja et ole
en haluaisi koskaan menettää sinua.
Käperryn ajatusteni luolaan,ajatukseni vellovat
myrskyävän meren tavoin.
Ajatus takoo päässäni,kuulen pelon jyskyttävän
lamaannuttavalla voimalla,
pelon nyrkki hakkaa kumisevalla äänellä
sydämeni porttia.
Porttia jonka avaimen olen itsekin hukannut
peruskallion pitkille luola käytäville pelkoa paetessani.
Kun olen hiljaa ja kuuntelen sydämeni jyskettä
ja rukoilen armahdusta ahdistukseeni,
kokien olevani siipirikko linnun lailla maailman vanki,
silloin ,ilman ennakkovaroitusta
tähtipölyn lailla valo minut ympäröi
ojentaen minulle elämän avaimen avatakseni suljetut portit.
Valo valmisti rohkeuden astua aurinkoisille niityille.
c Cathkinspa
Ikävä on sellainen matkakaveri,
ei sitä tarvitse pyytää seuraan,
harmaan varjon lailla se kulkee mukana,
pyytämättä istuu seuraan,kesken hyvän kahvihetkeni,
tunkee siihen viereen ja alkaa elämän sipulia kuorimaan,
hitaasti ,kerros kerrokselta.
Vielä yritän nauttia kahvistani
vaikka vedet jo valuvat silmistä
ja hengitys alkaa haukkomaan,
lähemmäksi harmaa kaveri sipuli kerroksiaan purkaa,
hyvä ettei tunge suoraan silmiin
mutisten samalla ,muistatko tämän:
"äiti,minun oli ihan pakko soittaa,kun sattui näin...."
pulputinpulputin puheen pulputusta..
ja muistanhan minä,siitä tuntuu olevan ikuisuus,kun sain viimeisen puhelun.
Vetäytyyhän se harmaa kaveri sitten taas varjoihinsa,kun sille sopii,
menisit jo piiloosi,tuleehan sentään äitienpäiväkin.
Esikoiseni kuolemasta tulee pian 2 v aikaa,hän oli erityinen kissanristiäisten tunnustelija,saatikka sitten isompien juhlien .
Voi kuinka kaipaankaan.....
Jos kaikella tapahtuneella onkin tarkoituksensa,
pitää tasapainoa yllä.
Joku kokee tasapainon jota mikään ei heilauta,
on niin juurevasti paikoilleen kasvanut.
Toinen kokee kauhun tasapainon,
kun katastroofi on ympärillä ja sisimmässä
ja kuin ihmeen kautta siitä selviää hengissä,
silloin on aihetta hengittää,
rauhallisesti ja syvää.
Kollektiivinen tasapaino olisi niin toivottavaa,
silloin henkilökohtaisia nuoralla kävelyjä olisi ehkä vähemmän.
copyright Cathkinspa
Oletko,oletko joskus
kokenut miltä tuntuu samettinen sammal
paljaaseen jalkapohjaan?
Oletko,oletko joskus
ollut niin aistit virittyneenä pimeässä,
että hiljaisuus muuttuu kohinaksi korvissasi?
Oletko,oletko joskus
ollut niin väsynyt,
että luontokin jähmettyy ympärilläsi liikkumattomaksi?
Oletko,oletko joskus
odottanut jotain niin että tunnet kohtaamisen tapahtuvan,
vaikka ovi edessäsi pysyy suljettuna?
copyright Cathkinspa
Elämän sävyt
Luen kasvojesi uurteita,
hellästi sormenpäilläni sivellen.
Katse viipyy katseessa,
ajatus kiteytyy tunnelmassa,
kertoen matkan varrelta muistoja.
Sanotaan naisen olevan kauneimmillaan
seitsentoista vuotiaana ja raskaana ollessaan.
Kaikki elämän sävyt,
lopulta kasvojesi uurteisiin kätkettynä.
Himmeästi hohtava elämän kauneus
puhuttelee hiljaisuudessa.
copyright Cathkinspa 2015
Aika hauskaakin on huomata,nyt kun en ole ollut työelämässä mukana,kuinka aika hujahtaa ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan,että eläkepäivillä ne kiireet vasta alkavat.
Ja minähän en ole vielä virallisesti eläkkeelläkään.Mutta,harrastan...en esteratsastusta,en mäkihyppyä..vaan ihan pientä sen puitteissa kuin luhahtanut selkä antaa periksi.
Kudon,askartelen kortteja ja kirjoitan,pääasiassa runoja kirjoitan.Niin ja muutamia kynsiä geelailen.
opyright Cathkinspa
Kuka katkaisi kanteleesta kielen,kuka pohjan pirstoi?
Sinäkö se olit se taitamaton kova sorminen soittelija,
vaikka halusi oli suuri oppia,sait aikaan palasia.
Jos kannel kertoa osaisi,
eikö se haluaisikin jonkun korjaavan sen.
Tulla nähdyksi rikkinäisenä,tulla otetuksi taitaviin käsiin hellästi?
Taitavin sormin kootuksi?
Että voisi soida kauniimmin kuin koskaan aiemmin.
Oliko se sattumaa?Tönäisikö vahingossa ohikulkiessaan,
tai vierellään viipyessään.
Eihän kukaan tai ketään tahallaan rikota?Eihän?
Voi olla että,kanteleen rakentaja ei enää ole tässä ajassa,
toivotaan kuitenkin että hän on taitonsa opettanut perintönä jollekin,
joka vielä tulee ja korjaa sen.
Siitä se sitten soisi..kannel...kauniisti vielä.
Ihana aurinkoinen hellinyt koko päivän,mutta askartelu tarvikkeita metsästäessä meni monta tuntia ja sieltä väsähtäneenä kotiio palatessa teki niin kauhiasti kaffetta(sufeeta/sumppia jne.) mieli,olin jo tuuditellut itseni höyryävän maitokahvin ääreen,juustolla täytetyn ja kuorrutetun sämpylän ääreen.
Mitä tapahtui,kaadoin vahingossa piimää kafeeseen ja en nyt ihan äkkiä muista,mikä on iljettävämpää kuin se venyvä piimä siinä kahvimukissa.
Mutta,eihän hätä ollut sen näköinen,se oli jotenkin pieni ja pyöreä,eikä niin vaan tainnutettavissa,hätä siis.
Laitoin uuden mukillisen kahvia ja tönäisin sen sillä hitsin piimäpurkilla nurin,sen kahvin ja kahvi kaatui vasta silittämälleni tuolin päälliselle ja pöydille ja lattioille,melkein seinillekin ja naapuriin asti.
Alkoi tuntua jotta uskaltaako kolmatta kertaa edes kaataa sitä mukiin,mutta hyvin meni :)
Ja nyt on sitten alkaneet eri runot taas tulvimaan sisimmästä.
Ajan kulu on siitä ihmeellistä,se kuluu halusit tai et,
joskus ei haluaisi minkään muuttuvan,joskus haluaisi kaiken palaavan ennalleen,
mutta,kaikki muuttuu ja minä siinä mukana.
Onneksi.Toivottavasti siinä on kasvua
ja olisi ankeaa olla eteenpäin menossa liian pienissä matka saappaissa.
Kasvun myötä vaihdamme sopiviin asusteisiin,niin matka sujuu jouhevammin.
Joskus lienen minäkin kirkasotsaisena vaeltanut,
luullen tietäväni kaiken,ymmärtämättä todellisuudessa yhtään mitään,
jälkeen päin katsottuna.
Kaikkihan on luvallista,mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Ja...eikös meillekin neuvottu:menkää kaikkeen maailmaan.
Maailmaan ollaan synnytty,maailmassa ollaan ja ajallaan maailmasta poistumme.
Kuka minkakinlaisen tien kulkeneena..
Menihän Suuri Mestarikin,sinne missä ei luulisi enää kenenkään kulkevan,
kävi tarkistamassa,ettei kenenkään tarvitsisi yksinäisyyteen tukehtua,
siellä missä ei ketään ole.
Olen kyllä kuullut että, vanhakin puu voi puhjeta kukkaan
sopivissa olosuhteissa.
Lämmön läheisyydessä.
Metsän voima.
copyright Cathkinspa
Joskus kun tunnen itseni oikein pieneksi,
suljen silmäni,
annan ajatusten lennättää minut metsän syliin.
Siellä puiden huminassa
annan sieluni latautua.
Poimin lehtien lomasta
auringon säteitä sydämeeni.
Annan puiden kertoa rauhasta,
tuoksujen tuuditella pois arjesta.
Kultaniityt metsän reunalla
ovat kehyksinä matkallani tulevaisuuteen.
Hetki metsän sylissä,keinutellen.
Copyright Cathkinspa
Niin otan linnun muodon,
etsin sinua,
tervehdin luona meren luodon,
katveessa puun,hiuksiasi tuulessa silitän.
Lähelles tulen ja sirkutan.
Päätä kallistaen katson sinua;
niin rakkaudella muistat minua.
Keveästi taas lennähdän,
auringon kehrän syliin,ajatuksen siivin sinäkin,
voit tulla tervehtimään tähtipölyisiin taivaan kyliin.
Näytän sinulle aarreaitat,
voit nähdä unta niistä kun maassa matkaa taitat.
Sitten joskus ,matkan päässä kohtaamme,
sulautuen yhteiseen sävelmään,tähtien väliseen sinfoniaan,
loppumattomaan musiikin huminaan.
© CATHKINSPA
Joku tiesi kertoa surun mitan minulle tarkalleen.
katsoi asiakseen sanoa,että olen jo sen mitan ylittänyt,
suren siis suruani luvattomasti,
kenties edesvastuuttomasti,
etten liene oikea tuhlari,
hulttio kun vielä kyynelen pirautan.
Mimmonenkas se mitta oikein onkaan,
kuka on oikea sen mitan vahvistamaan,
ei sitä ole eu direktiiveissä.
Jos kaipaan kauniisti,kuten kaunista voi vain kaivata,
puhtaasti äitinä.
Mutta maailma hyväksyy vihan ja katkeruuden,
elokuva tellisuus niillä miljoonia takoo,
ikäänkuin kadehtii onnellisten muistojen täyttämää kaipausta.
Jos elämä on ollut tavallinen,melkein,on kuin ei olisi oikeutta surra,
vaikka suru on niin monimuotoinen ja henkilökohtainen.
© CATHKINSPA
Vaikka nyt kirjoitan suru runojani,olen toki päässyt eteenkin päin,silloin kun sairauden vaiheissa elettiin,se oli sellaista aikaa,mentiin kahden viikon sykleissä,lääkkeet vaihtuivat välillä ja lopulta näyttikin 10 kk:n päästä että tauti olisi voitettu,se onnellinen hengähdystauko,mutta kahden viikon päästä se tulikin jo muuntuneena erittäin agressiivisena takaisin.
Tytär soitti itkien:haluan kertoa tämän ennen joulua ,mutta näin on käynyt.Minä olin ihan puulla päähän lyötynä,olin juuri pukeutumassa iltavuoroon lähtöä varten ja lähdinkin.Töihin päästyäni se alkoi vasta muotoutua totuutena,kaikki alkaa alusta.
Myöhemmin sanoin tyttärelleni;olit kuin perhonen sen kaksi viikkoa,johon hän totesi,äiti sinä se olit perhonen,halusimme niin uskoa että voitto oli saavutettu,Sitten ei enää paranemisia tullut,lääkkeen vaihtoja kylläkin,tuli morkut kipuihin ja aika tuntui loppuvan kesken,hän oli urhea haluten elää normaalia elämää loppuun saakka.
Kun hän ilmoitti sitten sytostaatti hoitojen lopettamisesta,ensimmäiseksi sanoen;äiti nyt sinun täytyy olla vahva,ota kaikki apu vastaan,hakeudu vertais tukiryhmiin,minun hoitoni lopetetaan ja annetiin Terhokodin yhteystiedot.
Ei kukaan osaa odottaa saavansa Terhokodin yhteystietoja sehän on...kuolemantuomio,niin hyvää kuin saattohoito siellä onkin.
Palliatiivinen hoito,yhtäkkiä en muistanut yhtään lääketieteellistä termiä.
Vaikka olin hyvä ja huolellinen hoitaja työssäni,olin vain äiti lapselleni,ei minulla ollut vahvoja eväitä,en ollut valmistautunut tällaiseen elämässä.
© CATHKINSPA
Suru taitaa olla niitä,jotka kehittyvät ja kasvavat elämästä.
Kerää olemuksensa ja vahvuutensa eletyn elämän mukaan,
odottaen vuoroaan.
Kasvavanakin,mitään pyytämättä,
saaden joka tapauksessa tuulen purjeisiinsa
ja ottaa ajantullen paikkansa.
Surun osa on kuin varjon osa,
on olemassa ja näyttäytyy kun olosuhteet ovat sellaiset.
Surun tarvikkeet ovat niin monimuotoiset:
Naurun helähdys,ensimmäisen hampaan puhkeamisen itkut,
ensimmäiset askeleet,sanat:ättä...ättä.
Ei surua tule piilottaa tai kaihtaa,
suru koostuu arjen muistoista ,laulusta,leikistä,rakkaudesta.
Jos surun voisi muuntaa pölyksi,
olisi se kultatomulla höystettyä,hopealla maustettua ja kaiken kirjavaa.
© CATHKINSPA
Surussa lohdutuskin
Suru joka on koostumukseltaan kaipausta,
muistoja hyvistä hetkistä
vauvan varpaista
varhais keski-iän viisauteen.
Siihen mahtuu puklauttelut,uhma-ikä,teini angstit
kahden -ja kolmenkympin kriisit,onnistumisen ilot
ja tappion murheet.
Kaipausta saada olla edellen aikuisen esikoiseni äiti.
Unelmien toteutumisen vaille jäämistä.
Menetyksen lohtu piilee niissä asioissa jotka saivat toteutua,
unelmissa jotka konkretisoituivat matkan varrella.
Ilosta onnesta ,arkipäivistä,voimasta,rohkeudesta,
taidosta nauttia elämästä.
Näin on lohdutus kätkettynä,muistojen laatikkoon käärittynä.
© CATHKINSPA
hiljaisuus
mykkä hiljaisuus
ei ole sanoja
ei voimaa vastaan ottaa lohdutuksia
en jaksa
mene siitä muualle
ei ole risukasakaan jäljellä
mihin aurinko voisi leikitellen
herätellen, säteensä liu`uttaa
olisit edes hiljaa
onko se niin vaikeaa
olla hiljaa
istuisit kanssani ja katsoisit
samaan suuntaan
hiljaa
koska tämä on minun
hiljaisuuteni
minun on käytävä
tämä itse läpi
älä kiltti häiritse
tätä hiljaisuutta
älä missään tapauksessa ole tuomari
älä tule sekuntikellosi kanssa
kertoen nyt on aika
päästää irti surusta
koska kyse ei ole päästämisestä
suru itse kasvattaa
itselleen siivet
omalla ajallaan ottaa
välimatkaa
kunhan siipensä ovat
valmiit kantamaan
suru sitten itse antaa
tilaa minulle
väistyen syrjemmälle
meillä on
asiasta
kahdenkeskinen sopimus
nimeltään suruprosessi
Matkalla suruun
Pimeä ilta,hämärän hyssy
herättäen mielikuvaa
vauvan tuoksuvasta
päälaesta
nukkuvan tuhinasta sylissä
kuinka halusinkaan
tarjota sinulle
elämän kultalautasella
kaikkea hyvää täynnään
palavan kynttilän loistetta
heijastaen
katseesi täynnä
joulun ihmetystä
yöttömän yön valoa peläten
miksi lappi ei suo unihuntua
keskikesän hiljaisuuteen
unen väsyttämille luomille
kukkaset kädessäsi
äidin kukkapenkistä tuotuina:
äiti toin sinulle kukkia
matka oli niin alussa....
uskoa huomiseen tulvillaan...
Noin puolitoista vuotta sitten,esikoiseni kuoltua kesäkuussa,se oli jotain sellaista,ettei kenenkään soisi joutuvan sitä kokemaan,ei puolisona,ei äitinä,ei isänä,ei siskona,ei veljenä,ei kenenkään.
Kuin verho olisi laskeutunut minun ja kaiken muun väliin,ensin tunteet jähmettyivät kuin kylmenevä laava purkautuessaan.
Surua käsittelevät kirjoitukset kumpuavat siitä menetyksestä,josta meidän jäljelle jäävien täytyi alkaa toipumaan.Löytää siihen tarvikkeet,joilla työstää sitä.
Aivan äänetön huuto sydämessä,eikä tiedä mihin päänsä painaisi.Halusi jotenkin paeta todellisuutta,olla muistamatta tapahtunutta.
Minä purin alkuun tuskan,tekemällä työtä,enemmän kuin kai jaksoinkaan lopulta.Ei auttanut sururyhmä,tuska oli liian tuore,tulin siellä pahoinvoivaksi,enkä ensimmäisen kerran jälkeen voinut enää mennä,ehkä aikaa oli kulunut liian vähän ,3 kk vasta,joten se oli kuin suolaa haavoihin,sieltä lähtiessäni,oli tunne että haluan rikkoa lautasia kiveen,nähdä ne sadat pirstaleet siinä,jollaisena itsekin tunsin olevani,itku kesti monta päivää.
Mutta ei sitten ollutkaan tarkoitus että pääsisin pakenemaan asian käsittelyä,suruprosessi on käytävä läpi..Lapseni omalla tahollaan ja tavatessamme lohduttauduimme sillä että,kerran perillä,kaikki yhdessä.
Työn teko jatkui,kunnes siinä syksyllä nilkka murtui töissä,viikon päästä siitä koin pienen aivotapahtuman,ne yhdessä paikoilleen asettivat.Vuorokauden kuluttua sairaalaan jouduttuani,minut siirrettiin yöllä osastolle,siinä ikkunapaikaltani näkyi syöpäosastot ja ikkuna jonka takana Hänet saattelimme viimeiselle maan päälliselle matkalle.
Ajattelin :tämä ei voi olla tottakaan enää,mihin pakenen,oma huoli tulevaisuudesta, kuinka toipuu ja suunnaton kohtaamaton suru,joka odotti purkautumista shokki vaiheen jälkeen.
Silloin,kun veljeni tuli minua katsomaan ja sanoin kuinka epäoikeuden mukaista elämältä minua kohtaan,hän se oli joka kävi vihkon ja kynän sanoen nyt on aika kirjoittaa.
Surun käsittely kirjoittaen tuntui helpottavan suuresti ja sen analysointi edelleenkin on aivan ihana,saa olla onnellinen että itse toivuin avh:sta ja voin kirjoittaa,olisihan siinä voinut käydä niinkin,ettei liikahtaisi enää ,ei sormi ,ei varvas.
Kiitollisuutta jo tänä päivänä koen,hyvin pienistäkin asioista ja Taivaassahan me kerran tapaamme,oli se sitten mimmoinen tahansa.
Kuva ja lupa sen käyttöön:Antti-Yliollila
Sie surun jätit
Sie humpsukka
kultatukka
suru jäi kun
kutsukellosi soi
Siut saatettiin
oletan,
kauniissa,
värikkäässä venhossa
SEN virran yli
ja aurinko paistoi
välkähdellen
veden hipiällä
sait levätä
ja ottaa rennosti
kenties kätesi annoit lipua
venhon laidan yli
laineiden hyväiltävänä
ja HE kertoivat Siulle
että Siun ei tarvitse
kantaa huolta surustämme
ja ikävästä jota tunnemme
kun emme Sinnuu nää
kuten itsekin totesit:
matkalaukkuni ovat
pakattuina onnellista
elämää täyteen
...teille jää suru...
mutta eläkää elämää
Sie olit niin vahva osa elämääni
esikoiseni
ensikukkaseni
temperamenttinen
persoonien persoona
lämmin,kaunis
oikeudenmukainen
suuri sydäminen.
nöyrä,naisellinen
rakastava ja myötäelävä
..sie ikävän jätit ikuisen....
Kuva ja lupa :Antti Yli-Ollila
© CATHKINSPA
Olette läpäisseet rimaa hipoen tasokurssin "Kuinka irrottautua kahleista",
sen mittavimmat ja vaativimmat osiot ovat irti päästäminen,anteeksi anto ja hyväksyminen.
Seuraava tasokurssi on jo käynnistynyt,olette tietenkin siinä automaattisesti mukana,
sisältöön kuuluu m.m.Ajan harha ja olemisen sietämätön keveys,eri ulottuvuudessa.
Tässä opetetaan ymmärtämään se että,jos valoa ei olisi aikaa määrittämässä,
ei aikaakaan enää silloin ole,vain energia omassa muodossaan.
Se on taso jonka läpäistyään voi jo tajuta aikaan ja paikkaan sidottujen tiivis tunnelmaisten yhteisöjen hapen puutteen,
pitäisi voida antaa anteeksi pikkusieluisuus niissä ja pilkun viilaaminen.
Mutta tasokurssin tässä vaiheessa joudutaan yleensä kertaamaan edellisen kurssin kohta "Anteeksi anto " .
© CATHKINSPA
Ikävä ei ole päiväksikään hellittänyt,vaikka onkin muuttanut muotoaan,
pohjalla on sitten nyt iki-ikävä,välillä toki julki-ikäväkin,mutta ikävä on.
Tänään minun on kirjoitettava siitä ja haluan kertoa
kuinka paljon ikävä onkaan.
Päivällä tuli ajatus ,nyt ringaan sinulle,halusin kertoa jutun ja kuulla äänesi.
Puhelin kädessäni tajusin,en voi,ei ole enää sellaista mahdollisuutta.
Nyt kyyneleet eivät lopu,koska en saakkaan kuulla ääntäsi,
totista ,iloista ja kaikkea siltä väliltä,eikä voi halatakaan,
itkuun tuo lisäpontta se joka kerta tavatessamme halaus.
Tänään olkoon siis puiden halaus päiväkin,
muistan heti muutaman puun,joita olisi hyvä halata.
Yksi mänty on isäni haudalla,liian kaukana.
Iso koivu lapsuudessani pellon reunalla,sekin liian kaukana.
Omenapuu lapsuuskotini pihalla,liian kaukana.
Mänty,Hietaniemen uurnarinteessä,tyttäreni haudalla,se on lähellä,
saakoon siis mänty halaukseni tänään.
© CATHKINSPA
Ihmiset lähtevät pakolaisiksi toisiin maihin,kun sota tappaa läheiset ympäriltä.
Minun elämässäni on ollut paljon sairautta ja kuolemaa,
mihin minä olisin voinut hakea turvapaikkaa,kun kaikkea ei jaksa kantaa.
Pikku hiljaa enkelit ovat avanneet turvapaikan,Suuri Mestari on kertonut
kuolemaa ei ole,on toinen ulottuvuus.
Olen siis kahden ulottuvuuden kansalainen.
Maailmankaikkeus,sinä mykistät äänettömäksi
joka kerta kun läheinen toisensa perään poistuu ajasta ikuisuuteen,
kunnes tulee oma vuoroni ja salaisuuden verhot avautuvat.
© CATHKINSPA
Tuhkasta nousee aamu,tuhkasta nousi tarujen Fenix lintu.
Tuli raivaa,puhdistaa ja tuhka ravitsee maata,puuta,kukkaa,hedelmää,
hedelmä perhosta,lintua ja edelleen ja uudelleen.
Ajasta aikaan.
Vain sielu saa levon taipaleensa jälkeen,sairauteen riutunut ruumis,
aamulla toivoi ihmeen jo tulla,illalla hermostuu miksei tule jo.
Lopulta sielu irtaantuu,sen taival käy kevyeksi,
matkakuori maatuu,mutta sielun taival lienee painotonta kirkkautta.
Auringon hehkussa,kuun kumotuksessa.
© CATHKINSPA
No siinähän on takana,ensinnäkin yli pursuileva n.s. pöytälaatikko,toisekseen inspiraatio joka ei osoita laantumisen merkkejä ja aikaakin lienee tarpeeksi.Tarkoitukseni on siis laittaa tänne jo kirjoitetut,liittäen niihin kuvan,jonka olen itse jotenkin ottanut tai omista muokannut tai maalannut,tai piirtänyt ja jos oma ei ole,nin merkintä löytyy siitä kenen on ja on lupa saatu :)
Osa kirjoituksista on kummunnut ja osittain vieläkin kumpuaa suruprosessin myötä,lapsen menettäminen on ,sanoisinko,aika kova juttu,joka tapauksessa se tuli aivan puun takaa,se oli meidän perheemme osa yllätyksestä,joita sattuu elämässä,sen myötä tulee palasteltua sitä sivuaviakin asioita.En toki elä surusta,jokainen sitä omalla laillaan käy läpi,mutta en ole myöskään halunnut sitä "hillota" sisimpääni,uskaltamatta kohdata sitä.Elän päiväni,niinkuin on voimani.
Vaikka lapset ovat lainaa vain, sanotaan,mutta kyllä yleensä odotetaan vanhempien saavan poistua ennen heitä.
Äitini sanoikin aikoinaan ,(isosiskoni oli kuollut 1-vuotiaana) sitten kun minullakin lapsia jo oli,ei ole suurempaa murhetta kuin oman lapsen kuolema,kuinka eri lailla nyt ymmärränkään myös häntä ja tiettyjä suhtautumistapoja elämään.
© CATHKINSPA
Elämän suurin ihme on vauva,vastasyntynyt.
Suurin lahja on terveys,vastasyntyneellekin.
Kaikki pienet täydelliset varpaat ja sormet,silmät ja korvat,
päälaki joka tuoksuu ihanasti vauvalta.
Mitään niin suloista tuoksua ei ole ollut ennen,
ei sen jälkeen.
Silmät kuin kissan poikasella,vastasyntyneellä.
Avoin pieni kirja,johon elämä alkaa kirjoittamaan tarinaa.
Kun ajallaan sielu poistuu,tarina jää,
energia jäljet elävät siellä missä tarinan aihe kulloinkin kulki.
Se on elämän kiertokulkua.
Katseen kemia
Katseemme kohtaavat
kosketuspinnalla olevat ruusun terälehdet
murskautuvat
antaen huumaavan tuoksunsa
kietoutua ympärillemme
luoden ruusunpunaisen
taikamaailman,täyttäen sydämen odotuksella.
© CATHKINSPA
Elämän muottiini on suru asettunut,paikkansa ottanut,
pintaan painautuneena,sydämeen kaivautuneena,
se antaa omanlaisensa suunnan ajatukselle ja koko elämälle eteen päin.
Kun tämän tuutin läpi käyneenä ulos siitä tunnelista tulee,
tulee varmaankin muuttuneena,hiljaisempana,vakavampana ja punnitsevaisena.
Toki ilo saa tulla ajallaan,tarttua helmaan,heilutella hiuksiani,
saa juosta vastaan ja kääntyä mukaan.
Puhaltelen sitten ilon kanssa yhdessä saippuakuplia,
katsoen mihin tuuli niitä veikeästi heilutellen kuljettaa.
Otetaan vastaan se ilo mitä meille on tarjolla,hetkessä.
Onko suru pyöreä vai neliö,onko kiven kaltainen?
Suru on kaikkea tätä,muuttaa muotoaan mukana kulkiessa.
Pakahduttava,juuri herännyt suru on kuin ammottava haava,
arka,kipeä,pelkäävä,tukahduttava,tulehtuva.
Surun tahtoisi pakenevan,että saisin vielä hetken levätä muistossasi.
Suru on elävä ja kevenevä,
suruun mahtuu monta muistoa naurusta,halauksista.
Myös kiitollisuus on osa sitä,
kun on saanut olla osana hänen,poismenneen elämää.
Kun kerrankin surun kohtaa se jää kaikupohjaksi
kuin poltinraudalla lyötynä, oman elämän kaikupohjaan.
Koulu josta saat kaikupohja todistuksia on elämänkoulu.
Surulla maustettuna sydämen kaikupohja
lisää ymmärrystä ja myöhemmin myötäelämisen taitoa.
Mutta,silloin kun surumaustetta kaikupohjaan ripotellaan,
taotaan,kaadetaan ja hiotaan,silloin ei ole vielä myötäelämisen taitoa,
on nipin napin itse elossa,kun elämä moukaroi, o
makaa rantakalliolla haaksirikosta selviytyneenä,
myrskyn vielää ympärillä riehuessa,lyhyesti henkäillen.
Silmät kiinni,toivoen pahan unen olevan jo ohi.
Valot ja varjot
Valon kauneus tulee esille varjon kautta,
valon sävyt varjoissa kirkastavat värejä
ja varjot saavat syvemmän sävyn.
Samoin elämän kirjon kauneus korostuu
iloissa ja murheissa,rauhassa ja sodassa
ja terveydessä ja sairaudessa.
Ikään kuin valoa ja varjoa yhdistäen.
Joskus huomatakseen elämän kauneuden
ja merkityksen,tarvitsee sen esille tulemiseen
menetyksen varjo
Toinen taas kohtaa yksinäisyyden vahvana
ja siitä johtuen tuntee läheisyyden ja lämmön suurempana.
Jos kaikki olisikin aina hyvin ja tasapainossa,
ei välttämättä ymmärtäisikään hyvän osuutta elämässä,
vaan ikäänkuin sokeutuisi,
kokisi elämän liian kesynä,hampaattomana kesy tiikerinä,
ei osaisi varoa mustaa pantteria,joka yön pimeydessä saalistaa.
Kupla puhkeaa joidenkin kohdalla,
elämä paiskaa polvilleen,taivuttaa,mutta ei taita.
Odottaen että siitä kohtaa vahvempana ja viisaampana
jatkamme eteenpäin,lopulta kohdaten valon jossa ei varjoa ole.
Valokuvan tekijänoikeudet Katariina Yli-Ollila
Deja vu
Pehmeä sumu ympäröi minut.
Sen kosteuden hyväillessä kasvojani,
annan katseeni liukua hiljalleen horisontissa,
herättäen mielikuvia lähestyvistä laivoista
jotka rantautuessaan rauhan ja kulta-ajan
ajoivat menninkäisten metsiin,
legendaarinen lebrechaun rikkaudet ja
rauhan siemenen kätki omiin onkaloihinsa.
Kaunis nainen,nimeltään Eyre,
jalat lujasti maan kamaralla seisoen,
punaiset hiukset hulmuten,
katseelle sopiva,mutta kovin omapäinen,
rannalla seisoi.
Ei ollut helppo morsian meren matkaajalle,
jään sinisillä silmillä katsovalle viikingille.
Vaan ei Eyre vaaleaa kotkaa pelännyt,
vertaisensa toisissaan kohtasivat kaksi vahvaa
intohimosta sielua.
Meri,tähdet ja hämäryys,
nummien vihreä yltäkylläisyys
ja rakkauden rajattomuus,
siitä minulle sumu kertoi,
kohta jo auringon siirtäessä sumuverhon,
antaen tilaa säteilleen leikkiä laineilla.
Ymmärrän eristäytymisen tarpeen menetyksen kohdatessa,
näin saa muiston pysymään kirkkaampana,
sille täytyy saada oma aikansa,koska toivo,jota on elätellyt,
tekee kaikesta tapahtuneesta yllättävän.
Ihon jokainen hermosäie on äärimmilleen virittynyt,
kosketus sattuu,sanat sattuvat,
Hälinä ja iholle pyrkivät ihmiset häiritsevät kuvaani hänestä.
Mutta,aika kuluu,halusin tai en,
ei elämän kellon raskaita rattaita saa pyöriteltyä taakse päin,
kello raksuttaa ja tekee tehtäväänsä muistoissa.
Koska olet sydämeeni painettu,iholleni kirjoitettu,
pelko lienee turhaa siitä,että aikakaan saisi muistoasi riistettyä.
En vain tunne vielä suruni raameja tarpeeksi hyvin.
Ensin halusin sinun pysyvän lähitaivaassa,
jossa ajattelin sinun osallistuvan meidän joka päiväiseen elämäämme
Näin ajattelin että,tunnet olosi turvalliseksi siellä
erilaisessa olotilassa,mutta lähellä.
Mutta se olenkin minä joka tunnen turvattomuutta
kun en enää näe sinua,enkä voi koskettaa.
Kuinka kukaan voi kuvitella tietävänsä enemmän ikävästäni,
kuin minä itse.
Kenellä muka olisi oikea avain,jos ei minulla
surun porttiin
ja paine kun kasvaa ,ikävä uhkaa hukuttaa,
avaan portin ja painan kasvoni portin pielessä nurmelle
ja annan itkun tulla,
koska minusta kaikki tuntuu liian suurelta ja käsittämättömältä.
Käperryn ajatusteni luolaan,ajatukseni vellovat
myrskyävän meren tavoin.
Ajatus takoo päässäni,kuulen pelon jyskyttävän
lamaannuttavalla voimalla,
pelon nyrkki hakkaa kumisevalla äänellä
sydämeni porttia.
Porttia jonka avaimen olen itsekin hukannut
peruskallion pitkille luola käytäville pelkoa paetessani.
Kun olen hiljaa ja kuuntelen sydämeni jyskettä
ja rukoilen armahdusta ahdistukseeni,
kokien olevani siipirikko linnun lailla maailman vanki,
silloin ,ilman ennakkovaroitusta
tähtipölyn lailla valo minut ympäröi
ojentaen minulle elämän avaimen avatakseni suljetut portit.
Valo valmisti rohkeuden astua aurinkoisille niityille.
Mitä vastaan sydämeni taistelee
vaikka kuinka katson ja kuuntelen,
ei näy mitään,vain tuuli humisee.
Tähdet ovat puhaltaneet itsensä nyrkin kokoisiksi ,
salaperäisesti tuikkiviksi palloiksi,
ja ovat paikoillaan liikkumatta,
ilman tukivaijereita,ympärillään hiljaisuus.
Ilman tietoa tarkoituksestaan
olla juuri sillä paikalla,sen kokoisina
näennäisesti vain koristelu välineenä
tummalla sametilla.
Minä ja tähdet,silmän ilona,
vailla dramaattisempaa merkitystä
sattuman varaisesti,paikoilleen heitettyinä.
KIIREISTÄ TÄHTIASIAA
Lepään sängylläni kuunnellen hiljaisuutta,
hiljaisuutta jota voisin käsilläni koskettaa.
Valo katoaa pimeyden syliin
muuttaen pimeyden piilopaikaksi,
antaen tunteen,kuinka olen turvassa,
pimeyden sylissä.
Kun silmäni tottuvat pimeyteen ,näen tähtitaivaan,
tähdet vilkuttavat minulle silmää,kuiskien samalla tärkeää tähtiasiaa.
Suljen silmäni ja kuulen avaruuden äänettömyyden ja tähtien kuiskinnan
rajattomasta avaruudesta.
Ja niin lopulta nukahdan levollisena
huomiseen uskoen.
Enkelit
Kuolema minut johdatti
lohtua hakemaan enkeleiden helmaan
He avasivat
enkelilippaansa
näyttääkseen minulle
kaiken kauneuden
ja keveyden
jota kohti kipuamme
elämän portailla.
Kuvan lähde :http://www.impression.fi/
(copyright)
Elämän silkki hanskat
Elämän soljuessa oikein hyvin,
sanotaan elämän kohtelevan meitä silkki hansikkain,
sitten kun elämä koettelee,kai ne silkki hanskat on pesukierroksella
ja elämällä on jotkut muut hanskat käytössä.
Vaikka pitsiset hanskat,
kaunista mutta rosoista ja siinä voi vielä itse vaikuttaa
värimaailmaan sävyjen kanssa leikitellen.
Jos on kovin tuulista,tuuli voi ne pitsisetkin narulta riipaista,
auringonpaisteesta risukasan uumeniin
ja elämä valitsee karut, karkeat hanskat,puutarhassa käytettävät,rikkaruohojen kitkemiseen tarkoitetut,niillä rouhaisee tarpeita elämän taikinaan
Ajallaan auringon kuivatessa kyyneleitä,hanskoja ja hameita..tyven sää jatkuu....
Tämä on kokoelma kasvusta,irrottaumisesta,luottamuksesta,rikkoutumisesta ja
hylkäyksistä.
Kaikki kuitenkin on opettanut kuulemaan Enkelin koputuksen oveeni,sielujen kuisketta ja värien maailman avautumista.
Kun henkisen kasvun tie on mausteisimmillaan,ei valoa aina näy.
Sirpaleet lattialla,eri kokoiset,pienet ja isot,vaikea hahmottaa kokonaisuutta ja asetella entiseen kehykseen,eihän rikotulla peilillä olekaan muuta arvoa kuin särkynyt kauneus.
1.Alku
Voimme alkuun tarkastella minkalaisen elämän eväsrepun pikku tyttö savon kivisten peltojen keskeltä sai.
Perheeni oli iso ja puute usein läsnä,mutta lapsuuden aurinko paistoi ja kesät olivat lämpimiä.
Monen lapsen vaatiessa osansa,kukaan ei saanut erityisasemaa isän tai äidin sylissä,kaikille hieman,mutta ei koskaan tarpeeksi.Niinpä päivät etenivät toiseen,mahdollisimman huomiota herättämättä ja kiltisti,siinä oli kylvetty kompastuskivi nimeltä,kiltteys,joka matkasta tulevaisuudessa oli tekevä raskaankin.
Repun pohjalle siis pakattiin kiltteyttä,myöntymistä,luottamuspulaa,kyllä rakkauttakin .
Tänä päivänä sanotaan kevyesti,rakastan sinua,hali,pusu ja kerran vielä.
Silloin ei puhuttu rakkaudesta,kyse oli toimeentulemisesta
Olen usein ajtellut,mistä äitini ison perheen emona voimansa ammensi,itse hän sanoi,metsä on kirkkoni.Lienen siis suuren puunhalaajien perinnöllinen.
Naisenmalli jonka sain henkisesti muotoutumaan tästä,oli hiljainen,vastaanpanematon ja nöyrä
Hän jos kuka olisi ansainnut hyvän ja tasapainoisen elämän,mutta alkoholin tuoma epävakaus riisti sen häneltä miehen muodossa,silloin nuorena.
Mutta jääkö kaikki se mikä on syrjään painettu,vaiennettu suurempien konfliktien pelossa,tuleeko se nousemaan pintaan myöhemmin,vaikkapa vanhainkodissa.
Tällaistakin olen työni puolesta nähnyt,tekemättä jätetyt asiat,elämätön elämä,se kun ei ole voinut puolustautua,se painaa enemmän mieltä kuin mikään,minkä on saanut valmiiksi tehtyä.
Kun terveys rapisee ja loppukin puolustuskyky heikkenee vanhuudesta ja sairaudesta,silloin vanhat kummitukset menneisyydestä verhojen poimuissa hyppivät ja lymyävät.Mutta,samalla myös Enkeli koputtaa oveen.
2.Rakkauden resepti
Rakkaus on niin monimuotoinen,eri ikäisinä.Eri ihmisten kesken.
Lapsen rakkaus vanhempiin on vankkumaton,äidin rakkaus lapseen on kaiken voittava.Isän rakkaus on huolehtiva ja kantava.
Naisen ja miehen rakkaus,kuka siitä selvän ottaa,intohimoa,kaipuuta,hellyyttä.Kipua.
Paras rakkaus voisi olla jalat tukevasti maassa ja sydän taivaassa.
Kumpi meitä muokkaa enemmän matkan varrella,rakkaus vai rakkaudettomuus.
Mikä saa meidät etsimään,janoamaan.Mistä kumpuaa se alituinen voima joka ajaa eteenpäin.
Sopivasti lämpöä,huomiota ja lahjoja.hyviä hetkiä yhdessä,luottamusta ja kunnioitusta.
Koskaanhan emme tiedä milloin Enkeli odottaa oven takana ja koputtaa.
3.Rakkauden rajat
Lapsi tarvitsee elämässään rakkaudelliset rajat,jotka on vanhempien tehtävänä asettaa.
Näin lapsi oppii itse myös rakastamaan turvallisessa ilmapiirissä.
Avioliitossa,rakkaus sisältää kunnioittamisen ja hyväksymisen ja toisen tukemisen.
Yksin ollessa,kun rakastan itseäni,teen valintoja omaksi parhaakseni,hyvinvointini ylläpitämiseksi.Näin voin rakastaa myös lähimmäisiäni,vaikka en aina heidän tekojaan.
Kun teot satuttavat,Enkeli koputtaa oveen ja on valmiina auttamaan.
4.Viha ja katkeruus
Monet asiat matkan varrella saavat meidät vihastumaan,mutta jos kykenisimme siihen että aurinko ei laskisi vihamme ylle,emme katkeroituisi.
Katkeruudesta luopuminen on helpompi sanoa kuin toteuttaa.
Kun epäluottamus ja turvallisuushakuisuus kumpuavat jo lapsesta saakka,viha epäoikeudenmukaisuutta kohtaan kasvattaa juuriaan.Imee voimia.
Sain ystävältäni kirjeen,hänkin on kokenut tyttären menetyksen kuolemalle.
Kirje herätti paljon tunteita,tunteita jotka alunperin heräsivät jo tyttäreni sairastuessa,elämä ei ollutkaan enää itsestään selvyys ja nyt kun on kääntynyt lehti jo toiselle vuodelle kuolemasta,huomaa kuinka ahdas on ihmisten ajatusmaailma.Vaikka niin se lienee hyväkin,heille.Itse kuoleman myötä on tullut kasvokkain ajan ja ajattomuuden kanssa,haluaisi tietää mitä sen jälkeen,jopa mitä ennen sitä,onko se totta,kuten eräs kuppikunta väittää ,että olemme valinneet osamme jo ennen syntymäämme.
Kyllä minun pikku pääni on niin vaikea tajuta,miksi näin tapahtuu,se tunne kun ei kertakakkiaan voi asioille mitään,äiti antaisi henkensä lapsensa puolesta ja sittenkin joudut elämään siinä ja näkemään lapsen luovuttavan elämästä.
Joskus tuntuu siltä että elämä on yhtä kaaosta.
Haluaisin uskoa olevan lempeä Lähitaivas,koko suunnattoman iankaikkisuuden keskellä tulee paniikki ,mihin se tyttären sielu eksyykään tuon puoleisessa,kun se tuonpuoleinen on niin...ääretön. Siis Lähitaivas valkopartaisen Isä Jumalan kera,ihanien enkeleiden ja solisevien vesien kera,kiitos.
Olen huomannut Kissani,(vanha leikattu kolli) taipumuksen villaneuleita kohtaan,harvemmin kaupasta ostetun,vaikka nekin kyllä huomionsa saavat,mutta käsin kudottu saa Kissani tunteet esille erikoisen lämpimästi.Ja värit jotka ovat lähellä omaa turkin väriä,paitsi joskus joku muukin,vaikka sanotaan että kissat eivät värejä muka näkisi.
Kuvassa oleva sukkapari on villaa,ei omat kutomani tällä kertaa,mutta rakkauden oikein näki tipahtavan ylhäältä käsin Kissani päähän sukan kohdatesaan,päästä se valui sydämen kohdalle ja sitten Kissani jo nuoli villasukkaa ja lopulta painoi poskensa sitä vasten.Toivoi varmaan sen heräävän eloon läheisyyden tuntiessaan.Näin se tekee joillekin villasille,eikä taipumus ole vähenemään iän kasvaessa.Nuo kerimäellä kudotetut villasukat olivat ensimmäinen joka taikoi sydämen tunteet Kissalleni teoksi asti.
Kenties se tuntee samanlaista luomisen tuskaa ja autuutta kuten laulussa jossa kerrotaan Lasilinnusta,kohdatessaan sopivan oloisen villasen.Haluaa varmaan herättää sen henkiin,onneksi ei ole siinä vielä onnistunut,kotini näyttäisi yhtä kummalliselta kuin Ihmemaa,jos siellä vielä haahuilisi villasukia ympäriinsä.
Näinköhän se " rakkausensisilmäykselläkin" toimii joskus,villasukkamaisesti ?
No, en ole voinut testata olisiko teho samanlainen enää,koska sukat jatkoivat matkaa,minä en :)
Kerran kudoin kuopukselle kaulaliinaa niin ohuesta langasta ja patenttineuleella,joka muutenkin vie enemmän aikaa,joululahja pakettiin oli tarkoitus sen ehtiä ja ehtikin,kun sain neuvoteltua sen pari kertaa takaisin Kissaltani,mitä lie Kissa kaulaliinan tekeleelle supatellut ja lupaillut,mutta lopulta neule pääsi alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjapakettiin.
Jokaisella sukallakin voi olla siis oma tarinansa Näin kutojan perspektiivistä ajatellen.
On päiviä ja Päiviä pakinoissakin
copyright by Cathkinspa, lupa kuvan julkaisemiseen saatu Suvi Kinnuselta 2015On hiljaisempia päiviä ja tapahtumia jotka saa muistelot rullaamaan.
Eilen esimerkiksi;kävin Vuosaaressa,olenhan siellä vuosia elämästäni viettänyt,olen jo oppinut taas shoppailemaan yksin.
Kahvittelu yksin vielä hiukka pelottaa,koska olen aikoinani esikoisen kanssa niin monet shoppailu/kahvittelu hetket viettänyt,niin pakostakin ne viimeistään siinä kahvilla ollessa nousevat mieleen.Ja siksikin katselin kaikkia vanhoja mukavia kuvia ja annoin itkun tulla,eilen illalla.
Alkuun esikoiseni kuoleman jälkeen en voinut käydä shoppailemassa ja kun sitten lopulta menin yksin minua alkoi itkettämään niin kovasti,ikävä nääs tuli,että oli pakko lähteä kaupasta pois.
Hän oli aika huikea shoppailija,vaikka toki ei sitä rahaa aina kulunut,kuin enemmän tai vähemmän,mutta shoppailusta kaiken irtiotto on taitolaji.
Muistan kerran itäkeskuksen reissulta,hän oli niin nuori ja naimaton vielä ja pahoittanut mielensä,soitti ja niiskutti puhelimeen kuin paha mieli hänellä on ja kysyi jos voisimme tavata.Tapasimme siis Itiksessä ja sanoin anna palaa,koska oli alennusmyynnit.Olimme hiukka eri teillä ja tapasimme fasterilla ,ostin kaffet ja istuimme pöytään ja hän kaataa kassillisen...alusvaatteita pöydälle,siinä sitten käytiin läpi rintaliivien pitsi-ihanuudet,eikä meitä hävettänyt,mutta jokukin mies punehtui viereisessä pöydässä ja meitä vaan nauratti ja pahamieli oli tipotiessään.
Kuopus tyttäreni ei ole niin kova shoppailemaan,mutta on meilläkin muistoja,taisi kerran minulla olla pahamieli ja pyysin häntä mukaan,kesäpäivänä ja oli lauantai,menimme Itiksen stockalle ja hajuvesi osastolle,siellä rakastuin Burberryn londoniin(ei ole maksettu mainos) ja se rakkaus on kestänyt.
Kun lähdimme ulos kaupasta,kohta vanavedessä oli huomattavan nuori mies,joka loihe lausumahan siitä olan takaa,nyt on naisellinen tuoksu,hänen oli ihan pakko sanoa se,kuulemma.Hänkin piti siis Londonista.
Joskus joku on maininnut tyylitajustani,sen olevan Forrester harakan tapainen,mutta minkäs teet jos kauniista pidät ja onneksi tyttärenikään eivät kynttiläänsä tässä suhteessa vakan alle ole piilottaneet
Nooh,eiköhän se siitä,sekin pelko väistyne.Onneksi siellä Vuosaaressa,eilen,samaan pöytään istahti rouvashenkilö,vanhempi kuin minä,siis sanotaanko vaikka eräs Vanha Rouva,silloin tunnen itseni vähän nuoremmaksi,vaikka ei sen enää ole niin nykyään väliä,vanha tai nuori,sydän matkan varrella ja ajatukset muokkautuvat,ulkonäkö ei :)
Sydän muuttuu rakkaudellisemmaksi ja suvaitsevammaksi ja anteeksi antavammaksi.
Ulkonäkö peilistä katsoen utuisen kauniimmaksi,johtunee kytevästä silmänpohja rappeumasta,siinähän keskeinen näkökenttä voi lopulta sumentua kokonaan,toivon että minä saan vielä kauan kirjoitella ja kauneutta katsella.
Siis tämä Vanha Rouva alkoi puhelemaan minulle ja minä tietty hymyillen otin vastaan hänen puheensa,taisin jopa ehtiä jokusen sanan väliin sanoa.Hän kertoi että hänen ylioppilasluokalla oli vain 6 oppilasta ja elossa enää 3,nyt hän oli 81 vuotias,siis hieman vanhempi kuin minä ja nyt yksi heistä oli sairastunut syöpään ja kertomansa mukaan sisuskalut on leikattu pois,hän kertoi että syöpä on niin pelottava asia....niinhän se joskus on,aika hallitsematon jos sen pään ottaa,syöpä siis.
Hän kertoi olevansa niin yksinäinen,että lähtee välillä kahvilaan ihmisiä katselemaan,minusta se oli tosi herttaista,sitten keskustelimme kukista ja vielä erikseen Pääsiäiskukista lopuksi.
Lopulta toivottelimme hyvää jatkoa toisillemme ja olimme molemmat iloisia kohtaamisestamme,se saa uusia ajatuksia päähän,kuten hän ilmaisi asian,herttainen Vanha Rouva,sanoi vielä täyttävänsä syksyllä 82 v.
Ihmiset ovat niin kiireisiä,eivät välttämättä ehdi pysähtyä kahville ja antaa mahdollisuutta jollekin vaihtaa ajatuksia.
Kuva jonka tällä kertaa liitän mukaan on kuopukseni Balin matkalta,minusta se kuvaa hyvin rakkautta ,rannatonta maailmankaikkeudellista rakkautta.
Koska mikään ei ole palannut enää ennalleen,menetyksen jälkeen ,vaan kaikki elämässä etsii uuden uoman.
Kannel
opyright Cathkinspa
Kuka katkaisi kanteleesta kielen,kuka pohjan pirstoi?
Sinäkö se olit se taitamaton kova sorminen soittelija,
vaikka halusi oli suuri oppia,sait aikaan palasia.
Jos kannel kertoa osaisi,
eikö se haluaisikin jonkun korjaavan sen.
Tulla nähdyksi rikkinäisenä,tulla otetuksi taitaviin käsiin hellästi?
Taitavin sormin kootuksi?
Että voisi soida kauniimmin kuin koskaan aiemmin.
Oliko se sattumaa?Tönäisikö vahingossa ohikulkiessaan,
tai vierellään viipyessään.
Eihän kukaan tai ketään tahallaan rikota?Eihän?
Voi olla että,kanteleen rakentaja ei enää ole tässä ajassa,
toivotaan kuitenkin että hän on taitonsa opettanut perintönä jollekin,
joka vielä tulee ja korjaa sen.
Siitä se sitten soisi..kannel...kauniisti vielä.
lauantai, 21. maaliskuu 2015
M: Hauras
copyright Cathkinspa
Vaikka näemme kuinka reunalla olemmekaan
ja ylhäältä katsoen reuna on vahva.
Emme näe välttämättä,kuinka hauras se onkaan ala puolelta;
myrsky tuulten piiskaama,sateiden pehmittämä,rakeiden koloama.
Kuinka ohut on elämänlanka ja sittenkin sitä monet myrskyt heittelee,
helteet kuivattelee,pakkanen jäädyttelee.
Luulisi sen hetkessä katkeavan,mutta niin sitkeänä kestää vaan.
Joskus näemme sydän sykkyrässä kuilun,
jasamatta nostaa päätä ylöspäin,nähdäksemme sini taivaan.
Tulee vielä aika ,jolloin voi nostaa pään.
Vaikka näemme kuinka reunalla olemmekaan
ja ylhäältä katsoen reuna on vahva.
Emme näe välttämättä,kuinka hauras se onkaan ala puolelta;
myrsky tuulten piiskaama,sateiden pehmittämä,rakeiden koloama.
Kuinka ohut on elämänlanka ja sittenkin sitä monet myrskyt heittelee,
helteet kuivattelee,pakkanen jäädyttelee.
Luulisi sen hetkessä katkeavan,mutta niin sitkeänä kestää vaan.
Joskus näemme sydän sykkyrässä kuilun,
jasamatta nostaa päätä ylöspäin,nähdäksemme sini taivaan.
Tulee vielä aika ,jolloin voi nostaa pään.
copyright Cathkinspa
Minun ikihaaveeni on aina ollut että,rakastamani mies vie minut Pariisiin.
Romantiikkaa tulvivassa kauniissa pienessä hotellissa yöpyisimme.
Siellä voisimme toisiimme nojaten
kulkea pitkin Seinen rantoja,kaupungin valojen heijastuessa veteen.
Otattaa kuvamme Eiffel tornin silhuetin piirtyessä hämyisästi takanamme.
Riemukaaren alla haaveillen suudella,antaen ajan pysähtyä
siihen paikkaan.
mon amour
Metsän voima.
copyright Cathkinspa
Joskus kun tunnen itseni oikein pieneksi,
suljen silmäni,
annan ajatusten lennättää minut metsän syliin.
Siellä puiden huminassa
annan sieluni latautua.
Poimin lehtien lomasta
auringon säteitä sydämeeni.
Annan puiden kertoa rauhasta,
tuoksujen tuuditella pois arjesta.
Kultaniityt metsän reunalla
ovat kehyksinä matkallani tulevaisuuteen.
Hetki metsän sylissä,keinutellen.
Minun ikihaaveeni on aina ollut että,rakastamani mies vie minut Pariisiin.
Romantiikkaa tulvivassa kauniissa pienessä hotellissa yöpyisimme.
Siellä voisimme toisiimme nojaten
kulkea pitkin Seinen rantoja,kaupungin valojen heijastuessa veteen.
Otattaa kuvamme Eiffel tornin silhuetin piirtyessä hämyisästi takanamme.
Riemukaaren alla haaveillen suudella,antaen ajan pysähtyä
siihen paikkaan.
mon amour
torstai, 19. maaliskuu 2015
Hetkessä eläen
copyright Cathkinspa
Rakkaus joka ympäröi minut,
täyttäen joka soluni,antaa minulle halun elää hetkessä.
Taakse katsomatta,eteenpäin kurkottamatta,
hengittäen tätä hetkeä.
Rakkaus elämään on avannut silmäni,
näyttäen minulle uudestaan elämän värit,
avaten aistini tuntemaan rakkauden voiman,
hivelevän hyvänolon tunteen ja luottamuksen yli unen.
Tuoksuvan,avautuvan ruusun terälehtien pehmeän kosketuksen lailla.
Rakkaus joka ympäröi minut,
täyttäen joka soluni,antaa minulle halun elää hetkessä.
Taakse katsomatta,eteenpäin kurkottamatta,
hengittäen tätä hetkeä.
Rakkaus elämään on avannut silmäni,
näyttäen minulle uudestaan elämän värit,
avaten aistini tuntemaan rakkauden voiman,
hivelevän hyvänolon tunteen ja luottamuksen yli unen.
Tuoksuvan,avautuvan ruusun terälehtien pehmeän kosketuksen lailla.
keskiviikko, 18. maaliskuu 2015
Taiteeseen taipuen
copyright Cathkinspa
Kuinka taipuisa onkaan pajunvitsa.
Sitä voi hiertää,kiertää ja rullalle laittaa,eikä se taitu.
Ihminen,elämälle antautuessaan muistuttaa pajunvitsaa.
Elämän joskus kovakin koura sitä pehmittää.
Mutta kun aikomus kasvaa ihmisenä toiselle ihmiselle
on rehellinen,silloin muotoutuu ajan kanssa taideteos.
Elämää ymmärtävä ja elämää kunnioittava.
Joka kokemuksistaan valmistuneena jopa soi,
hennosti,vahvasti kauniisti kuin pajupilli ikään.
Jokainen omalla sävyllään.
Kuinka taipuisa onkaan pajunvitsa.
Sitä voi hiertää,kiertää ja rullalle laittaa,eikä se taitu.
Ihminen,elämälle antautuessaan muistuttaa pajunvitsaa.
Elämän joskus kovakin koura sitä pehmittää.
Mutta kun aikomus kasvaa ihmisenä toiselle ihmiselle
on rehellinen,silloin muotoutuu ajan kanssa taideteos.
Elämää ymmärtävä ja elämää kunnioittava.
Joka kokemuksistaan valmistuneena jopa soi,
hennosti,vahvasti kauniisti kuin pajupilli ikään.
Jokainen omalla sävyllään.
keskiviikko, 18. maaliskuu 2015
Silloin kun
copyright cathkinspa
Silloin kun sydän alkaa tulvimaan sanoja,
tuntoja haluaa purkaa;
Menen ulos ja kahvilaan,puistonpenkille tai
käperryn sohvani nurkkaan,otan hyvän asennon ja kuuntelen.
Kuuntelen mitä sydän haluaa kertoa.
Poimiiko se matkan varrelta rakkauden tunteen,
hyviä päiviä tulvillaan.
Vai onko kenties vuoro hioa pikku särön reunoja,
jos olikin johonkin kompastunut,
sielua satuttanut,jos joku oli päässyt vaikka kolhaisemaan.
Näitä kuuntelen,sanoiksi muotoilen.
Valmiiksi tultuaan,on sydän rauhallinen,rakkaudellinen.
Silloin kun sydän alkaa tulvimaan sanoja,
tuntoja haluaa purkaa;
Menen ulos ja kahvilaan,puistonpenkille tai
käperryn sohvani nurkkaan,otan hyvän asennon ja kuuntelen.
Kuuntelen mitä sydän haluaa kertoa.
Poimiiko se matkan varrelta rakkauden tunteen,
hyviä päiviä tulvillaan.
Vai onko kenties vuoro hioa pikku särön reunoja,
jos olikin johonkin kompastunut,
sielua satuttanut,jos joku oli päässyt vaikka kolhaisemaan.
Näitä kuuntelen,sanoiksi muotoilen.
Valmiiksi tultuaan,on sydän rauhallinen,rakkaudellinen.
tiistai, 17. maaliskuu 2015
Metsän voima
Metsän voima.
copyright Cathkinspa
Joskus kun tunnen itseni oikein pieneksi,
suljen silmäni,
annan ajatusten lennättää minut metsän syliin.
Siellä puiden huminassa
annan sieluni latautua.
Poimin lehtien lomasta
auringon säteitä sydämeeni.
Annan puiden kertoa rauhasta,
tuoksujen tuuditella pois arjesta.
Kultaniityt metsän reunalla
ovat kehyksinä matkallani tulevaisuuteen.
Hetki metsän sylissä,keinutellen.
tiistai, 17. maaliskuu 2015
Pakinaa:Piimän suhde sufeeseen
Ihana aurinkoinen hellinyt koko päivän,mutta askartelu tarvikkeita metsästäessä meni monta tuntia ja sieltä väsähtäneenä kotiio palatessa teki niin kauhiasti kaffetta(sufeeta/sumppia jne.) mieli,olin jo tuuditellut itseni höyryävän maitokahvin ääreen,juustolla täytetyn ja kuorrutetun sämpylän ääreen.
Mitä tapahtui,kaadoin vahingossa piimää kafeeseen ja en nyt ihan äkkiä muista,mikä on iljettävämpää kuin se venyvä piimä siinä kahvimukissa.
Mutta,eihän hätä ollut sen näköinen,se oli jotenkin pieni ja pyöreä,eikä niin vaan tainnutettavissa,hätä siis.
Laitoin uuden mukillisen kahvia ja tönäisin sen sillä hitsin piimäpurkilla nurin,sen kahvin ja kahvi kaatui vasta silittämälleni tuolin päälliselle ja pöydille ja lattioille,melkein seinillekin ja naapuriin asti.
Alkoi tuntua jotta uskaltaako kolmatta kertaa edes kaataa sitä mukiin,mutta hyvin meni :)
Ja nyt on sitten alkaneet eri runot taas tulvimaan sisimmästä.
maanantai, 16. maaliskuu 2015
Kukkia
copyright Cathkinspa
Kultapalleroisia kukkasia,tänään haudallesi.
Kynttilä valaisemaan illan hämyyn.
Olet niin paljon nyt taas eri tavalla mielessä,
koska on suuri ja juhlava päiväsi.
Se päivä suunniteltiin,suunnitelmat menivät uusiksi,
Kaikki ajan kulu nopeutui ja ensimmäisen hääpäiväsi
vietit aineettomuudessa,siellä mihin emme ole päässeet edes kurkistamaan.
Olit niin kaunis morsian,erityinen valo loisti kasvoillasi,
isäsi taluttaessa sinua pikku kappeliin,sulhasen luo,
kuvassakin tulette kuin valon keskeltä.
Ikäänkuin taivas olisi lainannut sinua meille.
Ei se ole pelkästään aika joka muistoja kultaa,
erityinen persoonasi säteili,sinulla oli viestintuojan osa,
kuinka me sinua kaivataankaan.
Siis,Kultapalloja hopeamaljaasi,rakkaudella:Mama.
Kultapalleroisia kukkasia,tänään haudallesi.
Kynttilä valaisemaan illan hämyyn.
Olet niin paljon nyt taas eri tavalla mielessä,
koska on suuri ja juhlava päiväsi.
Se päivä suunniteltiin,suunnitelmat menivät uusiksi,
Kaikki ajan kulu nopeutui ja ensimmäisen hääpäiväsi
vietit aineettomuudessa,siellä mihin emme ole päässeet edes kurkistamaan.
Olit niin kaunis morsian,erityinen valo loisti kasvoillasi,
isäsi taluttaessa sinua pikku kappeliin,sulhasen luo,
kuvassakin tulette kuin valon keskeltä.
Ikäänkuin taivas olisi lainannut sinua meille.
Ei se ole pelkästään aika joka muistoja kultaa,
erityinen persoonasi säteili,sinulla oli viestintuojan osa,
kuinka me sinua kaivataankaan.
Siis,Kultapalloja hopeamaljaasi,rakkaudella:Mama.
sunnuntai, 15. maaliskuu 2015
Aika tekee tehtäväänsä
Ajan kulu on siitä ihmeellistä,se kuluu halusit tai et,
joskus ei haluaisi minkään muuttuvan,joskus haluaisi kaiken palaavan ennalleen,
mutta,kaikki muuttuu ja minä siinä mukana.
Onneksi.Toivottavasti siinä on kasvua
ja olisi ankeaa olla eteenpäin menossa liian pienissä matka saappaissa.
Kasvun myötä vaihdamme sopiviin asusteisiin,niin matka sujuu jouhevammin.
Joskus lienen minäkin kirkasotsaisena vaeltanut,
luullen tietäväni kaiken,ymmärtämättä todellisuudessa yhtään mitään,
jälkeen päin katsottuna.
Kaikkihan on luvallista,mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Ja...eikös meillekin neuvottu:menkää kaikkeen maailmaan.
Maailmaan ollaan synnytty,maailmassa ollaan ja ajallaan maailmasta poistumme.
Kuka minkakinlaisen tien kulkeneena..
Menihän Suuri Mestarikin,sinne missä ei luulisi enää kenenkään kulkevan,
kävi tarkistamassa,ettei kenenkään tarvitsisi yksinäisyyteen tukehtua,
siellä missä ei ketään ole.
Olen kyllä kuullut että, vanhakin puu voi puhjeta kukkaan
sopivissa olosuhteissa.
Lämmön läheisyydessä.
Muiston muoto
Copyright Cathkinspa
Niin otan linnun muodon,
etsin sinua,
tervehdin luona meren luodon,
katveessa puun,hiuksiasi tuulessa silitän.
Lähelles tulen ja sirkutan.
Päätä kallistaen katson sinua;
niin rakkaudella muistat minua.
Keveästi taas lennähdän,
auringon kehrän syliin,ajatuksen siivin sinäkin,
voit tulla tervehtimään tähtipölyisiin taivaan kyliin.
Näytän sinulle aarreaitat,
voit nähdä unta niistä kun maassa matkaa taitat.
Sitten joskus ,matkan päässä kohtaamme,
sulautuen yhteiseen sävelmään,tähtien väliseen sinfoniaan,
loppumattomaan musiikin huminaan.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Surun mitta
© CATHKINSPA
Joku tiesi kertoa surun mitan minulle tarkalleen.
katsoi asiakseen sanoa,että olen jo sen mitan ylittänyt,
suren siis suruani luvattomasti,
kenties edesvastuuttomasti,
etten liene oikea tuhlari,
hulttio kun vielä kyynelen pirautan.
Mimmonenkas se mitta oikein onkaan,
kuka on oikea sen mitan vahvistamaan,
ei sitä ole eu direktiiveissä.
Jos kaipaan kauniisti,kuten kaunista voi vain kaivata,
puhtaasti äitinä.
Mutta maailma hyväksyy vihan ja katkeruuden,
elokuva tellisuus niillä miljoonia takoo,
ikäänkuin kadehtii onnellisten muistojen täyttämää kaipausta.
Jos elämä on ollut tavallinen,melkein,on kuin ei olisi oikeutta surra,
vaikka suru on niin monimuotoinen ja henkilökohtainen.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Tulevaisuuteen katsoen
© CATHKINSPA
Vaikka nyt kirjoitan suru runojani,olen toki päässyt eteenkin päin,silloin kun sairauden vaiheissa elettiin,se oli sellaista aikaa,mentiin kahden viikon sykleissä,lääkkeet vaihtuivat välillä ja lopulta näyttikin 10 kk:n päästä että tauti olisi voitettu,se onnellinen hengähdystauko,mutta kahden viikon päästä se tulikin jo muuntuneena erittäin agressiivisena takaisin.
Tytär soitti itkien:haluan kertoa tämän ennen joulua ,mutta näin on käynyt.Minä olin ihan puulla päähän lyötynä,olin juuri pukeutumassa iltavuoroon lähtöä varten ja lähdinkin.Töihin päästyäni se alkoi vasta muotoutua totuutena,kaikki alkaa alusta.
Myöhemmin sanoin tyttärelleni;olit kuin perhonen sen kaksi viikkoa,johon hän totesi,äiti sinä se olit perhonen,halusimme niin uskoa että voitto oli saavutettu,Sitten ei enää paranemisia tullut,lääkkeen vaihtoja kylläkin,tuli morkut kipuihin ja aika tuntui loppuvan kesken,hän oli urhea haluten elää normaalia elämää loppuun saakka.
Kun hän ilmoitti sitten sytostaatti hoitojen lopettamisesta,ensimmäiseksi sanoen;äiti nyt sinun täytyy olla vahva,ota kaikki apu vastaan,hakeudu vertais tukiryhmiin,minun hoitoni lopetetaan ja annetiin Terhokodin yhteystiedot.
Ei kukaan osaa odottaa saavansa Terhokodin yhteystietoja sehän on...kuolemantuomio,niin hyvää kuin saattohoito siellä onkin.
Palliatiivinen hoito,yhtäkkiä en muistanut yhtään lääketieteellistä termiä.
Vaikka olin hyvä ja huolellinen hoitaja työssäni,olin vain äiti lapselleni,ei minulla ollut vahvoja eväitä,en ollut valmistautunut tällaiseen elämässä.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Osana elämää
© CATHKINSPA
Suru taitaa olla niitä,jotka kehittyvät ja kasvavat elämästä.
Kerää olemuksensa ja vahvuutensa eletyn elämän mukaan,
odottaen vuoroaan.
Kasvavanakin,mitään pyytämättä,
saaden joka tapauksessa tuulen purjeisiinsa
ja ottaa ajantullen paikkansa.
Surun osa on kuin varjon osa,
on olemassa ja näyttäytyy kun olosuhteet ovat sellaiset.
Surun tarvikkeet ovat niin monimuotoiset:
Naurun helähdys,ensimmäisen hampaan puhkeamisen itkut,
ensimmäiset askeleet,sanat:ättä...ättä.
Ei surua tule piilottaa tai kaihtaa,
suru koostuu arjen muistoista ,laulusta,leikistä,rakkaudesta.
Jos surun voisi muuntaa pölyksi,
olisi se kultatomulla höystettyä,hopealla maustettua ja kaiken kirjavaa.
lauantai, 31. tammikuu 2015
Surun lohdutus
© CATHKINSPA
Surussa lohdutuskin
Suru joka on koostumukseltaan kaipausta,
muistoja hyvistä hetkistä
vauvan varpaista
varhais keski-iän viisauteen.
Siihen mahtuu puklauttelut,uhma-ikä,teini angstit
kahden -ja kolmenkympin kriisit,onnistumisen ilot
ja tappion murheet.
Kaipausta saada olla edellen aikuisen esikoiseni äiti.
Unelmien toteutumisen vaille jäämistä.
Menetyksen lohtu piilee niissä asioissa jotka saivat toteutua,
unelmissa jotka konkretisoituivat matkan varrella.
Ilosta onnesta ,arkipäivistä,voimasta,rohkeudesta,
taidosta nauttia elämästä.
Näin on lohdutus kätkettynä,muistojen laatikkoon käärittynä.
lauantai, 31. tammikuu 2015
Kaipauksen anatomiaa
© CATHKINSPA
kaipaus on kaunis ja tuoksuva
kaipaus on hulmuavaa
kuin veden juoksua
kaipauksessa on ripaus
sinua,minua
yhteisiä unelmia
ja rajaton määrä
mielikuvia
toteuttamaan unelmia
vain kattona taivas
kaipauksen veri kiertää
ajatuksen ollessa sen sydän
hiljaisena hetkenä
ajatus pysähtyneenä
voi nauttia tilasta
joka on kuin suvanto
useimmiten ajatus ja muistot
toinen toistaan ruokkivat
avaten salpoja
tarkoin varjelluissa huoneissa
ovia sepposen selälleen
heittävät
antaen raikkaan tuulen
puhaltaa
perjantai, 30. tammikuu 2015
Siivet
© CATHKINSPA
hiljaisuus
mykkä hiljaisuus
ei ole sanoja
ei voimaa vastaan ottaa lohdutuksia
en jaksa
mene siitä muualle
ei ole risukasakaan jäljellä
mihin aurinko voisi leikitellen
herätellen, säteensä liu`uttaa
olisit edes hiljaa
onko se niin vaikeaa
olla hiljaa
istuisit kanssani ja katsoisit
samaan suuntaan
hiljaa
koska tämä on minun
hiljaisuuteni
minun on käytävä
tämä itse läpi
älä kiltti häiritse
tätä hiljaisuutta
älä missään tapauksessa ole tuomari
älä tule sekuntikellosi kanssa
kertoen nyt on aika
päästää irti surusta
koska kyse ei ole päästämisestä
suru itse kasvattaa
itselleen siivet
omalla ajallaan ottaa
välimatkaa
kunhan siipensä ovat
valmiit kantamaan
suru sitten itse antaa
tilaa minulle
väistyen syrjemmälle
meillä on
asiasta
kahdenkeskinen sopimus
nimeltään suruprosessi
perjantai, 30. tammikuu 2015
Alkutaipaleen muistoja
Matkalla suruun
Pimeä ilta,hämärän hyssy
herättäen mielikuvaa
vauvan tuoksuvasta
päälaesta
nukkuvan tuhinasta sylissä
kuinka halusinkaan
tarjota sinulle
elämän kultalautasella
kaikkea hyvää täynnään
palavan kynttilän loistetta
heijastaen
katseesi täynnä
joulun ihmetystä
yöttömän yön valoa peläten
miksi lappi ei suo unihuntua
keskikesän hiljaisuuteen
unen väsyttämille luomille
kukkaset kädessäsi
äidin kukkapenkistä tuotuina:
äiti toin sinulle kukkia
matka oli niin alussa....
uskoa huomiseen tulvillaan
perjantai, 30. tammikuu 2015
Runojen taustaa
Noin puolitoista vuotta sitten,esikoiseni kuoltua kesäkuussa,se oli jotain sellaista,ettei kenenkään soisi joutuvan sitä kokemaan,ei puolisona,ei äitinä,ei isänä,ei siskona,ei veljenä,ei kenenkään.
Kuin verho olisi laskeutunut minun ja kaiken muun väliin,ensin tunteet jähmettyivät kuin kylmenevä laava purkautuessaan
Surua käsittelevät kirjoitukset kumpuavat siitä menetyksestä,josta meidän jäljelle jäävien täytyi alkaa toipumaan.Löytää siihen tarvikkeet,joilla työstää sitä.
Aivan äänetön huuto sydämessä,eikä tiedä mihin päänsä painaisi.Halusi jotenkin paeta todellisuutta,olla muistamatta tapahtunutta.
Minä purin alkuun tuskan,tekemällä työtä,enemmän kuin kai jaksoinkaan lopulta.Ei auttanut sururyhmä,tuska oli liian tuore,tulin siellä pahoinvoivaksi,enkä ensimmäisen kerran jälkeen voinut enää mennä,ehkä aikaa oli kulunut liian vähän ,3 kk vasta,joten se oli kuin suolaa haavoihin,sieltä lähtiessäni,oli tunne että haluan rikkoa lautasia kiveen,nähdä ne sadat pirstaleet siinä,jollaisena itsekin tunsin olevani,itku kesti monta päivää.
Mutta ei sitten ollutkaan tarkoitus että pääsisin pakenemaan asian käsittelyä,suruprosessi on käytävä läpi..Lapseni
omalla tahollaan ja tavatessamme lohduttauduimme sillä että,kerran perillä,kaikki yhdessä.
Työn teko jatkui,kunnes siinä syksyllä nilkka murtui töissä,viikon päästä siitä koin pienen aivotapahtuman,ne yhdessä paikoilleen asettivat.Vuorokauden kuluttua sairaalaan jouduttuani,minut siirrettiin yöllä osastolle,siinä ikkunapaikaltani näkyi syöpäosastot ja ikkuna jonka takana Hänet saattelimme viimeiselle maan päälliselle matkalle.
Ajattelin :tämä ei voi olla tottakaan enää,mihin pakenen,oma huoli tulevaisuudesta, kuinka toipuu ja suunnaton kohtaamaton suru,joka odotti purkautumista shokki vaiheen jälkeen.
Silloin,kun veljeni tuli minua katsomaan ja sanoin kuinka epäoikeuden mukaista elämältä minua kohtaan,hän se oli joka kävi vihkon ja kynän sanoen nyt on aika kirjoittaa.
Surun käsittely kirjoittaen tuntui helpottavan suuresti ja sen analysointi edelleenkin on aivan ihana,saa olla onnellinen että itse toivuin avh:sta ja voin kirjoittaa,olisihan siinä voinut käydä niinkin,ettei liikahtaisi enää ,ei sormi ,ei varvas.
Kiitollisuutta jo tänä päivänä koen,hyvin pienistäkin asioista ja Taivaassahan me kerran tapaamme,oli se sitten mimmoinen tahansa.
Kuva ja lupa sen käyttöön:Antti-Yliollila
perjantai, 30. tammikuu 2015
Sie surun jätit
Sie surun jätit
Sie humpsukka
kultatukka
suru jäi kun
kutsukellosi soi
Siut saatettiin
oletan,
kauniissa,
värikkäässä venhossa
SEN virran yli
ja aurinko paistoi
välkähdellen
veden hipiällä
sait levätä
ja ottaa rennosti
kenties kätesi annoit lipua
venhon laidan yli
laineiden hyväiltävänä
ja HE kertoivat Siulle
että Siun ei tarvitse
kantaa huolta surustämme
ja ikävästä jota tunnemme
kun emme Sinnuu nää
kuten itsekin totesit:
matkalaukkuni ovat
pakattuina onnellista
elämää täyteen
...teille jää suru...
mutta eläkää elämää
Sie olit niin vahva osa elämääni
esikoiseni
ensikukkaseni
temperamenttinen
persoonien persoona
lämmin,kaunis
oikeudenmukainen
suuri sydäminen.
nöyrä,naisellinen
rakastava ja myötäelävä
..sie ikävän jätit ikuisen....
Kuva ja lupa :Antti Yli-Ollila
perjantai, 30. tammikuu 2015
Tasokurssi
© CATHKINSPA
Olette läpäisseet rimaa hipoen tasokurssin "Kuinka irrottautua kahleista",
sen mittavimmat ja vaativimmat osiot ovat irti päästäminen,anteeksi anto ja hyväksyminen.
Seuraava tasokurssi on jo käynnistynyt,olette tietenkin siinä automaattisesti mukana,
sisältöön kuuluu m.m.Ajan harha ja olemisen sietämätön keveys,eri ulottuvuudessa.
Tässä opetetaan ymmärtämään se että,jos valoa ei olisi aikaa määrittämässä,
ei aikaakaan enää silloin ole,vain energia omassa muodossaan.
Se on taso jonka läpäistyään voi jo tajuta aikaan ja paikkaan sidottujen tiivis tunnelmaisten yhteisöjen hapen puutteen,
pitäisi voida antaa anteeksi pikkusieluisuus niissä ja pilkun viilaaminen.
Mutta tasokurssin tässä vaiheessa joudutaan yleensä kertaamaan edellisen kurssin kohta "Anteeksi anto " .
perjantai, 30. tammikuu 2015
Tekstari Taivaaseen
© CATHKINSPA
Ikävä ei ole päiväksikään hellittänyt,vaikka onkin muuttanut muotoaan,
pohjalla on sitten nyt iki-ikävä,välillä toki julki-ikäväkin,mutta ikävä on.
Tänään minun on kirjoitettava siitä ja haluan kertoa
kuinka paljon ikävä onkaan.
Päivällä tuli ajatus ,nyt ringaan sinulle,halusin kertoa jutun ja kuulla äänesi.
Puhelin kädessäni tajusin,en voi,ei ole enää sellaista mahdollisuutta.
Nyt kyyneleet eivät lopu,koska en saakkaan kuulla ääntäsi,
totista ,iloista ja kaikkea siltä väliltä,eikä voi halatakaan,
itkuun tuo lisäpontta se joka kerta tavatessamme halaus.
Tänään olkoon siis puiden halaus päiväkin,
muistan heti muutaman puun,joita olisi hyvä halata.
Yksi mänty on isäni haudalla,liian kaukana.
Iso koivu lapsuudessani pellon reunalla,sekin liian kaukana.
Omenapuu lapsuuskotini pihalla,liian kaukana.
Mänty,Hietaniemen uurnarinteessä,tyttäreni haudalla,se on lähellä,
saakoon siis mänty halaukseni tänään.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Pakolainen
© CATHKINSPA
Ihmiset lähtevät pakolaisiksi toisiin maihin,kun sota tappaa läheiset ympäriltä.
Minun elämässäni on ollut paljon sairautta ja kuolemaa,
mihin minä olisin voinut hakea turvapaikkaa,kun kaikkea ei jaksa kantaa.
Pikku hiljaa enkelit ovat avanneet turvapaikan,Suuri Mestari on kertonut
kuolemaa ei ole,on toinen ulottuvuus.
Olen siis kahden ulottuvuuden kansalainen.
Maailmankaikkeus,sinä mykistät äänettömäksi
joka kerta kun läheinen toisensa perään poistuu ajasta ikuisuuteen,
kunnes tulee oma vuoroni ja salaisuuden verhot avautuvat.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Matka
© CATHKINSPA
Tuhkasta nousee aamu,tuhkasta nousi tarujen Fenix lintu.
Tuli raivaa,puhdistaa ja tuhka ravitsee maata,puuta,kukkaa,hedelmää,
hedelmä perhosta,lintua ja edelleen ja uudelleen.
Ajasta aikaan.
Vain sielu saa levon taipaleensa jälkeen,sairauteen riutunut ruumis,
aamulla toivoi ihmeen jo tulla,illalla hermostuu miksei tule jo.
Lopulta sielu irtaantuu,sen taival käy kevyeksi,
matkakuori maatuu,mutta sielun taival lienee painotonta kirkkautta.
Auringon hehkussa,kuun kumotuksessa.
© CATHKINSPA
No siinähän on takana,ensinnäkin yli pursuileva n.s. pöytälaatikko,toisekseen inspiraatio joka ei osoita laantumisen merkkejä ja aikaakin lienee tarpeeksi.Tarkoitukseni on siis laittaa tänne jo kirjoitetut,liittäen niihin kuvan,jonka olen itse jotenkin ottanut tai omista muokannut tai maalannut,tai piirtänyt ja jos oma ei ole,nin merkintä löytyy siitä kenen on ja on lupa saatu :)
Osa kirjoituksista on kummunnut ja osittain vieläkin kumpuaa suruprosessin myötä,lapsen menettäminen on ,sanoisinko,aika kova juttu,joka tapauksessa se tuli aivan puun takaa,se oli meidän perheemme osa yllätyksestä,joita sattuu elämässä,sen myötä tulee palasteltua sitä sivuaviakin asioita.En toki elä surusta,jokainen sitä omalla laillaan käy läpi,mutta en ole myöskään halunnut sitä "hillota" sisimpääni,uskaltamatta kohdata sitä.Elän päiväni,niinkuin on voimani.
Vaikka lapset ovat lainaa vain, sanotaan,mutta kyllä yleensä odotetaan vanhempien saavan poistua ennen heitä.
Äitini sanoikin aikoinaan ,(isosiskoni oli kuollut 1-vuotiaana) sitten kun minullakin lapsia jo oli,ei ole suurempaa murhetta kuin oman lapsen kuolema,kuinka eri lailla nyt ymmärränkään myös häntä ja tiettyjä suhtautumistapoja elämään.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Ihme
© CATHKINSPA
Elämän suurin ihme on vauva,vastasyntynyt.
Suurin lahja on terveys,vastasyntyneellekin.
Kaikki pienet täydelliset varpaat ja sormet,silmät ja korvat,
päälaki joka tuoksuu ihanasti vauvalta.
Mitään niin suloista tuoksua ei ole ollut ennen,
ei sen jälkeen.
Silmät kuin kissan poikasella,vastasyntyneellä.
Avoin pieni kirja,johon elämä alkaa kirjoittamaan tarinaa.
Kun ajallaan sielu poistuu,tarina jää,
energia jäljet elävät siellä missä tarinan aihe kulloinkin kulki.
Se on elämän kiertokulkua.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Katseen kemia
Katseen kemia
Katseemme kohtaavat
kosketuspinnalla olevat ruusun terälehdet
murskautuvat
antaen huumaavan tuoksunsa
kietoutua ympärillemme
luoden ruusunpunaisen
taikamaailman,täyttäen sydämen odotuksella.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Kasvua
© CATHKINSPA
Elämän muottiini on suru asettunut,paikkansa ottanut,
pintaan painautuneena,sydämeen kaivautuneena,
se antaa omanlaisensa suunnan ajatukselle ja koko elämälle eteen päin.
Kun tämän tuutin läpi käyneenä ulos siitä tunnelista tulee,
tulee varmaankin muuttuneena,hiljaisempana,vakavampana ja punnitsevaisena.
Toki ilo saa tulla ajallaan,tarttua helmaan,heilutella hiuksiani,
saa juosta vastaan ja kääntyä mukaan.
Puhaltelen sitten ilon kanssa yhdessä saippuakuplia,
katsoen mihin tuuli niitä veikeästi heilutellen kuljettaa.
Otetaan vastaan se ilo mitä meille on tarjolla,hetkessä.
Onko suru pyöreä vai neliö,onko kiven kaltainen?
Suru on kaikkea tätä,muuttaa muotoaan mukana kulkiessa.
Pakahduttava,juuri herännyt suru on kuin ammottava haava,
arka,kipeä,pelkäävä,tukahduttava,tulehtuva.
Surun tahtoisi pakenevan,että saisin vielä hetken levätä muistossasi.
Suru on elävä ja kevenevä,
suruun mahtuu monta muistoa naurusta,halauksista.
Myös kiitollisuus on osa sitä,
kun on saanut olla osana hänen,poismenneen elämää.
torstai, 29. tammikuu 2015
Mauste
Kun kerrankin surun kohtaa se jää kaikupohjaksi
kuin poltinraudalla lyötynä, oman elämän kaikupohjaan.
Koulu josta saat kaikupohja todistuksia on elämänkoulu.
Surulla maustettuna sydämen kaikupohja
lisää ymmärrystä ja myöhemmin myötäelämisen taitoa.
Mutta,silloin kun surumaustetta kaikupohjaan ripotellaan,
taotaan,kaadetaan ja hiotaan,silloin ei ole vielä myötäelämisen taitoa,
on nipin napin itse elossa,kun elämä moukaroi, o
makaa rantakalliolla haaksirikosta selviytyneenä,
myrskyn vielää ympärillä riehuessa,lyhyesti henkäillen.
Silmät kiinni,toivoen pahan unen olevan jo ohi.
torstai, 29. tammikuu 2015
Valot ja varjot
Valot ja varjot
Valon kauneus tulee esille varjon kautta,
valon sävyt varjoissa kirkastavat värejä
ja varjot saavat syvemmän sävyn.
Samoin elämän kirjon kauneus korostuu
iloissa ja murheissa,rauhassa ja sodassa
ja terveydessä ja sairaudessa.
Ikään kuin valoa ja varjoa yhdistäen.
Joskus huomatakseen elämän kauneuden
ja merkityksen,tarvitsee sen esille tulemiseen
menetyksen varjo
Toinen taas kohtaa yksinäisyyden vahvana
ja siitä johtuen tuntee läheisyyden ja lämmön suurempana.
Jos kaikki olisikin aina hyvin ja tasapainossa,
ei välttämättä ymmärtäisikään hyvän osuutta elämässä,
vaan ikäänkuin sokeutuisi,
kokisi elämän liian kesynä,hampaattomana kesy tiikerinä,
ei osaisi varoa mustaa pantteria,joka yön pimeydessä saalistaa.
Kupla puhkeaa joidenkin kohdalla,
elämä paiskaa polvilleen,taivuttaa,mutta ei taita.
Odottaen että siitä kohtaa vahvempana ja viisaampana
jatkamme eteenpäin,lopulta kohdaten valon jossa ei varjoa ole.
Valokuvan tekijänoikeudet Katariina Yli-Ollila
torstai, 29. tammikuu 2015
Deja vu
Deja vu
Pehmeä sumu ympäröi minut.
Sen kosteuden hyväillessä kasvojani,
annan katseeni liukua hiljalleen horisontissa,
herättäen mielikuvia lähestyvistä laivoista
jotka rantautuessaan rauhan ja kulta-ajan
ajoivat menninkäisten metsiin,
legendaarinen lebrechaun rikkaudet ja
rauhan siemenen kätki omiin onkaloihinsa.
Kaunis nainen,nimeltään Eyre,
jalat lujasti maan kamaralla seisoen,
punaiset hiukset hulmuten,
katseelle sopiva,mutta kovin omapäinen,
rannalla seisoi.
Ei ollut helppo morsian meren matkaajalle,
jään sinisillä silmillä katsovalle viikingille.
Vaan ei Eyre vaaleaa kotkaa pelännyt,
vertaisensa toisissaan kohtasivat kaksi vahvaa
intohimosta sielua.
Meri,tähdet ja hämäryys,
nummien vihreä yltäkylläisyys
ja rakkauden rajattomuus,
siitä minulle sumu kertoi,
kohta jo auringon siirtäessä sumuverhon,
antaen tilaa säteilleen leikkiä laineilla.
torstai, 29. tammikuu 2015
Häilyvyys
Ymmärrän eristäytymisen tarpeen menetyksen kohdatessa,
näin saa muiston pysymään kirkkaampana,
sille täytyy saada oma aikansa,koska toivo,jota on elätellyt,
tekee kaikesta tapahtuneesta yllättävän.
Ihon jokainen hermosäie on äärimmilleen virittynyt,
kosketus sattuu,sanat sattuvat,
Hälinä ja iholle pyrkivät ihmiset häiritsevät kuvaani hänestä.
Mutta,aika kuluu,halusin tai en,
ei elämän kellon raskaita rattaita saa pyöriteltyä taakse päin,
kello raksuttaa ja tekee tehtäväänsä muistoissa.
Koska olet sydämeeni painettu,iholleni kirjoitettu,
pelko lienee turhaa siitä,että aikakaan saisi muistoasi riistettyä.
En vain tunne vielä suruni raameja tarpeeksi hyvin.
torstai, 29. tammikuu 2015
Portille polvistuen
Ensin halusin sinun pysyvän lähitaivaassa,
jossa ajattelin sinun osallistuvan meidän joka päiväiseen elämäämme
Näin ajattelin että,tunnet olosi turvalliseksi siellä
erilaisessa olotilassa,mutta lähellä.
Mutta se olenkin minä joka tunnen turvattomuutta
kun en enää näe sinua,enkä voi koskettaa.
Kuinka kukaan voi kuvitella tietävänsä enemmän ikävästäni,
kuin minä itse.
Kenellä muka olisi oikea avain,jos ei minulla
surun porttiin
ja paine kun kasvaa ,ikävä uhkaa hukuttaa,
avaan portin ja painan kasvoni portin pielessä nurmelle
ja annan itkun tulla,
koska minusta kaikki tuntuu liian suurelta ja käsittämättömältä.
torstai, 29. tammikuu 2015
Pitsinen muisto
Ennen,silloin kun olit elossa,
sinun energiasi pitivät pilvet pois auringon edestä.
Nyt kun olet poissa
en oikein kohtaa muuta kuin pilvisiä päiviä,
kunnes suru hälvenee ja kaipaus muuttuu
vanhan roosan väriseksi pitsiksi.
Yhtä aikaa kaipauksessa
sinä olet läsnä ja et ole
en haluaisi koskaan menettää sinua.
torstai, 29. tammikuu 2015
Tuntemattoman pelko
Käperryn ajatusteni luolaan,ajatukseni vellovat
myrskyävän meren tavoin.
Ajatus takoo päässäni,kuulen pelon jyskyttävän
lamaannuttavalla voimalla,
pelon nyrkki hakkaa kumisevalla äänellä
sydämeni porttia.
Porttia jonka avaimen olen itsekin hukannut
peruskallion pitkille luola käytäville pelkoa paetessani.
Kun olen hiljaa ja kuuntelen sydämeni jyskettä
ja rukoilen armahdusta ahdistukseeni,
kokien olevani siipirikko linnun lailla maailman vanki,
silloin ,ilman ennakkovaroitusta
tähtipölyn lailla valo minut ympäröi
ojentaen minulle elämän avaimen avatakseni suljetut portit.
Valo valmisti rohkeuden astua aurinkoisille niityille.
copywright Cathkinspa
Jos pysyisi kotona,ei tulisi paha mieli.Vaikka en olekaan perusmielenpahoittaja...
Sinänsä ihan kiva päivä,askartelutarvikkeita haettu ja sade ei kastellut..
Mutta metroasemat ovat kohdallani olleet,kuin myös metrovaunut sellaisia paikkoja,joissa en viihdy.En tunne mitään semmoista torikauhua,vaan en viihdy avohoito paikoissa.
Aina,siis aina joku huutelija on liitelemässä paikalle ja mua pikkasen ahdistaa avohoitopotilaat asemilla huutelemassa,surullista,vaikkei lienekään minun onkelmani,mutta miksi kukaan ei pidä huolta heistä,miksi lääkitykset eivät ole kohdillaan,miksi pikkupirut saavat mellastaa heidän olkapäällään ja ajatuksissa.
Tänään oli nuori nainen,kauniskin ,kiharat hiukset,ihan siisti..ja...ja kirosi kuin sanonnan mukainen "turjan lappalainen",niin rumasti ja paljon .Minua riipaisi sydämestä,mitä hänen äitinsä tuntee kun lapsi on noin sairas,peeveleitä,näkymättömiä koko legioona,joille hän huusi.Olivat varmasti täysin todellisia hänen maailmassaan,me kaikki muut matkustajat emme olleet siellä paikassa henkisesti,missä hän oli niin ahtaalla.
Tunnen siis suurta myötätuntoista murhetta,vaikkakaan en ylipääsemätöntä,hänen läheisiään kohtaan.
Kuinka voisikaan olla äitinsä onnellinen jos tietäisi ,että lapsensa..tyttölapsensa asiat vielä korjaantuisivat...
Jos pysyisi kotona,ei tulisi paha mieli.Vaikka en olekaan perusmielenpahoittaja...
Sinänsä ihan kiva päivä,askartelutarvikkeita haettu ja sade ei kastellut..
Mutta metroasemat ovat kohdallani olleet,kuin myös metrovaunut sellaisia paikkoja,joissa en viihdy.En tunne mitään semmoista torikauhua,vaan en viihdy avohoito paikoissa.
Aina,siis aina joku huutelija on liitelemässä paikalle ja mua pikkasen ahdistaa avohoitopotilaat asemilla huutelemassa,surullista,vaikkei lienekään minun onkelmani,mutta miksi kukaan ei pidä huolta heistä,miksi lääkitykset eivät ole kohdillaan,miksi pikkupirut saavat mellastaa heidän olkapäällään ja ajatuksissa.
Tänään oli nuori nainen,kauniskin ,kiharat hiukset,ihan siisti..ja...ja kirosi kuin sanonnan mukainen "turjan lappalainen",niin rumasti ja paljon .Minua riipaisi sydämestä,mitä hänen äitinsä tuntee kun lapsi on noin sairas,peeveleitä,näkymättömiä koko legioona,joille hän huusi.Olivat varmasti täysin todellisia hänen maailmassaan,me kaikki muut matkustajat emme olleet siellä paikassa henkisesti,missä hän oli niin ahtaalla.
Tunnen siis suurta myötätuntoista murhetta,vaikkakaan en ylipääsemätöntä,hänen läheisiään kohtaan.
Kuinka voisikaan olla äitinsä onnellinen jos tietäisi ,että lapsensa..tyttölapsensa asiat vielä korjaantuisivat...
c Cathkinspa
Tänään on niin hyvä päivä alkaa viikkoa,ihan maanantaista alkaen.
Äitienpäivä vietettynä Valkovuokko kimppusen kera,ihana kuopukseni..aiemmin viikolla jo poikani oli erityis leivonnaiset ,erityisestä pikkupuodista ostanut ja hyvän tumman kaffen kanssa ne nautittiin,erityisesti.Koska seuraavana äitienpäivänä...enpä kerro vielä...mutta en melkein millään malttaisi olla kertomatta,mutta kerron myöhemmin .
Tuo kuva, tuo pyrähdyskuva tekstin alussa,kertoo itsessään jo paljon tunnelmasta mikä valtasi usein sydänalaa,kun olin kansikuvan mukaisissa maisemissa kuljeskelemassa vielä viime kesänä.Heräsin ,söin ja lähdin kävelyille...
Kävelin ,kun sää salli,istahdin milloin millekin puistonpenkille ja purin sydäntäni,tein surutyötäni.
Nyt minulla on tunne sydänalassa,että olen siirtynyt eteen päin prosessissani jo niin ison harppauksen,että minun ei tarvitse enää lähteä kiertämään ja kävellen ja kirjoittamaan,sydän pakahtuen..
Luonto toki toi paljon lohtua siihen kysymys ja huutomerkiksi ja pilkuksi,mutta ei pisteeksi muodostuneeseen tilaan mielessäni ja sydämessäni.Huutomerkki ja kysymysmerkki koko ajan pinnalla,mutta pilkku toi omaa jatkumoa kysymykseen ja huutomerkki tahtoi sanoa,en hyväksy...en,en,en
Onhan se kaikki pakkokin hyväksyä tässä elämässä,mitä ei voi kertakaikkiaan muuttaa.Ja täytyykin hyväksyä,että voi kunnioittaa edesmenneen pyyntöä siitä,että jatkakaa elämää..nauttikaa elämästä...vaikkakin myös meidän ,jotka jäimme ikävöimään,täytyy olla oikeus prosessoida tätä hetkellistä eroa,hetkellistä siksi että...siellähän me kaikki kerran sitten kohdataan.Nyt voin jo sanoa edesmennyt tässä,mutta ajatuksissani en käytä sitä muotoa,edelleen hän on Katariina minulle ja aina onkin.
Minusta oli kauheaa,kerron sivupyrähdyksenä tämän,kun menimme hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä: minä, hänen miehensä ja poikani hautaustoimistoon asioimaan ja asiakaspalvelijalla oli oranssit helmet,ei siinä mitään,se oli esikoisen lempparivärejä,mutta hän sanoi:Mikä onkaan vainajan nimi,kaupanteko tyssäsi sillä kertaa siihen,koska sanoin hänelle,ripitin itkunsekaisesti,ettei hän saa sanoa vainaja ,vaan sanokoon nimeltä,etunimeltä ja piste.(halusin vaihtaa hautaustoimistoa melkein).
Näin,tälläinen tarina tällä kertaa...laittelenkin seuraaviin kirjoituksiin tekemiäni kuvia taas,nyt ne ovat hieman vaikeammin ja hitaammin toteutettuja,mutta jokainen yksityiskohta on tarkalleen mietittynä,sitten kun olen niistä päällimmäisen kirjoittanut,menen ne myymään jonnekin torin reunaan,siinä samalla voi hyvin ammentaa uutta kirjoitus materiaalia silmillään ja jopa kertoa katsojalle kuvan stoorin ....
Tänään on niin hyvä päivä alkaa viikkoa,ihan maanantaista alkaen.
Äitienpäivä vietettynä Valkovuokko kimppusen kera,ihana kuopukseni..aiemmin viikolla jo poikani oli erityis leivonnaiset ,erityisestä pikkupuodista ostanut ja hyvän tumman kaffen kanssa ne nautittiin,erityisesti.Koska seuraavana äitienpäivänä...enpä kerro vielä...mutta en melkein millään malttaisi olla kertomatta,mutta kerron myöhemmin .
Tuo kuva, tuo pyrähdyskuva tekstin alussa,kertoo itsessään jo paljon tunnelmasta mikä valtasi usein sydänalaa,kun olin kansikuvan mukaisissa maisemissa kuljeskelemassa vielä viime kesänä.Heräsin ,söin ja lähdin kävelyille...
Kävelin ,kun sää salli,istahdin milloin millekin puistonpenkille ja purin sydäntäni,tein surutyötäni.
Nyt minulla on tunne sydänalassa,että olen siirtynyt eteen päin prosessissani jo niin ison harppauksen,että minun ei tarvitse enää lähteä kiertämään ja kävellen ja kirjoittamaan,sydän pakahtuen..
Luonto toki toi paljon lohtua siihen kysymys ja huutomerkiksi ja pilkuksi,mutta ei pisteeksi muodostuneeseen tilaan mielessäni ja sydämessäni.Huutomerkki ja kysymysmerkki koko ajan pinnalla,mutta pilkku toi omaa jatkumoa kysymykseen ja huutomerkki tahtoi sanoa,en hyväksy...en,en,en
Onhan se kaikki pakkokin hyväksyä tässä elämässä,mitä ei voi kertakaikkiaan muuttaa.Ja täytyykin hyväksyä,että voi kunnioittaa edesmenneen pyyntöä siitä,että jatkakaa elämää..nauttikaa elämästä...vaikkakin myös meidän ,jotka jäimme ikävöimään,täytyy olla oikeus prosessoida tätä hetkellistä eroa,hetkellistä siksi että...siellähän me kaikki kerran sitten kohdataan.Nyt voin jo sanoa edesmennyt tässä,mutta ajatuksissani en käytä sitä muotoa,edelleen hän on Katariina minulle ja aina onkin.
Minusta oli kauheaa,kerron sivupyrähdyksenä tämän,kun menimme hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä: minä, hänen miehensä ja poikani hautaustoimistoon asioimaan ja asiakaspalvelijalla oli oranssit helmet,ei siinä mitään,se oli esikoisen lempparivärejä,mutta hän sanoi:Mikä onkaan vainajan nimi,kaupanteko tyssäsi sillä kertaa siihen,koska sanoin hänelle,ripitin itkunsekaisesti,ettei hän saa sanoa vainaja ,vaan sanokoon nimeltä,etunimeltä ja piste.(halusin vaihtaa hautaustoimistoa melkein).
Näin,tälläinen tarina tällä kertaa...laittelenkin seuraaviin kirjoituksiin tekemiäni kuvia taas,nyt ne ovat hieman vaikeammin ja hitaammin toteutettuja,mutta jokainen yksityiskohta on tarkalleen mietittynä,sitten kun olen niistä päällimmäisen kirjoittanut,menen ne myymään jonnekin torin reunaan,siinä samalla voi hyvin ammentaa uutta kirjoitus materiaalia silmillään ja jopa kertoa katsojalle kuvan stoorin ....
sunnuntai, 10. toukokuu 2015
Äitienpäivän mega ylläri.
c Cathkinspa
Tämä asia on hyvä jakaa eteenpäin.Edellinen postaukseni oli itkunsekaista suhvertamista ja jatkui vielä seuraavanakin aamuna,huokailin ja itkin,mietin ja pyörin.
Ensimmäisen kerran tajusin vasta oikeasti,niin minusta siinä hetkessä tuntui,kuinka sairas tyttäreni oli,ennen kuolemaansa,vaikka hän oli vahvan oloinen ja halusi kaikkien elävän ympärillään normaalisti,no eihän siinä olisi auttanut yleisetkään itkijänaisten konsertit.
Mutta nyt ajattelin kaikenlaista uudella tavalla:onko kaikki anteeksi annettu,rakkaus,kantaako se ja ennenkaikkea,missä sielusi on?
Sitten täytyy kyllä nyt sanoa,että veijarityttäreni kyllä puuttui asioiden kulkuun näin uskon,otti toisesta eli rinnakkais ulottuvuudesta selkeästi kontaktia,jokainen uskoo niin kuin hyväksi näkee.
Niinpä muistin taas hänen persoonansa,jota sairaus ei ollut riiponut,vaikkakin sairaudenkin keskellä urhea oli.
Muistin kun näin vanhan viestin,neljän vuoden takaa:Hyvää äitienpäivää rakas mama....kyllä padot aukenivat,
Muistin niin elävästi hänen pikku hössötyksensä ja jopa kuinka kakkua nautitaan oikeaoppisesti,niin että siitä nautitaan,kuin pieni kissa nuoleskellen pikkulusikan päässä olevaa pikkupikku palaa,niin se menee.
Aivan kuin tuulahdus taivaasta,kaikki verhot pois vetäen ja vielä vahvistaen:Rakastan sinua,kaikki on anteeksi annettu ja saatu,täällä on hyvä olla....Nyt taas muistan ,että tässhän me kaikki,vain ulottuvuus on meillä rajallinen,ei heillä enää niin.
Lasteni kauttahan minäkin äiteyden olen saanut.
Onnellista äitienpäivää...meille kaikille äideille ja äidinmielisille Suurella Sydämellä.
Tämä asia on hyvä jakaa eteenpäin.Edellinen postaukseni oli itkunsekaista suhvertamista ja jatkui vielä seuraavanakin aamuna,huokailin ja itkin,mietin ja pyörin.
Ensimmäisen kerran tajusin vasta oikeasti,niin minusta siinä hetkessä tuntui,kuinka sairas tyttäreni oli,ennen kuolemaansa,vaikka hän oli vahvan oloinen ja halusi kaikkien elävän ympärillään normaalisti,no eihän siinä olisi auttanut yleisetkään itkijänaisten konsertit.
Mutta nyt ajattelin kaikenlaista uudella tavalla:onko kaikki anteeksi annettu,rakkaus,kantaako se ja ennenkaikkea,missä sielusi on?
Sitten täytyy kyllä nyt sanoa,että veijarityttäreni kyllä puuttui asioiden kulkuun näin uskon,otti toisesta eli rinnakkais ulottuvuudesta selkeästi kontaktia,jokainen uskoo niin kuin hyväksi näkee.
Niinpä muistin taas hänen persoonansa,jota sairaus ei ollut riiponut,vaikkakin sairaudenkin keskellä urhea oli.
Muistin kun näin vanhan viestin,neljän vuoden takaa:Hyvää äitienpäivää rakas mama....kyllä padot aukenivat,
Muistin niin elävästi hänen pikku hössötyksensä ja jopa kuinka kakkua nautitaan oikeaoppisesti,niin että siitä nautitaan,kuin pieni kissa nuoleskellen pikkulusikan päässä olevaa pikkupikku palaa,niin se menee.
Aivan kuin tuulahdus taivaasta,kaikki verhot pois vetäen ja vielä vahvistaen:Rakastan sinua,kaikki on anteeksi annettu ja saatu,täällä on hyvä olla....Nyt taas muistan ,että tässhän me kaikki,vain ulottuvuus on meillä rajallinen,ei heillä enää niin.
Lasteni kauttahan minäkin äiteyden olen saanut.
Onnellista äitienpäivää...meille kaikille äideille ja äidinmielisille Suurella Sydämellä.
perjantai, 8. toukokuu 2015
Ikävä matkakaverini
c Cathkinspa
Ikävä on sellainen matkakaveri,
ei sitä tarvitse pyytää seuraan,
harmaan varjon lailla se kulkee mukana,
pyytämättä istuu seuraan,kesken hyvän kahvihetkeni,
tunkee siihen viereen ja alkaa elämän sipulia kuorimaan,
hitaasti ,kerros kerrokselta.
Vielä yritän nauttia kahvistani
vaikka vedet jo valuvat silmistä
ja hengitys alkaa haukkomaan,
lähemmäksi harmaa kaveri sipuli kerroksiaan purkaa,
hyvä ettei tunge suoraan silmiin
mutisten samalla ,muistatko tämän:
"äiti,minun oli ihan pakko soittaa,kun sattui näin...."
pulputinpulputin puheen pulputusta..
ja muistanhan minä,siitä tuntuu olevan ikuisuus,kun sain viimeisen puhelun.
Vetäytyyhän se harmaa kaveri sitten taas varjoihinsa,kun sille sopii,
menisit jo piiloosi,tuleehan sentään äitienpäiväkin.
Esikoiseni kuolemasta tulee pian 2 v aikaa,hän oli erityinen kissanristiäisten tunnustelija,saatikka sitten isompien juhlien .
Voi kuinka kaipaankaan.....
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Tasapaino
Jos kaikella tapahtuneella onkin tarkoituksensa,
pitää tasapainoa yllä.
Joku kokee tasapainon jota mikään ei heilauta,
on niin juurevasti paikoilleen kasvanut.
Toinen kokee kauhun tasapainon,
kun katastroofi on ympärillä ja sisimmässä
ja kuin ihmeen kautta siitä selviää hengissä,
silloin on aihetta hengittää,
rauhallisesti ja syvää.
Kollektiivinen tasapaino olisi niin toivottavaa,
silloin henkilökohtaisia nuoralla kävelyjä olisi ehkä vähemmän.
copyright Cathkinspa
Copyright Cathkinspa
Siinä istumme ,kissani ja minä,
sanotaan kissan kuolevan ikävään,
jos sen omistaja kuolee.
Siinäpä istumme ja ikävöimme,
vaan emme kuole ikävään,
vaikka se hiertää sydämessä ja mielessä,
kuin kivi kengässä.
Siitäpä nousemme,kissani ja minä,
hiekkatien pölytessä kesäpäivän hehkussa,
astelemme mutkaista tietä näkymättömiin.
Siinä istumme ,kissani ja minä,
sanotaan kissan kuolevan ikävään,
jos sen omistaja kuolee.
Siinäpä istumme ja ikävöimme,
vaan emme kuole ikävään,
vaikka se hiertää sydämessä ja mielessä,
kuin kivi kengässä.
Siitäpä nousemme,kissani ja minä,
hiekkatien pölytessä kesäpäivän hehkussa,
astelemme mutkaista tietä näkymättömiin.
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Peili
PEILI
Kuinka toinen ihminen voi määritellä toiselle ihmiselle elämän oikeudet?
Luulen ,että jokainen katsomatta ikään,sukupuoleen,uskontoon
tai yhteiskunnalliseen asemaan,
jos missä tahansa peilin ohittaa,siitä itseään vilkaisee.
Vaikka peili olisi keskellä erämaata,
rientäisivät sitä kohti,
nainen hiuksiaan hipaisisi,
kalju mies päätään sivelisi
katsoen hetken aikaa itseään silmiin.
Rakasti hän elämää,tai ei,
vaikka katseensa olisi ontto kuin laho puuvanhus,
hän katsoo,vaivihkaa.
copyright Cathkinspa
Kuinka toinen ihminen voi määritellä toiselle ihmiselle elämän oikeudet?
Luulen ,että jokainen katsomatta ikään,sukupuoleen,uskontoon
tai yhteiskunnalliseen asemaan,
jos missä tahansa peilin ohittaa,siitä itseään vilkaisee.
Vaikka peili olisi keskellä erämaata,
rientäisivät sitä kohti,
nainen hiuksiaan hipaisisi,
kalju mies päätään sivelisi
katsoen hetken aikaa itseään silmiin.
Rakasti hän elämää,tai ei,
vaikka katseensa olisi ontto kuin laho puuvanhus,
hän katsoo,vaivihkaa.
copyright Cathkinspa
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Oletko
Oletko,oletko joskus
kokenut miltä tuntuu samettinen sammal
paljaaseen jalkapohjaan?
Oletko,oletko joskus
ollut niin aistit virittyneenä pimeässä,
että hiljaisuus muuttuu kohinaksi korvissasi?
Oletko,oletko joskus
ollut niin väsynyt,
että luontokin jähmettyy ympärilläsi liikkumattomaksi?
Oletko,oletko joskus
odottanut jotain niin että tunnet kohtaamisen tapahtuvan,
vaikka ovi edessäsi pysyy suljettuna?
copyright Cathkinspa
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Iltaruno 2
Iltaruno
Minä sinulle iltarunon kirjoitan,
käärin paperin rullalle ja tuuleen puhallan.
Runossa siinä hipaisen ohimoasi,
hiuksiasi silitän ja kohennan peittoasi.
Mukaan liitän unilaulun sävelen,
kun ajatuksissani luoksesi tulen ,niin sitä hyräilen.
Koska unessa kohtaamme vainen,
olenko siis uneen sidottu nainen?
En ole sidottu uneen tai puuhun,
sanat nämä Runokeiju antoi mun suuhun.
Siis hyvää yötä nyt nukutaan,
huomenna uuteen päivään herätä saan.
copyright Cathkinspa 2015
Minä sinulle iltarunon kirjoitan,
käärin paperin rullalle ja tuuleen puhallan.
Runossa siinä hipaisen ohimoasi,
hiuksiasi silitän ja kohennan peittoasi.
Mukaan liitän unilaulun sävelen,
kun ajatuksissani luoksesi tulen ,niin sitä hyräilen.
Koska unessa kohtaamme vainen,
olenko siis uneen sidottu nainen?
En ole sidottu uneen tai puuhun,
sanat nämä Runokeiju antoi mun suuhun.
Siis hyvää yötä nyt nukutaan,
huomenna uuteen päivään herätä saan.
copyright Cathkinspa 2015
Tunnisteet:
keskiviikko, 6. toukokuu 2015
Elämän sävyt
Elämän sävyt
Luen kasvojesi uurteita,
hellästi sormenpäilläni sivellen.
Katse viipyy katseessa,
ajatus kiteytyy tunnelmassa,
kertoen matkan varrelta muistoja.
Sanotaan naisen olevan kauneimmillaan
seitsentoista vuotiaana ja raskaana ollessaan.
Kaikki elämän sävyt,
lopulta kasvojesi uurteisiin kätkettynä.
Himmeästi hohtava elämän kauneus
puhuttelee hiljaisuudessa.
copyright Cathkinspa 2015
maanantai, 4. toukokuu 2015
Paperisydän
c Cathkinspa
Paperisydän
Minun sydämeni oli särkynyt,mytyssä kuin pois heitetty paperi,
se mitä siitä oli jäjellä,sen olin kovettanut,
ei pääse kaikenmaailman tuulet tuivertelemaan
särkyneiden unelmien monumentilla.
Sinä tulit ja kerroit,kuinka sydämesi on rakkautta tulvillaan,
kauniin luonnollisesti ojensit rakkautesi ,
kuin uudistava balsami olisi sivelty sydämeeni,sielulleni,
uudistaen,notkistaen,uuden laulun ja sykkeen muovaten.
Rinnallasi-samaan suuntaan kulkien...
------------
Lasket kätesi hartioilleni,
lämpösi leviää minuun,
suutelet hiuksiani,
suljetuin silmin tunnen läsnäolosi vahvana
ja olen onnellinen tästä hetkestä.
Paperisydän
Minun sydämeni oli särkynyt,mytyssä kuin pois heitetty paperi,
se mitä siitä oli jäjellä,sen olin kovettanut,
ei pääse kaikenmaailman tuulet tuivertelemaan
särkyneiden unelmien monumentilla.
Sinä tulit ja kerroit,kuinka sydämesi on rakkautta tulvillaan,
kauniin luonnollisesti ojensit rakkautesi ,
kuin uudistava balsami olisi sivelty sydämeeni,sielulleni,
uudistaen,notkistaen,uuden laulun ja sykkeen muovaten.
Rinnallasi-samaan suuntaan kulkien...
------------
Lasket kätesi hartioilleni,
lämpösi leviää minuun,
suutelet hiuksiani,
suljetuin silmin tunnen läsnäolosi vahvana
ja olen onnellinen tästä hetkestä.
torstai, 30. huhtikuu 2015
Lause
c Cathkinspa
Yksi ainoa lause,
taitavasti muotoiltu,
nostaa toisen kuningattareksi,
syöksee toisen tuhkaan.
Kaksi henkilöä kuulemassa,
kolmas lausumassa,
tietämättä,että lausuja saa maan aukeamaan.
"Tämä on hyvin hoidettu,mutta...."
Mutta muovaa maailman,
mutta saa sanoman sisällön muuttumaan.
Yksi ainoa lause,
taitavasti muotoiltu,
nostaa toisen kuningattareksi,
syöksee toisen tuhkaan.
Kaksi henkilöä kuulemassa,
kolmas lausumassa,
tietämättä,että lausuja saa maan aukeamaan.
"Tämä on hyvin hoidettu,mutta...."
Mutta muovaa maailman,
mutta saa sanoman sisällön muuttumaan.
keskiviikko, 29. huhtikuu 2015
Menneisyyden vanki
c Cathkinspa
Kun olin pieni ja talvella
pihassa oli rautakanki,
kielellä sitä oli pakko kokeilla
ja pian kieli oli raudan vanki.
On se kumma,vaikka äiti varoittaa:
kieltä älä laita jäiseen rautaan,
mutta kun kielloista huolimatta laittaa
sen muistaa kunnes menee hautaan.
Nimittäin se tapaus jättää mieleen,miltä maistuu veri suussa,
siinä kun kiinni olet,nostaa mieleen muutkin mörköt hämärässä pihapuussa,
jossa ne lensivät ja roikkuivat vähän se on se eri tarina,lopetan nyt tähän.
Kun olin pieni ja talvella
pihassa oli rautakanki,
kielellä sitä oli pakko kokeilla
ja pian kieli oli raudan vanki.
On se kumma,vaikka äiti varoittaa:
kieltä älä laita jäiseen rautaan,
mutta kun kielloista huolimatta laittaa
sen muistaa kunnes menee hautaan.
Nimittäin se tapaus jättää mieleen,miltä maistuu veri suussa,
siinä kun kiinni olet,nostaa mieleen muutkin mörköt hämärässä pihapuussa,
jossa ne lensivät ja roikkuivat vähän se on se eri tarina,lopetan nyt tähän.
keskiviikko, 29. huhtikuu 2015
Mato matala
copyright Cathkinspa
Mato,kuulemma
tuli alunperin kuusta,
putosi oksalle,josta laskeutui maanpinnalle.
siitä sujahtaen maanpinnan alle.
Käytävänsä multaan kaivaa,
näkemättä sen suurempaa vaivaa;
avaisee suunsa ja nielaisee ja kohta häntäpää mullan ulos kiekaisee.
Kas mato syö itseään eteenpäin,sillai nätisti,
joskushan ihminenkin syö itseään eteenpäin,ei ollenkaan nätisti..
Mato se rauhaa rakastaa ja mullan alla puuhastaa,
sateella pinnalle kiemurtaa,koska vettä täynnä on multamaa.
Sateen ajan happea haukkaa,auringon pilkistäessä
jo mullan alle takaisin laukkaa.
Madon tehtävä on pitää kuohkeana maa,
mutta...milloin mato nukkuu? silloinko kun käet kukkuu.
Mato,kuulemma
tuli alunperin kuusta,
putosi oksalle,josta laskeutui maanpinnalle.
siitä sujahtaen maanpinnan alle.
Käytävänsä multaan kaivaa,
näkemättä sen suurempaa vaivaa;
avaisee suunsa ja nielaisee ja kohta häntäpää mullan ulos kiekaisee.
Kas mato syö itseään eteenpäin,sillai nätisti,
joskushan ihminenkin syö itseään eteenpäin,ei ollenkaan nätisti..
Mato se rauhaa rakastaa ja mullan alla puuhastaa,
sateella pinnalle kiemurtaa,koska vettä täynnä on multamaa.
Sateen ajan happea haukkaa,auringon pilkistäessä
jo mullan alle takaisin laukkaa.
Madon tehtävä on pitää kuohkeana maa,
mutta...milloin mato nukkuu? silloinko kun käet kukkuu.
lauantai, 25. huhtikuu 2015
Viestitys, runoratsuni
c Cathkinspa
Tulihan mieleeni,kuinka ovatkaan olleet savumerkit aikoinaan viestityksessä kätevät,toimien melkein ranneliikkeellä,kuvia ei tosin ole voinut filtillä morsettaa...kai....eikä maailman laidalta toiselle pulputtaa....siinä on varmaankin ollut tarkat ohjeet,"olkaa ystävälliset ja asettukaa yhtäaikaa ulos ja näköyhteys täytyy toimia savuun että tulisi ymmärretyksi,eli siis tuulinen sää ei ole ollut hyvä,olisivat viestit olleet silloin tuulen viemää :)"
Toinen asia kokonaan sitten vieraitten tulo jossain inkkari seuduilla ....korva maata vasten vaan,maan johdattamasta äänestä taitavat varmaankin osasivat tarkan ajankin määrittää,koska vieras kodan eteen karauttaa ratsullaan. Toista se olisi lapin perukoilla talvella korvaa metriseen hankeen työntää ja tulijan matkan taittumista arvuutella...
Onko ihminen viisastunut viestittämisen tullessa helpommaksi,tuskinpa ?
Minäkin mielen maisemissa painan korvani maata vasten ja kuulen runoratsuni laukan jo lähestyvän,en minä käskien kirjoita enkä sillä jos tekstarin saisin tyyliin :anna palaa,kyllä se ihan vanhakantaisesti kumpuaa jostain sielun kumpareen takaa,kirjoituksen sisältö.
Joskus runoratsuni tulee kauniisti ravaten,asettuen sitten rauhallisesti nurmea natustamaan silmät puoli ummessa,
toisen kerran se lähestyy hurjasti laukaten,kiihkeästi korskahdellen,takajaloilleenkin nousee.
Mutta tulee kumminkin,kerta toisensa jälkeen,jopa varoittamatta,tuoden tullessaan tuulahduksen tai tulen.
Olen onnellisen asemassa saadessani viestintuojan majaani.
Tulihan mieleeni,kuinka ovatkaan olleet savumerkit aikoinaan viestityksessä kätevät,toimien melkein ranneliikkeellä,kuvia ei tosin ole voinut filtillä morsettaa...kai....eikä maailman laidalta toiselle pulputtaa....siinä on varmaankin ollut tarkat ohjeet,"olkaa ystävälliset ja asettukaa yhtäaikaa ulos ja näköyhteys täytyy toimia savuun että tulisi ymmärretyksi,eli siis tuulinen sää ei ole ollut hyvä,olisivat viestit olleet silloin tuulen viemää :)"
Toinen asia kokonaan sitten vieraitten tulo jossain inkkari seuduilla ....korva maata vasten vaan,maan johdattamasta äänestä taitavat varmaankin osasivat tarkan ajankin määrittää,koska vieras kodan eteen karauttaa ratsullaan. Toista se olisi lapin perukoilla talvella korvaa metriseen hankeen työntää ja tulijan matkan taittumista arvuutella...
Onko ihminen viisastunut viestittämisen tullessa helpommaksi,tuskinpa ?
Minäkin mielen maisemissa painan korvani maata vasten ja kuulen runoratsuni laukan jo lähestyvän,en minä käskien kirjoita enkä sillä jos tekstarin saisin tyyliin :anna palaa,kyllä se ihan vanhakantaisesti kumpuaa jostain sielun kumpareen takaa,kirjoituksen sisältö.
Joskus runoratsuni tulee kauniisti ravaten,asettuen sitten rauhallisesti nurmea natustamaan silmät puoli ummessa,
toisen kerran se lähestyy hurjasti laukaten,kiihkeästi korskahdellen,takajaloilleenkin nousee.
Mutta tulee kumminkin,kerta toisensa jälkeen,jopa varoittamatta,tuoden tullessaan tuulahduksen tai tulen.
Olen onnellisen asemassa saadessani viestintuojan majaani.
torstai, 23. huhtikuu 2015
Käsikirjoitus
c cathkinspa
Tuuli heilauttaa voimallisesti hiukset kasvoilleni,
samalla paukauttaen oven kiinni takanani salpaan saakka.
Tähänkö tultiin?En näe mitään,enkä pääse mihinkään ?
Ei,ei se niin mene,
uusittu käsikirjoitukseni on perhosia pullollaan,
ne pyrkivät auringonvaloon,
nousten lisää ja lisää,raikkaiden tuulten kannateltaviksi,
nostaen hymyn kareen huulilleni,
taikoen silmäkulmaani lämpimän loisteen,
uskon tulevaan.
Tuuli heilauttaa voimallisesti hiukset kasvoilleni,
samalla paukauttaen oven kiinni takanani salpaan saakka.
Tähänkö tultiin?En näe mitään,enkä pääse mihinkään ?
Ei,ei se niin mene,
uusittu käsikirjoitukseni on perhosia pullollaan,
ne pyrkivät auringonvaloon,
nousten lisää ja lisää,raikkaiden tuulten kannateltaviksi,
nostaen hymyn kareen huulilleni,
taikoen silmäkulmaani lämpimän loisteen,
uskon tulevaan.
sunnuntai, 7. kesäkuu 2015
Tanssi revontulien kanssa
Sinun vahvuutesi,
minun heikkouteni,
toisiaan täydentäen.
Yksin olemme kuin joessa ajelehtiva puu,
yhdessä sielumme soivat kauniisti,
saaden revontulet taivaalla
tanssimaan kanssamme.
copyright
minun heikkouteni,
toisiaan täydentäen.
Yksin olemme kuin joessa ajelehtiva puu,
yhdessä sielumme soivat kauniisti,
saaden revontulet taivaalla
tanssimaan kanssamme.
copyright
sunnuntai, 7. kesäkuu 2015
Asiaa aidasta ja aidan vierestä
c Cathkinspa
Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.
Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.
Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .
Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.
Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.
Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.
Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.
Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.
Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.
Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.
Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .
Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.
Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.
Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.
Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.
Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.
lauantai, 6. kesäkuu 2015
Säröjä
c Cathkinspa
Haljenneella kalliolla,muotopuolena kuusi seisoo,
siinä särössä joka kallioon on tullut,
siinä saa kasvualustansa ja kauniin kerkkä kukinnon luo.
Ihminenkin,kun saa matkan varrela säröjä,
voi niiden ansiosta antaa hyvää kasvualustaa kanssakulkijalle,joskus.
Jos niin on tarkoitettu.
Kalliokin,jos on aivan pyöreä ja sileä pinnaltaan ,
ei anna suojaa ,eikä anna maankaan ravita,eikä siihen saa otetta.
Liian siloinen elämän matka ja pyöreä kallio,ei anna väripohjaa taululle.
Säröissäkin kaikki kauneus,valot ja varjot.
Haljenneella kalliolla,muotopuolena kuusi seisoo,
siinä särössä joka kallioon on tullut,
siinä saa kasvualustansa ja kauniin kerkkä kukinnon luo.
Ihminenkin,kun saa matkan varrela säröjä,
voi niiden ansiosta antaa hyvää kasvualustaa kanssakulkijalle,joskus.
Jos niin on tarkoitettu.
Kalliokin,jos on aivan pyöreä ja sileä pinnaltaan ,
ei anna suojaa ,eikä anna maankaan ravita,eikä siihen saa otetta.
Liian siloinen elämän matka ja pyöreä kallio,ei anna väripohjaa taululle.
Säröissäkin kaikki kauneus,valot ja varjot.
keskiviikko, 3. kesäkuu 2015
Luopumisen alku
Luopuminenhan alkaa jo äidin kohdussa,selvemmin
syntymässä,täytyy syntyä kipua tuntien turvaisasta äidin kohdusta,jonne
on siihen saakka vain voinut aistia ympäristöään,jalkapallokenttä on
siellä aika pieni,syntymän jälkeen kohdunaikainen täysylläpito jo
muuttaa muutoaan,joutuu itsekin osallistumaan,vaikkapa imemällä rintaa
saadakseen maitoa.
Kirkkaat valot ja kätilön kokeneiden käsien kosketus,lapsiveden painottoman olotilan jälkeen saa varmaankin vahvemmankin rääkäisemään.
Tätäkö tämä on,kunnes uusi olotila kietoutuu ympärille jokapäiväisesti.
Ja näin yksi asia toisensa perään elämässä ,tulee kohti koskettaen, jättää jälkensä ja jää taakse.
Elämän kiertokulun TOP 5 ehdoton ykkönen on syntymä.
Kirkkaat valot ja kätilön kokeneiden käsien kosketus,lapsiveden painottoman olotilan jälkeen saa varmaankin vahvemmankin rääkäisemään.
Tätäkö tämä on,kunnes uusi olotila kietoutuu ympärille jokapäiväisesti.
Ja näin yksi asia toisensa perään elämässä ,tulee kohti koskettaen, jättää jälkensä ja jää taakse.
Elämän kiertokulun TOP 5 ehdoton ykkönen on syntymä.
maanantai, 1. kesäkuu 2015
Enkeleitä,onko heitä,ainakin perhosia parveilee
cCathkinspa
Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen) joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.
Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.
Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.
Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.
Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".
Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.
Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.
Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.
Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.
Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.
Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.
Näiden asioiden myötä olen saanut päästää sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,
suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.
Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä.
Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen) joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.
Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.
Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.
Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.
Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".
Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.
Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.
Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.
Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.
Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.
Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.
Näiden asioiden myötä olen saanut päästää sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,
suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.
Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä.
maanantai, 25. toukokuu 2015
Uni
c Cathkinspa
Uni kuin labyrintti,yksin ollessani eksytti minut unessa uneeni,
pelkoja peitoksi heitteli,yksin minut pimeään komeroon sulki,
ovilautojen välistä näin sortuneet muurit,
tuhannen kappaleiksi lyötynä ja kerran vielä päälle sen.
Katseeni vaelsi kapeassa kujassa,
tajuntani tavoitti verenpunaisille siivilleen nousevat perhoset,
pelottavan voimakkaina
siipien sihinän täyttäessä ilman,pesistään nousivat hiljaisuudessa.
Hiljaa,niin suloisesti laulusi alkoi nousta takaa harmaan ja punaisen,
sitoen samalla hellästi haavoja,jotka olin saanut pelkoihin kompastelemalla,
häpeän harson peittäessä silmäni.
Keveän sävelen,höyhenen lailla kutittaessa kasvojani,
perhosten noustessa ylemmäs ja ylemmäs pimeydestä,
valo niiden siivet siivilöi harsomaiseen valkeuteen,
sulattaen lopulta pimeyden ja kahleet säteileväksi hopeaksi.
Uni kuin labyrintti,yksin ollessani eksytti minut unessa uneeni,
pelkoja peitoksi heitteli,yksin minut pimeään komeroon sulki,
ovilautojen välistä näin sortuneet muurit,
tuhannen kappaleiksi lyötynä ja kerran vielä päälle sen.
Katseeni vaelsi kapeassa kujassa,
tajuntani tavoitti verenpunaisille siivilleen nousevat perhoset,
pelottavan voimakkaina
siipien sihinän täyttäessä ilman,pesistään nousivat hiljaisuudessa.
Hiljaa,niin suloisesti laulusi alkoi nousta takaa harmaan ja punaisen,
sitoen samalla hellästi haavoja,jotka olin saanut pelkoihin kompastelemalla,
häpeän harson peittäessä silmäni.
Keveän sävelen,höyhenen lailla kutittaessa kasvojani,
perhosten noustessa ylemmäs ja ylemmäs pimeydestä,
valo niiden siivet siivilöi harsomaiseen valkeuteen,
sulattaen lopulta pimeyden ja kahleet säteileväksi hopeaksi.
perjantai, 22. toukokuu 2015
Hetki on ohi
Herkkä kuin kirsikkapuun kukka ,jokainen katseellaan sitä omistaa,
ihmiset ovat kuulleet sen kauneudesta,tulevat kauempaakin katsomaan
joku kulkee joka päivä ohitse,ehkä turtuen herkälle kauneudelle hieman...
Kukkivan puun lailla, intimiteettisuojaa vailla,
jos olisi Kirsikkapuun kaltainen sen puhjetessa kukkaan,
olisi kuin minkaanlaista armoa ei löytyisi maailmassa.
Kuinka neitseelliset ovatkaan nuppunsa,
häpeilemättä puhkeaa herkkään kukkaansa,
kaikkien katseiden sitä kosketellessa,
kuinka ujosti ,hieman punastuen vastaa kukinnollaan ,
kukinnon katseella katseeseen,
aivan kuin ihmettelisi maailman kylmyyttä,
kunnes lopulta luo katseensa alas,
antaen terälehtien leijailla hiljaa maahan..
ja hetki on ohi....
ihmiset ovat kuulleet sen kauneudesta,tulevat kauempaakin katsomaan
joku kulkee joka päivä ohitse,ehkä turtuen herkälle kauneudelle hieman...
Kukkivan puun lailla, intimiteettisuojaa vailla,
jos olisi Kirsikkapuun kaltainen sen puhjetessa kukkaan,
olisi kuin minkaanlaista armoa ei löytyisi maailmassa.
Kuinka neitseelliset ovatkaan nuppunsa,
häpeilemättä puhkeaa herkkään kukkaansa,
kaikkien katseiden sitä kosketellessa,
kuinka ujosti ,hieman punastuen vastaa kukinnollaan ,
kukinnon katseella katseeseen,
aivan kuin ihmettelisi maailman kylmyyttä,
kunnes lopulta luo katseensa alas,
antaen terälehtien leijailla hiljaa maahan..
ja hetki on ohi....
torstai, 21. toukokuu 2015
Ei kiirettä kummempaa
Aika hauskaakin on huomata,nyt kun en ole ollut työelämässä mukana,kuinka aika hujahtaa ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan,että eläkepäivillä ne kiireet vasta alkavat.
Ja minähän en ole vielä virallisesti eläkkeelläkään.Mutta,harrastan...en esteratsastusta,en mäkihyppyä..vaan ihan pientä sen puitteissa kuin luhahtanut selkä antaa periksi.
Kudon,askartelen kortteja ja kirjoitan,pääasiassa runoja kirjoitan.Niin ja muutamia kynsiä geelailen.
maanantai, 18. toukokuu 2015
Siistit porraspielet ja hautapaikat
Eilinen päivä oli aurinkoinen ja tuulinen ja eilen lopultakin sain kyydin,autokyydin Hietsun uurnalehtoon.
Ei sillä että olisin laiskistunut,vaan selkä on edelleen leikkauksen jälkeen välillä yhteistyö kelvoton.
Mutta,mutta Muurikello niminen kukkanen sai sinne kiven viereen maan syliin alkaa juuriaan asettelemaan,muutamat muutkin kukkaset ja kynttilät jätin lyhtyihin siltä varalta,kun tulee pimeää ja sitten siellä näkee paremmin.
Minulle jostain syystä on noussut esikoiseni älyttömän hyvä tilannekomiikka ja huumorintaju yleensä mieleen.
Ja se tuo hyvän mielen,hän oli chillailija ,kuopus sanoo himmailevansa,minä en ole keksinyt sopivaa sanaa omille touhuilleni,mutta joskus esikoinen käytti sanaa haamuilla,kun ei oikein tiedä tai tekee montaa juttua,mutta haamuilu on lempeää puuhaa kuitenkin.Taitavat muuten sielläkin puolen pitää jotain harrasterinkiä:hilpeät haamuilijat kenties.
Kyllä tuli kuitenkin hyvä mieli,hautapaikka oli siisti,kun menimme sinne,ei mitään talvikrääsää ja muuta roskaa siisti ja asiallinen.
Valkoinen kipsienkeli siinä nojaili ja valkoinen Raijan tuoma kipsiruusu,jonka hän jo uurnanlaskussa sinne toi,nyt jo kauniisti patinoituneena.
Esikoiseni loppujen lopuksi kantoi sairautensa yksin,hän ei halunnut kertoa paljoakaan tuntemuksistaan ja kivuista,joita molempia varmasti oli,hän oli niin urhea,ei halunnut pelästyttää ketään ja luulen että kun lopulta itse tajusi asian lopullisuuden pelästyi paniikkiin saakka,kaikki tuli liian nopeasti ,hän sanoi,hän olisi toivonut että asioita olisi voinut järjestellä enemmän,paremmin,kuten hänellä oli luonteenomaista.Ja minusta oli sydäntäsärkevän suloista,kuinka hän mainitsi erään ystävänsä kyynelet silmissä,niin rakas tämä ystävä hänelle oli.
Mutt,a koska lopulta oli taivuttava sen tosiasian edessä,aikaa on vähän,vaikka hän sanoikin lääkärille:luulin että olisi vuosi vielä,koska hän oli ymmärtänyt ,että jos lääkäri kyseli heidän kesäsuunnitelmia,niin aikaa on myös yli kesän....
Tähän täytyy tyytyä,hän jätti vahvat energia jäljet,hän ei puhunut puhelimessa kesken aamiaisen enää viimeisenä puolena vuotena,hän eli hetkessä ja nautti siitä.
Jos on valaistumisen eri tasoja,kuten varmasti onkin,hän oli aikalailla paljon valaistunut...rakkaudella niin muistaen,pieniä viestejä havaittavissa tuolta puolen,kuten ystäväni mainitsi:On tainnut Katsu käydä takakuistilla terveiset tuomassa,pikkipikku höyhen sieltä on löytynyt jo kolme kertaa...ollaanpa tarkkoja...
Ei sillä että olisin laiskistunut,vaan selkä on edelleen leikkauksen jälkeen välillä yhteistyö kelvoton.
Mutta,mutta Muurikello niminen kukkanen sai sinne kiven viereen maan syliin alkaa juuriaan asettelemaan,muutamat muutkin kukkaset ja kynttilät jätin lyhtyihin siltä varalta,kun tulee pimeää ja sitten siellä näkee paremmin.
Minulle jostain syystä on noussut esikoiseni älyttömän hyvä tilannekomiikka ja huumorintaju yleensä mieleen.
Ja se tuo hyvän mielen,hän oli chillailija ,kuopus sanoo himmailevansa,minä en ole keksinyt sopivaa sanaa omille touhuilleni,mutta joskus esikoinen käytti sanaa haamuilla,kun ei oikein tiedä tai tekee montaa juttua,mutta haamuilu on lempeää puuhaa kuitenkin.Taitavat muuten sielläkin puolen pitää jotain harrasterinkiä:hilpeät haamuilijat kenties.
Kyllä tuli kuitenkin hyvä mieli,hautapaikka oli siisti,kun menimme sinne,ei mitään talvikrääsää ja muuta roskaa siisti ja asiallinen.
Valkoinen kipsienkeli siinä nojaili ja valkoinen Raijan tuoma kipsiruusu,jonka hän jo uurnanlaskussa sinne toi,nyt jo kauniisti patinoituneena.
Esikoiseni loppujen lopuksi kantoi sairautensa yksin,hän ei halunnut kertoa paljoakaan tuntemuksistaan ja kivuista,joita molempia varmasti oli,hän oli niin urhea,ei halunnut pelästyttää ketään ja luulen että kun lopulta itse tajusi asian lopullisuuden pelästyi paniikkiin saakka,kaikki tuli liian nopeasti ,hän sanoi,hän olisi toivonut että asioita olisi voinut järjestellä enemmän,paremmin,kuten hänellä oli luonteenomaista.Ja minusta oli sydäntäsärkevän suloista,kuinka hän mainitsi erään ystävänsä kyynelet silmissä,niin rakas tämä ystävä hänelle oli.
Mutt,a koska lopulta oli taivuttava sen tosiasian edessä,aikaa on vähän,vaikka hän sanoikin lääkärille:luulin että olisi vuosi vielä,koska hän oli ymmärtänyt ,että jos lääkäri kyseli heidän kesäsuunnitelmia,niin aikaa on myös yli kesän....
Tähän täytyy tyytyä,hän jätti vahvat energia jäljet,hän ei puhunut puhelimessa kesken aamiaisen enää viimeisenä puolena vuotena,hän eli hetkessä ja nautti siitä.
Jos on valaistumisen eri tasoja,kuten varmasti onkin,hän oli aikalailla paljon valaistunut...rakkaudella niin muistaen,pieniä viestejä havaittavissa tuolta puolen,kuten ystäväni mainitsi:On tainnut Katsu käydä takakuistilla terveiset tuomassa,pikkipikku höyhen sieltä on löytynyt jo kolme kertaa...ollaanpa tarkkoja...
lauantai, 16. toukokuu 2015
Sanoista teoiksi
c Cathkinspa
Eilen illalla lopultakin avasin esikoiseni askartelu boksin,se on sellainen ystävällisen näköinen pieni leppäkerttu somisteinen matkalaukku.
Onhan se ollut jo yli kaksi vuotta käyttämättömänä.Ensin se tuli minun kotiini,tyttäreni kuoleman jälkeen ja annoin sen olla hyllyllä,semmosella valoisalla ikkunahyllyllä,sitten se kulkeutui kuopukseni luo,koska hänellä oli joku aatos askartelusta ja nyt se löysi tiensä taas äidille.
Ihan pikapikaa vilkaisin kun toin sen kotiin,ihan vaan vähän samalla itkaisin.Mutta eilen illalla sitten avasin sen kokonaan ja aloin läpi käydä sen sisältöä,tyttöseni energia jälki tuntui hyppysissäni ja herkisti mieltä,lopulta käteeni osui 10 kunta kirjekuorta,joissa oli hänen viimeisenä jouluna tekemät korttiset: Iloista Joulua,Rauhallista Joulua ,Hyvää Joulua...siihen murtui minun tyyneyteni.Kaikki ,niin kaikki siinä kertoi hänestä,hänen tapansa valita papereita,syvällisen miettiliään näköisenä,kaikki oli niinkuin tarkkaan harkittua.
Hitsit että itkettikin,mä olisin halunnut, että se olisikin ollut isompi boxi,niin olisin enemmän saanut käännellä hänen valitsemiaan papereita,osasta oli leikattu kulmaa tai sydämen kuva....sydämellisesti.
Nyt boxi saa tuttavallisesti olla lähellä minun askartelu kaaostani,kaaosta siksi,kun sälää ei raski heittää pois ,siinä niiden on hyvä totutella toisiinsa.
Eilen illalla lopultakin avasin esikoiseni askartelu boksin,se on sellainen ystävällisen näköinen pieni leppäkerttu somisteinen matkalaukku.
Onhan se ollut jo yli kaksi vuotta käyttämättömänä.Ensin se tuli minun kotiini,tyttäreni kuoleman jälkeen ja annoin sen olla hyllyllä,semmosella valoisalla ikkunahyllyllä,sitten se kulkeutui kuopukseni luo,koska hänellä oli joku aatos askartelusta ja nyt se löysi tiensä taas äidille.
Ihan pikapikaa vilkaisin kun toin sen kotiin,ihan vaan vähän samalla itkaisin.Mutta eilen illalla sitten avasin sen kokonaan ja aloin läpi käydä sen sisältöä,tyttöseni energia jälki tuntui hyppysissäni ja herkisti mieltä,lopulta käteeni osui 10 kunta kirjekuorta,joissa oli hänen viimeisenä jouluna tekemät korttiset: Iloista Joulua,Rauhallista Joulua ,Hyvää Joulua...siihen murtui minun tyyneyteni.Kaikki ,niin kaikki siinä kertoi hänestä,hänen tapansa valita papereita,syvällisen miettiliään näköisenä,kaikki oli niinkuin tarkkaan harkittua.
Hitsit että itkettikin,mä olisin halunnut, että se olisikin ollut isompi boxi,niin olisin enemmän saanut käännellä hänen valitsemiaan papereita,osasta oli leikattu kulmaa tai sydämen kuva....sydämellisesti.
Nyt boxi saa tuttavallisesti olla lähellä minun askartelu kaaostani,kaaosta siksi,kun sälää ei raski heittää pois ,siinä niiden on hyvä totutella toisiinsa.
maanantai, 20. huhtikuu 2015
Eilisen varjo
copyright Cathkinspa
On täydellistä taikaa,osata elää hetkessä aikaa
mieli hamuaa tulevaan,tunteet kompastuu eiliseen,
joka tarjoo varjojaan.
Mitä vanhempi varjo,aurinkoa peittää
sitä synkemmän mielen se päivääsi heittää,
vanhalla varjolla juuret on pitkät ja vahvat
vaikka et ruokkis niitä, osaa ne avata kahvat.
Puraista ehjäksi luultua pintaa,
niin saa maksaa erehdysten hintaa.
Silmät sumeina,itkua pidätellä,
ei elämä,ei se osaa olla minulle hellä.
Jos kasvimaan vain pinnalle perustaa maan,
ei rikkaruohoja poista pohjalta,mitä siitä palkaksi saan:
Vaikeasti hoidettavaa sekasotkua,
ei kastelukaan anna viljalle potkua.
Kaikki,niin kaikki ois hyvä perustaa kunnolla,
vaikka aikaa veisi,ei haittaa
sitten vasta voi korjata sadon hyvällä omalla tunnolla,
kun ei varjot ja rikkaruohot kasvua haittaa,
sadolla on hyvä täytellä elämän vilja aittaa.
On täydellistä taikaa,osata elää hetkessä aikaa
mieli hamuaa tulevaan,tunteet kompastuu eiliseen,
joka tarjoo varjojaan.
Mitä vanhempi varjo,aurinkoa peittää
sitä synkemmän mielen se päivääsi heittää,
vanhalla varjolla juuret on pitkät ja vahvat
vaikka et ruokkis niitä, osaa ne avata kahvat.
Puraista ehjäksi luultua pintaa,
niin saa maksaa erehdysten hintaa.
Silmät sumeina,itkua pidätellä,
ei elämä,ei se osaa olla minulle hellä.
Jos kasvimaan vain pinnalle perustaa maan,
ei rikkaruohoja poista pohjalta,mitä siitä palkaksi saan:
Vaikeasti hoidettavaa sekasotkua,
ei kastelukaan anna viljalle potkua.
Kaikki,niin kaikki ois hyvä perustaa kunnolla,
vaikka aikaa veisi,ei haittaa
sitten vasta voi korjata sadon hyvällä omalla tunnolla,
kun ei varjot ja rikkaruohot kasvua haittaa,
sadolla on hyvä täytellä elämän vilja aittaa.
sunnuntai, 19. huhtikuu 2015
Istuthan toviksi tai vuodeksi
copyright Cathkinspa
Se aika jolloin oli kiire vapaiden alkaessa
ehtiä kampaajalle ja tanssimaan,
se tuntuu toiselta maailmalta.
Vaikka uudet kengät olivat niin tärkeät kun ne miellytti,
jätti vaikka pari ateriaa väliin.
Voisikohan nyt hinnoitella lopultakin kuljetuksen aikaiset vauriot?
Vaikka edelleenkään en vältä kanssakäymistä ihmisten kanssa,
niin pysymällä kotona,harva eksyy kysymään kuulumisia.
Ei edes mielikuvitus kaveri,kysy mitä kuuluu,
aikansa kyseli,sitten taisi tulla pöönautti,
kuka sitä aina jaksaa,jos toinen ei vastaa.
Ei voi vastata jos on häväisty ja nöyryytetty,
väsynyt koviin kyynärpäihin jotka väärällä ajalla tönäisivät,
osuen palleaan ja saaden kaikki ilmat ulos,siitä on kauan toivuttava,
ohi halusivat nopeasti,omaa mainettaan pitkin sormin hamuten.
Kunniaahan siihen ei ole voinut enää vuosikausiin liittää,
kuka edes tunnistaa enää mitä kunnia on?
Elämässä onneksi on vapaa valinta ja oma tahto,
joita nyt vielä saamme suomessakin käyttää,
en haluaisi joutua siihen jamaan jossa en saa itse päättää,
menenkö päiväkerhoon vai en.
En haluaisi että minut väkisin tökätään kuljetuksen mukana istumaan pöydän ääreen,
jossa muut suutaan mutristelevat.
Näin äitini ilmaisi kuinka turhaksi koki mummoringissä istumisen.
En haluaisikaan enää töihin työpaikkaan ja tulla työpaikka kiusatuksi,
kiusausta ja kiusaamista,pieni vivahde-ero,löytyy kyllä.
Mahtipontisen lauseen voi aloittaa: " Järkevästi ajatellen,emme halua sinua tänne enää"
Mutta en saa kyseenalaistaa,miksi ei haluta,miksi ammattitaitoani ei halutakaan enää,
olenko kenties astunut jonkun varpaalle?Jonkun jolta puuttui nykyajan johtajakoulutus?
Ihanaa kun uudet sukupolvet astuvat ,murtaen vanhat rakenteet,
heidän maailmankansalaisuutensa rikkoo rajat tekee kulissit läpinäkyviksi,
kaiken kansan nähdä kulisseissa hiippailevat haamut,
jotka sieltä käskyjä jakelevat ja ihmisten elämiä hankaloittavat.
Puolueettomat päättäjät ja esimiehet astukoot vaalien jälkeisessä elämässä esiin.
Kaikki päätökset nostetaan kuin kissat pöydälle ja oikeudenmukaisesti läpikäydään,
heti kun vaalit on ohi,eikös meille näin luvattu.
Se aika jolloin oli kiire vapaiden alkaessa
ehtiä kampaajalle ja tanssimaan,
se tuntuu toiselta maailmalta.
Vaikka uudet kengät olivat niin tärkeät kun ne miellytti,
jätti vaikka pari ateriaa väliin.
Voisikohan nyt hinnoitella lopultakin kuljetuksen aikaiset vauriot?
Vaikka edelleenkään en vältä kanssakäymistä ihmisten kanssa,
niin pysymällä kotona,harva eksyy kysymään kuulumisia.
Ei edes mielikuvitus kaveri,kysy mitä kuuluu,
aikansa kyseli,sitten taisi tulla pöönautti,
kuka sitä aina jaksaa,jos toinen ei vastaa.
Ei voi vastata jos on häväisty ja nöyryytetty,
väsynyt koviin kyynärpäihin jotka väärällä ajalla tönäisivät,
osuen palleaan ja saaden kaikki ilmat ulos,siitä on kauan toivuttava,
ohi halusivat nopeasti,omaa mainettaan pitkin sormin hamuten.
Kunniaahan siihen ei ole voinut enää vuosikausiin liittää,
kuka edes tunnistaa enää mitä kunnia on?
Elämässä onneksi on vapaa valinta ja oma tahto,
joita nyt vielä saamme suomessakin käyttää,
en haluaisi joutua siihen jamaan jossa en saa itse päättää,
menenkö päiväkerhoon vai en.
En haluaisi että minut väkisin tökätään kuljetuksen mukana istumaan pöydän ääreen,
jossa muut suutaan mutristelevat.
Näin äitini ilmaisi kuinka turhaksi koki mummoringissä istumisen.
En haluaisikaan enää töihin työpaikkaan ja tulla työpaikka kiusatuksi,
kiusausta ja kiusaamista,pieni vivahde-ero,löytyy kyllä.
Mahtipontisen lauseen voi aloittaa: " Järkevästi ajatellen,emme halua sinua tänne enää"
Mutta en saa kyseenalaistaa,miksi ei haluta,miksi ammattitaitoani ei halutakaan enää,
olenko kenties astunut jonkun varpaalle?Jonkun jolta puuttui nykyajan johtajakoulutus?
Ihanaa kun uudet sukupolvet astuvat ,murtaen vanhat rakenteet,
heidän maailmankansalaisuutensa rikkoo rajat tekee kulissit läpinäkyviksi,
kaiken kansan nähdä kulisseissa hiippailevat haamut,
jotka sieltä käskyjä jakelevat ja ihmisten elämiä hankaloittavat.
Puolueettomat päättäjät ja esimiehet astukoot vaalien jälkeisessä elämässä esiin.
Kaikki päätökset nostetaan kuin kissat pöydälle ja oikeudenmukaisesti läpikäydään,
heti kun vaalit on ohi,eikös meille näin luvattu.
lauantai, 18. huhtikuu 2015
Kenkien kertomaa
Intiaanien vanha sanonta on mokkasiineista ja toisen elämän
ymmärtämisestä kyllä erittäin osuva,paitsi jos ei omaa empatiaa ja
eläytymiskykyä.
Tokihan tavarat ja välineet voivat kertoa meille monenlaista juttua,riippuen juuri siitä kyvystä lukea niitä.
En luule olevani mikään mestari tulkitsija noissakaan asioissa,mutta tiedän ja tunnen herkkyden niiden asioiden tiimoilta.
Joskus muistan opiskeluajoilta kun opettajamme kertoi sympatiasta ja empatiasta ja...empatiapossuista.Empatiapossulla hän tarkoitti henkilöä joka katsoo olevansa oikeutettu saamaan kaiken hoivan,hoidon,myötätunnon,ruuan,rahat ja kaiken mahdollisen itselleen,empatian lisäksi,jotenkin noin se meni.Eikä katso aiheelliseksi edes kiittää.
Joskus asiat voivat mennä pahastikin ristiin ja rastiin,toinen on väärin kohdeltu ja toinen on ylpeyteensä saanut kolauksen,heikommassa asemassa oleva jos yrittää oikeutta asialleen hakea häviää satavarmasti ylpeän ja kovan edessä,vieressä ja takanakin ja monen vuoden kuluttuakin....Ihmettelin joskus,miksi ylpeys saa porskuttaa ja lempeys saa aina perustella oikeuttaan oikeaan.En enää ihmettele mitään.
Sitten on vaan yksinkertaisesti materialistisia ,kovia ja ylpeitä luonteita,jotka eivät ole oppineet lukemaan muuta kuin menestyksen ja rahan hajun.Tiedän,on välillä joka kategoriaa,mutta kunhan kärjistin.
Ehkä ne on niitä eri tasoja,millä elämme matkallamme täältä ikuisuuteen.Siskoni ilmaisi asian tuossa joskus näin:Eikö olekin ihanaa kun olemme tutustuneet enkeleihin :) Hän varmaankin tarkoitti juuri sitä pehmeyttä ja luovuutta mikä sai sijaa lisää elämässämme.
Näin tänään,tämän näin.
Tokihan tavarat ja välineet voivat kertoa meille monenlaista juttua,riippuen juuri siitä kyvystä lukea niitä.
En luule olevani mikään mestari tulkitsija noissakaan asioissa,mutta tiedän ja tunnen herkkyden niiden asioiden tiimoilta.
Joskus muistan opiskeluajoilta kun opettajamme kertoi sympatiasta ja empatiasta ja...empatiapossuista.Empatiapossulla hän tarkoitti henkilöä joka katsoo olevansa oikeutettu saamaan kaiken hoivan,hoidon,myötätunnon,ruuan,rahat ja kaiken mahdollisen itselleen,empatian lisäksi,jotenkin noin se meni.Eikä katso aiheelliseksi edes kiittää.
Joskus asiat voivat mennä pahastikin ristiin ja rastiin,toinen on väärin kohdeltu ja toinen on ylpeyteensä saanut kolauksen,heikommassa asemassa oleva jos yrittää oikeutta asialleen hakea häviää satavarmasti ylpeän ja kovan edessä,vieressä ja takanakin ja monen vuoden kuluttuakin....Ihmettelin joskus,miksi ylpeys saa porskuttaa ja lempeys saa aina perustella oikeuttaan oikeaan.En enää ihmettele mitään.
Sitten on vaan yksinkertaisesti materialistisia ,kovia ja ylpeitä luonteita,jotka eivät ole oppineet lukemaan muuta kuin menestyksen ja rahan hajun.Tiedän,on välillä joka kategoriaa,mutta kunhan kärjistin.
Ehkä ne on niitä eri tasoja,millä elämme matkallamme täältä ikuisuuteen.Siskoni ilmaisi asian tuossa joskus näin:Eikö olekin ihanaa kun olemme tutustuneet enkeleihin :) Hän varmaankin tarkoitti juuri sitä pehmeyttä ja luovuutta mikä sai sijaa lisää elämässämme.
Näin tänään,tämän näin.
perjantai, 17. huhtikuu 2015
Mielikuvituksen voimaa
copyright Cathkinspa
*Kerran,vuosia ,vuosia sitten,eräs ystäväni sanoi,kun kysyin,miksi hän ei seurustele,nin hän sanoi että hän haluaisi kyllä,mutta käy mielikuvituksessaan läpi seurustelun aloituksen,päätyen katastrofaaliseen loppun.Ei kannata sanoi,paitsi että nyt taitaa olla suurperheen äiti tätä nykyä.*
Joskus minun sisälläni tuntuu siltä, että sanat haluavat tulla kirjoitetuksi
ajatuksen muoto muuttuu runon tapaiseksi,
taiteellisesti pyrkivät sanat ajatuksissani jo taipumaan,
jopa pateettisiksi joskus paisumaan,
vain vaivoin saan hallittua ne,
että pysyisivät hennon normaaliuden rajoissa,
runoratsuani yritän suitsiin saada.
Mielikuvitukseni , joskus ainoa huvitukseni
ja sitähän minulla riittää.
Mielikuvitus loihtii kestämään ankeitakin aikoja,raskaita töitä
ja unettomia öitä.
Mielikuvitus on se joka hyppää runoratsun selkään kappaleen matkaa,
vauhtia,vauhtia kannuksilla takoo hiukset hulmuten.
Lopulta molemmat umpi väsyneinä nukahtavat,
milloin minnekin tarinan päähän.
*Kerran,vuosia ,vuosia sitten,eräs ystäväni sanoi,kun kysyin,miksi hän ei seurustele,nin hän sanoi että hän haluaisi kyllä,mutta käy mielikuvituksessaan läpi seurustelun aloituksen,päätyen katastrofaaliseen loppun.Ei kannata sanoi,paitsi että nyt taitaa olla suurperheen äiti tätä nykyä.*
Joskus minun sisälläni tuntuu siltä, että sanat haluavat tulla kirjoitetuksi
ajatuksen muoto muuttuu runon tapaiseksi,
taiteellisesti pyrkivät sanat ajatuksissani jo taipumaan,
jopa pateettisiksi joskus paisumaan,
vain vaivoin saan hallittua ne,
että pysyisivät hennon normaaliuden rajoissa,
runoratsuani yritän suitsiin saada.
Mielikuvitukseni , joskus ainoa huvitukseni
ja sitähän minulla riittää.
Mielikuvitus loihtii kestämään ankeitakin aikoja,raskaita töitä
ja unettomia öitä.
Mielikuvitus on se joka hyppää runoratsun selkään kappaleen matkaa,
vauhtia,vauhtia kannuksilla takoo hiukset hulmuten.
Lopulta molemmat umpi väsyneinä nukahtavat,
milloin minnekin tarinan päähän.
tiistai, 14. huhtikuu 2015
Ihanko totta,intuitiota vai etiäisiä ?
Kuva liitetty Suvi Kinnusen luvalla,otettu Balilla 4/2015
Tämä tarina on niin tosi,kuin kuopukseni joka on Balilla.
Hänhän on kävelevä ihme....
Kaikki sai alkunsa sillon tietenkin 26 ja risat vuotta sitten.
Olin odotuskannalla,olin siis raskaana ja jotain kolmas kuu lopuillaan,olin työharjoittelussa,
olimme vasta muuttaneet Helsinkiin ja uuteen ammattiin opiskelin.
Ohjaajani tuossa pääsiäisen alla sanoi yhtäkkiä tyttärestään minulle,tässä on muuten kävelevä ihme,tytär 12 v.
Ja kertoi sitten stoorinsa: 12 vuotta sitten hän oli raskaana ja sai alkuraskaudessa verenvuodon joka enteili spontaania aborttia,elikkä siis keskenmenoa,hänet passitettiin Naisten Klinikalle ja siellä tutkittiin ja todettiin että,kaavintaan vaan,josta hän kieltäytyi ehdottomasti ja niin syntyi tytär hänelle,sitten kun raskausaika oli täysi..
Seuraavana aamuna minä olin taas menossa sinne työharjoitteluun ja sain aika rajun vuodon portaita laskeutuessani,eipä muuta kuin ambulanssi paikalle ja Jorviin.Siellä tietenkin pääsin nopeasti alan asiantuntijan tutkittavaksi,ultralla hän piiiitkään katseli ja totesi :Ei täällä mitään elämää ole,kaavintaan vaan.
Minulla oli silloinen " eilen" kuulemani juttu niin mielessä,että kieltäytyin siitä toimenpiteestä ja sanoin vielä että haluan katsoa pääsiäisen yli,jos tilanne muuttuu.Kotiin päästyäni vielä soitin,jotta jos SL- todistuksen saisi kotiin postitettuna,koska hänlääkäri ei sitä siinä muistanut kirjoittaa,kun niin turhana piti kieltäytymistäni ja..raskaus jatkui..siellä hän on Balilla.. Ihme...tyttöni...
Tämä tarina on niin tosi,kuin kuopukseni joka on Balilla.
Hänhän on kävelevä ihme....
Kaikki sai alkunsa sillon tietenkin 26 ja risat vuotta sitten.
Olin odotuskannalla,olin siis raskaana ja jotain kolmas kuu lopuillaan,olin työharjoittelussa,
olimme vasta muuttaneet Helsinkiin ja uuteen ammattiin opiskelin.
Ohjaajani tuossa pääsiäisen alla sanoi yhtäkkiä tyttärestään minulle,tässä on muuten kävelevä ihme,tytär 12 v.
Ja kertoi sitten stoorinsa: 12 vuotta sitten hän oli raskaana ja sai alkuraskaudessa verenvuodon joka enteili spontaania aborttia,elikkä siis keskenmenoa,hänet passitettiin Naisten Klinikalle ja siellä tutkittiin ja todettiin että,kaavintaan vaan,josta hän kieltäytyi ehdottomasti ja niin syntyi tytär hänelle,sitten kun raskausaika oli täysi..
Seuraavana aamuna minä olin taas menossa sinne työharjoitteluun ja sain aika rajun vuodon portaita laskeutuessani,eipä muuta kuin ambulanssi paikalle ja Jorviin.Siellä tietenkin pääsin nopeasti alan asiantuntijan tutkittavaksi,ultralla hän piiiitkään katseli ja totesi :Ei täällä mitään elämää ole,kaavintaan vaan.
Minulla oli silloinen " eilen" kuulemani juttu niin mielessä,että kieltäytyin siitä toimenpiteestä ja sanoin vielä että haluan katsoa pääsiäisen yli,jos tilanne muuttuu.Kotiin päästyäni vielä soitin,jotta jos SL- todistuksen saisi kotiin postitettuna,koska hänlääkäri ei sitä siinä muistanut kirjoittaa,kun niin turhana piti kieltäytymistäni ja..raskaus jatkui..siellä hän on Balilla.. Ihme...tyttöni...
sunnuntai, 5. huhtikuu 2015
On päiviä ja Päiviä pakinoissakin
copyright by Cathkinspa, lupa kuvan julkaisemiseen saatu Suvi Kinnuselta 2015
On hiljaisempia päiviä ja tapahtumia jotka saa muistelot rullaamaan.
Eilen esimerkiksi;kävin Vuosaaressa,olenhan siellä vuosia elämästäni viettänyt,olen jo oppinut taas shoppailemaan yksin.
Kahvittelu yksin vielä hiukka pelottaa,koska olen aikoinani esikoisen kanssa niin monet shoppailu/kahvittelu hetket viettänyt,niin pakostakin ne viimeistään siinä kahvilla ollessa nousevat mieleen.Ja siksikin katselin kaikkia vanhoja mukavia kuvia ja annoin itkun tulla,eilen illalla.
Alkuun esikoiseni kuoleman jälkeen en voinut käydä shoppailemassa ja kun sitten lopulta menin yksin minua alkoi itkettämään niin kovasti,ikävä nääs tuli,että oli pakko lähteä kaupasta pois.
Hän oli aika huikea shoppailija,vaikka toki ei sitä rahaa aina kulunut,kuin enemmän tai vähemmän,mutta shoppailusta kaiken irtiotto on taitolaji.
Muistan kerran itäkeskuksen reissulta,hän oli niin nuori ja naimaton vielä ja pahoittanut mielensä,soitti ja niiskutti puhelimeen kuin paha mieli hänellä on ja kysyi jos voisimme tavata.Tapasimme siis Itiksessä ja sanoin anna palaa,koska oli alennusmyynnit.Olimme hiukka eri teillä ja tapasimme fasterilla ,ostin kaffet ja istuimme pöytään ja hän kaataa kassillisen...alusvaatteita pöydälle,siinä sitten käytiin läpi rintaliivien pitsi-ihanuudet,eikä meitä hävettänyt,mutta jokukin mies punehtui viereisessä pöydässä ja meitä vaan nauratti ja pahamieli oli tipotiessään.
Kuopus tyttäreni ei ole niin kova shoppailemaan,mutta on meilläkin muistoja,taisi kerran minulla olla pahamieli ja pyysin häntä mukaan,kesäpäivänä ja oli lauantai,menimme Itiksen stockalle ja hajuvesi osastolle,siellä rakastuin Burberryn londoniin(ei ole maksettu mainos) ja se rakkaus on kestänyt.
Kun lähdimme ulos kaupasta,kohta vanavedessä oli huomattavan nuori mies,joka loihe lausumahan siitä olan takaa,nyt on naisellinen tuoksu,hänen oli ihan pakko sanoa se,kuulemma.Hänkin piti siis Londonista.
Joskus joku on maininnut tyylitajustani,sen olevan Forrester harakan tapainen,mutta minkäs teet jos kauniista pidät ja onneksi tyttärenikään eivät kynttiläänsä tässä suhteessa vakan alle ole piilottaneet
Nooh,eiköhän se siitä,sekin pelko väistyne.Onneksi siellä Vuosaaressa,eilen,samaan pöytään istahti rouvashenkilö,vanhempi kuin minä,siis sanotaanko vaikka eräs Vanha Rouva,silloin tunnen itseni vähän nuoremmaksi,vaikka ei sen enää ole niin nykyään väliä,vanha tai nuori,sydän matkan varrella ja ajatukset muokkautuvat,ulkonäkö ei :)
Sydän muuttuu rakkaudellisemmaksi ja suvaitsevammaksi ja anteeksi antavammaksi.
Ulkonäkö peilistä katsoen utuisen kauniimmaksi,johtunee kytevästä silmänpohja rappeumasta,siinähän keskeinen näkökenttä voi lopulta sumentua kokonaan,toivon että minä saan vielä kauan kirjoitella ja kauneutta katsella.
Siis tämä Vanha Rouva alkoi puhelemaan minulle ja minä tietty hymyillen otin vastaan hänen puheensa,taisin jopa ehtiä jokusen sanan väliin sanoa.Hän kertoi että hänen ylioppilasluokalla oli vain 6 oppilasta ja elossa enää 3,nyt hän oli 81 vuotias,siis hieman vanhempi kuin minä ja nyt yksi heistä oli sairastunut syöpään ja kertomansa mukaan sisuskalut on leikattu pois,hän kertoi että syöpä on niin pelottava asia....niinhän se joskus on,aika hallitsematon jos sen pään ottaa,syöpä siis.
Hän kertoi olevansa niin yksinäinen,että lähtee välillä kahvilaan ihmisiä katselemaan,minusta se oli tosi herttaista,sitten keskustelimme kukista ja vielä erikseen Pääsiäiskukista lopuksi.
Lopulta toivottelimme hyvää jatkoa toisillemme ja olimme molemmat iloisia kohtaamisestamme,se saa uusia ajatuksia päähän,kuten hän ilmaisi asian,herttainen Vanha Rouva,sanoi vielä täyttävänsä syksyllä 82 v.
Ihmiset ovat niin kiireisiä,eivät välttämättä ehdi pysähtyä kahville ja antaa mahdollisuutta jollekin vaihtaa ajatuksia.
Kuva jonka tällä kertaa liitän mukaan on kuopukseni Balin matkalta,minusta se kuvaa hyvin rakkautta ,rannatonta maailmankaikkeudellista rakkautta.
Koska mikään ei ole palannut enää ennalleen,menetyksen jälkeen ,vaan kaikki elämässä etsii uuden uoman.
On hiljaisempia päiviä ja tapahtumia jotka saa muistelot rullaamaan.
Eilen esimerkiksi;kävin Vuosaaressa,olenhan siellä vuosia elämästäni viettänyt,olen jo oppinut taas shoppailemaan yksin.
Kahvittelu yksin vielä hiukka pelottaa,koska olen aikoinani esikoisen kanssa niin monet shoppailu/kahvittelu hetket viettänyt,niin pakostakin ne viimeistään siinä kahvilla ollessa nousevat mieleen.Ja siksikin katselin kaikkia vanhoja mukavia kuvia ja annoin itkun tulla,eilen illalla.
Alkuun esikoiseni kuoleman jälkeen en voinut käydä shoppailemassa ja kun sitten lopulta menin yksin minua alkoi itkettämään niin kovasti,ikävä nääs tuli,että oli pakko lähteä kaupasta pois.
Hän oli aika huikea shoppailija,vaikka toki ei sitä rahaa aina kulunut,kuin enemmän tai vähemmän,mutta shoppailusta kaiken irtiotto on taitolaji.
Muistan kerran itäkeskuksen reissulta,hän oli niin nuori ja naimaton vielä ja pahoittanut mielensä,soitti ja niiskutti puhelimeen kuin paha mieli hänellä on ja kysyi jos voisimme tavata.Tapasimme siis Itiksessä ja sanoin anna palaa,koska oli alennusmyynnit.Olimme hiukka eri teillä ja tapasimme fasterilla ,ostin kaffet ja istuimme pöytään ja hän kaataa kassillisen...alusvaatteita pöydälle,siinä sitten käytiin läpi rintaliivien pitsi-ihanuudet,eikä meitä hävettänyt,mutta jokukin mies punehtui viereisessä pöydässä ja meitä vaan nauratti ja pahamieli oli tipotiessään.
Kuopus tyttäreni ei ole niin kova shoppailemaan,mutta on meilläkin muistoja,taisi kerran minulla olla pahamieli ja pyysin häntä mukaan,kesäpäivänä ja oli lauantai,menimme Itiksen stockalle ja hajuvesi osastolle,siellä rakastuin Burberryn londoniin(ei ole maksettu mainos) ja se rakkaus on kestänyt.
Kun lähdimme ulos kaupasta,kohta vanavedessä oli huomattavan nuori mies,joka loihe lausumahan siitä olan takaa,nyt on naisellinen tuoksu,hänen oli ihan pakko sanoa se,kuulemma.Hänkin piti siis Londonista.
Joskus joku on maininnut tyylitajustani,sen olevan Forrester harakan tapainen,mutta minkäs teet jos kauniista pidät ja onneksi tyttärenikään eivät kynttiläänsä tässä suhteessa vakan alle ole piilottaneet
Nooh,eiköhän se siitä,sekin pelko väistyne.Onneksi siellä Vuosaaressa,eilen,samaan pöytään istahti rouvashenkilö,vanhempi kuin minä,siis sanotaanko vaikka eräs Vanha Rouva,silloin tunnen itseni vähän nuoremmaksi,vaikka ei sen enää ole niin nykyään väliä,vanha tai nuori,sydän matkan varrella ja ajatukset muokkautuvat,ulkonäkö ei :)
Sydän muuttuu rakkaudellisemmaksi ja suvaitsevammaksi ja anteeksi antavammaksi.
Ulkonäkö peilistä katsoen utuisen kauniimmaksi,johtunee kytevästä silmänpohja rappeumasta,siinähän keskeinen näkökenttä voi lopulta sumentua kokonaan,toivon että minä saan vielä kauan kirjoitella ja kauneutta katsella.
Siis tämä Vanha Rouva alkoi puhelemaan minulle ja minä tietty hymyillen otin vastaan hänen puheensa,taisin jopa ehtiä jokusen sanan väliin sanoa.Hän kertoi että hänen ylioppilasluokalla oli vain 6 oppilasta ja elossa enää 3,nyt hän oli 81 vuotias,siis hieman vanhempi kuin minä ja nyt yksi heistä oli sairastunut syöpään ja kertomansa mukaan sisuskalut on leikattu pois,hän kertoi että syöpä on niin pelottava asia....niinhän se joskus on,aika hallitsematon jos sen pään ottaa,syöpä siis.
Hän kertoi olevansa niin yksinäinen,että lähtee välillä kahvilaan ihmisiä katselemaan,minusta se oli tosi herttaista,sitten keskustelimme kukista ja vielä erikseen Pääsiäiskukista lopuksi.
Lopulta toivottelimme hyvää jatkoa toisillemme ja olimme molemmat iloisia kohtaamisestamme,se saa uusia ajatuksia päähän,kuten hän ilmaisi asian,herttainen Vanha Rouva,sanoi vielä täyttävänsä syksyllä 82 v.
Ihmiset ovat niin kiireisiä,eivät välttämättä ehdi pysähtyä kahville ja antaa mahdollisuutta jollekin vaihtaa ajatuksia.
Kuva jonka tällä kertaa liitän mukaan on kuopukseni Balin matkalta,minusta se kuvaa hyvin rakkautta ,rannatonta maailmankaikkeudellista rakkautta.
Koska mikään ei ole palannut enää ennalleen,menetyksen jälkeen ,vaan kaikki elämässä etsii uuden uoman.
Mietiskelin tuossa hiukkasen,kun ihminen tekee jotain,on se
sitten työtä,ihan oikeeta leipätyötä,tai harrastetta,tai mitä tahansa.
Tulos voi olla samanlainen,tismalleen,toinen tekee työn rumasti kuitenkin:
kiroaa,potkaisee konetta,pamauttaa nyrkillä tulostinta ja ärrä-päitä lentää ja v-viuhuu ilmassa.
Ehtiipä jonkun tuntemansa tai tuntemattomankin haukkuen siinä sivussa,juoruta pahimmalla mahdollisella tavalla
ja haluaa vielä tuplapalkan kaikesta.
Toinen tekee työnsä tyynesti ,iloiten,kaiken yllä leijuu harmonia,vaikka todellisuudessa kaaoksen keskellä onkin.
Mutta hän tekee taiten kaiken,kuin olisikin saanut tehtävän hoitaakseen sen kunnialla.
Työn tulos ei välttämättä näytä erilaiselta,mutta energiat jotka siihen on käytetty ovat täysin erilaiset,
ikääkuin voisi ammentaa leivän tekoon äkäsiä jauhoja tai lempeitä jauhoja.
Minä tekisin lempeistä jauhoista edelleen,eikä se tarkoita lempeästi märehtivää maatiaslehmää,joka ei osaa vaatia mitään,osaan tarpeentullen pyytää sen mikä minulle kuuluu,mutta en keinottele itselleni sellaista,mikä minusta vain onnettoman tekisi...enää...
ja jos olisin ostamassa ja kaupassa sanottaisiin tiskillä.:"Kumpaa leipää otatte",ja minä siihen hämmastyneenä ;Ai kuinka niin?Johon kauppias sanoisi:Tämä toinen on valmistettu siinä leipomossa,jonka päällä musta pilvi alvariinsa asuu ja koko leipä on niin täyteen sullottu negatiivista energiaa ja maksaakin euron enmpi.
Tämä toinen leipä,hän sanoo,on tuossa Anni Tannin leipomossa tehty,emme edes ymmärrä miksi hän katsoo asioita siitä kulmasta että jauhotkin ovat pehmeämmän makuisia,hänen torppansa päällä sopivasti aurinko vierailee ja sade ropsahuttaa.
Mä ainakin ostaisin lempeän leivän,haluaisin niiden hyvien energioiden saavan elää ja vielä kannattaisin siis ostollani sen idean leviämistä.
Jos mä saisin muokata maailmaa hieman,nin jokainen sais sen määräosansa kaikkea,millä toimeen tulee ja kukaan ei saisi keinotella rikkauksia, terveyden/sairauden,elintarvikkeiden ja asumisen kustannuksella.
Tulos voi olla samanlainen,tismalleen,toinen tekee työn rumasti kuitenkin:
kiroaa,potkaisee konetta,pamauttaa nyrkillä tulostinta ja ärrä-päitä lentää ja v-viuhuu ilmassa.
Ehtiipä jonkun tuntemansa tai tuntemattomankin haukkuen siinä sivussa,juoruta pahimmalla mahdollisella tavalla
ja haluaa vielä tuplapalkan kaikesta.
Toinen tekee työnsä tyynesti ,iloiten,kaiken yllä leijuu harmonia,vaikka todellisuudessa kaaoksen keskellä onkin.
Mutta hän tekee taiten kaiken,kuin olisikin saanut tehtävän hoitaakseen sen kunnialla.
Työn tulos ei välttämättä näytä erilaiselta,mutta energiat jotka siihen on käytetty ovat täysin erilaiset,
ikääkuin voisi ammentaa leivän tekoon äkäsiä jauhoja tai lempeitä jauhoja.
Minä tekisin lempeistä jauhoista edelleen,eikä se tarkoita lempeästi märehtivää maatiaslehmää,joka ei osaa vaatia mitään,osaan tarpeentullen pyytää sen mikä minulle kuuluu,mutta en keinottele itselleni sellaista,mikä minusta vain onnettoman tekisi...enää...
ja jos olisin ostamassa ja kaupassa sanottaisiin tiskillä.:"Kumpaa leipää otatte",ja minä siihen hämmastyneenä ;Ai kuinka niin?Johon kauppias sanoisi:Tämä toinen on valmistettu siinä leipomossa,jonka päällä musta pilvi alvariinsa asuu ja koko leipä on niin täyteen sullottu negatiivista energiaa ja maksaakin euron enmpi.
Tämä toinen leipä,hän sanoo,on tuossa Anni Tannin leipomossa tehty,emme edes ymmärrä miksi hän katsoo asioita siitä kulmasta että jauhotkin ovat pehmeämmän makuisia,hänen torppansa päällä sopivasti aurinko vierailee ja sade ropsahuttaa.
Mä ainakin ostaisin lempeän leivän,haluaisin niiden hyvien energioiden saavan elää ja vielä kannattaisin siis ostollani sen idean leviämistä.
Jos mä saisin muokata maailmaa hieman,nin jokainen sais sen määräosansa kaikkea,millä toimeen tulee ja kukaan ei saisi keinotella rikkauksia, terveyden/sairauden,elintarvikkeiden ja asumisen kustannuksella.
Laitan tähän pienen saatteen muutamalle aiemmin
kirjoittamalleni runolle,jotka laitan tänne,kaikkien tapahtumien
summana,mieli vaan joskus menee ihan märehtimisen puolelle,itku haluaa
että sitä ei hillota sisällä,vaan se haluaa illan pimeydessäkin tulla
esiin,ainakin tähden valon siihen heijastaa,kyyneleeseen,jos sen saakin
päiväaikaan piilossa pidettyä,vaivoin.Tätä voisi kutsua kevät alakuloksi
tällä kertaa,mutta M runojen aikana on joskus ollut paljon syvemmissä
vesissä...Kun elämän koura alkoi murjoa joskus,vaikka se ei juurikaan
ulospäin näkynyt,kyllä sisäpuolta siivottiin rajusti.
MISSÄ ELÄMÄ LUURAA
Oli aika elämässäni,kuljin kuin laput silmilläni.
Lähdin aamuisin töihin,tein työni huolellisesti,
palatakseni illalla tyhjään kotiin,jossa kukaan ei minua odottanut.
Minun oli kylmä,eikä villasukat auttaneet lämpöä sydämeeni tuomaan.
En tuntenut mielihyvää edes hyvin tehdystä työstä,
minun elämäni oli pysähtynyt vaiheeseen.
UUDET TIET
Ajatellaanpa vaikka näin,suunnitellaan ja toivotaan
kaikki menis oikein päin.
Mutta jos tielle tuleekin enää pieni töyssy ja mutka,
tie romahtaa ja rotkoon katoaa.
Jos kuolema ei korjaa romahduksen myötä,
uusia polkuja kehittää mieli,se on aivojen työtä.
Ei se haittaa vaikka tie on nyt matalalla,
onhan puuhaa ja eloa myös mullan alla.
Jokainen omiaan katsoo ja itsekseen tuumaa,
tämä on niin tärkeää,se järjenkin huumaa.
Mutta...jos pienikin virhe,hiekanjyvänen rattaisiin osuu
väärään aikaan,loppuu hätäily,liike lakkaa
vain hengitys hitaasti kulkee,odottaen uutta alkua.
-------------------------------
HIIPIVÄ KYLMYYS
Herääminen tuntui takkuiselta,
aamukahvia juodessani katselin ulos ikkunasta
ja totesin auringosta lämpimän hehkun kadonneen.
Minun ja sinisen taivaan väliin oli tullut kummallinen suodatin,
kylmyys, liikkumaton,kuin vedellä ennen jäätymispistettä.
Näin kaiken,mutta en jaksanut iloita siitä,
sydän tuntui äärettömän raskaalta,
siinä ensi kosketus muutaman vuoden alakuloon,
jonka keskellä kuitenkin iti toivo löytää elämänilo takaisin.
-----------------------------------
AIVOPESTY
Sain kiireellisen lähetteen kallonkuitistajalle,
koska en hahmottanut kuka olen,identiteettini oli riistetty,
vahva mies oli muokannut suomalaisen identiteettini ,
jynssännyt sen hauraaksi,kuin nahkaa olisi parkinnut,
kovin ottein.Rakkauden nimeen,tottakai.
Se rakkaus kuivetti juureni,en saanut maasta ravintoa,
olin rääkätty ja janoinen suunnattoman yksinäinen,elämäniloni oli sumentunut
olin kaiken keskellä yksin ja se kaikki satutti sydäntäni.
Sain kallonkutistajalta neuvon:
vaihda tarpeentullen kadun toiselle puolelle,
ettei sielun vangitsijasi sinua pääsisi silmiin katsomaan.
Silmät ovat sielun peili.
------------------------------------
KUOPPA
Elämän tiellä voi pudota kuoppaan,
se voi olla ihmissuhteen loppumisen ja monesta asiasta liian nopeasti luopumisen kuoppa.
Sieltä ylösnousu vaatii suurta sopeutumista,
työstämistä,asioiden suoraa kohtaamista,pettymistä,
ja alati uusiutuvaa toivoa.
Kynnet katkenneina,polvet multaisina
silmät saavat totutella uudelleen auringon valoon.
---------------------------
PINTAVEDET
Rannalla vesi on lämmintä
ja pintavesissä on helppo uida.
Jos otteesi pääsee herpaantumaan todellisuuteen
pääsi painuu pinnan alle,vajoat.
Loppuu keveys ja alkaa taistelu pintaan pääsystä.
Ahdistus on kuin happea huutavat keuhkot.
Pulpahdat pintaan lopulta kuin ongenkorkki,
vedät ensin rajusti henkeä,
annat hengityksen tasaantua,
rauhoitut.
--------------------
ERO
Kulta,miksi et jaksanut odottaa,
lasten syntymän jälkeen olin kuin perhosen toukka,
etkö nähnyt että alan kuoriutua perhoseksi,
olisit saanut nähdä kuinka kuoriuduttuani
oikaisen siipeni auringon valossa,
annan niiden kuivua ja lähden lentoon.
Olisit voinut lentää kanssani,
siitä tunnen mielipahaa,
kun et jaksanut odottaa.
--------------------------
PORTAAT
Olin niin kauan käyskennellyt metsän hämäryydessä,
vaistomaisesti kulkien kohti rantaa
Varottamatta ulappa aukeaa edessäni,
venho rantapajuun sidottuna,kuin minua vartavasten odottaen.
Siinä se laineilla keinahtelee,kevyttä matkaa lupailee ulapan yli.
Varovasti mutta päättäväisesti astun paattiin,irroitan köyden
ja tajuan että itsehän se on soudettava.
Soudanpa siis tasaisesti,varjoinen metsä pikkuhiljaa jää horisonttiin.
Rantaudun,en sido venhoa rantapuuhun kiinni,koska en aio palata.
Ranta on vihreä,jyrkkäkin,
nousen verkalleen rinnettä ylös,
mitä kauemmas metsästä tulen,mitä ylemmäs kuljen,
sitä kauniimmalta näyttävät maisemat,
valossa kylpevät.
Eikä elämän ahtaus purista enää rinta-alassa.
________________________
KOTI,mutta ei koti
Monen monta vuotta en enää tuntenut kotiani
tunsin vain yksinäisyyttä yksiössäni.
Seinät ympärilläni eivät lämmittäneet sydäntäni.
Tie sinne ei ollut kotipolku,se oli eräs väylä asfaltissa.
Suljetuin silmin sängylläni,yön lähestyessä,
uskalsin varovasti hiipiä unelmaani katsomaan.
Kotia jonka sydän on lämmin,
johon rakkauden täyttämin sydämin voi astella kotipolkua pitkin,
tuntien vahvasti :Nyt olen kotona.
----------------------------
LUUTA
Viileä katseesi porautui,katsoi ikäänkuin lävitseni
Ja minä nostin ylpeästi pääni haluten kuvitella olevani voittaja.
Yksinäisyydessäni toistelin sanojasi,luullen tulavanikin hulluksi.
Sinua ei mikään heilauta,jos toinen ei taltu,
uhkaat kuolemalla,ikäänkuin olisit nostanut itsesi Jumalaksi.
Jotenkin säälittävääkin,mutta aikaa ei ole hukattavaksi.
On vain tämä hetki ja itse olen vastuussa mitä sen jälkeen seuraa.
Mieluiten siis siivoan reviirini ja sen ympärillä olevan aidan ulkopuolisen tilankin.
Kovalla kädellä luutaa heilautan,
ja kun sanot vielä perääni:hullu,
niin minä näytänkin miten hulusti sinun käy kun luutaani oikein heilautan.
--------------------------
TOISENLAINEN TIE TÄHTIIN
Elämässä opitaan paljon kantapään kautta.
Tie tähtiin mielletään ensisijaisesti kuuluisaksi tulemista,
taiteellisessa mielessä vielä.
Kun on oikein karismaattinen ja tai muuten vaan kaunis,voi aueta tie tähtiin
Marylin aukaisi tien kauneudellaan,
Elvis taas karismaattisuudellaan ja lantion heilutuksella,laulutaidon lisäksi.
Sananmukaisesti tähteyden kautta tähtiin.
Ei heidän muottinsa kestänyt tähteyden paineita,
matkapuvun saumat repesivät
tähtimuotit halkesivat
ja sielun tähtipölyt pääsivät vapauteen,oikeisiin tähtiin.
MISSÄ ELÄMÄ LUURAA
Oli aika elämässäni,kuljin kuin laput silmilläni.
Lähdin aamuisin töihin,tein työni huolellisesti,
palatakseni illalla tyhjään kotiin,jossa kukaan ei minua odottanut.
Minun oli kylmä,eikä villasukat auttaneet lämpöä sydämeeni tuomaan.
En tuntenut mielihyvää edes hyvin tehdystä työstä,
minun elämäni oli pysähtynyt vaiheeseen.
UUDET TIET
Ajatellaanpa vaikka näin,suunnitellaan ja toivotaan
kaikki menis oikein päin.
Mutta jos tielle tuleekin enää pieni töyssy ja mutka,
tie romahtaa ja rotkoon katoaa.
Jos kuolema ei korjaa romahduksen myötä,
uusia polkuja kehittää mieli,se on aivojen työtä.
Ei se haittaa vaikka tie on nyt matalalla,
onhan puuhaa ja eloa myös mullan alla.
Jokainen omiaan katsoo ja itsekseen tuumaa,
tämä on niin tärkeää,se järjenkin huumaa.
Mutta...jos pienikin virhe,hiekanjyvänen rattaisiin osuu
väärään aikaan,loppuu hätäily,liike lakkaa
vain hengitys hitaasti kulkee,odottaen uutta alkua.
-------------------------------
HIIPIVÄ KYLMYYS
Herääminen tuntui takkuiselta,
aamukahvia juodessani katselin ulos ikkunasta
ja totesin auringosta lämpimän hehkun kadonneen.
Minun ja sinisen taivaan väliin oli tullut kummallinen suodatin,
kylmyys, liikkumaton,kuin vedellä ennen jäätymispistettä.
Näin kaiken,mutta en jaksanut iloita siitä,
sydän tuntui äärettömän raskaalta,
siinä ensi kosketus muutaman vuoden alakuloon,
jonka keskellä kuitenkin iti toivo löytää elämänilo takaisin.
-----------------------------------
AIVOPESTY
Sain kiireellisen lähetteen kallonkuitistajalle,
koska en hahmottanut kuka olen,identiteettini oli riistetty,
vahva mies oli muokannut suomalaisen identiteettini ,
jynssännyt sen hauraaksi,kuin nahkaa olisi parkinnut,
kovin ottein.Rakkauden nimeen,tottakai.
Se rakkaus kuivetti juureni,en saanut maasta ravintoa,
olin rääkätty ja janoinen suunnattoman yksinäinen,elämäniloni oli sumentunut
olin kaiken keskellä yksin ja se kaikki satutti sydäntäni.
Sain kallonkutistajalta neuvon:
vaihda tarpeentullen kadun toiselle puolelle,
ettei sielun vangitsijasi sinua pääsisi silmiin katsomaan.
Silmät ovat sielun peili.
------------------------------------
KUOPPA
Elämän tiellä voi pudota kuoppaan,
se voi olla ihmissuhteen loppumisen ja monesta asiasta liian nopeasti luopumisen kuoppa.
Sieltä ylösnousu vaatii suurta sopeutumista,
työstämistä,asioiden suoraa kohtaamista,pettymistä,
ja alati uusiutuvaa toivoa.
Kynnet katkenneina,polvet multaisina
silmät saavat totutella uudelleen auringon valoon.
---------------------------
PINTAVEDET
Rannalla vesi on lämmintä
ja pintavesissä on helppo uida.
Jos otteesi pääsee herpaantumaan todellisuuteen
pääsi painuu pinnan alle,vajoat.
Loppuu keveys ja alkaa taistelu pintaan pääsystä.
Ahdistus on kuin happea huutavat keuhkot.
Pulpahdat pintaan lopulta kuin ongenkorkki,
vedät ensin rajusti henkeä,
annat hengityksen tasaantua,
rauhoitut.
--------------------
ERO
Kulta,miksi et jaksanut odottaa,
lasten syntymän jälkeen olin kuin perhosen toukka,
etkö nähnyt että alan kuoriutua perhoseksi,
olisit saanut nähdä kuinka kuoriuduttuani
oikaisen siipeni auringon valossa,
annan niiden kuivua ja lähden lentoon.
Olisit voinut lentää kanssani,
siitä tunnen mielipahaa,
kun et jaksanut odottaa.
--------------------------
PORTAAT
Olin niin kauan käyskennellyt metsän hämäryydessä,
vaistomaisesti kulkien kohti rantaa
Varottamatta ulappa aukeaa edessäni,
venho rantapajuun sidottuna,kuin minua vartavasten odottaen.
Siinä se laineilla keinahtelee,kevyttä matkaa lupailee ulapan yli.
Varovasti mutta päättäväisesti astun paattiin,irroitan köyden
ja tajuan että itsehän se on soudettava.
Soudanpa siis tasaisesti,varjoinen metsä pikkuhiljaa jää horisonttiin.
Rantaudun,en sido venhoa rantapuuhun kiinni,koska en aio palata.
Ranta on vihreä,jyrkkäkin,
nousen verkalleen rinnettä ylös,
mitä kauemmas metsästä tulen,mitä ylemmäs kuljen,
sitä kauniimmalta näyttävät maisemat,
valossa kylpevät.
Eikä elämän ahtaus purista enää rinta-alassa.
________________________
KOTI,mutta ei koti
Monen monta vuotta en enää tuntenut kotiani
tunsin vain yksinäisyyttä yksiössäni.
Seinät ympärilläni eivät lämmittäneet sydäntäni.
Tie sinne ei ollut kotipolku,se oli eräs väylä asfaltissa.
Suljetuin silmin sängylläni,yön lähestyessä,
uskalsin varovasti hiipiä unelmaani katsomaan.
Kotia jonka sydän on lämmin,
johon rakkauden täyttämin sydämin voi astella kotipolkua pitkin,
tuntien vahvasti :Nyt olen kotona.
----------------------------
LUUTA
Viileä katseesi porautui,katsoi ikäänkuin lävitseni
Ja minä nostin ylpeästi pääni haluten kuvitella olevani voittaja.
Yksinäisyydessäni toistelin sanojasi,luullen tulavanikin hulluksi.
Sinua ei mikään heilauta,jos toinen ei taltu,
uhkaat kuolemalla,ikäänkuin olisit nostanut itsesi Jumalaksi.
Jotenkin säälittävääkin,mutta aikaa ei ole hukattavaksi.
On vain tämä hetki ja itse olen vastuussa mitä sen jälkeen seuraa.
Mieluiten siis siivoan reviirini ja sen ympärillä olevan aidan ulkopuolisen tilankin.
Kovalla kädellä luutaa heilautan,
ja kun sanot vielä perääni:hullu,
niin minä näytänkin miten hulusti sinun käy kun luutaani oikein heilautan.
--------------------------
TOISENLAINEN TIE TÄHTIIN
Elämässä opitaan paljon kantapään kautta.
Tie tähtiin mielletään ensisijaisesti kuuluisaksi tulemista,
taiteellisessa mielessä vielä.
Kun on oikein karismaattinen ja tai muuten vaan kaunis,voi aueta tie tähtiin
Marylin aukaisi tien kauneudellaan,
Elvis taas karismaattisuudellaan ja lantion heilutuksella,laulutaidon lisäksi.
Sananmukaisesti tähteyden kautta tähtiin.
Ei heidän muottinsa kestänyt tähteyden paineita,
matkapuvun saumat repesivät
tähtimuotit halkesivat
ja sielun tähtipölyt pääsivät vapauteen,oikeisiin tähtiin.
torstai, 9. huhtikuu 2015
Iltarunoni
TÄYTEYS
Rauha on palannut sydämeeni,
ei enää kimpoilua sinne tänne,
seinät eivät huuda yksinäisyyttä ympärilläni.
Yötaivas on hiljainen
muutama pilvi äänettömästi liukuen taivaanrannalla,
kuun loisteessa.
Kohta jo sarastaa aamu,
eilisen uusi huomen.
Päivät kuluvat kuin siivillä,ilman paniikkia,
vailla tyhjyyttä.
Olethan kuuni,aurinkoni ja nouseva kointähteni.
-----------------
ODOTUS
Minä olen pukeutunut sifonkiin,
pessyt hiukseni ruusun tuoksuisiksi,
minun ihoni hehkuu,
kuin aurinko sitä paahtaisi ,
olen valmistunut sinulle.
-------------------
VALO
Yksin kulkiessani näin auringon valon valkeana,
sinun vierelläsi kulkiessa luot minulle kaikki spektrin sävyt.
Avasit minulle värien maailman,
tunteiden salaisen rasian.
Yhdessä teemme tutkimusretkeä rakkauteen.
-------------------
SIVUVAIKUTUS
Joskus...vo hetkellinen nautinto olla suurempi
kuin sitä seuraava kipu sydämellä.
Kuin lääke,katsotaanmillainen on hyöty suhteessa haittavaikutukseen.
Jos näin on parempi,
pieni päänsärky tulivuoren purkaukseen kestettäköön.
------------------
ENERGIAA
Kevyet energiat leijuvat,
ottaen kuperkeikkaa koivun oksilla,
kiertävät ajassa kauniisti.
Muistot tulvivat mieleeni,
rauhoittavat sydäntäni,
joka kaipaa ääntäsi,naurusi helinää,
unelmia ajasta aikaan.
Rauha on palannut sydämeeni,
ei enää kimpoilua sinne tänne,
seinät eivät huuda yksinäisyyttä ympärilläni.
Yötaivas on hiljainen
muutama pilvi äänettömästi liukuen taivaanrannalla,
kuun loisteessa.
Kohta jo sarastaa aamu,
eilisen uusi huomen.
Päivät kuluvat kuin siivillä,ilman paniikkia,
vailla tyhjyyttä.
Olethan kuuni,aurinkoni ja nouseva kointähteni.
-----------------
ODOTUS
Minä olen pukeutunut sifonkiin,
pessyt hiukseni ruusun tuoksuisiksi,
minun ihoni hehkuu,
kuin aurinko sitä paahtaisi ,
olen valmistunut sinulle.
-------------------
VALO
Yksin kulkiessani näin auringon valon valkeana,
sinun vierelläsi kulkiessa luot minulle kaikki spektrin sävyt.
Avasit minulle värien maailman,
tunteiden salaisen rasian.
Yhdessä teemme tutkimusretkeä rakkauteen.
-------------------
SIVUVAIKUTUS
Joskus...vo hetkellinen nautinto olla suurempi
kuin sitä seuraava kipu sydämellä.
Kuin lääke,katsotaanmillainen on hyöty suhteessa haittavaikutukseen.
Jos näin on parempi,
pieni päänsärky tulivuoren purkaukseen kestettäköön.
------------------
ENERGIAA
Kevyet energiat leijuvat,
ottaen kuperkeikkaa koivun oksilla,
kiertävät ajassa kauniisti.
Muistot tulvivat mieleeni,
rauhoittavat sydäntäni,
joka kaipaa ääntäsi,naurusi helinää,
unelmia ajasta aikaan.
keskiviikko, 8. huhtikuu 2015
Muutama elämän makuinen runo
KIPU
Joskus,kun sielun kipu on niin suuri,
että se sumentaa ajatukset
ja piilottaa auringonsäteet.
Niin suuri ,
että sen peittääkseen,täytyy kokea vielä suurempi kipu,
että tuntisi elävänsä.
-----------------------
KOSKETUS
Ne vuodet jolloin olin yksin,
kosketin,mutta en antanut koskettaa,
en sydäntäni,en sieluani
niin että heräisin elämään.
Tein kaiken sen,minkä tein,
parantaakseni satutettua sieluani,itsekkäästi.
Kuitenkin halusin väkisin löytää
uskoni takaisin elämään.
Kuinka voi olla äiti ja satutettu ihminen yhtäaikaa ?
----------------------
--------------------------------
----------------------------
-------------------
SEINÄ
Seinä tulee vastaan siinä kun ymmärrys loppuu,
kaiken mittaamattoman loputtomuuden rajamailla.
Vaikka kuinka haluaisin tajuntani yhtäkkiä laajenevan ,
niin että ymmärtäisin,on vastassa sitä lujempi seinä.
Seinä taikoo kompassin hulluun pyörivään tanssiin,
sitten ei oikein vasta tiedä edes mihin mennä.
Jos siihen seinään,niin lujaan,
joskus ovi avautuisikin mennä,
ei sitä avata takaisin,jotta voisi tulla kertomaan,
mitä siellä oli.
Jos tulisi ja kertoisi,kukaan ei uskoisi,
koska kaikille kaikki on tässä ja nyt.
-----------------------------
Joskus,kun sielun kipu on niin suuri,
että se sumentaa ajatukset
ja piilottaa auringonsäteet.
Niin suuri ,
että sen peittääkseen,täytyy kokea vielä suurempi kipu,
että tuntisi elävänsä.
-----------------------
KOSKETUS
Ne vuodet jolloin olin yksin,
kosketin,mutta en antanut koskettaa,
en sydäntäni,en sieluani
niin että heräisin elämään.
Tein kaiken sen,minkä tein,
parantaakseni satutettua sieluani,itsekkäästi.
Kuitenkin halusin väkisin löytää
uskoni takaisin elämään.
Kuinka voi olla äiti ja satutettu ihminen yhtäaikaa ?
----------------------
--------------------------------
----------------------------
-------------------
SEINÄ
Seinä tulee vastaan siinä kun ymmärrys loppuu,
kaiken mittaamattoman loputtomuuden rajamailla.
Vaikka kuinka haluaisin tajuntani yhtäkkiä laajenevan ,
niin että ymmärtäisin,on vastassa sitä lujempi seinä.
Seinä taikoo kompassin hulluun pyörivään tanssiin,
sitten ei oikein vasta tiedä edes mihin mennä.
Jos siihen seinään,niin lujaan,
joskus ovi avautuisikin mennä,
ei sitä avata takaisin,jotta voisi tulla kertomaan,
mitä siellä oli.
Jos tulisi ja kertoisi,kukaan ei uskoisi,
koska kaikille kaikki on tässä ja nyt.
-----------------------------
tiistai, 7. huhtikuu 2015
Kissani salamarakkaus villasukkaan
copyright Cathkinspa
Olen huomannut Kissani,(vanha leikattu kolli) taipumuksen villaneuleita kohtaan,harvemmin kaupasta ostetun,vaikka nekin kyllä huomionsa saavat,mutta käsin kudottu saa Kissani tunteet esille erikoisen lämpimästi.Ja värit jotka ovat lähellä omaa turkin väriä,paitsi joskus joku muukin,vaikka sanotaan että kissat eivät värejä muka näkisi.
Kuvassa oleva sukkapari on villaa,ei omat kutomani tällä kertaa,mutta rakkauden oikein näki tipahtavan ylhäältä käsin Kissani päähän sukan kohdatesaan,päästä se valui sydämen kohdalle ja sitten Kissani jo nuoli villasukkaa ja lopulta painoi poskensa sitä vasten.Toivoi varmaan sen heräävän eloon läheisyyden tuntiessaan.Näin se tekee joillekin villasille,eikä taipumus ole vähenemään iän kasvaessa.Nuo kerimäellä kudotetut villasukat olivat ensimmäinen joka taikoi sydämen tunteet Kissalleni teoksi asti.
Kenties se tuntee samanlaista luomisen tuskaa ja autuutta kuten laulussa jossa kerrotaan Lasilinnusta,kohdatessaan sopivan oloisen villasen.Haluaa varmaan herättää sen henkiin,onneksi ei ole siinä vielä onnistunut,kotini näyttäisi yhtä kummalliselta kuin Ihmemaa,jos siellä vielä haahuilisi villasukia ympäriinsä.
Näinköhän se " rakkausensisilmäykselläkin" toimii joskus,villasukkamaisesti ?
No, en ole voinut testata olisiko teho samanlainen enää,koska sukat jatkoivat matkaa,minä en :)
Kerran kudoin kuopukselle kaulaliinaa niin ohuesta langasta ja patenttineuleella,joka muutenkin vie enemmän aikaa,joululahja pakettiin oli tarkoitus sen ehtiä ja ehtikin,kun sain neuvoteltua sen pari kertaa takaisin Kissaltani,mitä lie Kissa kaulaliinan tekeleelle supatellut ja lupaillut,mutta lopulta neule pääsi alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjapakettiin.
Jokaisella sukallakin voi olla siis oma tarinansa Näin kutojan perspektiivistä ajatellen.
Olen huomannut Kissani,(vanha leikattu kolli) taipumuksen villaneuleita kohtaan,harvemmin kaupasta ostetun,vaikka nekin kyllä huomionsa saavat,mutta käsin kudottu saa Kissani tunteet esille erikoisen lämpimästi.Ja värit jotka ovat lähellä omaa turkin väriä,paitsi joskus joku muukin,vaikka sanotaan että kissat eivät värejä muka näkisi.
Kuvassa oleva sukkapari on villaa,ei omat kutomani tällä kertaa,mutta rakkauden oikein näki tipahtavan ylhäältä käsin Kissani päähän sukan kohdatesaan,päästä se valui sydämen kohdalle ja sitten Kissani jo nuoli villasukkaa ja lopulta painoi poskensa sitä vasten.Toivoi varmaan sen heräävän eloon läheisyyden tuntiessaan.Näin se tekee joillekin villasille,eikä taipumus ole vähenemään iän kasvaessa.Nuo kerimäellä kudotetut villasukat olivat ensimmäinen joka taikoi sydämen tunteet Kissalleni teoksi asti.
Kenties se tuntee samanlaista luomisen tuskaa ja autuutta kuten laulussa jossa kerrotaan Lasilinnusta,kohdatessaan sopivan oloisen villasen.Haluaa varmaan herättää sen henkiin,onneksi ei ole siinä vielä onnistunut,kotini näyttäisi yhtä kummalliselta kuin Ihmemaa,jos siellä vielä haahuilisi villasukia ympäriinsä.
Näinköhän se " rakkausensisilmäykselläkin" toimii joskus,villasukkamaisesti ?
No, en ole voinut testata olisiko teho samanlainen enää,koska sukat jatkoivat matkaa,minä en :)
Kerran kudoin kuopukselle kaulaliinaa niin ohuesta langasta ja patenttineuleella,joka muutenkin vie enemmän aikaa,joululahja pakettiin oli tarkoitus sen ehtiä ja ehtikin,kun sain neuvoteltua sen pari kertaa takaisin Kissaltani,mitä lie Kissa kaulaliinan tekeleelle supatellut ja lupaillut,mutta lopulta neule pääsi alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjapakettiin.
Jokaisella sukallakin voi olla siis oma tarinansa Näin kutojan perspektiivistä ajatellen.
opyright Cathkinspa
Kuka katkaisi kanteleesta kielen,kuka pohjan pirstoi?
Sinäkö se olit se taitamaton kova sorminen soittelija,
vaikka halusi oli suuri oppia,sait aikaan palasia.
Jos kannel kertoa osaisi,
eikö se haluaisikin jonkun korjaavan sen.
Tulla nähdyksi rikkinäisenä,tulla otetuksi taitaviin käsiin hellästi?
Taitavin sormin kootuksi?
Että voisi soida kauniimmin kuin koskaan aiemmin.
Oliko se sattumaa?Tönäisikö vahingossa ohikulkiessaan,
tai vierellään viipyessään.
Eihän kukaan tai ketään tahallaan rikota?Eihän?
Voi olla että,kanteleen rakentaja ei enää ole tässä ajassa,
toivotaan kuitenkin että hän on taitonsa opettanut perintönä jollekin,
joka vielä tulee ja korjaa sen.
Siitä se sitten soisi..kannel...kauniisti vielä.
lauantai, 21. maaliskuu 2015
M: Hauras
copyright Cathkinspa
Vaikka näemme kuinka reunalla olemmekaan
ja ylhäältä katsoen reuna on vahva.
Emme näe välttämättä,kuinka hauras se onkaan ala puolelta;
myrsky tuulten piiskaama,sateiden pehmittämä,rakeiden koloama.
Kuinka ohut on elämänlanka ja sittenkin sitä monet myrskyt heittelee,
helteet kuivattelee,pakkanen jäädyttelee.
Luulisi sen hetkessä katkeavan,mutta niin sitkeänä kestää vaan.
Joskus näemme sydän sykkyrässä kuilun,
jasamatta nostaa päätä ylöspäin,nähdäksemme sini taivaan.
Tulee vielä aika ,jolloin voi nostaa pään.
Vaikka näemme kuinka reunalla olemmekaan
ja ylhäältä katsoen reuna on vahva.
Emme näe välttämättä,kuinka hauras se onkaan ala puolelta;
myrsky tuulten piiskaama,sateiden pehmittämä,rakeiden koloama.
Kuinka ohut on elämänlanka ja sittenkin sitä monet myrskyt heittelee,
helteet kuivattelee,pakkanen jäädyttelee.
Luulisi sen hetkessä katkeavan,mutta niin sitkeänä kestää vaan.
Joskus näemme sydän sykkyrässä kuilun,
jasamatta nostaa päätä ylöspäin,nähdäksemme sini taivaan.
Tulee vielä aika ,jolloin voi nostaa pään.
perjantai, 20. maaliskuu 2015
Pariisi
copyright Cathkinspa
Minun ikihaaveeni on aina ollut että,rakastamani mies vie minut Pariisiin.
Romantiikkaa tulvivassa kauniissa pienessä hotellissa yöpyisimme.
Siellä voisimme toisiimme nojaten
kulkea pitkin Seinen rantoja,kaupungin valojen heijastuessa veteen.
Otattaa kuvamme Eiffel tornin silhuetin piirtyessä hämyisästi takanamme.
Riemukaaren alla haaveillen suudella,antaen ajan pysähtyä
siihen paikkaan.
mon amour
Minun ikihaaveeni on aina ollut että,rakastamani mies vie minut Pariisiin.
Romantiikkaa tulvivassa kauniissa pienessä hotellissa yöpyisimme.
Siellä voisimme toisiimme nojaten
kulkea pitkin Seinen rantoja,kaupungin valojen heijastuessa veteen.
Otattaa kuvamme Eiffel tornin silhuetin piirtyessä hämyisästi takanamme.
Riemukaaren alla haaveillen suudella,antaen ajan pysähtyä
siihen paikkaan.
mon amour
tiistai, 17. maaliskuu 2015
Pakinaa:Piimän suhde sufeeseen
Ihana aurinkoinen hellinyt koko päivän,mutta askartelu tarvikkeita metsästäessä meni monta tuntia ja sieltä väsähtäneenä kotiio palatessa teki niin kauhiasti kaffetta(sufeeta/sumppia jne.) mieli,olin jo tuuditellut itseni höyryävän maitokahvin ääreen,juustolla täytetyn ja kuorrutetun sämpylän ääreen.
Mitä tapahtui,kaadoin vahingossa piimää kafeeseen ja en nyt ihan äkkiä muista,mikä on iljettävämpää kuin se venyvä piimä siinä kahvimukissa.
Mutta,eihän hätä ollut sen näköinen,se oli jotenkin pieni ja pyöreä,eikä niin vaan tainnutettavissa,hätä siis.
Laitoin uuden mukillisen kahvia ja tönäisin sen sillä hitsin piimäpurkilla nurin,sen kahvin ja kahvi kaatui vasta silittämälleni tuolin päälliselle ja pöydille ja lattioille,melkein seinillekin ja naapuriin asti.
Alkoi tuntua jotta uskaltaako kolmatta kertaa edes kaataa sitä mukiin,mutta hyvin meni :)
Ja nyt on sitten alkaneet eri runot taas tulvimaan sisimmästä.
maanantai, 16. maaliskuu 2015
Kukkia
copyright Cathkinspa
Kultapalleroisia kukkasia,tänään haudallesi.
Kynttilä valaisemaan illan hämyyn.
Olet niin paljon nyt taas eri tavalla mielessä,
koska on suuri ja juhlava päiväsi.
Se päivä suunniteltiin,suunnitelmat menivät uusiksi,
Kaikki ajan kulu nopeutui ja ensimmäisen hääpäiväsi
vietit aineettomuudessa,siellä mihin emme ole päässeet edes kurkistamaan.
Olit niin kaunis morsian,erityinen valo loisti kasvoillasi,
isäsi taluttaessa sinua pikku kappeliin,sulhasen luo,
kuvassakin tulette kuin valon keskeltä.
Ikäänkuin taivas olisi lainannut sinua meille.
Ei se ole pelkästään aika joka muistoja kultaa,
erityinen persoonasi säteili,sinulla oli viestintuojan osa,
kuinka me sinua kaivataankaan.
Siis,Kultapalloja hopeamaljaasi,rakkaudella:Mama.
Kultapalleroisia kukkasia,tänään haudallesi.
Kynttilä valaisemaan illan hämyyn.
Olet niin paljon nyt taas eri tavalla mielessä,
koska on suuri ja juhlava päiväsi.
Se päivä suunniteltiin,suunnitelmat menivät uusiksi,
Kaikki ajan kulu nopeutui ja ensimmäisen hääpäiväsi
vietit aineettomuudessa,siellä mihin emme ole päässeet edes kurkistamaan.
Olit niin kaunis morsian,erityinen valo loisti kasvoillasi,
isäsi taluttaessa sinua pikku kappeliin,sulhasen luo,
kuvassakin tulette kuin valon keskeltä.
Ikäänkuin taivas olisi lainannut sinua meille.
Ei se ole pelkästään aika joka muistoja kultaa,
erityinen persoonasi säteili,sinulla oli viestintuojan osa,
kuinka me sinua kaivataankaan.
Siis,Kultapalloja hopeamaljaasi,rakkaudella:Mama.
sunnuntai, 15. maaliskuu 2015
Aika tekee tehtäväänsä
Ajan kulu on siitä ihmeellistä,se kuluu halusit tai et,
joskus ei haluaisi minkään muuttuvan,joskus haluaisi kaiken palaavan ennalleen,
mutta,kaikki muuttuu ja minä siinä mukana.
Onneksi.Toivottavasti siinä on kasvua
ja olisi ankeaa olla eteenpäin menossa liian pienissä matka saappaissa.
Kasvun myötä vaihdamme sopiviin asusteisiin,niin matka sujuu jouhevammin.
Joskus lienen minäkin kirkasotsaisena vaeltanut,
luullen tietäväni kaiken,ymmärtämättä todellisuudessa yhtään mitään,
jälkeen päin katsottuna.
Kaikkihan on luvallista,mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Ja...eikös meillekin neuvottu:menkää kaikkeen maailmaan.
Maailmaan ollaan synnytty,maailmassa ollaan ja ajallaan maailmasta poistumme.
Kuka minkakinlaisen tien kulkeneena..
Menihän Suuri Mestarikin,sinne missä ei luulisi enää kenenkään kulkevan,
kävi tarkistamassa,ettei kenenkään tarvitsisi yksinäisyyteen tukehtua,
siellä missä ei ketään ole.
Olen kyllä kuullut että, vanhakin puu voi puhjeta kukkaan
sopivissa olosuhteissa.
Lämmön läheisyydessä.
copyright Cathkinspa
Rakkaus joka ympäröi minut,
täyttäen joka soluni,antaa minulle halun elää hetkessä.
Taakse katsomatta,eteenpäin kurkottamatta,
hengittäen tätä hetkeä.
Rakkaus elämään on avannut silmäni,
näyttäen minulle uudestaan elämän värit,
avaten aistini tuntemaan rakkauden voiman,
hivelevän hyvänolon tunteen ja luottamuksen yli unen.
Tuoksuvan,avautuvan ruusun terälehtien pehmeän kosketuksen lailla.
Rakkaus joka ympäröi minut,
täyttäen joka soluni,antaa minulle halun elää hetkessä.
Taakse katsomatta,eteenpäin kurkottamatta,
hengittäen tätä hetkeä.
Rakkaus elämään on avannut silmäni,
näyttäen minulle uudestaan elämän värit,
avaten aistini tuntemaan rakkauden voiman,
hivelevän hyvänolon tunteen ja luottamuksen yli unen.
Tuoksuvan,avautuvan ruusun terälehtien pehmeän kosketuksen lailla.
keskiviikko, 18. maaliskuu 2015
Taiteeseen taipuen
copyright Cathkinspa
Kuinka taipuisa onkaan pajunvitsa.
Sitä voi hiertää,kiertää ja rullalle laittaa,eikä se taitu.
Ihminen,elämälle antautuessaan muistuttaa pajunvitsaa.
Elämän joskus kovakin koura sitä pehmittää.
Mutta kun aikomus kasvaa ihmisenä toiselle ihmiselle
on rehellinen,silloin muotoutuu ajan kanssa taideteos.
Elämää ymmärtävä ja elämää kunnioittava.
Joka kokemuksistaan valmistuneena jopa soi,
hennosti,vahvasti kauniisti kuin pajupilli ikään.
Jokainen omalla sävyllään.
Kuinka taipuisa onkaan pajunvitsa.
Sitä voi hiertää,kiertää ja rullalle laittaa,eikä se taitu.
Ihminen,elämälle antautuessaan muistuttaa pajunvitsaa.
Elämän joskus kovakin koura sitä pehmittää.
Mutta kun aikomus kasvaa ihmisenä toiselle ihmiselle
on rehellinen,silloin muotoutuu ajan kanssa taideteos.
Elämää ymmärtävä ja elämää kunnioittava.
Joka kokemuksistaan valmistuneena jopa soi,
hennosti,vahvasti kauniisti kuin pajupilli ikään.
Jokainen omalla sävyllään.
keskiviikko, 18. maaliskuu 2015
Silloin kun
copyright cathkinspa
Silloin kun sydän alkaa tulvimaan sanoja,
tuntoja haluaa purkaa;
Menen ulos ja kahvilaan,puistonpenkille tai
käperryn sohvani nurkkaan,otan hyvän asennon ja kuuntelen.
Kuuntelen mitä sydän haluaa kertoa.
Poimiiko se matkan varrelta rakkauden tunteen,
hyviä päiviä tulvillaan.
Vai onko kenties vuoro hioa pikku särön reunoja,
jos olikin johonkin kompastunut,
sielua satuttanut,jos joku oli päässyt vaikka kolhaisemaan.
Näitä kuuntelen,sanoiksi muotoilen.
Valmiiksi tultuaan,on sydän rauhallinen,rakkaudellinen.
Silloin kun sydän alkaa tulvimaan sanoja,
tuntoja haluaa purkaa;
Menen ulos ja kahvilaan,puistonpenkille tai
käperryn sohvani nurkkaan,otan hyvän asennon ja kuuntelen.
Kuuntelen mitä sydän haluaa kertoa.
Poimiiko se matkan varrelta rakkauden tunteen,
hyviä päiviä tulvillaan.
Vai onko kenties vuoro hioa pikku särön reunoja,
jos olikin johonkin kompastunut,
sielua satuttanut,jos joku oli päässyt vaikka kolhaisemaan.
Näitä kuuntelen,sanoiksi muotoilen.
Valmiiksi tultuaan,on sydän rauhallinen,rakkaudellinen.
tiistai, 17. maaliskuu 2015
Metsän voima
Metsän voima.
copyright Cathkinspa
Joskus kun tunnen itseni oikein pieneksi,
suljen silmäni,
annan ajatusten lennättää minut metsän syliin.
Siellä puiden huminassa
annan sieluni latautua.
Poimin lehtien lomasta
auringon säteitä sydämeeni.
Annan puiden kertoa rauhasta,
tuoksujen tuuditella pois arjesta.
Kultaniityt metsän reunalla
ovat kehyksinä matkallani tulevaisuuteen.
Hetki metsän sylissä,keinutellen.
tiistai, 17. maaliskuu 2015
Muiston muoto
Copyright Cathkinspa
Niin otan linnun muodon,
etsin sinua,
tervehdin luona meren luodon,
katveessa puun,hiuksiasi tuulessa silitän.
Lähelles tulen ja sirkutan.
Päätä kallistaen katson sinua;
niin rakkaudella muistat minua.
Keveästi taas lennähdän,
auringon kehrän syliin,ajatuksen siivin sinäkin,
voit tulla tervehtimään tähtipölyisiin taivaan kyliin.
Näytän sinulle aarreaitat,
voit nähdä unta niistä kun maassa matkaa taitat.
Sitten joskus ,matkan päässä kohtaamme,
sulautuen yhteiseen sävelmään,tähtien väliseen sinfoniaan,
loppumattomaan musiikin huminaan.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Surun mitta
© CATHKINSPA
Joku tiesi kertoa surun mitan minulle tarkalleen.
katsoi asiakseen sanoa,että olen jo sen mitan ylittänyt,
suren siis suruani luvattomasti,
kenties edesvastuuttomasti,
etten liene oikea tuhlari,
hulttio kun vielä kyynelen pirautan.
Mimmonenkas se mitta oikein onkaan,
kuka on oikea sen mitan vahvistamaan,
ei sitä ole eu direktiiveissä.
Jos kaipaan kauniisti,kuten kaunista voi vain kaivata,
puhtaasti äitinä.
Mutta maailma hyväksyy vihan ja katkeruuden,
elokuva tellisuus niillä miljoonia takoo,
ikäänkuin kadehtii onnellisten muistojen täyttämää kaipausta.
Jos elämä on ollut tavallinen,melkein,on kuin ei olisi oikeutta surra,
vaikka suru on niin monimuotoinen ja henkilökohtainen.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Tulevaisuuteen katsoen
© CATHKINSPA
Vaikka nyt kirjoitan suru runojani,olen toki päässyt eteenkin päin,silloin kun sairauden vaiheissa elettiin,se oli sellaista aikaa,mentiin kahden viikon sykleissä,lääkkeet vaihtuivat välillä ja lopulta näyttikin 10 kk:n päästä että tauti olisi voitettu,se onnellinen hengähdystauko,mutta kahden viikon päästä se tulikin jo muuntuneena erittäin agressiivisena takaisin.
Tytär soitti itkien:haluan kertoa tämän ennen joulua ,mutta näin on käynyt.Minä olin ihan puulla päähän lyötynä,olin juuri pukeutumassa iltavuoroon lähtöä varten ja lähdinkin.Töihin päästyäni se alkoi vasta muotoutua totuutena,kaikki alkaa alusta.
Myöhemmin sanoin tyttärelleni;olit kuin perhonen sen kaksi viikkoa,johon hän totesi,äiti sinä se olit perhonen,halusimme niin uskoa että voitto oli saavutettu,Sitten ei enää paranemisia tullut,lääkkeen vaihtoja kylläkin,tuli morkut kipuihin ja aika tuntui loppuvan kesken,hän oli urhea haluten elää normaalia elämää loppuun saakka.
Kun hän ilmoitti sitten sytostaatti hoitojen lopettamisesta,ensimmäiseksi sanoen;äiti nyt sinun täytyy olla vahva,ota kaikki apu vastaan,hakeudu vertais tukiryhmiin,minun hoitoni lopetetaan ja annetiin Terhokodin yhteystiedot.
Ei kukaan osaa odottaa saavansa Terhokodin yhteystietoja sehän on...kuolemantuomio,niin hyvää kuin saattohoito siellä onkin.
Palliatiivinen hoito,yhtäkkiä en muistanut yhtään lääketieteellistä termiä.
Vaikka olin hyvä ja huolellinen hoitaja työssäni,olin vain äiti lapselleni,ei minulla ollut vahvoja eväitä,en ollut valmistautunut tällaiseen elämässä.
sunnuntai, 1. helmikuu 2015
Osana elämää
© CATHKINSPA
Suru taitaa olla niitä,jotka kehittyvät ja kasvavat elämästä.
Kerää olemuksensa ja vahvuutensa eletyn elämän mukaan,
odottaen vuoroaan.
Kasvavanakin,mitään pyytämättä,
saaden joka tapauksessa tuulen purjeisiinsa
ja ottaa ajantullen paikkansa.
Surun osa on kuin varjon osa,
on olemassa ja näyttäytyy kun olosuhteet ovat sellaiset.
Surun tarvikkeet ovat niin monimuotoiset:
Naurun helähdys,ensimmäisen hampaan puhkeamisen itkut,
ensimmäiset askeleet,sanat:ättä...ättä.
Ei surua tule piilottaa tai kaihtaa,
suru koostuu arjen muistoista ,laulusta,leikistä,rakkaudesta.
Jos surun voisi muuntaa pölyksi,
olisi se kultatomulla höystettyä,hopealla maustettua ja kaiken kirjavaa.
lauantai, 31. tammikuu 2015
Surun lohdutus
© CATHKINSPA
Surussa lohdutuskin
Suru joka on koostumukseltaan kaipausta,
muistoja hyvistä hetkistä
vauvan varpaista
varhais keski-iän viisauteen.
Siihen mahtuu puklauttelut,uhma-ikä,teini angstit
kahden -ja kolmenkympin kriisit,onnistumisen ilot
ja tappion murheet.
Kaipausta saada olla edellen aikuisen esikoiseni äiti.
Unelmien toteutumisen vaille jäämistä.
Menetyksen lohtu piilee niissä asioissa jotka saivat toteutua,
unelmissa jotka konkretisoituivat matkan varrella.
Ilosta onnesta ,arkipäivistä,voimasta,rohkeudesta,
taidosta nauttia elämästä.
Näin on lohdutus kätkettynä,muistojen laatikkoon käärittynä.
lauantai, 31. tammikuu 2015
Kaipauksen anatomiaa
© CATHKINSPA
kaipaus on kaunis ja tuoksuva
kaipaus on hulmuavaa
kuin veden juoksua
kaipauksessa on ripaus
sinua,minua
yhteisiä unelmia
ja rajaton määrä
mielikuvia
toteuttamaan unelmia
vain kattona taivas
kaipauksen veri kiertää
ajatuksen ollessa sen sydän
hiljaisena hetkenä
ajatus pysähtyneenä
voi nauttia tilasta
joka on kuin suvanto
useimmiten ajatus ja muistot
toinen toistaan ruokkivat
avaten salpoja
tarkoin varjelluissa huoneissa
ovia sepposen selälleen
heittävät
antaen raikkaan tuulen
puhaltaa
perjantai, 30. tammikuu 2015
Siivet
© CATHKINSPA
hiljaisuus
mykkä hiljaisuus
ei ole sanoja
ei voimaa vastaan ottaa lohdutuksia
en jaksa
mene siitä muualle
ei ole risukasakaan jäljellä
mihin aurinko voisi leikitellen
herätellen, säteensä liu`uttaa
olisit edes hiljaa
onko se niin vaikeaa
olla hiljaa
istuisit kanssani ja katsoisit
samaan suuntaan
hiljaa
koska tämä on minun
hiljaisuuteni
minun on käytävä
tämä itse läpi
älä kiltti häiritse
tätä hiljaisuutta
älä missään tapauksessa ole tuomari
älä tule sekuntikellosi kanssa
kertoen nyt on aika
päästää irti surusta
koska kyse ei ole päästämisestä
suru itse kasvattaa
itselleen siivet
omalla ajallaan ottaa
välimatkaa
kunhan siipensä ovat
valmiit kantamaan
suru sitten itse antaa
tilaa minulle
väistyen syrjemmälle
meillä on
asiasta
kahdenkeskinen sopimus
nimeltään suruprosessi
perjantai, 30. tammikuu 2015
Alkutaipaleen muistoja
Matkalla suruun
Pimeä ilta,hämärän hyssy
herättäen mielikuvaa
vauvan tuoksuvasta
päälaesta
nukkuvan tuhinasta sylissä
kuinka halusinkaan
tarjota sinulle
elämän kultalautasella
kaikkea hyvää täynnään
palavan kynttilän loistetta
heijastaen
katseesi täynnä
joulun ihmetystä
yöttömän yön valoa peläten
miksi lappi ei suo unihuntua
keskikesän hiljaisuuteen
unen väsyttämille luomille
kukkaset kädessäsi
äidin kukkapenkistä tuotuina:
äiti toin sinulle kukkia
matka oli niin alussa....
uskoa huomiseen tulvillaan...
perjantai, 30. tammikuu 2015
Runojen taustaa
Noin puolitoista vuotta sitten,esikoiseni kuoltua kesäkuussa,se oli jotain sellaista,ettei kenenkään soisi joutuvan sitä kokemaan,ei puolisona,ei äitinä,ei isänä,ei siskona,ei veljenä,ei kenenkään.
Kuin verho olisi laskeutunut minun ja kaiken muun väliin,ensin tunteet jähmettyivät kuin kylmenevä laava purkautuessaan.
Surua käsittelevät kirjoitukset kumpuavat siitä menetyksestä,josta meidän jäljelle jäävien täytyi alkaa toipumaan.Löytää siihen tarvikkeet,joilla työstää sitä.
Aivan äänetön huuto sydämessä,eikä tiedä mihin päänsä painaisi.Halusi jotenkin paeta todellisuutta,olla muistamatta tapahtunutta.
Minä purin alkuun tuskan,tekemällä työtä,enemmän kuin kai jaksoinkaan lopulta.Ei auttanut sururyhmä,tuska oli liian tuore,tulin siellä pahoinvoivaksi,enkä ensimmäisen kerran jälkeen voinut enää mennä,ehkä aikaa oli kulunut liian vähän ,3 kk vasta,joten se oli kuin suolaa haavoihin,sieltä lähtiessäni,oli tunne että haluan rikkoa lautasia kiveen,nähdä ne sadat pirstaleet siinä,jollaisena itsekin tunsin olevani,itku kesti monta päivää.
Mutta ei sitten ollutkaan tarkoitus että pääsisin pakenemaan asian käsittelyä,suruprosessi on käytävä läpi..Lapseni omalla tahollaan ja tavatessamme lohduttauduimme sillä että,kerran perillä,kaikki yhdessä.
Työn teko jatkui,kunnes siinä syksyllä nilkka murtui töissä,viikon päästä siitä koin pienen aivotapahtuman,ne yhdessä paikoilleen asettivat.Vuorokauden kuluttua sairaalaan jouduttuani,minut siirrettiin yöllä osastolle,siinä ikkunapaikaltani näkyi syöpäosastot ja ikkuna jonka takana Hänet saattelimme viimeiselle maan päälliselle matkalle.
Ajattelin :tämä ei voi olla tottakaan enää,mihin pakenen,oma huoli tulevaisuudesta, kuinka toipuu ja suunnaton kohtaamaton suru,joka odotti purkautumista shokki vaiheen jälkeen.
Silloin,kun veljeni tuli minua katsomaan ja sanoin kuinka epäoikeuden mukaista elämältä minua kohtaan,hän se oli joka kävi vihkon ja kynän sanoen nyt on aika kirjoittaa.
Surun käsittely kirjoittaen tuntui helpottavan suuresti ja sen analysointi edelleenkin on aivan ihana,saa olla onnellinen että itse toivuin avh:sta ja voin kirjoittaa,olisihan siinä voinut käydä niinkin,ettei liikahtaisi enää ,ei sormi ,ei varvas.
Kiitollisuutta jo tänä päivänä koen,hyvin pienistäkin asioista ja Taivaassahan me kerran tapaamme,oli se sitten mimmoinen tahansa.
Kuva ja lupa sen käyttöön:Antti-Yliollila
perjantai, 30. tammikuu 2015
Sie surun jätit
Sie surun jätit
Sie humpsukka
kultatukka
suru jäi kun
kutsukellosi soi
Siut saatettiin
oletan,
kauniissa,
värikkäässä venhossa
SEN virran yli
ja aurinko paistoi
välkähdellen
veden hipiällä
sait levätä
ja ottaa rennosti
kenties kätesi annoit lipua
venhon laidan yli
laineiden hyväiltävänä
ja HE kertoivat Siulle
että Siun ei tarvitse
kantaa huolta surustämme
ja ikävästä jota tunnemme
kun emme Sinnuu nää
kuten itsekin totesit:
matkalaukkuni ovat
pakattuina onnellista
elämää täyteen
...teille jää suru...
mutta eläkää elämää
Sie olit niin vahva osa elämääni
esikoiseni
ensikukkaseni
temperamenttinen
persoonien persoona
lämmin,kaunis
oikeudenmukainen
suuri sydäminen.
nöyrä,naisellinen
rakastava ja myötäelävä
..sie ikävän jätit ikuisen....
Kuva ja lupa :Antti Yli-Ollila
perjantai, 30. tammikuu 2015
Tasokurssi
© CATHKINSPA
Olette läpäisseet rimaa hipoen tasokurssin "Kuinka irrottautua kahleista",
sen mittavimmat ja vaativimmat osiot ovat irti päästäminen,anteeksi anto ja hyväksyminen.
Seuraava tasokurssi on jo käynnistynyt,olette tietenkin siinä automaattisesti mukana,
sisältöön kuuluu m.m.Ajan harha ja olemisen sietämätön keveys,eri ulottuvuudessa.
Tässä opetetaan ymmärtämään se että,jos valoa ei olisi aikaa määrittämässä,
ei aikaakaan enää silloin ole,vain energia omassa muodossaan.
Se on taso jonka läpäistyään voi jo tajuta aikaan ja paikkaan sidottujen tiivis tunnelmaisten yhteisöjen hapen puutteen,
pitäisi voida antaa anteeksi pikkusieluisuus niissä ja pilkun viilaaminen.
Mutta tasokurssin tässä vaiheessa joudutaan yleensä kertaamaan edellisen kurssin kohta "Anteeksi anto " .
perjantai, 30. tammikuu 2015
Tekstari Taivaaseen
© CATHKINSPA
Ikävä ei ole päiväksikään hellittänyt,vaikka onkin muuttanut muotoaan,
pohjalla on sitten nyt iki-ikävä,välillä toki julki-ikäväkin,mutta ikävä on.
Tänään minun on kirjoitettava siitä ja haluan kertoa
kuinka paljon ikävä onkaan.
Päivällä tuli ajatus ,nyt ringaan sinulle,halusin kertoa jutun ja kuulla äänesi.
Puhelin kädessäni tajusin,en voi,ei ole enää sellaista mahdollisuutta.
Nyt kyyneleet eivät lopu,koska en saakkaan kuulla ääntäsi,
totista ,iloista ja kaikkea siltä väliltä,eikä voi halatakaan,
itkuun tuo lisäpontta se joka kerta tavatessamme halaus.
Tänään olkoon siis puiden halaus päiväkin,
muistan heti muutaman puun,joita olisi hyvä halata.
Yksi mänty on isäni haudalla,liian kaukana.
Iso koivu lapsuudessani pellon reunalla,sekin liian kaukana.
Omenapuu lapsuuskotini pihalla,liian kaukana.
Mänty,Hietaniemen uurnarinteessä,tyttäreni haudalla,se on lähellä,
saakoon siis mänty halaukseni tänään.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Pakolainen
© CATHKINSPA
Ihmiset lähtevät pakolaisiksi toisiin maihin,kun sota tappaa läheiset ympäriltä.
Minun elämässäni on ollut paljon sairautta ja kuolemaa,
mihin minä olisin voinut hakea turvapaikkaa,kun kaikkea ei jaksa kantaa.
Pikku hiljaa enkelit ovat avanneet turvapaikan,Suuri Mestari on kertonut
kuolemaa ei ole,on toinen ulottuvuus.
Olen siis kahden ulottuvuuden kansalainen.
Maailmankaikkeus,sinä mykistät äänettömäksi
joka kerta kun läheinen toisensa perään poistuu ajasta ikuisuuteen,
kunnes tulee oma vuoroni ja salaisuuden verhot avautuvat.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Matka
© CATHKINSPA
Tuhkasta nousee aamu,tuhkasta nousi tarujen Fenix lintu.
Tuli raivaa,puhdistaa ja tuhka ravitsee maata,puuta,kukkaa,hedelmää,
hedelmä perhosta,lintua ja edelleen ja uudelleen.
Ajasta aikaan.
Vain sielu saa levon taipaleensa jälkeen,sairauteen riutunut ruumis,
aamulla toivoi ihmeen jo tulla,illalla hermostuu miksei tule jo.
Lopulta sielu irtaantuu,sen taival käy kevyeksi,
matkakuori maatuu,mutta sielun taival lienee painotonta kirkkautta.
Auringon hehkussa,kuun kumotuksessa.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Mistä näitä ammennetaan
© CATHKINSPA
No siinähän on takana,ensinnäkin yli pursuileva n.s. pöytälaatikko,toisekseen inspiraatio joka ei osoita laantumisen merkkejä ja aikaakin lienee tarpeeksi.Tarkoitukseni on siis laittaa tänne jo kirjoitetut,liittäen niihin kuvan,jonka olen itse jotenkin ottanut tai omista muokannut tai maalannut,tai piirtänyt ja jos oma ei ole,nin merkintä löytyy siitä kenen on ja on lupa saatu :)
Osa kirjoituksista on kummunnut ja osittain vieläkin kumpuaa suruprosessin myötä,lapsen menettäminen on ,sanoisinko,aika kova juttu,joka tapauksessa se tuli aivan puun takaa,se oli meidän perheemme osa yllätyksestä,joita sattuu elämässä,sen myötä tulee palasteltua sitä sivuaviakin asioita.En toki elä surusta,jokainen sitä omalla laillaan käy läpi,mutta en ole myöskään halunnut sitä "hillota" sisimpääni,uskaltamatta kohdata sitä.Elän päiväni,niinkuin on voimani.
Vaikka lapset ovat lainaa vain, sanotaan,mutta kyllä yleensä odotetaan vanhempien saavan poistua ennen heitä.
Äitini sanoikin aikoinaan ,(isosiskoni oli kuollut 1-vuotiaana) sitten kun minullakin lapsia jo oli,ei ole suurempaa murhetta kuin oman lapsen kuolema,kuinka eri lailla nyt ymmärränkään myös häntä ja tiettyjä suhtautumistapoja elämään.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Ihme
© CATHKINSPA
Elämän suurin ihme on vauva,vastasyntynyt.
Suurin lahja on terveys,vastasyntyneellekin.
Kaikki pienet täydelliset varpaat ja sormet,silmät ja korvat,
päälaki joka tuoksuu ihanasti vauvalta.
Mitään niin suloista tuoksua ei ole ollut ennen,
ei sen jälkeen.
Silmät kuin kissan poikasella,vastasyntyneellä.
Avoin pieni kirja,johon elämä alkaa kirjoittamaan tarinaa.
Kun ajallaan sielu poistuu,tarina jää,
energia jäljet elävät siellä missä tarinan aihe kulloinkin kulki.
Se on elämän kiertokulkua.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Katseen kemia
Katseen kemia
Katseemme kohtaavat
kosketuspinnalla olevat ruusun terälehdet
murskautuvat
antaen huumaavan tuoksunsa
kietoutua ympärillemme
luoden ruusunpunaisen
taikamaailman,täyttäen sydämen odotuksella.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Kasvua
© CATHKINSPA
Elämän muottiini on suru asettunut,paikkansa ottanut,
pintaan painautuneena,sydämeen kaivautuneena,
se antaa omanlaisensa suunnan ajatukselle ja koko elämälle eteen päin.
Kun tämän tuutin läpi käyneenä ulos siitä tunnelista tulee,
tulee varmaankin muuttuneena,hiljaisempana,vakavampana ja punnitsevaisena.
Toki ilo saa tulla ajallaan,tarttua helmaan,heilutella hiuksiani,
saa juosta vastaan ja kääntyä mukaan.
Puhaltelen sitten ilon kanssa yhdessä saippuakuplia,
katsoen mihin tuuli niitä veikeästi heilutellen kuljettaa.
Otetaan vastaan se ilo mitä meille on tarjolla,hetkessä.
perjantai, 30. tammikuu 2015
Muoto
Onko suru pyöreä vai neliö,onko kiven kaltainen?
Suru on kaikkea tätä,muuttaa muotoaan mukana kulkiessa.
Pakahduttava,juuri herännyt suru on kuin ammottava haava,
arka,kipeä,pelkäävä,tukahduttava,tulehtuva.
Surun tahtoisi pakenevan,että saisin vielä hetken levätä muistossasi.
Suru on elävä ja kevenevä,
suruun mahtuu monta muistoa naurusta,halauksista.
Myös kiitollisuus on osa sitä,
kun on saanut olla osana hänen,poismenneen elämää.
torstai, 29. tammikuu 2015
Mauste
Kun kerrankin surun kohtaa se jää kaikupohjaksi
kuin poltinraudalla lyötynä, oman elämän kaikupohjaan.
Koulu josta saat kaikupohja todistuksia on elämänkoulu.
Surulla maustettuna sydämen kaikupohja
lisää ymmärrystä ja myöhemmin myötäelämisen taitoa.
Mutta,silloin kun surumaustetta kaikupohjaan ripotellaan,
taotaan,kaadetaan ja hiotaan,silloin ei ole vielä myötäelämisen taitoa,
on nipin napin itse elossa,kun elämä moukaroi, o
makaa rantakalliolla haaksirikosta selviytyneenä,
myrskyn vielää ympärillä riehuessa,lyhyesti henkäillen.
Silmät kiinni,toivoen pahan unen olevan jo ohi.
torstai, 29. tammikuu 2015
Valot ja varjot
Valot ja varjot
Valon kauneus tulee esille varjon kautta,
valon sävyt varjoissa kirkastavat värejä
ja varjot saavat syvemmän sävyn.
Samoin elämän kirjon kauneus korostuu
iloissa ja murheissa,rauhassa ja sodassa
ja terveydessä ja sairaudessa.
Ikään kuin valoa ja varjoa yhdistäen.
Joskus huomatakseen elämän kauneuden
ja merkityksen,tarvitsee sen esille tulemiseen
menetyksen varjo
Toinen taas kohtaa yksinäisyyden vahvana
ja siitä johtuen tuntee läheisyyden ja lämmön suurempana.
Jos kaikki olisikin aina hyvin ja tasapainossa,
ei välttämättä ymmärtäisikään hyvän osuutta elämässä,
vaan ikäänkuin sokeutuisi,
kokisi elämän liian kesynä,hampaattomana kesy tiikerinä,
ei osaisi varoa mustaa pantteria,joka yön pimeydessä saalistaa.
Kupla puhkeaa joidenkin kohdalla,
elämä paiskaa polvilleen,taivuttaa,mutta ei taita.
Odottaen että siitä kohtaa vahvempana ja viisaampana
jatkamme eteenpäin,lopulta kohdaten valon jossa ei varjoa ole.
Valokuvan tekijänoikeudet Katariina Yli-Ollila
torstai, 29. tammikuu 2015
Deja vu
Deja vu
Pehmeä sumu ympäröi minut.
Sen kosteuden hyväillessä kasvojani,
annan katseeni liukua hiljalleen horisontissa,
herättäen mielikuvia lähestyvistä laivoista
jotka rantautuessaan rauhan ja kulta-ajan
ajoivat menninkäisten metsiin,
legendaarinen lebrechaun rikkaudet ja
rauhan siemenen kätki omiin onkaloihinsa.
Kaunis nainen,nimeltään Eyre,
jalat lujasti maan kamaralla seisoen,
punaiset hiukset hulmuten,
katseelle sopiva,mutta kovin omapäinen,
rannalla seisoi.
Ei ollut helppo morsian meren matkaajalle,
jään sinisillä silmillä katsovalle viikingille.
Vaan ei Eyre vaaleaa kotkaa pelännyt,
vertaisensa toisissaan kohtasivat kaksi vahvaa
intohimosta sielua.
Meri,tähdet ja hämäryys,
nummien vihreä yltäkylläisyys
ja rakkauden rajattomuus,
siitä minulle sumu kertoi,
kohta jo auringon siirtäessä sumuverhon,
antaen tilaa säteilleen leikkiä laineilla.
torstai, 29. tammikuu 2015
Häilyvyys
Ymmärrän eristäytymisen tarpeen menetyksen kohdatessa,
näin saa muiston pysymään kirkkaampana,
sille täytyy saada oma aikansa,koska toivo,jota on elätellyt,
tekee kaikesta tapahtuneesta yllättävän.
Ihon jokainen hermosäie on äärimmilleen virittynyt,
kosketus sattuu,sanat sattuvat,
Hälinä ja iholle pyrkivät ihmiset häiritsevät kuvaani hänestä.
Mutta,aika kuluu,halusin tai en,
ei elämän kellon raskaita rattaita saa pyöriteltyä taakse päin,
kello raksuttaa ja tekee tehtäväänsä muistoissa.
Koska olet sydämeeni painettu,iholleni kirjoitettu,
pelko lienee turhaa siitä,että aikakaan saisi muistoasi riistettyä.
En vain tunne vielä suruni raameja tarpeeksi hyvin.
torstai, 29. tammikuu 2015
Portille polvistuen
Ensin halusin sinun pysyvän lähitaivaassa,
jossa ajattelin sinun osallistuvan meidän joka päiväiseen elämäämme
Näin ajattelin että,tunnet olosi turvalliseksi siellä
erilaisessa olotilassa,mutta lähellä.
Mutta se olenkin minä joka tunnen turvattomuutta
kun en enää näe sinua,enkä voi koskettaa.
Kuinka kukaan voi kuvitella tietävänsä enemmän ikävästäni,
kuin minä itse.
Kenellä muka olisi oikea avain,jos ei minulla
surun porttiin
ja paine kun kasvaa ,ikävä uhkaa hukuttaa,
avaan portin ja painan kasvoni portin pielessä nurmelle
ja annan itkun tulla,
koska minusta kaikki tuntuu liian suurelta ja käsittämättömältä.
torstai, 29. tammikuu 2015
Tuntemattoman pelko
Käperryn ajatusteni luolaan,ajatukseni vellovat
myrskyävän meren tavoin.
Ajatus takoo päässäni,kuulen pelon jyskyttävän
lamaannuttavalla voimalla,
pelon nyrkki hakkaa kumisevalla äänellä
sydämeni porttia.
Porttia jonka avaimen olen itsekin hukannut
peruskallion pitkille luola käytäville pelkoa paetessani.
Kun olen hiljaa ja kuuntelen sydämeni jyskettä
ja rukoilen armahdusta ahdistukseeni,
kokien olevani siipirikko linnun lailla maailman vanki,
silloin ,ilman ennakkovaroitusta
tähtipölyn lailla valo minut ympäröi
ojentaen minulle elämän avaimen avatakseni suljetut portit.
Valo valmisti rohkeuden astua aurinkoisille niityille.
torstai, 29. tammikuu 2015
Minä ja tähdet & KiireistäTähtiasiaa
Mitä vastaan sydämeni taistelee
vaikka kuinka katson ja kuuntelen,
ei näy mitään,vain tuuli humisee.
Tähdet ovat puhaltaneet itsensä nyrkin kokoisiksi ,
salaperäisesti tuikkiviksi palloiksi,
ja ovat paikoillaan liikkumatta,
ilman tukivaijereita,ympärillään hiljaisuus.
Ilman tietoa tarkoituksestaan
olla juuri sillä paikalla,sen kokoisina
näennäisesti vain koristelu välineenä
tummalla sametilla.
Minä ja tähdet,silmän ilona,
vailla dramaattisempaa merkitystä
sattuman varaisesti,paikoilleen heitettyinä.
KIIREISTÄ TÄHTIASIAA
Lepään sängylläni kuunnellen hiljaisuutta,
hiljaisuutta jota voisin käsilläni koskettaa.
Valo katoaa pimeyden syliin
muuttaen pimeyden piilopaikaksi,
antaen tunteen,kuinka olen turvassa,
pimeyden sylissä.
Kun silmäni tottuvat pimeyteen ,näen tähtitaivaan,
tähdet vilkuttavat minulle silmää,kuiskien samalla tärkeää tähtiasiaa.
Suljen silmäni ja kuulen avaruuden äänettömyyden ja tähtien kuiskinnan
rajattomasta avaruudesta.
Ja niin lopulta nukahdan levollisena
huomiseen uskoen.
keskiviikko, 28. tammikuu 2015
Enkelit
Enkelit
Kuolema minut johdatti
lohtua hakemaan enkeleiden helmaan
He avasivat
enkelilippaansa
näyttääkseen minulle
kaiken kauneuden
ja keveyden
jota kohti kipuamme
elämän portailla.
Kuvan lähde :http://www.impression.fi/
(copyright)
keskiviikko, 28. tammikuu 2015
Elämän silkki hanskat
Elämän silkki hanskat
Elämän soljuessa oikein hyvin,
sanotaan elämän kohtelevan meitä silkki hansikkain,
sitten kun elämä koettelee,kai ne silkki hanskat on pesukierroksella
ja elämällä on jotkut muut hanskat käytössä.
Vaikka pitsiset hanskat,
kaunista mutta rosoista ja siinä voi vielä itse vaikuttaa
värimaailmaan sävyjen kanssa leikitellen.
Jos on kovin tuulista,tuuli voi ne pitsisetkin narulta riipaista,
auringonpaisteesta risukasan uumeniin
ja elämä valitsee karut, karkeat hanskat,puutarhassa käytettävät,rikkaruohojen kitkemiseen tarkoitetut,niillä rouhaisee tarpeita elämän taikinaan
Ajallaan auringon kuivatessa kyyneleitä,hanskoja ja hameita..tyven sää jatkuu....
lauantai, 24. tammikuu 2015
Nuutunut
Tämä on kokoelma kasvusta,irrottaumisesta,luottamuksesta,rikkoutumisesta ja
hylkäyksistä.
Kaikki kuitenkin on opettanut kuulemaan Enkelin koputuksen oveeni,sielujen kuisketta ja värien maailman avautumista.
Kun henkisen kasvun tie on mausteisimmillaan,ei valoa aina näy.
Sirpaleet lattialla,eri kokoiset,pienet ja isot,vaikea hahmottaa kokonaisuutta ja asetella entiseen kehykseen,eihän rikotulla peilillä olekaan muuta arvoa kuin särkynyt kauneus.
1.Alku
Voimme alkuun tarkastella minkalaisen elämän eväsrepun pikku tyttö savon kivisten peltojen keskeltä sai.
Perheeni oli iso ja puute usein läsnä,mutta lapsuuden aurinko paistoi ja kesät olivat lämpimiä.
Monen lapsen vaatiessa osansa,kukaan ei saanut erityisasemaa isän tai äidin sylissä,kaikille hieman,mutta ei koskaan tarpeeksi.Niinpä päivät etenivät toiseen,mahdollisimman huomiota herättämättä ja kiltisti,siinä oli kylvetty kompastuskivi nimeltä,kiltteys,joka matkasta tulevaisuudessa oli tekevä raskaankin.
Repun pohjalle siis pakattiin kiltteyttä,myöntymistä,luottamuspulaa,kyllä rakkauttakin .
Tänä päivänä sanotaan kevyesti,rakastan sinua,hali,pusu ja kerran vielä.
Silloin ei puhuttu rakkaudesta,kyse oli toimeentulemisesta
Olen usein ajtellut,mistä äitini ison perheen emona voimansa ammensi,itse hän sanoi,metsä on kirkkoni.Lienen siis suuren puunhalaajien perinnöllinen.
Naisenmalli jonka sain henkisesti muotoutumaan tästä,oli hiljainen,vastaanpanematon ja nöyrä
Hän jos kuka olisi ansainnut hyvän ja tasapainoisen elämän,mutta alkoholin tuoma epävakaus riisti sen häneltä miehen muodossa,silloin nuorena.
Mutta jääkö kaikki se mikä on syrjään painettu,vaiennettu suurempien konfliktien pelossa,tuleeko se nousemaan pintaan myöhemmin,vaikkapa vanhainkodissa.
Tällaistakin olen työni puolesta nähnyt,tekemättä jätetyt asiat,elämätön elämä,se kun ei ole voinut puolustautua,se painaa enemmän mieltä kuin mikään,minkä on saanut valmiiksi tehtyä.
Kun terveys rapisee ja loppukin puolustuskyky heikkenee vanhuudesta ja sairaudesta,silloin vanhat kummitukset menneisyydestä verhojen poimuissa hyppivät ja lymyävät.Mutta,samalla myös Enkeli koputtaa oveen.
2.Rakkauden resepti
Rakkaus on niin monimuotoinen,eri ikäisinä.Eri ihmisten kesken.
Lapsen rakkaus vanhempiin on vankkumaton,äidin rakkaus lapseen on kaiken voittava.Isän rakkaus on huolehtiva ja kantava.
Naisen ja miehen rakkaus,kuka siitä selvän ottaa,intohimoa,kaipuuta,hellyyttä.Kipua.
Paras rakkaus voisi olla jalat tukevasti maassa ja sydän taivaassa.
Kumpi meitä muokkaa enemmän matkan varrella,rakkaus vai rakkaudettomuus.
Mikä saa meidät etsimään,janoamaan.Mistä kumpuaa se alituinen voima joka ajaa eteenpäin.
Sopivasti lämpöä,huomiota ja lahjoja.hyviä hetkiä yhdessä,luottamusta ja kunnioitusta.
Koskaanhan emme tiedä milloin Enkeli odottaa oven takana ja koputtaa.
3.Rakkauden rajat
Lapsi tarvitsee elämässään rakkaudelliset rajat,jotka on vanhempien tehtävänä asettaa.
Näin lapsi oppii itse myös rakastamaan turvallisessa ilmapiirissä.
Avioliitossa,rakkaus sisältää kunnioittamisen ja hyväksymisen ja toisen tukemisen.
Yksin ollessa,kun rakastan itseäni,teen valintoja omaksi parhaakseni,hyvinvointini ylläpitämiseksi.Näin voin rakastaa myös lähimmäisiäni,vaikka en aina heidän tekojaan.
Kun teot satuttavat,Enkeli koputtaa oveen ja on valmiina auttamaan.
4.Viha ja katkeruus
Monet asiat matkan varrella saavat meidät vihastumaan,mutta jos kykenisimme siihen että aurinko ei laskisi vihamme ylle,emme katkeroituisi.
Katkeruudesta luopuminen on helpompi sanoa kuin toteuttaa.
Kun epäluottamus ja turvallisuushakuisuus kumpuavat jo lapsesta saakka,viha epäoikeudenmukaisuutta kohtaan kasvattaa juuriaan.Imee voimia.
maanantai, 19. tammikuu 2015
Ahdasta
Sain ystävältäni kirjeen,hänkin on kokenut tyttären menetyksen kuolemalle.
Kirje herätti paljon tunteita,tunteita jotka alunperin heräsivät jo tyttäreni sairastuessa,elämä ei ollutkaan enää itsestään selvyys ja nyt kun on kääntynyt lehti jo toiselle vuodelle kuolemasta,huomaa kuinka ahdas on ihmisten ajatusmaailma.Vaikka niin se lienee hyväkin,heille.Itse kuoleman myötä on tullut kasvokkain ajan ja ajattomuuden kanssa,haluaisi tietää mitä sen jälkeen,jopa mitä ennen sitä,onko se totta,kuten eräs kuppikunta väittää ,että olemme valinneet osamme jo ennen syntymäämme.
Kyllä minun pikku pääni on niin vaikea tajuta,miksi näin tapahtuu,se tunne kun ei kertakakkiaan voi asioille mitään,äiti antaisi henkensä lapsensa puolesta ja sittenkin joudut elämään siinä ja näkemään lapsen luovuttavan elämästä.
Joskus tuntuu siltä että elämä on yhtä kaaosta.
Haluaisin uskoa olevan lempeä Lähitaivas,koko suunnattoman iankaikkisuuden keskellä tulee paniikki ,mihin se tyttären sielu eksyykään tuon puoleisessa,kun se tuonpuoleinen on niin...ääretön. Siis Lähitaivas valkopartaisen Isä Jumalan kera,ihanien enkeleiden ja solisevien vesien kera,kiitos.
Tunnisteet:
lapsen kuolema
,
lohduttomuus
,
lohtu
,
luopuminen
,
menetys
,
rakkaus
,
suru
,
suruprosessi
,
syntymä
,
toivo
,
toteutumaton unelma
,
usko
,
vauva varpaat
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)