Runosuonen sykintää,runo kooste

Puhalla minuun kipinä

c Cathkinspa
Joskus,minusta tuntuu että iäisyys sitten,
herätessäni jo en mieltäni malttanut,
unen sikkuraisin silmin kirmasin siivilleni,
Paratiisilinnun lailla,sirkutellen,viskutellen,
nauttien elämän keveydestä.
Mikä oli se myrsky,mikä raekuuro joka taivaani pimensi,
ei mustaksi vallan vienyt kuin hetkeksi,ja harmaan antoi tilalle,
harmaassa ei edes varjo taitu maahan.
Jos en siipiäni saisikaan takaisin,en nuoruuttani haikaile.
Jos saisin ilon pisaran silmäkulmaani,
jos aito ilo ilman varjon häivää uskaltaisi asettua asumaan .
Ilon pisara jos toinenkin,saisi täyttää mieleni.
Paljon on kiitosta,hiukkanen pelkoa,
uskoa tulevaan jos puhaltaisit,
jos sittenkin tuhkan alta kipinä löytyisi,
pieni hehku tulta tuulesta ottaisi
avaisi tiukkaan lukitut luukut,
antaa elämän näyttää ulottuvuuksiaan.
Asettuisit puiston penkille viereeni,
katsoen yhdessä eteen päin.

c Cathkinspa
Minua puhutteli suunnattomasto kohdata ihminen jonka olen aina tuntenut,mutta elämän silkkihansikkaat olivat hänenkin kohdallaan vaihdettu karheisiin työrukkasiin.
Kohtaaminen
Hän lähestyi hitaasti,

katseensakin oli hakeva,
kuin etsien kohtaa jossa tuttu ja turvallinen kohtaisivat.
Varovainen katseensa lopulta osuu silmiini,
hetkessä hän on valmis pakenemaan aran peuran lailla
tai halaamaan,koska aistii voivansa luottaa edelleen.
Katseessaan loisti ilo kohtaamisesta,
samalla anteeksi pyytävä nöyryys,
tällainen minusta tuli,kun en enää jaksanut taistella,
maailman myrskytuulet repivät siipeni tyngiksi.
Unelmien rakennustarpeet poltettiin pimeiden kujien nuotioilla.
Ohikiitävän hetken kumpikin muisti sydämessään puuteripilven keveät unelmat,
unelmat jotka koskaan eivät saaneet toteutua.
Ilman sanojakin tiedämme,rakkaus kantaa,
vaikka emme voi toinen toistamme auttaa.
Yksin on tie käytävä loppuun saakka.

perjantai, 12. kesäkuu 2015

Jokainen ihminen on oman perhosen arvoinen

c Cathkinspa

 

Pimeästä nousivat,surussa soutivat,
jopa tummiakin ovat,kääntäessäni joka kiven ja kannon.
Tokihan tämä on jo selvinnyt minulle aiemmin,kenties sinulle nyt.
Perhoset työvälineeksi olen  nyt saanut suruprosessiini ja muuhunkin elämään.
Jutun tai runon energiataso määrittelee kuvan värityksen,
näin ne yhteen nivoutuvat.
perhosen siiven värit,ei se niin tärkeää ole
kuin se että lentoon pääsee.
lintunenkin toverina siellä taivaansinessä
lentäkää perhoseni,laulakaa lintuni,
kirmatkaa ja iloitkaa lentämisen keveydestä.

C Cathkinspa
Kun on aina tottunut tekemään,menemään  ja vain ollessaankin suunnittelemaan,vie aikansa ennen kuin tottuu toimettomuuteen.
Levätä hiljaa paikallaan,koska kiireet ovat loppuneet.
Kiireiden loputtua,siinä alku metreillä pyrkii täyttämään työstä luopumisen tyhjiön puuhasteluilla.
Puuhastelut ovat kuin välivaiheen eristyslue,helpottaen siirtymistä toimettomuuden aikaan.Kun ei olekaan pakko enää mennä ja herätä aikaisin aamulla.
On tietenkin erilaista jäädä luonnollisesti eläkkeelle,mutta sitä kuuluisaa eläköitymistä ennen  ei ole valmis hetkessä ottamaan vastaan tietoa siitä että ei voi tehdä enää työtään.Putoaa kuin tyhjiöön peukaloitaan pyörittelemään.
Toisaalta,sekin  on osa luopumisen taivalta,eihän ihminen ole työtä varten,vaan työ on vaihe elämässä .
Näin kai se on kaikella,mistä joutuu ennen aikojaan luopumaan,jää tyhjiö siihen kohtaan.
Sitten kun joutuu paljosta luopumaan kerta toisensa perään,alkaa tuntua siltä,että mitään ei kannata tavoitellakaan,koska sitä,tai mitään muutakaan ei voi satavarmasti pitää.
Elämä on luotu muutoksen kouriin etenemään.Tanssia tuntemattoman  tulevaisuuden kanssa.

Tänään on hyvä päivä viedä koko kesän kukat Hietsun uurnalehtoon.Esikoiseni aina leikkisästi sanoi miehestään,mies oli heidän perheessä hortonomi(kaikki 3 kukkaa parvekkeella olivat hänen hoidossaan).
Mutta,mutta orvokkeja olisi tarkoitus viedä  ,sellaisia samettisilmiä,antamaan valoa ja iloa kukinnollaan,loppukesästä ne täytyy kuitenkin jo leikata pois,koska sateet ja auringot venyttävät orvokkien varret notkumaan maata myöten.
Samalla matkalla voi aistia kirjoitusaiheita.
Eilen kävin viemässä myyntiin korttejani  http://www.vallilanstoori.fi/ ,Vallilassa.Kiva paikka on siitä muotoutunut,siellä saa tyyliin päivän sopat ja kahvit,on siisti ja viihtyisä ja kirpputori pöydän hintakaan ei ole päätä huimaava.
Sain pienen telineen korteilleni,jos vaikka materiaalien hinnat tulisivat takaisin,onhan korttien teko ollut minulle myös aikamoista terapiaa,onnistua jossain joka on mieluista,kun muuten terveys ei enää taida omiin töihin sallia menoa.
Vaikkakin se on pääosin kohdallani hidasta,koska kortin tarina muotoutuu samalla,tyyliin,vielä yksi pieni kyynel täytyisi saada pysymään kortin tyttösellä.Melkeinhän niitä osaa täytyy katsoa suurennuslasilla ,nähdäkseen mitä kaikkea sinne on sijoitettu,ystäväni sanoikin eräästä,harvoin sitä näkee kortteja tehtävän luuppia apuna käyttäen.
No toiset ovat sitten vastapainoksi yksinkertaisia.Perhosia niissä esiintyy paljon,johtunee siitä että minulla oli suuri painava kivi sydämeni tienoilla tuossa pitkin kevättä ja se johtui lähenevästä esikoiseni kuolin päivästä.
Kun ensimmäinen vuosipäivä tulee ,se on erilainen ,sen ensimmäisen vuoden ikävät ovat karhean kovat..mitä viime vuonna tähän aikaan,ensimmäinen joulu ja juhannus ilman poismennyttä.
Toisena vuotena kohdallani suru on muuttanut muotoaan ja kuolemaa ajattelee eri kulmasta,mutta minua askarrutti kovasti se,mitä hän kesti yksin kivuissa,kertomatta niistä kenellekään,kuinka kovia ne olivat,kuten kuopus sanoi:Sisko halusi säästää läheisiään.
Minä jouduin vatsakivun vuoksi päivystykseen ja kipu oli tosi kova,siinä raapaisun verran ymmärsin hänen olotilaansa,kun hän muutaman kerran kivuissa päivystykseen joutui menemään.Urhea tyttäreni.
Siksi perhoset lentävät korteissani,koska vapaudessa ilman siteitä niiden on hyvä lentää.Niiden siivissä ei maan murheet tai kivut saa painaa,ja jos painaakin,lopulta ne lentävät vapaina ja kauniisti.

Sinun vahvuutesi,
minun heikkouteni,
toisiaan täydentäen.
Yksin olemme kuin joessa ajelehtiva puu,
yhdessä sielumme soivat kauniisti,
saaden revontulet taivaalla
tanssimaan kanssamme.

Asiaa aidasta ja aidan vierestä

c Cathkinspa
Minä olin joskus nuori,sitten olin nuori ja kiireinen,sitten olin tosi kiireinen,nyt en enää mitään edellä mainituista.
Hallitusti elämä ensin antoi revähtää pohjelihaksen,kun se parani kiire jatkui ja kun en malttanut hiljentää,murtui saman jalan nilkka,siitäkin sairaslomalla ollessani jo suunnittelin:sittenkun saikku loppuu niin kiireet jatkuu tuplana.
Sittenpä jo elämä katsoi hyväksi ottaa yhden töpselin irti pikkuaivon reunamilta,en vieläkään malttanut mieltäni,irrotettiin toinen alaselästä ja kun uskalsinkin haaveilla mitä tekisin,uhattiin jo kolmannen irtiotolla .
Näin kuvainnollisesti.Elämä katsoi hyväksi lopettaa minun kiireeni, näin saan istua ja kirjoittaa ja korttiaskarrella ja kutoa,koska muuta en voi.Ja toisaalta nämä harrastukseni ovatkin todella mukaansa tempaavia.
Kiireeseen liittyy myös muisto aidasta kun kuopukseni oli 2 v.Minä häntä päiväkotiin kiikutin aamuvuoroon mentäessä jo klo 6,siitä sitten metrolle mennessä oli pakko poiketa naapuritalon pihan läpi,että ehti metroon.
Muutaman kuukauden sain sitä tehdä,kunnes yksi aamu siinä oli aita rakennettuna.Hitsin vinkura,minun oli pakko kiivetä sen yli ja sen verran vaikeaa se oli,että jatkossa juoksin vielä kovempaa mutkan kautta,mutta ehdittävä oli.
Joka aamuvuoroon mennessä olin siis juossut kunnon hikilenkin ja näin sain aloittaa raskaalla neuron vuodeosastolla työvuoroni hyvin kuntoilleena.
Nyt jopa ihmettelen,miten sitä jaksoi...mutta,aika aikaansa kutakin.

lauantai, 6. kesäkuu 2015

Säröjä

c Cathkinspa
Haljenneella kalliolla,muotopuolena kuusi seisoo,
siinä särössä joka kallioon on tullut,
siinä saa kasvualustansa ja kauniin kerkkä kukinnon luo.
Ihminenkin,kun saa matkan varrela säröjä,
voi niiden ansiosta antaa hyvää kasvualustaa kanssakulkijalle,joskus.
Jos niin on tarkoitettu.
Kalliokin,jos on aivan pyöreä ja sileä pinnaltaan ,
ei anna suojaa ,eikä anna maankaan ravita,eikä siihen saa otetta.
Liian siloinen elämän matka ja pyöreä kallio,ei anna väripohjaa taululle.
Säröissäkin kaikki kauneus,valot ja varjot.

keskiviikko, 3. kesäkuu 2015

Luopumisen alku

Luopuminenhan alkaa jo äidin kohdussa,selvemmin syntymässä,täytyy syntyä kipua tuntien turvaisasta äidin kohdusta,jonne on siihen saakka vain voinut aistia ympäristöään,jalkapallokenttä on siellä aika pieni,syntymän jälkeen kohdunaikainen täysylläpito jo muuttaa muutoaan,joutuu itsekin osallistumaan,vaikkapa imemällä rintaa saadakseen maitoa.
Kirkkaat valot ja kätilön kokeneiden käsien kosketus,lapsiveden painottoman olotilan jälkeen saa varmaankin vahvemmankin rääkäisemään.
Tätäkö tämä on,kunnes uusi olotila kietoutuu ympärille jokapäiväisesti.
Ja näin yksi asia toisensa perään elämässä ,tulee kohti koskettaen, jättää jälkensä ja jää taakse.
Elämän kiertokulun TOP 5 ehdoton ykkönen on syntymä.

maanantai, 1. kesäkuu 2015

Enkeleitä,onko heitä,ainakin perhosia parveilee

cCathkinspa
Enkeli oli tiputellut 4 höyhentä tyttäreni anopin kuistille ja pihalle,hän sitten postitti minulle nämä höyhenet ja odotin rauhassa mitä niillä on asiaa,ne ikäänkuin hakeutuivat askartelusalkkuun (leppäkerttu koristeiseen)  joka oli ajasta iäisyyteen siirtyneen esikois tyttäreni salkku.
Nehän halusivat tulla yhdistetyksi hänen suurella huolella valittuihin papereihin ja näin syntyi Enkelipostia kortti.
Melkein kaikki uskovat enkeleihin ja heidän näkymättömään olemassa oloonsa,ihan kuin se olisi vähän muotiasiakin.
Perhosten monilukuista lajikemäärää ei enää epäile kukaan,vaikkei olisikaan nähnyt koskaan jossain napajäätikön reunamilla.
Sieluni on adoptoinut muutamiakin perhosia,tarkkaa lukua en vielä tiedä.Vaan nekin täytyy päästää lentoon,kuten laulussa sanotaan,:"joskus tulee aika antaa poikasien siivet kohottaa...".
Sieluni perhosilla on suuri tehtävä suruprosessissa muunmuassa ja viimeaikoina olenkin taas paljon sitä työstänyt,joku kysyikin minulta "Miksi perhoset lentävät?" ja sai minut itkemään,koska ne lentävät siksi minun kirjoituksissani ja korteissa,koska niiden tarvitsee saada lentää.
Jokainen "teko" minua itseäni kohtaan vaatii prosessoinnin,niin hyvä kuin pahakin ja huonomman asian prosessointi vie sen takia kauemmin ja edistyy hitaammin,koska ne ovat yleensä enemmän tai vähemmän tuskallisia,siinä prosessissa perhoset sielustani toukka-asteelta käyvät useamman muodonmuutokseen läpi ,ennenkuin vapautuvat valoon saakka ja kevyiden ilmavirtausten mukaan,edetäkseen kevyiden lentojen jaksolle.Sellainen on erilainen kuin surun prosessointi.
Sieluni perhosilla on väritys kuin räsymatossa,tummat ja vaaleat ja värikkäät,kaikki tyynni rakkaita,jos se johtaa kehityksessä eteenpäin,lopulta ne kaikki nousevat pesistään,kurkottaen valoa kohti.
Nyt olen saanut paljon työstää ja samalla työstämisen myötä,asiat muuttuvat perhosiksi ja lentävät pois,mutta väsymykseen saakka ja sitten muistin,sehän on esikoiseni kuolemasta näillä tienoilla parin viikon päästä 2 vuotta,siitä perhoset kuiskailivat,pimeästä sairaudesta ja siitä kuinka ihanaa on ollut sielun päästä lentoon sairauden runtelemasta ruumiista.
Mutta,omathan ovat perhoseni tällä kertaa,toukka-asteella ,kaikkien muutosten kourissa väittivät olevansa kaikki Suruvaipan toukkia,mutta en perhosen toukkaa yhdeltä istumalta usko,joten asia kerrallaan.
Tämähän on kuvainnollista,kaikkeen muutokseen täytyy taipua,mitä ei voi muuttaa.
Näiden asioiden myötä olen saanut päästää  sieluni perhosia lentoon pesistään paljon,
suruvaippoja muka,totta ovathan ne sitä jossain vaiheessa,mutta on paljon organzan vaalean sinistä ja hentoa kultaa,hopeaa ,kaikkea.Mitä ylemmäs lentävät,sitä kauniimmin siipensä valoa hohtavat.
Tällaista visualisointia olen käyttänyt.Teen kortin tai runon,sen tarina pulppuaa sydämestä

sunnuntai, 31. toukokuu 2015

Kissani ja minä

Copyright Cathkinspa
Siinä istumme ,kissani ja minä,
sanotaan kissan kuolevan ikävään,
jos sen omistaja kuolee.

Siinäpä istumme ja ikävöimme,
vaan emme kuole ikävään,
vaikka se hiertää sydämessä ja mielessä,
kuin kivi kengässä.

Siitäpä nousemme,kissani ja minä,
hiekkatien pölytessä kesäpäivän hehkussa,
astelemme mutkaista tietä näkymättömiin.

Uni

c Cathkinspa
Uni kuin labyrintti,yksin ollessani eksytti minut unessa uneeni,
pelkoja peitoksi heitteli,yksin minut pimeään komeroon sulki,
ovilautojen välistä näin sortuneet muurit,
tuhannen kappaleiksi lyötynä ja kerran vielä päälle sen.
Katseeni vaelsi kapeassa kujassa,
tajuntani tavoitti verenpunaisille siivilleen nousevat perhoset,
pelottavan voimakkaina
siipien sihinän täyttäessä ilman,pesistään nousivat hiljaisuudessa.
Hiljaa,niin suloisesti laulusi alkoi nousta takaa harmaan ja punaisen,
sitoen samalla hellästi haavoja,jotka olin saanut pelkoihin kompastelemalla,
häpeän harson peittäessä silmäni.
Keveän sävelen,höyhenen lailla kutittaessa kasvojani,
perhosten noustessa ylemmäs ja ylemmäs pimeydestä,
valo niiden siivet siivilöi harsomaiseen valkeuteen,
sulattaen lopulta pimeyden ja kahleet säteileväksi hopeaksi.

perjantai, 22. toukokuu 2015

Hetki on ohi

Herkkä kuin kirsikkapuun kukka ,jokainen katseellaan sitä omistaa,
ihmiset ovat kuulleet sen kauneudesta,tulevat kauempaakin katsomaan
joku kulkee joka päivä ohitse,ehkä turtuen herkälle kauneudelle hieman...
Kukkivan puun lailla, intimiteettisuojaa vailla,
jos olisi Kirsikkapuun kaltainen sen puhjetessa kukkaan,
olisi kuin minkaanlaista armoa ei löytyisi maailmassa.
Kuinka neitseelliset ovatkaan nuppunsa,
häpeilemättä puhkeaa herkkään kukkaansa,
kaikkien katseiden sitä kosketellessa,
kuinka ujosti ,hieman punastuen vastaa kukinnollaan ,
kukinnon katseella katseeseen,
aivan kuin ihmettelisi maailman kylmyyttä,
kunnes lopulta luo katseensa alas,
antaen terälehtien leijailla  hiljaa maahan..
ja hetki on ohi....

torstai, 21. toukokuu 2015

Ei kiirettä kummempaa

Aika hauskaakin on huomata,nyt  kun en ole ollut työelämässä mukana,kuinka aika hujahtaa ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan,että eläkepäivillä ne kiireet vasta alkavat.
Ja minähän en ole vielä virallisesti eläkkeelläkään.Mutta,harrastan...en esteratsastusta,en mäkihyppyä..vaan ihan pientä sen puitteissa kuin luhahtanut selkä antaa periksi.
Kudon,askartelen kortteja ja kirjoitan,pääasiassa runoja kirjoitan.Niin ja muutamia kynsiä geelailen.

maanantai, 18. toukokuu 2015

Siistit porraspielet ja hautapaikat

Eilinen päivä oli aurinkoinen ja tuulinen ja eilen lopultakin sain kyydin,autokyydin Hietsun uurnalehtoon.
Ei sillä että olisin laiskistunut,vaan selkä on edelleen leikkauksen jälkeen välillä yhteistyö kelvoton.
Mutta,mutta  Muurikello niminen kukkanen sai sinne kiven viereen maan syliin alkaa juuriaan asettelemaan,muutamat muutkin kukkaset ja kynttilät jätin lyhtyihin siltä varalta,kun tulee pimeää ja sitten siellä näkee paremmin.
Minulle jostain syystä on noussut esikoiseni älyttömän hyvä tilannekomiikka ja huumorintaju yleensä mieleen.
Ja se tuo hyvän mielen,hän oli chillailija ,kuopus sanoo himmailevansa,minä en ole keksinyt sopivaa sanaa omille touhuilleni,mutta joskus esikoinen käytti sanaa haamuilla,kun ei oikein tiedä tai tekee montaa juttua,mutta haamuilu on lempeää puuhaa kuitenkin.Taitavat muuten sielläkin puolen pitää jotain harrasterinkiä:hilpeät haamuilijat kenties.
Kyllä tuli kuitenkin hyvä mieli,hautapaikka oli siisti,kun menimme sinne,ei mitään talvikrääsää ja muuta roskaa siisti ja asiallinen.
Valkoinen kipsienkeli siinä nojaili ja valkoinen Raijan tuoma kipsiruusu,jonka hän jo uurnanlaskussa sinne toi,nyt jo kauniisti patinoituneena.
Esikoiseni loppujen lopuksi kantoi sairautensa yksin,hän ei halunnut kertoa paljoakaan tuntemuksistaan ja kivuista,joita molempia varmasti oli,hän oli niin urhea,ei halunnut pelästyttää ketään ja luulen että kun lopulta itse tajusi asian lopullisuuden pelästyi paniikkiin saakka,kaikki tuli liian nopeasti ,hän sanoi,hän olisi toivonut että asioita olisi voinut järjestellä enemmän,paremmin,kuten hänellä oli luonteenomaista.Ja minusta oli sydäntäsärkevän suloista,kuinka hän mainitsi erään ystävänsä kyynelet silmissä,niin rakas tämä ystävä hänelle oli.
Mutt,a koska lopulta oli taivuttava sen tosiasian edessä,aikaa on vähän,vaikka hän sanoikin lääkärille:luulin että olisi vuosi vielä,koska hän oli ymmärtänyt ,että jos lääkäri kyseli heidän kesäsuunnitelmia,niin aikaa on myös yli kesän....
Tähän täytyy tyytyä,hän jätti vahvat energia jäljet,hän ei puhunut puhelimessa kesken aamiaisen enää viimeisenä puolena vuotena,hän eli hetkessä ja nautti siitä.
Jos on valaistumisen eri tasoja,kuten varmasti onkin,hän oli aikalailla paljon valaistunut...rakkaudella niin muistaen,pieniä viestejä havaittavissa tuolta puolen,kuten ystäväni mainitsi:On tainnut Katsu käydä takakuistilla terveiset tuomassa,pikkipikku höyhen sieltä on löytynyt jo kolme kertaa...ollaanpa tarkkoja...

lauantai, 16. toukokuu 2015

Sanoista teoiksi

c Cathkinspa

Eilen illalla lopultakin avasin esikoiseni askartelu boksin,se on sellainen ystävällisen näköinen pieni leppäkerttu somisteinen matkalaukku.
Onhan se ollut jo yli kaksi vuotta käyttämättömänä.Ensin se tuli minun kotiini,tyttäreni kuoleman jälkeen ja annoin sen olla hyllyllä,semmosella valoisalla ikkunahyllyllä,sitten se kulkeutui kuopukseni luo,koska hänellä oli joku aatos askartelusta ja nyt se löysi tiensä taas äidille.
Ihan pikapikaa vilkaisin kun toin sen kotiin,ihan vaan vähän samalla itkaisin.Mutta eilen illalla sitten avasin sen kokonaan ja aloin läpi käydä sen sisältöä,tyttöseni energia jälki tuntui hyppysissäni ja herkisti mieltä,lopulta käteeni osui 10 kunta kirjekuorta,joissa oli hänen viimeisenä jouluna tekemät korttiset: Iloista Joulua,Rauhallista Joulua ,Hyvää Joulua...siihen murtui minun tyyneyteni.Kaikki ,niin kaikki siinä kertoi hänestä,hänen tapansa valita papereita,syvällisen miettiliään näköisenä,kaikki oli niinkuin tarkkaan harkittua.
Hitsit että itkettikin,mä olisin halunnut, että se olisikin ollut isompi boxi,niin olisin enemmän saanut käännellä hänen valitsemiaan papereita,osasta oli leikattu kulmaa tai sydämen kuva....sydämellisesti.
Nyt boxi saa tuttavallisesti olla lähellä minun askartelu kaaostani,kaaosta siksi,kun sälää ei raski heittää pois ,siinä niiden on hyvä totutella toisiinsa.

tiistai, 12. toukokuu 2015

Ei oo aina kaikki kotona...tai on ruuhkaa....

copywright Cathkinspa
Jos pysyisi kotona,ei tulisi paha mieli.Vaikka en olekaan perusmielenpahoittaja...
Sinänsä ihan kiva päivä,askartelutarvikkeita haettu ja sade ei kastellut..
Mutta metroasemat ovat kohdallani olleet,kuin myös metrovaunut sellaisia paikkoja,joissa en viihdy.En tunne mitään semmoista torikauhua,vaan en viihdy avohoito paikoissa.
Aina,siis aina joku huutelija on liitelemässä paikalle ja mua pikkasen ahdistaa avohoitopotilaat asemilla huutelemassa,surullista,vaikkei lienekään minun onkelmani,mutta miksi kukaan ei pidä huolta heistä,miksi lääkitykset eivät ole kohdillaan,miksi pikkupirut saavat mellastaa heidän olkapäällään ja ajatuksissa.
Tänään oli nuori nainen,kauniskin ,kiharat hiukset,ihan siisti..ja...ja kirosi kuin sanonnan mukainen "turjan lappalainen",niin rumasti ja paljon .Minua riipaisi sydämestä,mitä hänen äitinsä tuntee kun lapsi on noin sairas,peeveleitä,näkymättömiä koko legioona,joille hän huusi.Olivat varmasti täysin todellisia hänen maailmassaan,me kaikki muut matkustajat emme olleet siellä paikassa henkisesti,missä hän oli niin ahtaalla.
Tunnen siis suurta myötätuntoista murhetta,vaikkakaan en ylipääsemätöntä,hänen läheisiään kohtaan.
Kuinka voisikaan olla äitinsä onnellinen jos tietäisi ,että lapsensa..tyttölapsensa asiat vielä korjaantuisivat...

maanantai, 11. toukokuu 2015

Sydän pyrähdyksiä,mutta ei onneksi pysähdyksiä...

c Cathkinspa
Tänään on niin hyvä päivä alkaa viikkoa,ihan maanantaista alkaen.
Äitienpäivä vietettynä Valkovuokko kimppusen kera,ihana kuopukseni..aiemmin viikolla jo poikani oli erityis leivonnaiset ,erityisestä pikkupuodista ostanut ja hyvän tumman kaffen kanssa ne nautittiin,erityisesti.Koska seuraavana äitienpäivänä...enpä kerro vielä...mutta en melkein millään malttaisi olla kertomatta,mutta kerron myöhemmin .
Tuo kuva, tuo pyrähdyskuva tekstin alussa,kertoo itsessään jo paljon tunnelmasta mikä valtasi usein sydänalaa,kun olin kansikuvan mukaisissa maisemissa kuljeskelemassa vielä viime kesänä.Heräsin ,söin ja lähdin kävelyille...
Kävelin ,kun sää salli,istahdin milloin millekin puistonpenkille ja purin sydäntäni,tein surutyötäni.
Nyt minulla on tunne sydänalassa,että olen siirtynyt eteen päin prosessissani jo niin ison harppauksen,että minun ei tarvitse enää lähteä kiertämään ja kävellen ja kirjoittamaan,sydän pakahtuen..
Luonto toki toi paljon lohtua siihen kysymys ja huutomerkiksi ja pilkuksi,mutta ei pisteeksi muodostuneeseen tilaan mielessäni ja sydämessäni.Huutomerkki ja kysymysmerkki koko ajan pinnalla,mutta pilkku toi omaa jatkumoa kysymykseen ja huutomerkki tahtoi sanoa,en hyväksy...en,en,en
Onhan se kaikki pakkokin hyväksyä tässä elämässä,mitä ei voi kertakaikkiaan muuttaa.Ja täytyykin hyväksyä,että voi kunnioittaa edesmenneen pyyntöä siitä,että jatkakaa elämää..nauttikaa elämästä...vaikkakin myös meidän ,jotka jäimme ikävöimään,täytyy olla oikeus prosessoida tätä hetkellistä eroa,hetkellistä siksi että...siellähän me kaikki kerran sitten kohdataan.Nyt voin jo sanoa edesmennyt tässä,mutta ajatuksissani en käytä sitä muotoa,edelleen hän on Katariina minulle ja aina onkin.
Minusta oli kauheaa,kerron sivupyrähdyksenä tämän,kun menimme hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä: minä, hänen miehensä ja poikani hautaustoimistoon asioimaan ja asiakaspalvelijalla oli oranssit helmet,ei siinä mitään,se oli esikoisen lempparivärejä,mutta hän sanoi:Mikä onkaan vainajan nimi,kaupanteko tyssäsi sillä kertaa siihen,koska sanoin hänelle,ripitin itkunsekaisesti,ettei hän saa sanoa vainaja ,vaan sanokoon nimeltä,etunimeltä ja piste.(halusin vaihtaa hautaustoimistoa melkein).
Näin,tälläinen tarina tällä kertaa...laittelenkin seuraaviin kirjoituksiin tekemiäni kuvia taas,nyt ne ovat hieman vaikeammin ja hitaammin toteutettuja,mutta jokainen yksityiskohta on tarkalleen mietittynä,sitten kun olen niistä päällimmäisen kirjoittanut,menen ne myymään jonnekin torin reunaan,siinä samalla voi hyvin ammentaa uutta kirjoitus materiaalia silmillään ja jopa kertoa katsojalle kuvan stoorin ....

sunnuntai, 10. toukokuu 2015

Äitienpäivän mega ylläri.

c Cathkinspa
Tämä asia on hyvä jakaa eteenpäin.Edellinen postaukseni oli itkunsekaista suhvertamista ja jatkui vielä seuraavanakin aamuna,huokailin ja itkin,mietin ja pyörin.
Ensimmäisen kerran tajusin vasta oikeasti,niin minusta siinä hetkessä tuntui,kuinka sairas tyttäreni oli,ennen kuolemaansa,vaikka hän oli vahvan oloinen ja halusi kaikkien elävän ympärillään normaalisti,no eihän siinä olisi auttanut yleisetkään itkijänaisten konsertit.
Mutta nyt ajattelin kaikenlaista uudella tavalla:onko kaikki anteeksi annettu,rakkaus,kantaako se ja ennenkaikkea,missä sielusi on?
Sitten täytyy kyllä nyt sanoa,että veijarityttäreni kyllä puuttui asioiden kulkuun näin uskon,otti toisesta eli rinnakkais ulottuvuudesta selkeästi kontaktia,jokainen uskoo niin kuin hyväksi näkee.
Niinpä muistin taas hänen persoonansa,jota sairaus ei ollut riiponut,vaikkakin sairaudenkin keskellä urhea oli.
Muistin kun näin vanhan viestin,neljän vuoden takaa:Hyvää äitienpäivää rakas mama....kyllä padot aukenivat,
Muistin niin elävästi hänen pikku hössötyksensä ja jopa kuinka kakkua nautitaan oikeaoppisesti,niin että siitä nautitaan,kuin pieni kissa nuoleskellen pikkulusikan päässä olevaa pikkupikku palaa,niin se menee.
Aivan kuin tuulahdus taivaasta,kaikki verhot pois vetäen ja vielä vahvistaen:Rakastan sinua,kaikki on anteeksi annettu ja saatu,täällä on hyvä olla....Nyt taas muistan ,että tässhän me kaikki,vain ulottuvuus on meillä rajallinen,ei heillä enää niin.
Lasteni kauttahan minäkin äiteyden olen saanut.
Onnellista äitienpäivää...meille kaikille äideille ja äidinmielisille Suurella Sydämellä.

perjantai, 8. toukokuu 2015

Ikävä matkakaverini

c Cathkinspa
Ikävä on sellainen  matkakaveri,
ei sitä tarvitse pyytää seuraan,
harmaan varjon lailla se kulkee mukana,
pyytämättä istuu seuraan,kesken hyvän kahvihetkeni,
tunkee siihen viereen ja alkaa elämän sipulia kuorimaan,
hitaasti ,kerros kerrokselta.
Vielä yritän nauttia kahvistani
vaikka vedet jo valuvat silmistä
ja hengitys alkaa haukkomaan,
lähemmäksi harmaa kaveri sipuli kerroksiaan purkaa,
hyvä ettei tunge suoraan silmiin
mutisten samalla ,muistatko tämän:
"äiti,minun oli ihan pakko soittaa,kun sattui näin...."
pulputinpulputin puheen pulputusta..
ja muistanhan minä,siitä tuntuu olevan ikuisuus,kun sain viimeisen puhelun.
Vetäytyyhän se harmaa kaveri sitten taas  varjoihinsa,kun sille sopii,
menisit jo piiloosi,tuleehan sentään äitienpäiväkin.

Esikoiseni kuolemasta tulee pian 2 v aikaa,hän oli erityinen kissanristiäisten tunnustelija,saatikka sitten isompien juhlien .
Voi kuinka kaipaankaan.....

keskiviikko, 6. toukokuu 2015

Tasapaino

Jos kaikella tapahtuneella onkin tarkoituksensa,
pitää tasapainoa yllä.
Joku kokee tasapainon jota mikään ei heilauta,
on niin juurevasti paikoilleen kasvanut.
Toinen kokee kauhun tasapainon,
kun katastroofi on ympärillä ja sisimmässä
ja kuin ihmeen kautta siitä selviää hengissä,
silloin on aihetta hengittää,
rauhallisesti ja syvää.
Kollektiivinen tasapaino olisi niin toivottavaa,
silloin henkilökohtaisia nuoralla kävelyjä olisi ehkä vähemmän.
copyright Cathkinspa